Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - VesaK

Sivuja: [1] 2 3 4 5
1
Kilpailijoiden kanava / Ajotavat, tiimipeli
« : 04.02.06 - klo: 10.44 »
Olen kuullut niin monelta suunnalta turhautumisesta ajotapojen kehitykseen kisoissamme, että nostan kissan nyt kokonaan pöydälle. Tarkoituksena on saada aikaan rakentava ja ilman puhdistava keskustelu, ei lietsoa vihanpurkauksia tai vielä pahenevaa umpisolmua. Kerron suoraan, että monien huipputason kisaajien mielestä Corally-tiimi syyllistyy liian usein kanssakilpailijoidensa tahalliseen kilkkaukseen. Kuusan kisa sai monen jo lähelle kiehumapistettä.

Koska Corally-tiimissä on paljon ajajia, on vielä täsmennettävä, että tässä yhteydessä olen kuullut puhuttavan Sakesta ja Teemu S:sta. Tiimin ykkös-touringkuskia Simoa taas pidetään yleisesti herrasmieskisaajana "vastustajiensakin" taholla. Kenties ei pitäisikään puhua tiimistä, vaan kisaajista?

Voisi olla hyvä, että pojat kertoisivat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Samoin muut. Siihen on nyt hyvä tilaisuus.

Agressiivinen ajotapa ei yleensä, ainakaan huipputasolla synny tyhjästä, vaan todennäköisesti takana on vastaavanlaisia kokemuksia muiden kisaajien taholta, jotka sitten pikku hiljaa purkautuvat "vastaan samalla mitalla" -fiiliksinä? Ja silloinhan asetelma kierteen syntymiseen onkin valmis. Olivatko Kuusalla koetut tapahtumat vain seurausta jostakin? Mistä, toivottavasti pojat kertovat sen suoraan.

Corally-tiimillä on aivan erityinen arvonsa suomalaiselle pienoisautoilulle, paitsi menestyksekkäiden ja kokeneiden jäsentensä ansiosta, myös autojen kehittäjinä: tiimin nykyiset kaupalliset mallit ovat pitkälle juuri Suomen Corally-tiimin kehitystyön tulosta, ja se on näissä piireissä todella ainutlaatuinen asia. Mutta onko tiimin menestys myös synnyttänyt perisuomalaista kateutta? Itse toivon heille vilpittömästi menestystä niin kilparadoilla kuin kaupallisilla automarkkinoillakin.

En ole lainkaan varma, onko yhteisömme kypsä keskustelemaan asiasta rakentavasti, avoimesti ja julkisesti. Mutta pian se se nähdään.
Nyt tarvittaisiin pari rakentavaa jatkopuheenvuoroa. Myös suorat avautumiset ovat oikein. Aloittavatko Heuli ja Vesa?
Olkaa hyvät.

2
Kilpailijoiden kanava / Kysymys finaalien pistelaskusta
« : 04.09.05 - klo: 22.45 »
Mitäs mieltä tästä ajatuksesta?

Kisojen aika-ajot ovat se varsinainen näytön paikka ja suoritusten näyttämö. Suurin osa päiväähän kulutetaan finaalierän ja sen lähtöruudun selvillesaamiseksi.
Tiedetään toisaalta, että mitä kauemmas A-finaalista edetään, sitä varmemmin lähtöruudun numerolla ei ole merkitystä finaalien lopputulokseen. TS:n B-finaalissa nyt jonkin verran, koska siellähän paalupaikka ja finaalien 1. sija on varattu kaimapojalle 8)

Siis, mitäs jos alkuerien sijoitus kussakin erässä laskettaisiin mukaan lopputuloksiin ikään kuin yhtenä finaalieränä? Näin saataisiin B+ erillekin kolme finaalierää, joista huonoin jätetään huomioimatta. Ja näin tulisi se neljän kovan alkuerän ja kisan pitkän alkuosan työpanos huomioiduksi.

Juu, tiedän, että tämä käytäntö ei olisi yhdenmukainen muun maailman kanssa. Enkä tosissani usko, että se voi milloinkaan toteutua. Mutta eikös ajatuksessa ole järkeä?

3
Tulokset / Jens Minne 2005 - Friendship Race - EFRA GP
« : 12.08.05 - klo: 21.11 »
Jens Minne -kisa pidetään 25-27.11.2005 Eskilstunassa Ruotsissa, noin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Tänä vuonna kisalla on EFRA GP -arvo, ja se tulee todennäköisesti keräämään ennätysmäärän osanottajia kaikkialta Euroopasta.

Kaksi kertaa Jens Minnessä käyneenä voin suositella kisaa vilpittömästi kenelle tahansa TS-, TSP- ja mattoautokisaajalle. Taso on hyvin lavea, ja jokaiselle löytyy tasonsa mukainen erä: paikalla ovat tietenkin myös kaikki ruotsalaiset rc-kisaajat, ja heidän modified-luokkansa koko on alapäästään selvästi laajempi kuin meillä.
Kilpailussa ajetaan myös Stock-luokka, mutta sen moottorisäännöstä en tiedä.

Itse kisa on esimerkillisen hyvin järjestetty, ja puitteet ovat hienot. Kisapaikkana on entinen suuri Avesta Polaritin maisemakonttorirakennus, joka on saatu pysyvän rc-radan pitopaikaksi.

Kisamatka on hauska viikonloppu-laivareissu syksyn pimeyden keskellä. Tunnelma kisajoukkueella on ollut korkealla heti Ruotsinlaivan köysien irrottua laiturista, hyvän syömisen, kohtuullisten virvokkeiden, ja värikkäiden kisajuttujen myötä. Tervetuloa iloiseen porukkaan!

Ilmoittautuminen on syytä tehdä varhain, sillä osanottajamäärää tullaan todennäköisesti rajoittamaan. Kisakutsua ei ole vielä ilmestynyt, mutta ilmoittautua voi jo automaatilla http://www.mkeskil.se/
(Ilmoittautuessasi laita kohtaan "Licensnr." syntymäaikasi ruotsalaisittain takaperin ja neljä nollaa perään, esim. 8706130000, niin pääset eteenpäin.)
Englanninkielinenkin kisakutsu ilmestyy piakkoin, mutta sen jälkeen paikat saattavat mennä nopeasti. Olikohan viime vuonna modified-luokalle varattu 80 paikkaa, eikä aikataulu enempää juuri sallisikaan. Mattoautoilijoita on muistaakseni 50, ja stock-luokkalaisia 20.

HUOM. Ilmoittautuneen, joka ei pääsekään osallistumaan, täytyy ehdottomasti ilmoittaa peruutuksestaan. Näkemissäni isoissa kisoissa on esiintynyt kasvavaa kritiikkiä niitä kohtaan, jotka varaavat paikat, mutta eivät kuitenkaan osallistu. Esim. LRP Masters-kisassa on jo käytössä "musta lista", jolta ei kisaan pääse seuraavana vuonna.

AKK:n lisenssillä saa laivamatkoista hyvät alennukset, varsinkin Viking Linellä: http://www.akk-motorsport.fi/8305.html
Edestakainen kisamatka koko 2-4 hengen porukalle ja yhdelle autolle maksaa noin 120-200€, hyttiluokasta ja reitistä riippuen. Ei siis kallista. Lisäksi hotellikulut Eskilstunassa.

Edit: Otsikko korjattu kisan virallisen nimen mukaiseksi

4
Kilpailijoiden kanava / Lähtöjärjestys 1. alkuerässä
« : 08.06.05 - klo: 13.30 »
Jonkin verran keskustelua ja ihmetystäkin on herättänyt tälle kaudelle otettu käytäntö, jonka mukaan kisan ensimmäiseen alkuerään lähdetään sarjatilanteen mukaisessa järjestyksessä. Aiemminhan käytäntönä oli eräharjoituksen parhaiden kierrosaikojen mukainen järjestys.
Kolmas vaihtoehto olisi edellisen kilpailun tulosten mukainen järjestys, kuten F1-sarja tekee, joka ehkä parhaiten vastaisi kisaajien juuri sen hetkistä kuntoa.

Kaikille käytännöille löytyy hyviä ja huonoja puolia. Mitä mieltä kisaajat ja taustajoukot ovat?

Itse en pidä nykyistä käytäntöä hyvänä näistä syistä:
- kuten Kuusankoskella nähtiin, kesällä nimenomaan 1. alkueräkierros on varsinkin huipputasolla ratkaiseva, kelin muuttuessa dramaattisesti. Todellisuudessa päivän nopein saattaa joutua lähtemään muiden takaa, ja mahdollisuudet kaatuvat siihen, varsinkin kun tuomaritoiminta on mitä on. Tämä antaa myös mahdollisuuden "pelaamiseen", eli takaa lähtevän nopeamman tarkoitukselliseen haittaamiseen. Tiimipeli voi olla kovaa meidänkin kisoissamme. Olisikohan sitäkin vähän nähty Kuusankoskella?

- talvikauden tulosten ei pitäisi vaikuttaa kesäkisoihin, ne ovat eri kokonaisuuksia. Myös monella kisaajalla kesäkunto on eri kuin talvikunto.

- kisaajan kunto voi ylipäätään olla paljonkin parempi/huonompi kuin kuukausia sitten ajetuissa kisoissa. Jo eräharjoituksissa nähdään, että kisaajien väliset erot eivät välttämättä lainkaan vastaa vanhaa sarjatilannetta, vaan ensimmäisessä alkuerässä tapahtuu paljon "turhia" ohituksia ja siksi myös kompasteluja.

5
Alue 8 työryhmä järjestää viime vuoden tapaan

LAJIPARAMENTIN

jossa keskustellaan pienoisautoilun ajankohtaisista aiheista. Aiheita voivat olla esim. rengassääntö, kisaformaatti, 1- vai 2-päiväiset kisat, TSS-luokan säännöt, korisäännöt, tuomarointi, ym.ym.

Tälläkin kerralla laadimme yhteisen muistion, joka lähetetään pienoisautoilun lajiryhmälle, ja jolla pyrimme osaltamme vaikuttamaan lajimme kehittämiseen.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Alue 8 piirissä toimivat lajin harrastajat ja heidän huoltajansa.


Paikka: Hotelli Rantasipi Hyvinkään Sveitsi


Aika: Torstaina 31.03.2005 klo 18 alkaen


Ilmoittautuminen: Ennakkoilmoittautumista toivotaan järjestelyiden vuoksi viimeistään tiistaina 29.03.2005:
sähköpostitse erkki@rcpiste.pp.fi tai
puhelimitse 040-7339237.


Ohjelma:
- viime vuoden lajiparlamentin muistion läpikäynti
- käsiteltävien aiheiden valinta
- keskustelu


Viime vuonna tarjolla oli runsaat pullakahvit, siitä voinemme lähteä tälläkin kertaa.

Aiheita voi esittää asiasta ja sen vierestäkin myös jo etukäteen.


Edit: Tilaisuus peruutettu liian vähäisen ilmoittautumismäärän vuoksi.

6
Kilpailijoiden kanava / 2005 rengassääntö
« : 08.01.05 - klo: 23.02 »
Tiedän tienaavani jälleen seuraavaa kilpailu-, huoltaja- ja toimitsijakieltoa, mutta se ei jaksa rasittaa enää paljoakaan.

2005 SM/NM-sarjan alkuun on vajaa kaksi viikkoa. Useimmilla on se ymmärrys, että edelleen ajetaan CS-27-renkailla. Käsitys lienee oikea?
Saako olla 4 vai 6 vai 8 rengasta per kisa? Onko insertti vapaa? Pitääkö ostaa valmiiksi liimatut renkaat kisapaikalta vai eikö pidä? Saako rikkoutuneen renkaan tilalle ottaa uuden? Miten renkaat merkitään? Pitääkö ostaa joka kisaa varten uudet vai saako ajaa jo aiemmin ostetuilla renkailla?

Nämä ja monet muut kysymykset olivat pinnalla ja julkisuudessa keväällä 2004. Vastaukset ovat ehkä tiedossa kaikilla, jotka ovat asioita tiukasti seuranneet? Yhtäkkiä selaamalla en niitä löytänyt, löysin ainoastaan kysymykset. Sekä hienon julistuksen, jonka mukaan renkaiden testaustulosten julkistamisen jälkeen piti olla jokinlainen äänestys. Missähän vaiheessa se on ollut? Tulokset?

Asia kiinnostaa itseäni varsin vähän, ja ehkä siksi kaikenlainen info on saattanut päästä vilahtamaan huomaamatta ohi. Jossakin taisi olla foorumikommentti, jonka mukaan rengassääntö onkin entisellään. Onko niin?

Pitäisin kuitenkin kohtuullisena, että jostakin ihan loogisesta paikasta, ja pienellä etsimisellä löytyisi varma tieto siitä, mikä nyt alkavan sarja rengassääntö ihan yksiselitteisesti on. Jos ei muuta, niin ainakin näkyvä ilmoitus, että 2004 rengassääntö on voimassa myös 2005.
 2005 sääntökirjaakaan ei ole vielä tullut vastaani.

7
Kilpailijoiden kanava / "Rikos" ja rangaistus
« : 28.11.04 - klo: 11.50 »
Erään "rikoksen" ja rangaistuksen tarina.
Huom. alla olevien linkkien klikkaaminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli ei ole kiinnostunut asiasta, tai kokee sen käsittelyn turhaksi, ei ole mitään syytä klikata. Asia koskee saamaani kilpailu-, huoltaja- ja toimitsijakieltorangaistusta.

Tiivistelmä (Word-dokumentti):
http://personal.inet.fi/private/evok/Rikos_ja_rangaistus_tiivistelma.doc

Tapahtumat on esitetty myös laajemmin:
http://personal.inet.fi/private/evok/Rikos_ja_rangaistus.doc


Tarkoitus ei ole käynnistää aiheesta uuttaa keskustelua, vaan ainoastaan kertoa, missä mennään. Siksi myös tekstit on siirretty linkeillä avattaviksi, pois keskustelufoorumista. Ne ovat siis tarkoitettu ainoastaan niille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita.

Kiitos lukuisille tutuille ja tuntemattomille tuestanne!

8
Yleinen keskustelu / Järjestöjyriä Floridassa?
« : 29.07.04 - klo: 15.07 »
Eipä näytä olevan muuallakaan rc-harrastajien asemassa kehumista järjestöjyrien tielle joutuessaan :wink:
http://www.fseara.com

FSEARA on ymmärtääkseni Floridan osavaltion rc-autojärjestö.

Asiasta astiaan, kuten eräs mainio lajikaveri asian ilmaisi: pitikös kohtapuoleen olla sähkötouring-MM:t juuri Floridassa?

Vaikka Krisu ei MM-joukkueeseemme kuulukaan, hänet olisi nyt hyvä lähettää kisaamaan, sillä hänestä on kuultu jo kaikkialla. Pieni ja taitava kaveri kerää positiivista huomiota. Se taitavuus ajan mittaan vain lisääntyy, mutta pienuus ei.

9
Tulokset / Sähkötouring EM-kisat 1-4.7.2004 Ruotsissa
« : 02.07.04 - klo: 22.20 »
Uusimmat tiedot suoraan pääkallopaikalta Staffanstorpista:

(1 AE jäljeen)

3. Teemu
11. Tommi
17. Krisu
18. Sakke
25. Jaakko
47. Mika
48. Vesa
53. Juho
54. Simo
67. Pekka
75. Simo (Tammela)
84. Kenneth
91. Pauli
119. Jussi
139. Kalle

Tänään siis ajetaan kaksi eräkierrosta, suunnitellusta yhdestä poiketen. Syynä sääennuste.
Hyvää "live" raporttia antaa www.team-orion.com

-Juho-

10
Pitäisikö kisojen jälkipelit -keskustelut kieltää? Heitän kehiiin  tämän kysymyksen, koska lajiryhmän pj on toisessa topicissa selkeästi antanut  ymmärtää, että palaute kisajärjestäjille ei ole toivottavaa:

Lainaus käyttäjältä: "Tumppi"

*************************************************************
Olemme vuosien varrella saaneet paljon palautetta niin kilpailujen järjestäjiltä kuin kilpailujen valvojiltakin, että kilpailijat ns. "mussuttavat" turhaan monista erinäisistä asioista kilpailujen järjestäjille. Ja tämän johdosta monet kilpailujen järjestäjät ovat harkinneet kokonaan kannattaako ko. kilpailuja ylipäätään järjestää enää ollenkaan, vielä kun sitä tehdään "hyvää hyvyyttään", koska kilpailujen järjestäjiä ei liikaa ole. Tälle toiminnalle emme voi paljoakaan mitään tehdä, siihen olemassa oma sääntöpykälä, joka antaa ko. kilpailupaikalla mahdollisuuden puuttua ko. asioihin :
**********
PA yleinen osa:

1.5. SEURAAMUKSET SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMATTOMUUDESTA
.....
- epäurheilijamainen käytös yleensä (mm. huutaminen ja aiheeton suunsoitto)
.....
********** **


Tuollainen herkkähipiäisyys ihmetyttää. Kisojen jälkeen on ollut tapana kertoa, miten kisajärjestelyt koettiin, mitä tapahtumia kisoihin liittyy, ja miten ne itsellä menivät. Luulen, että se on ollut monille uusille kisaajille tärkeätäkin. Palaute on sitä paitsi aina ollut voittopuolisesti positiivista, ja niissä on aina annettu runsaasti kiitoksia kisajärjestäjille. Jos kritiikkiä on esiintynyt, siihen on ollut myös aihetta.

Olen kuvitellut, että kisajärjestäjät myös haluavat saada palautetta, ja eräät jopa pyytävät sitä. Ainakin MMR:n ja VAU:n muistan niin tehneen. VAU:n Jose jopa erityisesti pyysi kritiikkiä, minkä avulla tulevat kisat osataan järjestää entistä paremmin.

Pidän Tumpin asennetta vähintään outona, mutta sehän ei taida olla ensimmäinen kerta :wink:  En pysty uskomaan, että asia olisi siten kuin hän kirjoittaa. Vai päteekö se kenties vain kilpailuihin, joissa lajiryhmän jäsenet tai AKK:n aktiivit ovat järjestelyvastuussa: Laukaa ja Hyvinkää?

Tähän aiheeseen olisi hyvä saada mielipiteitä, ja toivon mukaan mahdollisimman monta sellaista näkemystä ja perustetta, miksi palautetta kisoista ei pitäisi antaa.

11
Yleinen keskustelu / Kiteellä rata?
« : 12.06.04 - klo: 20.37 »
Tota niin, sattui käteen Kiteen kaupungin tekemä Nightwish aiheinen mainoslipukke, jossa kerrotaan Kiteestä tämän loistavan bändin syntykapunkina. Ei tässä vielä mitään ihmeellistä, mutta se mitä sieltä löytyi, siteeraan:

"...But what about the mysterious Tarja? Is she to be found from a baseball match, from the Rc-raceway of Tolosenmäki or could she be riding a snowmobile?..."

Eli onko Kiteellä pikkuautoiluun rataa, ja jos on, ajaako tarja?  :wink:

-Juho-

ps. Nighwish roks

12
Tulokset / Maastosarjan 1. osakilpailun tulokset + kuvat
« : 07.06.04 - klo: 20.26 »
Edit: Mäntsälän osakilpailun tulokset tuossa alempana.

Kilpailun tulokset tulevat pienen väärinkäsityksen vuoksi näkyville hieman myöhässä, todennäköisesti tiistai-iltana.

Mehukkaita kaatokuvia tuli saaliiksi koko joukko. Ihme, miten erilaisilla tyyleillä sitä ajetaan ja menestytään... :mrgreen:

Kuvat tulevat näkyviin aikanaan, kunhan saan jostakin pöllittyä jonkinlaisen kuvankäsittelyohjelman, ja jos Make on remmissä niitä heittämässä kehiin.
TeamEntisetKuskit.com saa kuvansa vaikka heti, kunhan vain kertoo, minne niitä voi viskoa.

13
Kilpailijoiden kanava / 2004 kv-kilpailujen edustusjoukkue
« : 24.05.04 - klo: 19.10 »
En etsimälläkään löydä topikkia, jossa aikanaan muistutettiin tämän vuoden kansainvälisten kilpailujen paikkojen hausta. Olisin laittanut tämän kysymyksen sinne.

Kisajoukkue on varmasti ollut jo ajat sitten selvä. Koska en sen kokoonpanoa tiedä, enkä itsekään ollut paikkaa hakemassa, voin vilpittömin mielin kysyä: ketkä sähkötouring-kisajoukkueeseen kuuluvat, ja mitkä olivat valintaperusteet?

14
Vapaa keskustelu / -K45
« : 07.05.04 - klo: 17.40 »
Juuri kun olisin ensimmäistä kertaa laittanut panokseni vitsitopiciin, se olikin suljettu. Mutta tämä juttu on niin hyvä, että se ansaitsee oman lokeronsa. Se ei tosin avaudu alle neljävitosille, ja heillekin vain vaikeasti. Kaikki poikaset ja muut keskenkasvuiset älkööt edes yrittäkö tajuta.

Omistan siis seuraavan jutun, jonka sain eräältä  ystävältäni, jota Luoja selvästikään ei ole siunannut mainittavalla määrällä tahdikkuutta eikä tilannetajua, edelleen kaikille kypsään ikään ehtineille tai sitä lähestyville ystävilleni: Heikille, Martille, Saulille, Pekalle, Eskolle, 2 Tapsalle, Sepolle, 2 Erkille, Jarille, Pentille, Timolle, Joukolle, 2 Karille, Jormalle ja Veikolle.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kaikesta kivasta alkaa olla 20 vuotta.
Voi sanoa yhä useammalle: "Kun minä olin sinun iässäsi.."
Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
Kuorsaaminen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
Luulee, että on tapahtunut jotakin, jos puhelin soi illalla klo 9:n jälkeen.
On alkanut pelata golfia.
Pitää kaiteesta kiinni, kun menee alas rappuja.
Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.
Ennen vanhaan sattui ja tapahtui; nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan sattuu kyllä.
Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroli-arvoja.
Lääkäri kysyy, mitä hyvää syö ja juo ja mitä hauskaa harrastaa ja sen jälkeen kieltää ne samassa järjestyksessä.
Joka paikkaan koskee ja se mihin ei koske, ei toimi.
Olo on kuin rilluttelun jäljiltä, vaikka ei ole käynyt missään.
Lääkärit ovat lähes aina tyttösiä ja poikasia.
Ikäisiäsi alkaa olla vain mainoksissa, joissa mainostetaan vitamiineja tai tuotteita verenpaineeseen, ummetukseen ja
unettomuuteen.
Tarvitsee lasit löytääkseen lasit.
Silmään syttyy tuli vain silloin, kun aurinko osuu silmälaseihin.
Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
Kirjoittaa muistilappuja, mutta unohtaa, mihin ne on laittanut. Kun löytää etsimänsä tavaran, on jo unohtanut, miksi se piti löytää.
Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
Sammuttaa valot säästösyistä, ei romantiikan vuoksi.
Kahdesti yössä tarkoittaa vessassa käyntejä.
Alkaa ostella kevyttuotteita ja huomaa, kuinka pienellä tekstillä kaikki käyttöohjeet on kirjoitettu.
Ei koskaan punnitse itseään aamulla, sillä silloin silmäluomet ovat raskaimmillaan.
Sisälläsi on laiha ihminen, joka kamppailee päästäkseen ulos, mutta saat sen rauhoittumaan muutamalla palalla suklaata tai hörpyllä konjakkia.

15
Tulokset / Ratojen pidotus
« : 05.05.04 - klo: 17.47 »
Pieni info kaikille, jotka käyvät harjoittelemassa pidotetuilla asfalttiradoilla.

Suositut harjoitteluradat, kuten Hyvinkää ja Kuusankoski pidotetaan muutaman vapaaehtoisen toimesta. Pidotuksessa käytetään sokerivettä, melassiliuosta tai Cokista.
Kaikki nämä aineet maksavat. Plus pidotustyön kohtalainen vaiva, mitä usein edeltää radan puhtaaksi puhaltaminen. Plus sokerivettä käytettäessä varsin vaivalloinen liuotusvaihe. Plus liuosten ja kaluston kuljetukset. Ym ym.

Pidotus uusitaan usein viikonlopuksi.

On siksi vähintään kohtuullista, että jokainen rataa käyttävä suorittaa pienen korvauksen pidotuksesta nille, jotka sen ovat kustantaneet ja tehneet. Käytäntönä on ollut maksaa 1€ per harjoittelukerta.
Jos sitä ei omista, voi ainakin käydä kiittämässä asianomaisia vaivannäöstä.

Oikeat henkilöt löytää kysymällä. Jos paikalla on Tony Raikas, niin hyvin usein oikea henkilö on hän.

16
Vapaa keskustelu / Hyvä Kärpät!
« : 11.04.04 - klo: 19.33 »
Onnea kaikille oululaisille Kärppien 2004 Suomen Mestaruuden johdosta!

Peli oli hieno. Jatkoajalla Kärppien latauksesta näki, että nyt se tulee.

(Kaikkein tärkeintähän oli, että mestaruutta ei voittanut helsinkiläinen eikä turkulainen porukka. Ja kun Ilves tipahti pois, oli Kärpät itse asiassa paras mahdollinen SM-joukke  :wink: )

17
Tulokset / Kirjoitusoikeus kilpailijoiden kanavalle
« : 24.03.04 - klo: 13.30 »
Kilpailijoiden Kanava on ehtinyt suurin piirtein vuoden ikään. Jossakin vaiheessa voi olla paikallaan pysähtyä pohtimaan, onko kanava edelleen paikkansa ansainnut, mutta sitä keskustelua ei ole tarkoitus käynnistää tässä ja nyt.

Sen sijaan pieni info kirjoitusoikeuksista, koska kisasirkukseen on tullut paljon uusia kilpailijoita ja taustahuoltojoukkoja.
Kirjoitusoikeuslistan yhteydessä on nimittäin teksti: "Tämä on suljettu ryhmä, lisää jäseniä ei hyväksytä".
Tämä ei pidä paikkaansa, enkä tiedä, mistä moinen tieto on peräisin.

Kirjoitusoikeuksia annetaan sitä mukaa kuin niitä pyydetään. Mutta kuitenkin pääsääntöisesti vain silloin, kun kilpailijalla tai hänen huoltajallaan on
a) kokemusta vähintään muutamasta isosta kilpailusta
b) esiintyminen Foorumissa ollut asiallista
c) jotakin annettavaa keskusteluun

18
Yleinen keskustelu / Racing Video 2003
« : 24.03.04 - klo: 13.04 »
Sain keittiön kautta tiedon, että Racing Video 2003 on valmistumassa parin viikon sisällä.
Aion ostaa sellaisen itselleni paikan päällä LRP Masterseissa, johon onnekkaiden yhteensattumien vuoksi pääsen katsojaksi. Samalla voin tuoda muutaman kappaleen muillekin halukkaille. Mutta tämä edellyttää ehdottoman sitovaa ilmoitusta viimeistään sunnuntaina 28.3.04 klo 15 mennessä.

Tilaukset ainoastaan e-mailina: vesa.k@dnainternet.net

Tuomani kappaleet luovutan Laukaan kisoissa, tai postitan valmiiksi maksetussa kirjekuoressa, joka minulle on lähetettävä. Osoitteeni annan sähköpostitse. Viime vuoden postitusrumbaan, jossa sain itse takkiin postimaksujen kanssa, en ryhdy.

Racing Video on saatavana ainoastaan DVD:nä, ja niitä on nyt tarjolla kaksi kappaletta:

1. Floridan Offroad-MM-kisat 2003

2. Eurooppalaisia, lähinnä saksalaisia kisoja 2003:
- LRP Masters
- Saksan mestaruuskisat, Touring
- Saksan mestaruuskisat, Offroad 2 WD
- Saksan mestaruuskisat, Offroad 4 WD
- Saksan mestaruuskisat, Offroad Monster
- KEIL Summer Special, Touring
- KEIL DTM päätöskisa, Touring, jossa mukana 44 ulkomaista huippukuskia 8 maasta

DVD:n hinta oli viime vuonna 25e, enkä usko sen siitä paljoa poikkeavan.

Tekijän nettisivut, joissa ei tosin vielä ole ilmoituksia 2003 videoista: http://www.racing-video.de

19
Kilpailijoiden kanava / Tilan antaminen nopeammalle
« : 22.03.04 - klo: 20.17 »
Tilan antaminen nopeammalle näyttää olevan ikuisuusaihe, ja myös pysyy sellaisena, niin kauan kun kisoissa ei asiaan kiinnitetä erityistä huomiota. Riihimäen kisoissa kuulin jo toisen kerran käsityksen, että "tilaa ei tartte antaa, jos sitä ei kuulutuksella käsketä". Voi pyhä Sylvi, tälläkö tasolla kisaajien järjenjuoksu todella on?

Riihimäellä Olli laittoi järjestystä asioihin viimeisissä erissä, vaikka hänen sitä ei edes olisi kuulunut tehdä. Ratatuomarit hoi, saitteko te yhtään mitään aikaan?

Riksun kisoissa asia tuli yllättäen esiin osaavammissakin erissä siksi, että 1. ja 2. alkueriin lähdettiin numero- eikä paremmuusjärjestyksessä. Tästä monet nopeat autot isolla eränumerolla selvästi kärsivät.

TJ-alkuerissä oli surkeata katsella, miten tavallista on, nopeamman ohitettua hitaamman (vaikka hitaampi ei tietä olisi antanutkaan), että hitaampi alkaa heti kisaamaan ohittaneen kanssa. Perässä ajaminen on helppoa, mutta se vie nopeasti edelläajavan tai molemmat pöpelikköön. Tätä tapahtui jopa kierroksella ohittaville!

Hitaamman auton on alkuerissä aina annettava tilaa nopeammalle! Ohituksen tehneen auton takapuskuriin ei myös saa jäädä roikkumaan, vaan nopeammalle on annettava tilaisuus jatkaa omaa ajoaan!

Kisaajat jakautuvat tässä selvästi kahtia. Toinen osa tajuaa tilanteen ja toimii sen mukaan, josta hyvänä esimerkkinä erityisesti nostan hattuani Napelle: esimerkillistä, toiset huomioivaa ajoa.
Sitten on ne pässinpäät, jotka eivät anna tietä missään eikä koskaan. Aika monet heistä alkavat jo olla yleisesti tunnettuja kovapäisyydestään.

Alan olla varma, että kaikille tämä ei mene milloinkaan perille, jos kuria ei tehdä kovalla kädellä. Harkitsen jättämistä kisaamiseni väliin Laukaassa ja tarjoutumista "tilan-antamis-poliisiksi", jos Seppo ottaa tarjouksen vastaan. Varoitan jo etukäteen, että silloin pudottelen stoppareita säälittä niille, jotka pilaavat muiden ajon.

Mielipiteitä!

(Tämä vuodatus ei ole kohdistettu teille, joille olen jo henk.kohtaisesti asiasta narissut, eikä muillekaan omia tai juniorin ajoja sabotoinneille. Tämä on seurausta siitä, mitä viimeksi Riksusssa sivustakatsojana näin.)

20
Tulokset / CS-Cup
« : 21.03.04 - klo: 21.03 »
Syy, miksi Teemu Leino ei ollut Riihimäellä PM-kisoissa, oli se, että talli lähetti hänet CS-Cup-kisoihin Saksaan.

Kisan tulokset:
1. Marc Rheinard
2. Jilles Groskamp
3. Marc Fischer
4. Dirk Wischnewski
5. Teemu Leino
6. Ronald Völker
7. Steffen Leinburger
8. Joel Foß
9. Benni Gröschel
10. Uwe Spieß

Tarina kertoo, että ensimmäinen finaali meni Teemulta pipariksi alkurytinöiden vuoksi (3. lähtöruutu), ja toisessa erässä häiriöt heittivät hänet seinään.

Täällä on joitakin kuvia: http://www.rcweb.de/board/viewtopic.php?t=17466
Jos linkki ei aukea, täytyy rekisteröityä RCWEB:iin.

21
Vain tiedoksi jo tässä vaiheessa, että EM-kisapaikan esittely on tarjolla järjestävän seuran ( http://www.staffanstorpshs.com/ ) sivuilla olevasta PowerPoint-linkistä:
http://www.staffanstorpshs.com/ec2004.ppt

Syksyllä sivuja katsellessani muistan lukeneeni, että radalla esiintyy paljon radiohäiriöitä, ja että niitä oli menneen kesän aikan tutkittu perusteellisesti. Varsinaista häiriöiden aiheuttajaa ei ollut löytynyt, mutta erityisesti 40.675MHz -taajuutta kehoitettiin välttämään. Lisäksi raportti suositteli täydellistä kännykkäkieltoa alueelle.
EM-kisoissa ko. taajuus on varmasti varattu suomalaisille kisaajille  :wink:

22
Sähköautot / Akkuhuhu
« : 01.03.04 - klo: 20.49 »
Sattuipa silmiin huhu, jonka mukaan Orion testailisi Sanyon valmistamia uusia akkukennoja. Tarinan mukaan kennot ovat 3300mAh-sukissa, mutta ne ovat 3600 tai 4000mAh.
Kukaan muu kuullut tai nähnyt mitään?

23
Kilpailijoiden kanava / Osanottomaksu
« : 22.02.04 - klo: 21.13 »
Sellaisesta mitättömästä asiasta kuin kisojen osanottomaksusta..  :wink:

TS-luokan maksu nousi alkaneelle kaudelle 25 euroon, jonka perusteeksi ymmärrän ja hyväksyn SM-kisan edellyttämät vaativammat tuomarijärjestelyt ja suuremman määrän ajettavia eriä (4 alkuerää). Hyvä niin.
Nyt on kuitenkin silleen, että tuomarointi oli Kuusankoskella olematonta, ja Turussa ja todennäköisesti tästä eteenpäin se tapahtuu käytännössä kisaajien ja huoltajien toimesta.
Jos vielä erien määräkin laskisi kolmeen aikataulusyistä, jolloin ollaan pienemmässä määrässä kuin FinTrackin aikaan (harjoituserien määrä pienempi), niin mistä oikeastaan korotettua hintaa silloin enää maksetaan???

25 euroa on selvästi korkeampi summa kuin eurooppalaisissa rc-kisoissa. Pienillä osanottajamäärilläkään ei sitä oikein voi enää perusteella. Itse asiassa käynnistyneen SM/NM-sarjan osanottajamäärillä kerhot tekevät kisoista aika mukavia tilejä. Siinä ei tietenkään sinänsä ole mitään pahaa, mutta perusteet vain ovat katoamassa.

Jos tuomarointi jää kisaajien varaan ja alkuerien määrää pienennetään, niin ehdotan myös maksujen alentamista. Ja ehdotan sen tehtäväksi siten, että TJ-luokka maksaa vain 15 euroa, ja TS edelleen 25 euroa.

Nimim. "yks TJ-kuski"

24
Kilpailijoiden kanava / Ratatuomarit
« : 22.02.04 - klo: 12.03 »
Avaan topicin tänne, ennen kuin mielipiteet menevät Turun kisan alle.

Turussa oli siis käytössä kokeilu, jossa jokaiseen erään valittiin ratatuomari kisaajien ja huoltajien joukosta. Varsinaisten tuomareiden lisäksi.

Pidän ideaa hyvänä, sen hyödyt ovat selvät. Ensinnäkin, tuomarointiin on nyt mahdollisuus saada ryhtiä. Toiseksi, tuomarina toimiminen on hyvin kasvattava kokemus kisaajille, kun tehtävän vaikeuden itse kokee. Saattaapa oma ajokin saada tuomarivinkkelin kautta postiivisia vaikutteita.

Tuomaroinnin yhtenä suurena vaikeutena on se, että osan kisaajista tuntee hyvin, ehkä omina kavereinaan, ja heidän autonsa ehkä tunnistaa. Nämä tunteet on tietenkin täydellisesti jäädytettävä.

Kannatan käytännön jatkamista. Mitä mieltä muualla?

25
Tulokset / ALUE 8 KERHOKISASARJAN 2003-2004 LOPPUTULOKSET
« : 08.02.04 - klo: 11.32 »
Alue 8 kerhokisasarjan kokonaistulokset

Sija / Kilpailija / Seura / Auto / kilpailu 1-2-3-4-5 / Yhteispisteet
(Yhteispisteissä huomioitu neljä parasta sijoitusta)

TJ-10
1 Teponoja Miko TamUA Xray 55 57 53 60 60 232
1 Laitala Petri HySRK Associated 60 60 0 55 57 232
3 Kutvonen Viljami VAU Yokomo 57 53 0 57 55 222
4 Mattila Jarno HySRK Associated/Yokomo 52 55 60 0 53 220
5 Kähkönen Jesse HySRK Associated 53 54 57 53 50 217
6 Sorjonen Teemu MäntSRK Corally 51 52 54 52 0 209
7 Laaksonen Tomi MäntSRK Losi 54 51 49 54 49 208
8 Penttinen Jukka LahUA Corally 48 48 46 50 41 192
9 Vikstedt Matias VAU Yokomo 39 43 55 44 44 186
10 Mäki Kalle TUA Associated 0 49 47 46 35 177
11 Kähkönen Janne HySRK Associated 0 44 48 39 45 176
12 Lukkari Harri MMR Associated 42 47 40 0 46 175
13 Sinervo Niko RiiUA Associated 43 45 44 41 37 173
14 Halminen Lauri TUA Associated 47 41 38 37 33 163
15 Nieminen Riku HySRK Associated 45 0 37 38 38 158
16 Pikaloff Janne TUA Associated 0 37 39 40 36 152
17 Kähkönen Juha HySRK Associated 0 0 52 48 51 151
18 Virkki Joonas LuPäsUA Xray 0 0 50 51 47 148
19 Meriläinen Tuukka HySRK Associated 49 50 45 0 0 144
20 Kiiski Janne RiiUA Associated 41 34 33 0 34 142
21 Mustonen Jarkko HMR Yokomo 44 0 51 45 0 140
22 Grönroos Roope RiiSRK Associated 40 0 31 33 32 136
23 Vuorenmaa Niko RiiUA Xray 0 0 42 49 40 131
24 Hölttä Matti VAU Associated 0 46 0 43 42 131
25 Honkala Markus LahUA Xpress/Triox 0 42 36 42 0 120
26 Juska Teemu LahUA Yokomo 0 40 34 36 0 110
27 Aito Vertti VAU Losi 0 36 35 32 0 103
28 Ahvalo Mikko VAU Xray 0 0 0 47 54 101
29 Otsavaara Tommi VAU Yokomo 50 0 41 0 0 91
30 Lauren Kalle VAU Yokomo 0 0 43 0 43 86
31 Näätänen Jouko VihUA Xpress 0 0 0 35 48 83
32 Lempinen Santtu LahUA Associated 0 38 0 0 39 77
33 Minkkinen Joni LMM Associated 0 0 0 0 52 52
34 Lindqvist Jani TUA Associated 46 0 0 0 0 46
35 Kuhlman Jesse TamUA Xray 0 39 0 0 0 39
36 Niinivirta Toni 0 35 0 0 0 35
37 Walther Toni LahUA 0 0 0 34 0 34
38 Vilmusenaho Jarkko HySRK Associated 0 0 32 0 0 32


TS-10
1 Quagraine Joseph VAU Yokomo 57 57 55 60 60 234
2 Salminen Marko RiiUA Associated 55 53 53 55 51 216
3 Joentakanen Aki VAU Yokomo 60 52 51 47 0 210
4 Torkkola Jussi VAU Corally 51 50 46 52 57 210
5 Salminen Ari RiiUA Xray 53 51 52 0 54 210
6 Eskman Henri TamUA 50 48 50 54 52 206
7 Fager Carl-Magnus VAU Yokomo 52 49 45 53 0 199
8 Koskivuo Juho VAU Associated 49 44 49 0 53 195
9 Kupari Tero LohUA Associated 48 43 44 51 49 192
10 Andersson Christer MMR Associated 54 55 54 0 0 163
11 Mäkinen Veini JärvSRK Corally 47 54 48 0 0 149
12 Hovi Jani HyUA Yokomo 46 46 47 0 0 139
13 Lindqvist Jani TUA Associated 0 41 0 46 47 134
14 Ulmanen Jari TUA Associated 0 42 41 50 0 133
15 Andersson Niko TUA Yokomo 0 40 39 48 0 127
16 Termonen Jouko HySRK Associated 0 60 60 0 0 120
17 Sinisaari Kari HyUA Corally 44 47 0 0 0 91
18 Lappi Ari VAU Xray 0 45 42 0 0 87
19 Mäkinen Reima TUA Associated 0 0 57 0 0 57
20 Kauppinen Teppo VAU 0 0 0 57 0 57
21 Lehtola Tommi VAU Associated 0 0 0 0 55 55
22 Kyyrö Kalle VAU Yokomo 0 0 0 0 50 50
23 Riimi Anssi TUA Xray 0 0 0 49 0 49
24 Myllynen Kari VAU Schumacher 0 0 0 0 48 48
25 Vuorenmaa Niko RiiUA Yokomo 45 0 0 0 0 45
26 Konoila Jyri VAU Xray 0 0 43 0 0 43
27 Pulli Jomi KyPAK Xray 0 0 40 0 0 40
 

MN-10
1 Termonen Kari HySRK Associated 55 60 60 54 55 230
2 Saarinen Jouko LohUA HPI 54 57 55 57 57 226
3 Säilä Jaakko VAU Yokomo 60 52 53 60 0 225
4 Tarvainen Pasi VAU Yokomo 53 55 0 52 53 213
5 Kupari Jorma LohUA Associated 51 54 51 51 52 208
6 Similä Erkki HySRK Associated 50 51 50 0 50 201
7 Koskivuo Vesa VAU Associated 0 53 54 0 60 167
8 Winqvist Peter VAU Yokomo 57 0 0 55 54 166
9 Eskman Erik TamUA Associated 0 0 49 50 51 150
10 Otsavaara Aleksi VAU Yokomo 52 0 52 0 0 104
11 Kutvonen Aake VAU Yokomo 0 0 57 0 0 57
12 Ranta Petri LohUA Associated 0 0 0 53 0 53

26
TULOKSET:

Sijoitus   Nimi  Finaalierätulokset   Alkueräsijoitus

TJ-10 A-finaali
1. Teponoja Miko [1,1] 4
2. Laitala Petri [2,2] 1
3. Kutvonen Viljami [4,3] 2
4. Ahvalo Mikko [3,6] 3
5. Mattila Jarno [6,4] 5
6. Minkkinen Joni [5,5] 7
7. Kähkönen Juha [7,7] 6

TJ-10 B-finaali
8. Kähkönen Jesse [1,1] 10
9. Laaksonen Tomi [2,2] 8
10. Näätänen Jouko [3,4] 12
11. Virkki Joonas [5,3] 14
12. Lukkari Harri [4,6] 13
13. Kähkönen Janne [6,5] 11
14. Vikstedt Matias [7,7] 9

TJ-10 C-finaali
15. Lauren Kalle [1,1]16
16. Hölttä Matti [2,3] 18
17. Vuorenmaa Niko [6,2] 15
18. Penttinen Jukka [3,5] 17
19. Lempinen Santtu [4,4] 20
20. Nieminen Riku [5,6]19

TJ-10 D-finaali
21. Sinervo Niko [1,2] 21
22. Pikaloff Janne [3,1] 22
23. Mäki Kalle [2,3] 23
24. Kiiski Janne [5,4] 25
25. Helminen Lauri [4,6] 24
26. Grönroos Roope [6,5] 26



TS-10 A-finaali
1. Quagraine Joseph [1,1] 2
2. Torkkola Jussi [2,2] 4
3. Lehtola Tommi [5,3] 3
4. Salminen Ari [4,4] 5
5. Koskivuo Juho [3,6] 1
6. Eskman Henri [6,5] 6

TS-10 B-finaali
7. Salminen Marko [1,1] 7
8. Kyyrö Kalle [2,2] 9
9. Kupari Tero [3,3] 10
10. Myllynen Kari [4,4] 8
11. Lindqvist Jani [5,5] 11


 
MN-10 A-finaali
1. Koskivuo Vesa [1,1] 1
2. Saarinen Jouko [2,3] 4
3. Termonen Kari [4,2] 2
4. Winqvist Peter [3,4] 3

MN-10 B-finaali
5. Tarvainen Pasi [1,1] 5
6. Kupari Jorma [2,2] 6
7. Eskman Erkki [4,3] 7
8. Similä Erkki [3,4] 8



C-12 A-finaali
1. Penttinen Jukka [1,1] 1
2. Vikstedt Matias [2,2] 2
3. Vuorenmaa Niko [3,3] 3


Koko sarjan lopputulokset tulevat näkyville lähiaikoina..

27
Alue 8-työryhmä kutsuu kaikki pienoisautoilun kehittämisestä kiinnostuneet AKK:n Alue 8 jäsenet keskustelutilaisuuteen

Hotelli Rantasipissä, Hyvinkään Sveitsissä

Tiistaina 02.03.2004 klo 18:00


Tilaisuus järjestetään teemalla "kaikki ehdotukset ovat tutkimisen arvoisia", eli vaivasipa sinua mikä asia tahansa pienoisautoilussa niin se otetaan käsittelyyn.

Ohjelmarunko:

18:00 Avaus,    Erkki Similä, Alue 8 -työryhmän pj
18:05 Lajiryhmän kuulumisia,  Sakke Ahoniemi, PA-lajiryhmän jäsen
18:30 Alustus sääntökeskustelulle,   Erkki Similä
19:00 Kahvi
19:15 Varsinainen keskustelu,  pj Erkki Similä
- Sääntö- ja toimintaehdotusten listaus
- Yksittäisten ehdotusten analysointi

20:50 Yhteenveto ja jatkotoimenpiteistä päättäminen

Ilmoittautumiset paria päivää etukäteen:
Email: erkki@rcpiste.pp.fi
Fax: 019-430129
Puh: 040-7339237

Tervetuloa mukaan!

28
Yleinen keskustelu / ModelExpo 2004
« : 26.01.04 - klo: 22.06 »
Ennakkotietojen perusteella tänä vuonna järjestetään jälleen pienoismallimessut: http://www.model-expo.com/

Juuri nyt on oikea aika heittää haaste kehään: jos monopolijärjestömme AKK ihan oikeasti on meidän asiallamme, se on jo varannut messuilta standin, ja suunnittelee par'aikaa sillä esiteltäviä lajeja, kalustoa, henkilöitä ym.

Kuten viime messujen jälkimainingeissa ideoitiin (josta saattaa vieläkin löytyä juttuja jossakin päin Foorumia), messuilla pitäisi ehdottomasti olla pienoisautoilun oma esittelyosasto. Kuten on mm. lennokkiharrastajilla. Ja juuri tämä on AKK:n paikka pistää paukut peliin, vaikkapa yhdessä aktiivisten kerhojen kanssa.
Näyttävää esittelyä lajista, kisavideoita, MM-, EM- ja SM-kuljettajien esittelyä, ja niin poispäin.

Ja vihjeeksi sille porukalle, joka kerta toisensa jälkeen järjestätte "ajonäytöksiä" harjoitteluhallissa: älkää enää tehkö sitä, vaikka se miten pitkä perinne olisikin. Sen aneemisempaa kuvaa ei harrastuksestamme voi antaa, kuin muutaman kaverin vaivalloinen ajo liukkailla ja ryppyisillä vanhoilla matoilla. Uskokaa pois, että sillä annetaan täsmälleen väärä kuva lajistamme.

Kunnon RC-kilpailu sen sijaan olisi poikaa, ja sitä monet tulevat katsomaankin, koska sellaisia joskus oli. Sellaisen näkemisestä mekin aikanaan jäimme koukkuun, ja samoin on käynyt monelle muulle.

29
Tervetuloa alue-8:n kerhokisasarjan viidenteen ja viimeiseen osakilpailuun

VANTAALLA lauantaina 07.02.2004 klo 9:00

Kilpailupaikka: Rajatorpan väestösuoja, Rajatorpantie VANTAA.
Kartta kilpailupaikalle löytyy osoitteesta http://www.kolumbus.fi/karvonen.tapio/VAU/rajatorppa.gif
Väestösuojan ovesta sisään - n.50m metriä pitkä luiska alas - kulman ympäri vasemmalle - kahden hallin läpi - vihreästä ovesta sisään -> pienoisautoradalle.

Kilpailupaikan ovet avataan n.klo 8:00.

Vapaat harjoitukset alkavat klo 9:00.

Tarjolla on vain rajoitetusti pöytiä ja tuoleja, joten omat mööpelit on syytä tuoda mukanaan, samoin kuin jatkojohdot.

Edit: Viimeisen tiedon mukaan puffettia ei ole!


Kilpailuluokat
Cj/C-12 (ajetaan, jos vähintään 3 osanottajaa)
S2-10 (ajetaan, jos vähintään 3 osanottajaa)
Tj-10
TS-10
MN-n.10


Ilmoittautuminen
Viimeistään tiistaina 03.02.2004
Telefaxilla: RC Piste Ky 019-430129, tai
Sähköpostilla: Leif.Malmstrom@saunalahti.fi Huom! Ei liitetiedostoja.

Ilmoittautuessa annettava:
- nimi
- kilpailuluokka
- kolme kidetaajuutta
- yhteystiedot - puhelinnumero on tärkeä!
- seura (jos on)
- automerkki (vapaaehtoinen)


Muut tiedot: katso topic "ALUE-8 KILPAILUKUTSU": http://forum.wmhost.com/viewtopic.php?t=4250

HUOM. Kilpailusarjan palkintojen jako tapahtuu kilpailun jälkeen, kun kokonaistulokset on laskettu.

Tämä kilpailusarja on erityisesti tarkoitettu kaikille vasta-alkajille, ja heille annetaan tarvittaessa apua ja opastusta.

* * *
Edit 1: Viimeisen tiedon mukaan puffettia ei ole!

30
TJ-10
1 Teponoja Miko 55 57 53 60 =225
2 Kähkönen Jesse 53 54 57 53 =217
3 Sorjonen Teemu 51 52 54 52 =209
4 Laaksonen Tomi 54 51 49 54 =208
5 Penttinen Jukka 48 48 46 50 =192
6 Vikstedt Matias 39 43 55 44 =181
7 Laitala Petri 60 60 0 55 =175
8 Sinervo Niko 43 45 44 41 =173
9 Mattila Jarno 52 55 60 0 =167
10 Kutvonen Viljami 57 53 0 57 =167
11 Halminen Lauri 47 41 38 37 =163
12 Meriläinen Tuukka 49 50 45 0 =144
13 Mäki Kalle 0 49 47 46 =142
14 Mustonen Jarkko 44 0 51 45 =140
15 Kähkönen Janne 0 44 48 39 =131
16 Lukkari Harri 42 47 40 0 =129
17 Nieminen Riku 45 0 37 38 =120
18 Honkala Markus 0 42 36 42 =120
19 Pikaloff Janne 0 37 39 40 =116
20 Juska Teemu 0 40 34 36 =110
21 Kiiski Janne 41 34 33 0 =108
22 Grönroos Roope 40 0 31 33 =104
23 Aito Vertti 0 36 35 32 =103
24 Virkki Joonas 0 0 50 51 =101
25 Kähkönen Juha 0 0 52 48 =100
26 Otsavaara Tommi 50 0 41 0 =91
27 Vuorenmaa Niko 0 0 42 49 =91
28 Hölttä Matti 0 46 0 43 =89
29 Ahvalo Mikko 0 0 0 47 =47
30 Lindqvist Jani 46 0 0 0 =46
31 Lauren Kalle 0 0 43 0 =43
32 Kuhlman Jesse 0 39 0 0 =39
33 Lempinen Santtu 0 38 0 0 =38
34 Niinivirta Toni 0 35 0 0 =35
35 Näätänen Jouko 0 0 0 35 =35
36 Walther Toni 0 0 0 34 =34
37 Vilmusenaho Jarkko 0 32 0 =32


TS-10
1 Quagraine Joseph 57 57 55 60 =229
2 Salminen Marko 55 53 53 55 =216
3 Joentakanen Aki 60 52 51 47 =210
4 Eskman Henri 50 48 50 54 =202
5 Fager Carl-Magnus 52 49 45 53 =199
6 Torkkola Jussi 51 50 46 52 =199
7 Kupari Tero 48 43 44 51 =186
8 Andersson Christer 54 55 54 0 =163
9 Salminen Ari 53 51 52 0 =156
10 Mäkinen Veini 47 54 48 0 =149
11 Koskivuo Juho 49 44 49 0 =142
12 Hovi Jani 46 46 47 0 =139
13 Ulmanen Jari 0 42 41 50 =133
14 Andersson Niko 0 40 39 48 =127
15 Termonen Jouko 0 60 60 0 =120
16 Sinisaari Kari 44 47 0 0 =91
17 Lindqvist Jani 0 41 0 46 =87
18 Lappi Ari 0 45 42 0 =87
19 Mäkinen Reima 0 0 57 0 =57
20 Kauppinen Teppo 0 0 0 57 =57
21 Riimi Anssi 0 0 0 49 =49
22 Vuorenmaa Niko 45 0 0 0 =45
23 Konoila Jyri 0 0 43 0 =43
24 Pulli Jomi 0 0 40 0 =40


MN-10
1 Termonen Kari 55 60 60 54 =229
2 Säilä Jaakko 60 52 53 60 =225
3 Saarinen Jouko 54 57 55 57 =223
4 Kupari Jorma 51 54 51 51 =207
5 Tarvainen Pasi 53 55 0 52 =160
6 Similä Erkki 50 51 50 0 =151
7 Winqvist Peter 57 0 0 55 =112
8 Koskivuo Vesa 0 53 54 0 =107
9 Otsavaara Aleksi 52 0 52 =104
10 Eskman Erik 0 49 50 0 =99
11 Kutvonen Aake 0 57 0 0 =57
12 Ranta Petri 0 0 53 0 =53

Sivuja: [1] 2 3 4 5