Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Stilo

Sivuja: [1] 2 3 4 ... 27
1
Lainaus
TSM-säännöt TSM-luokan osalta ei siihen taivu koska SM-sääntöjen mukaan rata pitää olla uusi kaikille tasapuolisesti kisa-aamuna.

Aikaisemminkin on ajettu TSM sunnuntaina, sillon kun TSS ja C-12 oli lauantaina ja TSP & TSM sunnuntaina niin tuskin siitä jää kiinni.

2
Ajosuunnan vaihtoa tehtiin yli 10 vuotta sitten, mutta silloin oli pakko ajaa lauantai iltana avoimet porotreenit kun maton nukka piti kääntää eri suuntaan. Lauantai illan treeneistä ei jäänyt mitään käteen kun auton käytös oli väärään suuntaan mattoa ajaessa varsin omituinen alkuun. Profiilin vaihto muutaman mutkan osalta ei niin paljoa muuta rataa, että siitä mitään iloa olisi.

Mites olis se poro lauantaina jollon rata kaikille väkisin uusi. Virikuskit vois harkita haluaako ennakkotutustua rataan ja viriin sunnuntaina vaikka kolme treenikierrosta tasottamaan tilannetta, jos päivän aikataulu antaa myöten. Virissä olisi kanssa suoraan tehojen vaatima pito-olosuhde sitten aamusta.

Heitetään vielä ilmoille tämän sivusta seuratun korisesongin osalta ehdotus, jos TSS-10 luokassa mentäisiin vaikka yksityyppikoriin? Voisi pakotetusti ajaa vaikka vähän rauhallisemmalla korilla ja korista paksuin mahdollinen versio käyttöön kulutuskestävyyden vuoksi. Tullut seurattua vuosia, että TSS-10 kuskeilla on tosi laidasta laitaan koreja käytössä ja monesti täysin vääränlaisia ominaisuuksiltaan luokan & kuljettajien vaatimuksiin nähden. Saisi yhden helposti kalliiksi käyvän muuttujan poistettua monien muiden joukosta pois aloittelijoiden osalta.

3
Siirretty Modejen / Ylläpidon toimesta.

yt. Iippo

4
Sähköautot / Destiny RX-10S / SR
« : 19.09.17 - klo: 18.33 »
RC markkinoiden yksi uusimmista merkeistä Destiny olikin jo viimetalvena alkanut rantautumaan Suomeen ja nyt viralliseksi jälleenmyyjäksi on tullut EuroRC. Destinyn RX-10S autolla on jo voitettu FTT TSS-10 sarjan mestaruus viime kaudella. RX-10S on hinnaltaan 399€ hieman edullisempi kuin muut markkinoilla olevat kilpailijat.

Sain EuroRC:ltä testattavaksi tähän alkusyksyyn (uutta Xray T4´18 odotellessa) Destinyn touringin ja samalla ajattelin kirjoitella vähän kokemuksia auton kasaamisesta ja ensi tuntumista.







Paketti ja sisällöt on aika pitkälti tuttua muilta merkeiltä. Tyylikäs pienehkö paketti, paperinen kohtalaisen selkeä mustavalkoinen ohjekirja, pieni tarra-arkki ja osat pakattuna kasausvaiheittain kirjaimilla eriteltyihin pusseihin. Ruuvit olivat näppärästi pakattuna erilleen siten, että samassa pussissa oli eri kokoiset ruuvit jaettu eri osioihin. Pussin reunan kun leikkasi auki, oli helppo aina valita sopivan kokoisia ruuveja tarvittava määrä. Monesti välyksiä hienosäädettäessä tarvittavia 3 mm shimmejä tulee mukana pussillinen.

Kasaus perinteisesti alkoi pohjalevyn ja hiilikuituosien reunojen pyöristämisellä. Moni tätä vaihetta ei jaksa tehdä, joten ihan vapaavalintainen lisätyö. Pyöristetyt hiilikuituosien reunat vaan tuntuu omaan käteen mukavammilta autoa käsitellessä. Ensin hioin hiilikuidun reunaa noin 220-260 hiomapaperilla ja lopuksi vielä 600 paperilla tein loppuviimeistelyn. Pohjalevyssä olevien aukkojen reunat hieman viimeistelin pienellä pyöreällä viilalla. Hiilikuituosien reunoja en nykyisin enään pikaliimaa, sillä se saattaa hieman vaikuttaa varsinkin pohjalevyssä ja ylädekissä fleksaukseen.



Pohjalevystä kannattaa myös ohuella viilalla pyöristää akkuteipin kolojen reunat. Kestää kolauttaa vähän kovempaa ilman, että teippi katkeaa. Hiilikuitua työstäessä pitää muistaa käyttää hengityssuojainta, sillä hiilikuitupöly ei ole kovin hyväksi keuhkoille.





Bulkit on nykystandardin mukaiset. Edessä/takana identtiset ja kahdella ruuvilla pohjalevyyn. Lisänä vielä bulkista tapit pohjalevyyn jotka vähentävät taipumusta mennä tweakiin kolaritilanteissa kuitenkaan jäykistämättä runkoa. Moottoripukki on hieman isompi kokonaisuus ja moottori/keskiakselin bulkit ovat yhtä palikkaa. Tällä saadaan aika paljon erilaisia fleksisäätöjä nykytrendin mukaisesti auton takapäähän ja taatusti tasapuolinen fleksi keskilinjan suhteen. Metalliosat ovat hienosti viimeistellyt ja samalla viivalla kilpailijoiden kanssa.



Seuraavana vuorossa oli voimansiirron kasaus. Keskiakseli on hyvin samankaltainen kuin Xrayssä. Keskihihnapyörien tapeille on lukitusmahdollisuus keskiakselin läpi kahdella matoruuvilla. Tämän hyöty tosin jäi hieman kyseenalaiseksi sillä tapit ovat jokatapauksessa jumissa hihnapyörien sisällä. Paketissa mukana tuleva spurri oli laadukas Panaracerin 64dp 116t. Takadiffin kasaus oli hieman työläs sillä rattaat joutui varovasti irroittelemaan valupuusta. Kaikki valupurseet kannattaa huolellisesti putsata pois herkän toiminnan varmistamiseksi.



Ainakin tässä yksilössä diffin pikkurattaiden ristitappia joutui hiomaan jonkunverran hienolla hiomapaperilla ennenkuin pikkurattaat pyörivät herkästi paikoillaan. Takadiffin tiivistykseen kuuluu normaali paperitiiviste sekä myös iso O-rengas tiiviste. O-rengasta koitin saada paikoilleen onnistumatta siinä ja lopulta heitin sen roskiin. Ainakaan Xrayssä sillä ei mitään merkitystä tunnu olevan muuta kuin hankaloittaa kasaamista. Teräksiset spoolin ulostulot ovat ainakin virikäytössä suositeltavat, sillä alkuperäiset ovat muovia. Alkuperäisetkin tosin kestivät ainakin ensimmäiset kaksi päivää 4.5T virimoottorillakin eli varmasti Stanu/ProStock käytössä täysin riittävät.



Diffin/spoolin laakereiden säätöpesistä tarvitsi leikkaa valupurseet pois, että diffit sai laitettua bulkkien väliin. Laitoin tipat maalia hihnankireuden merkkeihin sillä se helpottaa radalla pikaisia säätötoimenpiteitä huomattavasti.



Seuraavaksi oli ohjauksen kasaus vuorossa. Hieman hämmennystä aiheutti se, että ohjekirjassa ohjauksen kerrotaan olevan valmiiksi kasattu, mutta paketissa se kuitenkin oli osina. Onneksi ohjekirjassa on kuitenkin selkeät kasausohjeet. Ohjaus on Awesomatix tyylinen kelkkaohjaus eli poikkeaa valtavirrasta. Ohjauksen kasaus meni muuten mutkattomasti, mutta ohjauksen kaikki kolme laakeria olivat viallisia paketista. Korvaavien laakereiden saapumisen jälkeen ohjaus menikin mutkattomasti kasaan.





Muualta kuultujen kokemuksien mukaan ohjauksessa on vakiona taipumus siihen, että ohjauskelkka saattaa päästä kolauksesta tippumaan pois paikoiltaan. Tähän auttaa se, että takimmaisten laakerien ruuvien alle laittaa prikat pitämään kelkka paikallaan. Vaihdoin takimmaisten laakerien ruuvit pitempiin ja laitoin 9mm halkaisijaltaan olevat prikat joiden alle ennen laakeria vielä 0,8mm shimmilevyä. Eli ruuvin kannan alle järjestyksessä: 9 mm leveä prikka, 0,5 mm paksu perus prikka ja lisäksi paketin shimmilevysarjasta 0,3 mm paksu shimmi ennen laakeria.



Seuraavassa kasausvaiheessa rakennettiin jousitus. Jousitus on aika normaali nykypäivän touring auton jousitus muutamilla pienillä yksityiskohta eroilla. Etu C-paloissa on caster-kulman säätöön holkkirakenne. Näiden holkkien painamisessa C-palaan kannattaa olla tarkkana sillä itselläni molemmat holkit menivät ensimmäisellä yrittämällä hieman vinoon. Valusauman tulisi olla pystysuorassa suhteessa C-palaan. Holkki painetaan sisään C-palan etureunasta ja C-palan etureunassa pinnin reikä tulee olla alareunassa. Ohjekirja suosittelee liimaamaan holkin paikalleen, mutta Vesa Yliltä saatujen kokemuksien mukaan ei tarvitse liimata ja näin casterin säätömahdollisuus säilyy käytössä.



Auto tulee perinteisillä vetoakseleilla edessä/takana ja ehdottomasti kannattaa samantien investoida tuplanivel vetoakseleihin eteen. Destinyn tuplanivel vetoakselit tulevat valmiiksi kasattuna ja niitä en lähteny avaamaan vaan voitelin ne teflon ketjuöljysprayllä päältäpäin. Takavetoakselit kasasin Hudyn mustarasvalla.



Hexit ovat tavanomaisesta poiketen holkit jotka menevät vetoakselin päälle. Hexin holkkiosan halkaisija on hieman isompi kuin tavanomaisen vetoakselin ja näin tuntui, että vetoakseli/hexi/hubi yhdistelmästä tuli varsin välyksetön. 



Takahubeihin perinteinen vinkki on laittaa matoruuvit ulommaisiin pallon reikiin. Jos ei kasaa alkuperäisiä etuvetoakseleita, niin niistä jää tähän käyttöön juuri sopivat matoruuvit.



Tukivarsien sisemmät pinnit ovat Yokomo/Tamiya tyyliin “laakeroitu” pinnien päihin tulevilla palloilla eli tukivarsien ei tarvitse liikkua herkästi pinneissä. Laitoin näihinkin Hudyn mustarasvaa herkistämään ja estämään kulumista. Akselivälishimmit tukivarsien etu/takapuolella olivat ohjekirjassa aika epämääräisesti ilmoitettu. Laitoin etutukivarsien etupuolelle 1 mm +0,3 mm shimmit ja takapuolelle 0,5 mm shimmit. Takatukivarsien etupuolelle ohjeen mukaan 2mm ja takapuolelle 2mm shimmit + 0,3mm shimmit. Muoviosien laatu on hyvällä mallilla sillä hubeja/tukivarsia ei tarvinut viimeistellä ollenkaan viilalla herkistely mielessä. Pallokupit tuntuvat hieman heppoisilta, mutta ovat kuitenkin herkät palloissa ja ensimmäisten ratatestien perusteella pysvät paikoillaankin.





Iskarit ovat perinteiset touring iskarit ja nykystandardin mukaisesti varsin lyhyet. Mukana tulee 4 reikäiset männät, todennäköisesti laajalti käytössä olevilla 1,1mm reijillä vaikka sitä missään ei kerrottukkaan. Iskarit kasaantuivat helposti ja männätkin olivat ilman ylimääräisiä shimmejä tiukasti paikoillaan varressaan.





Iskareiden kasaamisessa ehkä eniten huomiota joutui käyttämään iskunvaimentimien ylä/alapäiden pallokuppien herkistelyyn. Pallot eivät liikkuneet herkästi, mutta vanha kikka eli pallokuppien puristelu pihdeillä auttoi. Käytännössä siis pihdeillä puristetaan sivuilta pallokuppia kun pallo on paikoillaan. Kannattaa kuitenkin aika kevyesti painelemalla aloittaa ettei kerralla tee pallokupeista liian löysiä. Mukana tulee 2.6 jouset eteen ja 2.5 jouset taakse. Ensimmäisen ajopäivän jälkeen iskarit tuntuvat hieman vuotavan joten kokeilemisen arvoista olisi vaikka testata Xrayn O-renkaita iskarin varren tiivistämiseen.



Viimeinen kasausvaihe oli lähinnä viimeistelyä, kuten koritolppien ja etupuskurin asennus. Tähän vaiheeseen tuntui paketissa olevan vähän vääränlaisia ruuveja ja etupuskuriin jouduin laittamaan ohjeita hieman pidempiä ruuveja. Tosin nykyään varsinkin mattoradoilla kovalla pidolla laitetaan jopa lisäpainoja puskurin sisälle, joten muutama gramma ei haittaakkaan. Mukavasti paketissa tuli mukana suoraan laadukkaat sahalaidalla muoviin lukkiutuvat pyöränmutterit, eli niitäkään ei tarvitse jälkikäteen päivittää. Akkustopperit olisi ollut mukava lisä pakettiin, mutta Xrayn servokiinnikkeestä sain akun eteen sopivan osan rakenneltua ja takapuolelle riitti 10g paino tukemaan. Akun sivuttaiseen tukemiseen servokiinnikkeen kyljessä on ruuvinreikä johon muiden merkkien tyyliin saa asennettua pitkän ruuvin sopivalla shimmimäärällä tukemaan Akkua etuosasta. Takapäässä moottoripukki on aikalailla sopivalla etäisyydellä.



Koritolppien jako oli hieman eri kuin Xrayssä joten maalasin autoon uuden Protoformin LTC-R LW korin. Sähköiksi laitoin luottosähköt Highestin DLP 650 servon, Hobbywingin XR10 Pro nopeudensäätimen ja varmasti riittävän tehokkaan Hobbywingin V10 G2 4.5t moottorin.

Ratatestejä ajoin pari päivää Lahden kerholla ETS matoilla. Kasasin auton aika pitkälti Vesa Ylin tämän syksyn perussetuppiin . Auto oli heti ensimmäisestä hiitistä lähtien mukavan tuntuinen käteen. Vakiojouset olivat pidon parantuessa hieman löysät joten siirtyminen Xrayn 2.5-2.8 etujouseen ja 2.6 takajouseen auttoi vauhdillisesti ja auto pysyi paremmin hanskassa. Iskariöljyssä kanssa menin 500->550 ja se auttoi varsinkin nopeissa suunnanvaihdoissa. Kahden päivän ja noin 20 hiitin aikana en saanut autosta mitään rikki ja mukaan mahtui yksi kohtalaisen kova nokkakolari toisen auton kanssa. Kaikinpuolin autosta jäi varsin positiivinen kuva. Vauhtiakin tuntui ihan kierrosajallisesti olevan ja radanvarresta kuului kannustavia kommentteja siitä miltä auton eteneminen radalla näytti. Destinyn RX-10S voi kyllä suositella varteenotettavana vaihtoehtona ihan tosissaan kisaavalle kuskille joka ei halua maksaa melkein 200€ enemmän muiden merkkien uusimmista malleista. Tietääkseni useampikin kuski on lähdössä kiertämään FTT sarjaa Destinyllä, joten apuja radallakin on saatavilla.

Alla linkki setuppiin jolla tuntui ainakin omaan käteen sopivalta, hieman muutettu Vesan setupista.
Setup

5
Lahden Urheiluautoilijoiden pienoisautoilijoiden sisäratavuorot kevät 2018

Vuorot lauantaisin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Päivät jolloin vuoro on:
13.1.
20.1.
10.2.
24.2.
10.3.
7.4.
21.4.

Kellonaika:
-10.00-18.00

Paikka:
- Kivijärven koulu, Mäkelä. Tarkempi osoite: Vehkamäentie 24, Mäkelä(Nastola).
- Ajo-ohje koulun pihalle täällä. Tavarat voi käydä jättämässä/hakemassa oven edestä, mutta sitten auto parkkiin parkkipaikalle.

Rata:
-25m x 12m, ETS speksin mukaiset matot.
-Soveltuu 1/10 ja pienemmille sähköautoille sileillä kumipyörillä/foameilla. Myös krossareilla/ralliautoilla voi tulla kokeilemaan kunhan auto ja renkaat ovat puhtaat. Drifterit vain matolla ajetuilla/uusilla renkailla.
-ajovuorot 40min syklillä, 10min Touring Prostock/Modified | 10min Touring Stanu | 10min Aloittelija Touring | 10min minit, drifterit, muut.

Ratamaksut:
-Kausimaksu 45€ / kevät
-Kertamaksu 10€
-Saman perheen jäsenistä yksi maksaa täyden hinnan, seuraavista 25e/kausi ja 5e/kerta.
-Uusille harrastajille esimmäinen tutustumiskerta maksuton.

Ajanotto:
-Paikalla on MyLapsin RC4 ajanottolaitteisto käytössä, muutama vuokraponderi löytyy 2€/päivä.

Muuta:
-Tuoleja ja pöytiä pitäisi riittää kaikille.
-Omat jatkojohdot perinteisesti mukaan.
-Liposäkkien käyttöpakko!
-Rakennus on suhteellisen tuore ja siistissä kunnossa, joten otathan tämän huomioon jotta voimme jatkossakin pitää ratavuoroja paikalla!
-Ulkokengillä kävely sisällä Ehdottomasti kielletty! Sukat/sisäpelikengät/tossut kelpaa. Tämä on ehto paikan omistajilta.

Tervetuloa mukaan kaikki uudet harrastajat ja lajista kiinnostuneet!
Treeneissä pyritään pitämään kerhoautoa jolla kiinnostuneet pääsevät kokeilemaan.

http://tiimlahti.nimenhuuto.com/ sivuston käyttöä treeneihin ilmoittautumiseksi suositellaan. Salasana TL.

Lisätietoa: Henry Salmén / 0503749399 / lahua.rc@gmail.com

Video radasta:
https://www.youtube.com/watch?v=UvB4NeYbFJQ

6
Mikäs sen helpompaa on kun aamulla ostaa renkaat kisapaikalta samalla kun käy ilmoittautumassa. Voi olla varma, että renkaita on ilman ennakkovarailua ja kaikilla muillakin on renkaat varmasti samasta tuotantoerästä. Historiasta löytyy esimerkkejä kun aamulla saadut kisarenkaat onkin 0.5s hitaampia kierroksella verrattuna kaupasta ostettuihin kun välissä vaihtunut tuotantoerä. Näin varmistetaan mahdollisimman tasalaatuinen rengas kaikille kilpailijoille.

Hiukan ihmettelen kuinka alkuerät eivät ole "kilvanajoa" ja monenkaan mielestä eivät tunnu olevan niin tärkeitä. Sähköluokissa ilman nousufinaaleita alkuerät kuitenki määräävät loppusijoituksen kannalta enemmän kuin itse finaalit.

7
Niin joo, ajosuunnan vaihto sunnuntaille olisi kova. Antaisi reilummat lähtökohdat jos haluaa ajaa vain poroa.

Tuossa ongelmaksi muodostuu se, että nykyisellä formaatilla sunnuntai aamun harjoitukset menisivät maton nukan suunnan vaihtoon ilman mitään järkevää tuntumaa auton käytökseen vrt. loppupäivä. FTT:ssä ajettiin pari talvea siten, että ajosuunta vaihtui sunnuntaille ja lauantai illalla ajettiin harjoituksia vielä kilpailun jälkeen sunnuntain ajosuunnalla. Autojen käytös oli kohtalaisen erikoista silloin lauantaina ennen kuin rata ajautui sisään uuteen ajosuuntaan.

8
Minkä verran sulla on asetuksissa punch rate? Alimmilla kolmella punch rate asetuksella (1-3) menee virranrajotus toiminto päälle joka toimii juuri tuolla tavalla.

9
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 02.02.17 - klo: 13.57 »
[click] Setuppi Kuusankosken kisoista. Oli enemmän tarkotettu kovalle pidolle, mutta toimi hienosti myös lauantain liukkaammissa olosuhteissa.

Pääpointteja aikaisempaan:
Jos auto kääntyy muutenkin tarpeeksi niin tuo ohjaus pohjalevyssä kiinni tuntuu vievän vauhdin paremmin läpi mutkan. Kelluvalla se lisätty etuosan fleksaus tekee helposti keskellä mutkaa turhan terävän repäisyn.

Akelivälishimmit siten, että tukivarret on mahdollisimman takana suhteessa runkoon. Painoa vähän enemmän auton etuosaan = rauhoittaa hieman auton reaktioita ja paremmassa balanssissa nopeissa mutkissa kun keulan paino pyrkii ennemmin aliohjaamaan.

Kokeilin ajaa myös kapeilla hexeillä kisoissa, mutta lopputulos oli turhan aggressiivinen reagointi kaikkeen vaikka esim. Casinolla toimii hyvin.

Jos on jotain setuppi vinkkitarvetta tai muuta, niin kyselkää vaan kisoissa tai YV:llä täälä foorumilla taikka vaikka Team Xray Suomi Facebook ryhmässä.

10
RC-kerhot ja -radat / Vs: Lahden UA:n sisäratatopic
« : 29.12.16 - klo: 11.20 »

11
Niin pitkään kun FTT kisoihin tarvii soitella ja anella tuomareita monta viikkoa, että ees joku tulee, on tää koko keskustelu ihan turhaa. Näillä resursseilla ainoa kehityskohde on ajotapakulttuuri yleisellä tasolla joka on Suomessa hyvällä tasolla jo valmiiksi. TSM A-finaalia alemmalla tasolla keskimäärin kolarit ja muut johtuu kuitenkin siitä, että ajotaito ei vielä riitä täysin lähekkäin kilvan ajamiseen. Tässä lajissa kolareita sattuu ja ne harmittaa ihan hirveesti, mutta ne kuuluu lajin luonteeseen. Harvassa on ne kuskit jotka voi väittää olleensa aina vaan kärsivänä osapuolena.

12
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 01.11.16 - klo: 13.50 »
Manuaalin moottoripukin ruuvien "do not tighten fully" tarkoittaa sitä, että pitää jättää ruuvit löysälle ennen kuin koko moottoripukki on kasassa ja pohjalevyssä kiinni. Kun kaikki on paikallaan, käydään pikkuhiljaa kiristellen ruuvit läpi ja kiristetään koko paketti paikoilleen. Tuon jos kiristää käsissä nippuun niin sen saa kohtalaisen kieroon. Kannattaa pitää siinä flexisäädössä ruuveja vaikka kaikki kiinni sen aikaa kun kiristelee sitä kokonaisuutta paikalleen, pysyy varmemmin linjassa.

Ihan suoraan ei oo kokemusta miten toi moottoripukin flexi vaikuttaa esim. auton kaatumiseen pidosta, mutta perusperiaate on se, ruuvi/ruuvit edessäpäin = kääntyy agressiivisemmin, ruuvi taaempana = kääntyy rauhallisemmin. Mielestäni ruuvi takana toimii myös kovalla pidolla rauhottaen auton käytöstä. ProStockissa Rathesky on käyttänyt ruuveja flexisäädössä etummaisessa ja takimmaisessa reijässä jäykistääkseen autoa enemmän, todennäköisesti hakien sitä ettei auto flexatessaan syö mutkavauhtia niin paljon.

T4 kasaamiseen, jne löytyy hyviä tipsejä tiimikuski Tim Wahlin rakennusopastuksesta: PetitRC:stä.
Varsinkin korin asennuskorkeudet on toimiva vinkki tuolta. Kannattaa lukasta läpi, voi löytyä tipsejä kokeneemmillekkin harrastajille.

13
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 31.10.16 - klo: 12.59 »
Tuo yllä oleva on hyvä lähtökohta. 6000 diffiöljy voi olla vähän herkkä takapidon suhteen virikoneella lauantaina aamun treeneissä ennen kuin rataan tulee pitoa, mutta tuolla kuskimäärällä varmasti on jo ihan sopiva tokassa treenissä. Tuohon setuppiin muuttaisin isolle radalle ainoastaan moottoripukin flexiruuvin paikan siten, että mutteri reijästä ottaa ruuvin pois ja laittaa takimmaiseen kahteen reikään ruuvit. Pidon kasvaessa autoa voi rauhoittaa nostamalla takaiskaria pykälän pystympään. Jos taas kääntyvyyttä haluaa, kannattaa laittaa etutukivarsiin haritusta. Sopiva haritus tulee kun laittaa .5 palat piste ulospäin FF tukivarrenkiinnikkeeseen.

Tuo ETS matto syö Volanten FTT rengasta varsinkin virissä todella reilusti ja suosittelen virissä ajamaan molemmat rengassarjat varmuuden vuoksi sisään aamun treeneissä sillä voi olla, että yhdellä setillä ei selviä koko päivää. Uusi rengassarja on todella hidas ensimmäiset pari minuuttia joten kisaerään starttaaminen uudella setillä ei ole suositeltavaa.

Jos kisoissa tarvii jeesiä auton kanssa, vinkkiä setuppiin tai muuta niin allekirjoittaneelta voi tulla kysymään.

14
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 24.10.16 - klo: 10.17 »
Kolme kertaa kerenny ajamaan uudella ´17 mallilla. Hyvältä tuntuu auto ja tuo uusi keskiflexisäätökin oikeasti vaikuttaa auton käytökseen. Kasasin auton alu flexirungolle ohuella ylädekillä ja en ole testannut ollenkaan hiilikuiturunkoa. Lähes vastaavalla setupilla ajoin tosin ´16 mallilla joten pitäisi toimia hiilarirungollakin.

Setup Lahden ETS matoille

Vaikka Xrayn mainosmateriaalissa hehkutetaan sitä, että keskiakselin bulkit on 1mm matalemmat kuin ennen, on silti käytettävä 1mm shimmejä ylädekin etu/takapään alla jos haluaa ajaa ilman ruuveja niissä bulkeissa. Keskiakselin laakerit ovat kuitenkin samalla korkeudella kuin ennen ja näin ollen ottavat  ilman shimmejä  kiinni ylädekkiin sen fleksatessa. Ylädekki shimmattuna flexiruuvit irti keskiakselin bulkista auto kääntyy enemmän kokonaisuutena, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu jos joku ei vielä ole sitä kokeillut.

Uuden ´17 mallin moottoripukin/servokiinnikkeen väliin tuleva flexisäätöpalikka vaikuttaa virikoneella ainakin tosi paljon siihen miten auto reagoi kaasuun. Hiilikuitupala kiinni molemmista päistä auto hyökkää kaasunpainalluksesta paljon terävämmin ja on rauhallisempi jarrutuksissa. Hiilikuitupala paikallaan auto myös menee pyöreemmin paremmalla midcorner vauhdilla läpi mutkan. Jos haluaa pelkän räväkämmän kaasuunreagoinnin ilman mutkatuntuma muutoksia niin hiilikuitupalan korvaaminen linkillä tekee juuri sen.
 
Koreja oon testaillu protoformilta Mazdaspeed 6 LW, LTC-R LW ja LTC 2.0 LW. Kaikki on ihan käyttökelpoisia koreja. Perinteinen Mazdaspeed 6 on kaikista anteeksiantavin ja helpoin ajaa, mutta LTC-R on tarkalla ajotyylillä vähän nopeampi ja antaa paremman tuntuman. LTC 2.0 tuntuu välillä hyvältä ja se kääntyy enemmän kuin LTC-R, mutta fiilikseltään vähän epävarmempi. Bittydesignin Ascaria tuli testattua myös, tuntui tosi nopeelta ajossa ja kääntyy ihan älyttömästi mutta kello ei tykännyt yhtään.

Facebookista löytyy nykyisin Team Xray Suomi ryhmä, johon suosittelen liittymään. Tuntuu monelle nykyisin olevan helpompi kysyä vinkkejä ja jakaa niitä sosiaalisen median kautta.

Jaan omia setuppeja ja vinkkejä jatkossakin täälä rc10:lläkin, sillä kaikki eivät kuitenkaan FB:n maailmaan ole sekaantuneet.

Vielä loppuun vinkki maailmalta akun takapään stoppariksi. Varsinkin ´17 mallissa perinteiselle servotolppa + shimmit akkustopparille ei oikein ole paikkaa kiinnittää pohjalevyyn, mutta tämä on erittäin näppärä ratkaisu.

15
RC-kerhot ja -radat / Vs: Lahden UA:n sisäratatopic
« : 12.10.16 - klo: 14.16 »
Lisättiin vuoro ensi lauantaille 15.10. kovan kysynnän vuoksi. Vuoro poikkeuksellisesti klo 9-16!

16
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 30.09.16 - klo: 13.28 »


Tänään julkaisu.

17
Näin kilpailunjärjestäjän näkökulmasta kilpailijalle pitäisi myydä koko sarja kerralla, muuten järjestävälle seuralle jää kilpailijan mokasta johtuen tappioksi ne loput renkaat kyseisestä setistä josta myyty se yksi yksittäinen rengas.

18
Ihan turhaa hieromista vaatia katsastusta säilyttämään sitä ostettua settiä, kun niitä ei kuitenkaan saa merkattua ilman katsastuksessa käyttöä.

19
Olisko tässä lyhyesti:

Jos renkaassa/vanteessa havaitaan vika joka johtuu virheestä valmistuksessa/materiaalissa, saa kilpailija tällöin veloituksetta kilpailun järjestäjältä yhden (1) uuden renkaan viallisen tilalle.

Jos renkaassa/vanteessa havaitaan vika joka johtuu kilpailijan toimista (kolari, liimausvirhe, asennusvirhe jne.) tai auton teknisestä viasta, on kilpailijalla mahdollisuus hankkia omalla kustannuksellaan kilpailun järjestäjältä uusi rengassarja ja tästä sarjasta merkkauttaa yhden (1) uuden renkaan viallisen tilalle. Jos kilpailijalla on FTT sääntöjen mukaan kilpailuun kelpaavia merkattuja renkaita edellisistä kilpailuista, voi hän merkkauttaa viallisen renkaan tilalle yhden niistä.

Epäselvissä tilanteissa päätöksen tekee kilpailunjohtaja.

20
Ohjeistossa pitäisi olla varmaankin talvikauden renkaan tuotekoodina V5-PG28FT? Toki mieluummin ajaisin sillä ETS-speksin renkaalla kun sillä selviää enemmän kuin vajaan treenipäivän yhdellä setillä...

21
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 20.09.16 - klo: 11.05 »
MM kisojen yhteydessä ollut julkaisu, olikin vain paikalla olleille esivilkaisu uuteen autoon.

Tällä viikolla, tai ensiviikolla viimeistään uskoisin tulevan virallisen julkaisun.

Viimeisimmät tiedot:
- uudet pohjalevyt (ilmeisesti jenkit saa paketista alu flexirungon, muu maailma hiilikuiturungon)
- uusi servokiinnike
- uusi moottoripukki & keskiakselin bulkit
- jonkinlainen uusi rungon fleksisäätö "selkäranka", ehkä optiona eikä paketissa mukana

22
RC-kerhot ja -radat / Vs: Lahden UA:n sisäratatopic
« : 19.09.16 - klo: 14.21 »
Kovan kysynnän vuoksi lisättiin kerhovuoro ensi lauantaille 24.9.. Tervetuloa!

23
Lahden Urheiluautoilijoiden pienoisautoilijoiden sisäratavuorot kevät 2017

Vuorot lauantaisin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Päivät jolloin vuoro on:

7.1.
14.1.
28.1.
4.2.
18.2.
25.2.
18.3.
25.3.
22.4.

Kellonaika:
-10.00-18.00

Paikka:
- Kivijärven koulu, Mäkelä. Tarkempi osoite: Vehkamäentie 24, Mäkelä(Nastola).
- Ajo-ohje koulun pihalle täällä. Tavarat voi käydä jättämässä/hakemassa oven edestä, mutta sitten auto parkkiin parkkipaikalle.

Rata:
-25m x 12m, Uudet ETS speksin mukaiset matot!.
-Soveltuu 1/10 ja pienemmille sähköautoille sileillä kumipyörillä/foameilla. Myös krossareilla/ralliautoilla voi tulla kokeilemaan kunhan auto ja renkaat ovat puhtaat. Drifterit vain matolla ajetuilla/uusilla renkailla.
-ajovuorot 40min syklillä, 10min Touring Prostock/Modified | 10min Touring Stanu | 10min Aloittelija Touring | 10min minit, drifterit, muut.
-Esim. C12 vuoro voidaan järjestää tarvittaessa.


Ratamaksut:
-Kausimaksu 45€ / kevät
-Kertamaksu 10€
-Saman perheen jäsenistä yksi maksaa täyden hinnan, seuraavista 25e/kausi ja 5e/kerta.
-Uusille harrastajille esimmäinen tutustumiskerta maksuton.

Ajanotto:
-Paikalla on MyLapsin RC4 ajanottolaitteisto käytössä, muutama vuokraponderi löytyy 2€/päivä.

Muuta:
-Tuoleja ja pöytiä pitäisi riittää kaikille.
-Omat jatkojohdot perinteisesti mukaan.
-Liposäkkien käyttöpakko!
-Rakennus on suhteellisen tuore ja siistissä kunnossa, joten otathan tämän huomioon jotta voimme jatkossakin pitää ratavuoroja paikalla!
-Ulkokengillä kävely sisällä Ehdottomasti kielletty! Sukat/sisäpelikengät/tossut kelpaa. Tämä on ehto paikan omistajilta.

Tervetuloa mukaan kaikki uudet harrastajat ja lajista kiinnostuneet!
Treeneissä pyritään pitämään kerhoautoa jolla kiinnostuneet pääsevät kokeilemaan.

http://tiimlahti.nimenhuuto.com/ sivuston käyttöä treeneihin ilmoittautumiseksi suositellaan. Salasana TL.

Lisätietoa: Henry Salmén / 0503749399 / lahua.rc@gmail.com

Video radasta:
http://www.youtube.com/watch?v=kn9t82_USbs#ws

24
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 22.08.16 - klo: 14.51 »
Uutta tulossa, julkaisu tällä viikolla.



Huhut veikkaavat:
- uusi pohjalevy
- uusi servokiinnike
- uusi moottoripukki
- uudet bulkkien yläosat

25
RC-kerhot ja -radat / Vs: Lahden UA:n sisäratatopic
« : 30.03.16 - klo: 10.48 »
Harrastajien pyynnöstä otimme vielä yhden lisävuoron 23.4.!

26
Siis täh, Juho treenannu?

27
RC-kerhot ja -radat / Vs: Lahden UA:n sisäratatopic
« : 01.02.16 - klo: 08.54 »
Jouduimme valitettavasti perumaan 6.2. vuoron ratapaikalla tehtävän remontin vuoksi.

28
Vapaa keskustelu / Vs: Kynäruisku maalauksia
« : 27.01.16 - klo: 10.46 »
Yläsäiliö.

29
Xray / Vs: Team Xray T4
« : 25.01.16 - klo: 09.13 »
Jos tarvitsee ajatuksia Kuusankosken FTT 2 kisoja varten auton setupista, niin alla löytyy setti jolla itse meinasin lähteä viikonloppuun. Autossa vakio hiilikuiturunko ja ylädekki on 1mm shimmien päällä, jotta se ei kosketa keskiakselin bulkkeja ollenkaan.

Setuppi

Dualratea radiosta olen pitänyt jossain 90% paikkeilla kun muuten auto kääntyy ja reagoi turhan herkästi. Jos kisoissa rupeaa pito kasvamaan, niin rauhoitusta saa laittamalla etupinnien etukiinnikkeeseen 0,5 kulmapalan [. ]===[ .] asentoon jolloin tulee lievä antidive & etutukivarsien haritus. Takapinnilinjaa voi myös kokeilla tuoda 0,5 vaakalinjassa ulommas jos auto rupee kaatamaan takanurkan yli.

Tuo kelluva ohjaus vaikutti erittäin mukavalta päivitykseltä. Keskellä mutka kääntyy enemmän, mutta kuitenkin shikaaneissa auto on huomattavasti tarkempi ja rauhallisempi.

30
Yleinen keskustelu / Vs: Korin maalausta
« : 09.12.15 - klo: 11.31 »
Onko vinkkejä, kun esimerkiksi mustalla tekee varjostuksia niin tahtoo "sumu" levitä muihinkin pintoihin korissa. Lienee sen verran staattinen pinta.

Oma ratkaisu tähän on ollut olla käyttämättä puhdasta mustaa varjostuksissa. Olen aina tehnyt varjostettavasta väristä mustan kanssa sekoittaen tumman sävyn, mielestäni silloin varjostukset näyttää luonnollisemmilta ja koska varjostuväri on sävytetty siitä varjostettavasta väristä, niin mahdolliset extrasumut ei pomppaa pinnasta niin törkeän selkeästi. Olen myös käyttänyt Fastintiä varjostuksiin, se mielestäni on toiminut hiukan mustaa paremmin. Jos välttämättä haluaa mustaa rajausta  (joissain tapauksissa kannattaakin, esim vaalea-vaalea värin rajassa kontrastin lisäämiseksi) niin tekee ennemmin mustan "pinstripe" viivan ihan vaan maskilla/teipillä ja sen viereen tekee sävytetyllä värillä varjostuksen.

Sävytys varjostus mustilla reunaviivoilla: click

Fastint varjostus click

Sivuja: [1] 2 3 4 ... 27