Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - quag

Sivuja: [1]
1
Jahas, eipä tullut luettua tuosta asiasta kuin vasta nyt.

Voisiko tänne nyt sitten julkaista sen, että milloin ne portit aukeavat aamuisin ja milloin menevät iltaisin kiinni ihan joka viikonpäivän osalta.

Kerran jo tuli käytyä turhaan kääntymässä portilla. Vaikuttaisi olevan aika merkittävä heikennys omalle kohdalleni.

Onko arviota siitä, että milloin tuo seuraava tilauskerta olisi tulossa? Pari kuukautta? Puoli vuotta?

2
Osa ajaa honeycombilla. Ne kitisee selkeästi enemmän.

Taidan itse odotella minipinien tuloa saataville. Viimeksi pystyi minipinien kanssa ajamaan 1200-1500 kierrosta suurinpiirtein samaa tahtia uuden renkaan hitaampaa vaihetta lukuunottamatta. Silloin rataa ei hoidettu oikeastaan ollenkaan.

Profiilit olivat tuolloin kyllä helpompia, mutta vaikea sanoa että mihin suuntaan se vaikuttaa rengaskulumisen osalta?

Niin ja itse olen ajanut vain tuupilla mutta ilmeisesti sillä ajo pitäisi olla vaikeampaa?

3
Millä pitoaineella ajetaan betoniradalla?

Viimeksi betonilla oli muistaakseni pidotus kielletty. Mikä sitten lie nyt tilanne.

4
Yleinen keskustelu / Vs: Omat RC-Videot
« : 29.08.22 - klo: 15.25 »
Tattarisuolla ajetun ratakasikisan 1/2-finaali eli semifinaali.

https://www.youtube.com/watch?v=xqmIiEoo0iw

5
Millä radoilla on nyt kesällä tarkoitus pitää ajanotto toiminnassa?

Jos savirata valmistuu, niin miltä radalta ajanotto siirtyy ko. radalle?

6
Yleinen keskustelu / Vs: Omat RC-Videot
« : 04.04.22 - klo: 20.20 »
Viime viikonlopulla kisattiin Fullspeed RC:n turistiradalla Hakkilassa Eurorc:n XRS-kisan muodossa.

Tässä ensimmäinen pro stock -finaalilähtö minun näkökulmasta. Myttyyn meni itseltäni monellakin tavalla mutta jotain oppiakin tuli.

https://www.youtube.com/watch?v=oGXSJB9dex4&t=470s

Muutkin kaksi pro stock -finaalilähtöä tuli laitettua näkysälle.

7
Yleinen keskustelu / Vs: Omat RC-Videot
« : 23.10.21 - klo: 22.34 »
Laitoin youtubeen kaksi viimeistä kierrosta tämän päivän FORS-finaaleja.

Tässä takavetoisten autojen A-finaaliryhmän kolmas lähtö:
https://www.youtube.com/watch?v=ZuSdOxG-1DM


8
Yleinen keskustelu / Vs: Omat RC-Videot
« : 18.10.21 - klo: 12.52 »
Tässä Fullspeed RC:n kerhokisoista pari lähtöä toissaviikolta.

2wd krossiautot tässä kyseessä näissä videoissa mutta nelkkujakin on ollut mukavasti nyt mukana että niistä on saatu omat kisansa.

https://www.youtube.com/watch?v=6w8N_VSabDY

https://www.youtube.com/watch?v=UK-jJvKtWzA


Ratamaksu riittää, itse kisat eivät maksa ylimääräistä, kannattaa tulla mukaan!

Lähtökohtaisesti joka torstai kello 18 alkaen, kannattaa kuitenkin tarkistaa tilanne Fullspeed RC:n facebook-sivulta.


9
Millaiset mahdollisuudet on päästä ajamaan sunnuntaisin?

Saat tähän varmaankin vielä yleistä lisätietoa. Näin alkuun tiedoksi että tänään ovet on jo avattu. Tilanne vaihtelee kuitenkin sunnuntaista toiseen. Jonkinlainen "normaali" tilanne on sellainen että kello 10 paikkeilla voisi sanoa lähes varmasti että joku kerhon aktiivi on ilmaantunut paikalle.

10
Eipä tunnu tuonne sähköiseen lupahakemukseen pääsevän. Sivu ilmoittaa ettei ole käytössä.

Sivulla https://poliisi.fi/lahtoainelupa on linkki mutta se on kustu, yksi kauttaviiva todennäköisesti alunperin jäänyt alunperin laittamatta. Tässä toimiva osoite poliisin sähköiseen asiointiin.
https://asiointi.poliisi.fi/

Mutta, eipä tuolta minusta löytynyt mahdollisuutta tätä lupaa hakea.

11
RC-kerhot ja -radat / Vs: Vaasan UA / RC-jaosto
« : 02.07.20 - klo: 16.36 »
Tuli Vaasan kasirataan käytyä tänään tutustumassa ajelun merkeissä. Upeat puitteet ja hienot radat kumpikin.

Olisi pitänyt olla viiden tunnin asemesta viisi päivää aikaa ajaa, kymppirataakin olisi tehnyt mieli kokeilla mutta oli vain isompi auto mukana.

Jos asut 100km päässä Vaasasta (tai vähän kauempanakin) niin noilla radoilla vierailu on minusta kansalaisvelvollisuus.


12
RC-kerhot ja -radat / Vs: Kauhava-Kärppämäki krossirata
« : 02.07.20 - klo: 16.27 »
Kävin tällä viikolla ajamassa ja ratahan oli mitä mainioin. :). Alkuilta meni hujauksessa ja juuri kun saatiin ajolinjoja puhtaaksi niin olikin aika lähteä takaisin reissun tukikohtaan. Pitää yrittää tulla elokuun kisoihin.

13
Yleinen keskustelu / Vs: Omat RC-Videot
« : 16.05.20 - klo: 18.51 »
Ajelua Hakkilan hiljaisella radalla huhtikuussa.

https://www.youtube.com/watch?v=Wx4gCqc29yE

14
Yleinen keskustelu / Vs: Talvi lähestyy,vinkkejä ajoon.
« : 04.01.20 - klo: 17.59 »
Itsellä oli nastarengastoteutusta Kratonin hankkimiseni jälkeen vuosi pari sitten talvella mielessä, mutta luovuin siitä.

Aloin miettimään sitä, että mitä jos jossain vaiheessa piikkejä lentelisi suditellessa siten, että jollekin aiheutuu vahinkoa siitä. Tosin mulla olisi ollut hieman jykevämpi nastoitus mielessä, ja siinä ne potentiaalisesti irtoavat asiat olisivat olleet pykälää  paria painavampia ja jykevämpiä ja siten nastan irtoamistilanteessa olisivat mahdolliset vauriot asioille olleet kenties pykälää paria kertaluokkaa isompia kuin mitä tässä tapauksessasi.

Hieno systeemi, mutta tuo pikaliimaus voi olla sellainen, että noita lähtee irtoilemaan.

Liekö tässä nyt sitten jossain määrin ilonpilaaja, mutta siis kannattaa tuohon minusta kiinnittää huomiota ajellessa.

15
Ovet avattu nyt tälle päivää.

16
Mainostan tässä mainioita kerhokisoja. Tänäänhän taas ajettiin.

Kun aloittelin tätä lajia vajaa vuosi sitten, niin oli mahtavaa vain ajella rataa ympäri. Ponderia ei vielä ollut.

Sitten hankin ponderin ja uusi maailma avautui. Pääsi näkemään omaa kehitystään jne.

Kilpailemaan en kuitenkaan olisi omin avuin uskaltautunut varmaankaan vieläkään. Ajatus tuntui jotenkin siltä, että ei vaan uskalla.. Auto kuitenkin kaatui yksiksenikin rauhassa ilman paineita ajellessani/harjoitellessani sen verran usein, että ajattelin, että sitä on sitten tyrimässä muiden kisoja ja tupeksimassa kaatoja jne. Olen ollut aiemmin erittäin kova jännittäjä ja pelkäsin senkin vaikuttavan suoritukseen liian merkittävästi että kaikki menisi plörinäksi.

Eihän tässä kovin monia kisoja ole vielä vyöllä, yksi kasiautojen kisa loppukesästä Lavangolta ja FORS-kisa nyt syksyltä plus sitten joitain kerhokisoja. Mutta jo nyt tuntuu, että on selkeästi päässyt hitusen ajamisessa eteenpäin, kisaamistilanteiden ansiosta.

Jos on vain harjoitellut itsekseen rataa kiertämällä, niin voin kertoa: kisaaminen on ihan mielettömän mahtavaa. Nämä kerhokisat on tosi, tosi hyvä ponnistuslauta kisaamisen maailmaan. Sitä ei usko todeksi ennen kuin kokeilee. Kisatilanteet kehittävät erilaisia asioita ihan huomaamatta; ei välttämättä vain ja ainoastaan sitä ajosuoritusta pelkkänä fyysisenä suorituksena vaan kaikkea sitä taustahommaa mitä polla siinä kisatessa joutuu käsittelemään. Oppii myös keskittymään ajamiseen paremmin kun kyse ei ole vain yhdestä treeniakullisesta muiden treeniakullisten joukossa.

Myös jännittäminen hälvenee, kun sitäkin oppii huomaamattaan käsittelemään paremmin mielessään. Sen jälkeen itsekseen harjoittelukin voi tuntua sujuvan paremmin ja sen jälkeen taas seuraavassa kisassa voi osata paremmin jne jne.

Kerhokisoissa ei superpaljon kuskeja aina ole, mutta sieltä kyllä silti löytynee jokaiselle varsin samassa vaiheessa olevia kisailijoita. Varsinkin jos teitä epäröiviä (uskaltaako lähteä kerhokisaan vaiko ei) lähtisivät mukaan, niin silloin varsinkin sitten kukin uusi kisaaja toimisi hyvänä mittarina toiselle uudelle kisaajalle.

Ja jos tuntuu, että ei mennyt oikein hyvin ja ehkä hiukan pettymystäkin olisi fiiliksenä, niin kannattaa ajatella, että kyllä sitä silläkin kerralla silti jotain oppi, vaikka ei siltä juuri sillä hetkellä tuntuisikaan. Tämä ei ole mikään helppo laji ja aina ei voi sujua niin kuin toivoisi sujuvan. Ensi kerralla sitten menee paremmin.

En tiedä, että miten nyt joulun tienoilla kerhokisat menee, niistä varmaankin tiedotellaan, mutta sitten kun taas joulu on kärsitty ja vuosi vaihtuu jne, niin varsinkin silloin taas nuo kisat pyörii normaalisti.

Tunnelma on kaikin puolin rento ja leppoisa. Kokeneemmat kuskit tuntuvat antavan mielellään vinkkejä asioihin jne. Kannattaa tulla mukaan! Ei haittaa, jos ei aina pääse, ei joka kerta tarvitse olla, tulee silloin kun pääsee. Sekään, että ei pääse joka kerta, ei siis ole syy jättää näitä kisoja väliin :).

Tarkemmin tietoa kerhokisoista on luettavissa tästä threadista aikaisemmin postattuna.

17
Huomenna 3.11. sunnuntaina aamulla klo 9 mennessä olisi tarkoitus olla turffiradan imurointi suoritettu.

18
Täällä on nyt niin paljon porukkaa että en raaski viedä kaikilta ajoaikaa pois imuroinnilla. Imuroin huomenna aamulla klo 7.30-9.00

19
Tämän viikon perjantaina iltapäivällä klo 13-15 välissä olisi tarkoitus suorittaa imurointioperaatio. Mitä siinä nyt menisi, 1h-1.5h? Jotain tuollaista.

Edit: turffirata siis kohteena.

20
Mylaps lähetti mailin syyskuun alussa, jossa tarjosivat 55% alennuksen perusponderistaan mikäli tekee perusponderista tilauksen ja lähettää heille klooniponderin. Tämän mailin sai varmaankin moni muukin. Mailissa kerrottiin, että tarjous on voimassa 30.11.2019 saakka.

Eilen tuli maili, jonka idea oli sama, tarjous voimassa 30.11.2019 saakka, mutta alennusprosentti tuosta mylapsin perusponderista oli 45%.

En ole ennen törmännyt tähän, että vakavasti otettava ja pyöritettävä firma muitta mutkitta alkaa leikkimään, että aiemmin annettu, vielä pitkään voimassa oleva tarjous ei olekaan enää voimassa vaan että tässä olis tää uus tarjous.


21
Pisteet tuli suorana sijoitusten summasta. Esim. joku sijoittuu joka kerta viidenneksi, viisi lähtöä, tuosta pinnoja lopputuloksiin 25.

Mitä paremmin sijoittuu, sitä vähemmän pinnoja, vähiten pinnoja lopputuloksissa = koko homman voitto.

22
Mahtavaa oli, 10h meni kuin siivillä kaiken kaikkiaan.

Kiitos ihan jokaiselle, hyvä henki ja meininki.

t. Jussi

23
Yleinen keskustelu / Vs: Noobikysymykset
« : 14.08.19 - klo: 23.03 »
moottori oli käsituntumalla ja arviolta kyllä aika kuuma, pidin reilun tauon akkua vaihdettaessa.

Moottorin lämpötilan ei tarvitse olla edes 20 astetta yli ruumiinlämmön kun se tuntuu jo huolestuttavan kuumalta. Infrapunalla toimiva pistoolimallinen lämpömittari on aika halpa ja sellaisella saa sitten paremman tiedon lämpötilasta ja voi sitä kautta sitten kokeneemmilta kysellä, että onko ko. lämpötila vielä ok.

24
RC-kerhot ja -radat / Vs: Kauhava-Kärppämäki krossirata
« : 03.07.19 - klo: 15.04 »
Jos tälle radalle mielisi tällä viikolla jokin ilta päästä ajamaan, niin miten tulisi toimia?

Kävin lasten kanssa Powerparkissa Lapualta ja poikkesin paluumatkalla kurkkaamassa Kärppämäentiellä ja kävi ilmi, että ainakaan tuosta noin vain ei ole rata-alueelle menemistä.

Sivuja: [1]