Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - jerzirccar1

Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6 7
91
Vapaa keskustelu / ONKO TOTTA
« : 01.04.09 - klo: 06.53 »
Kuulin viimeviikolla varikko huhun että RC10 foruumi oltaisi lopettamassa kesän jälkeen :shock:
Jerzi

92
Voi ei luin just iltasanomista tämän.

 U2-yhtyeen keulahahmo Bono masentui bändin No Line on the Horizon -uutuusalbumin Suomen-listasijoituksen takia.

- Albumi meni ykköseksi 31 maassa. Meillä oli suuret juhlat. Sitten saimme tietää, ettei se mennyt ykköseksi Suomessa ja masennuimme, Bono sanoi irlantilaisen radion aamushowssa.

Irish Times -lehden mukaan U2 sai kuitenkin balsamia haavoihinsa, kun bändin Irlannin-konsertin 164.000 lippua myytiin loppuun alle kahdessa tunnissa.

- Emme ota mitään itsestäänselvyytenä, Bono kiteytti yhtyeensä filosofian.

Suomessa ylistetyn U2-uutuuden ohi ensimmäisellä listaviikolla kiilasi Klamydian Rujoa taidetta -albumi.

Jo toisella myyntiviikolla U2 tosin otti kärkipaikan.
---------------------------------------------------------------------------------------

Ja tähän sanon että YEES ja hieno homma KLAMYDIA. Viime viikolla olin Klamydian keikalla ja siellä tuli selvästi esille se että mitäs ne esim tykkää hesalaisten radioasemista paitsi suomipopista.
Jerzi

93
Olisko kiinnostusta ajaa monen tunnin kisan noilla Tamiya m-chassis autoilla (etuvetoiset/takavetoiset) kuten nuo nytten hyviksi todetut minit ja alfat esim.
Pito paikkana olis tattis ja kisat voisi alkaa klo 18 (esim perjantaina) ja loppuisi klo 12 seuraavana päivänä.
Säännöt olis esim 1 auto per joukkue ja 4 kuskii per joukkua.

Yksi hullu idea olis että kisaauto olis viellä paketissa kuin kisa alkaa, ja kuin lähtälaukaus on mennyt aletaan rakentaa autoa ja vain laakerit saa vaihtaa. Näin oli esim saksassa aikoinaan tamiya race kisoissa. Hullu idea mutta voisi olla hauska juttukin.

Autot ei tule ilmaiseksi kuskeille :lol:

Voisin kuvitella että saataisi hyvät kekkeret pystyyn autoilla.

Jerzi

94
Yleinen keskustelu / Museokalusto-keskustelu
« : 19.03.09 - klo: 17.12 »
Mikäli omistat vanhempia rc-autoja kuin vuosimallia -93 niin tänne laita vaikka kirjoituksia tai kuvia aiheesta. Vuosiluku sen takia että auto on silloin 15 vuotta ja vanhempi.
Itse voisin linkittää jotain kuvia tänne kuin noita vanhuksia löytyy laatikoissa hurumycket.
Tein itse asiassa pienen löydön eilen kuin menin varastoon ja aloin kaivaa laatikoissa niin yhdestä laatikosta löytyi seuraavat autot.
TAMIYA DATSUN 240 UUSI RAKENNETTU, KÄYTETTY KORI, SE ALKUPERÄINEN MALLI
HYPER 10 POLTTIS RATAAUTO, 1 KISAN AJETTU JOSKUS -90 LOPPUPUOLELLA
KYOSHO MID, TRINITYN RUNGOLLA, HYVÄSSÄ KUNNOSSA
TAMIYA BLITZER BEETLE, UUSI RAKENNETTU
TAMIYA GOLF, KÄYTETTY, SE ALKU PERÄINEN MALLI

Jos on kysymyksi noista vanhoista autoista niin tänne vaan kysymyksiä niin katsotaan jos vaon tai joku muu vastata.
Jerzi

Tässä linkki minun tamiyaclub sivuille. Laikkia noita autoja ei ole enää mutta suurimmaksi osaksi kyllä.

http://www.tamiyaclub.com/showroom.asp?id=313

95
Yleinen keskustelu / Pakittaminen rc-autojen kanssa
« : 17.03.09 - klo: 09.30 »
Ennenkuin tuo puhkeaa tappeluksi tuolla wj osiolla niin avataan tänne miksi pakittaminen pitää kieltää kisaautojen kanssa.
-Eli ihan perus juttuhan menee näin, kiirre on vain ja ainoastaan eteenpäin, eikös niin, jos on kiinni tai ylösalas niin sitä varten on nostaja.
-Kisaautoissa yleensä ei ole edes pakkimahdollisuutta.
-Yleensä se joka pakittaa aiheuttaa jonkinlaisen hässäkän.
-Jos teet joka kieroksella saman virheen ja joudut turvautumaan pakkiin, milloin opit sen kohdan ajamaan oikein kuin helpolla pääsee kuin on tuo pakki.
-Jos vedotaan siihen että radalla kuhisee kavereita nostamassa niin se on aika paksua tekstiä.

Minun kokemus on suht pitkä sekä polttis että sähkö puolella ja minun alkuvuosina ei edes ollut mikään ongelma tuo että pakittaminen oli kieletty. Siis nyt tarkoitan -80 luvulla ja sähköautoilla ajatessa.
Kysymys tuonne rajatorppaan heitän tähän että saakos siellä pakittaa :huh: saakos lippulaivassa pakittaa, en tiedä  :huh:

Jerzi
Rc-autoilua vuodesta -83

PS Onneksi ei femma autoissa ole pakkia  :lol:

OS 2 Nämä tekstit siis pätee siellä missä ajetaan kisaautoilla eikä millään rtr vehkeillä missä on tuo pakki vakio varusteena.

96
-Nyt olen itse harrastanut RC-autoilua niin pitkään että olis syytä kerrata hieman mitä mielessä on.
Eli kuin aloitin rc-autoilun tamiya renault 5 turbolla niin siinä nyt ei tietysti ollut elektroonista säädintä koska niitä nyt ei vaan ollut keksitty viellä ja kaiken huipuksi siinä oli servoille polttis auto tapaan vastarin akku. No sen sai pois kuin laittoi sen bec piirin, jotkut varmasti sen muistaa. Vuosi oli -83 ja -84 väliin.

-No sitten seuraavaksi tuli rattiradiot (nnitä oli jo jostain vuodesta -82 ko propo ex1 ja ex2 ja sanwan mashine) jossa ei ollut juurikaan mitään säätöjä mutta se oli toinen hieno juttu tähän harrastukseen, nythän se on jo ihan perus juttuja. Vuosi oli -86.

-No akut olivat niitä 1200mah nicadeja ja niillä ajoi vakio maputsilla n.6min ja kovaa meni  :lol: , no sitten ne tupsahttivat ne todella mahtavat punaiset sanyot 1400 jossa oli todella kova potku  :lol: . Vuosi oli jos en väärin muista n.-86 ja silloin ostin ekan elektroonisen noparin ja sen ostin Ola Pederseniltä halvalla koska se oli käytetty, 500mk (tiger säädin, Hanson sen teki ja hän tuli Sweduista) ja sen asensin minun tamiya super shottiin jossa oli 4 takaiskaria. Vuosi oli -86- -88.

- No akut parani ja loppu -80 lukua oltiin jo todella hulluissa amppi määrissä jossain reilut 2000 mah.

Kaikkea olen nähnyt siis nähnyt matkan varrella kuten niin moni teistä mutta nyt tulee se asia miksi tämän kaikkea kirjoitan, eli missä ollaan nyt.


LIPOT
HARJATON SYSTEEMI


Muuta ei tarvitse sanoa.

Eli mitä viellä on siis mahdollista saadaa tähän hienoon lajiin viellä. Siis onko niin mahtavia keksintöjä viellä edessä kuin nuo lipot ja harjattomat systeemit vai poljetaanko jo paikallaan :huh: Hiilikuita ja alumiinia jo on varsin arkipäivää ja nuo harjattomat on jo rtr autoissa ja hinnat suht kohdallaan.

Vaikka lipot ja harjattomat on varsin uusi keksintö niin kuinka paljon niissä on todellisuudessa viellä parannettavaa, sen kuin tietäisi jo.

Senkin olen huomannut että se mitä on keksitty jo kauan sitten niin niitä otetaan nyt uudestaan käyttöön, ja moni uusi kaveri luulee että vau, taas jotain uutta on rc-autoiluissa  :shock:


Jerzi
 :huh:

97
Vapaa keskustelu / Naistenpäivä -09
« : 08.03.09 - klo: 10.01 »
Kuka osti kukat, kuka osti suklaat :lol: Minä laitan hänet tiskaamaan ja siivoamaan ja itse menen sohvalle röhöttämään :lol:
On näitä juhlapäiviä paljon jota ei todellakaan tarvitse juhlia millään tavaoin, kuten tämä aivan typerä päivä. Onneksi täällä ei ole naisia katsomassa tätä topiccia :lol:
Jerzi

Naisille sanon näin, hyvää naistenpäivää :shock:

98
Vapaa keskustelu / kansalaisboksi
« : 03.02.09 - klo: 09.52 »
Onko kellään tätä laitetta kotona käytössä. Onko siinä 2 viritintä kuin olen yrittänyt katsoa netistä niin ei osu kohdella noita ominaisuuksia.
Jerzi

99
Sähköautot / M8 BRUSHLESS KISA
« : 16.01.09 - klo: 22.47 »
Siis laitetaan pieni veikkaus pystyyn ja veikataan että miltä merkiltä tulee vartavasten sähkökäyttöinen M8 auto. Tiedän että losi toi markkinoille yhden tuollaisen mutta se on puhtaasti modattu M8 alustasta ja väitän että M8 autosta saa parempi sähköversio kuin että modataan tuosta valmiista aihiosta.
Veikkaan itse HONG NOR merkkiä.
Jerzi

PS 2 vuotta ja sitten aletaan jo järjestää isojakin kisoja näille autoille, tulevaisuuden laji sanon minä. Veikkasin kuin näin durgan että tuosta tulee myös iso juttu jopa merkki luokkaa veikkasin ja en ollut kaukana siitä.

100
Vapaa keskustelu / UUDENVUODEN RAKETTI KUVAT TÄNNE
« : 31.12.08 - klo: 18.30 »
Ajattelin että kuin itse valokuvaan noita ja tiedän että moni muukin niin tekee niin kerätään tänne noita otoksia koska tiedän että jos ajoitus on osunnut kohdalle niin hieno kuva siitä tulee.
Lähdemme nyt ekaa satsia paukkuttamaan ja meinaan nyt ottaa jotain niin katsotaan saanko jotain aikaiseksi.
Jerzi

101
Eli kaikki kyosho mini-z autot on tervetulleita olkoon awd,formula1,hs,mm,I, mr01, mr02 tai mikä vaan kaikki pääsee mukaan olkoon mikä moottori tahansa tai akut, kaikki lähtee samalle viivalle.

Kisat ajetaan oulunkylässä/hirsipadontie 7 kerho huoneessa ja siellä on sähköä, pöydät, tuolit.

EI OSALLISTUMIS MAKSUA.

Kiteitä olis hyvä jos olis edes 2 pakissa mukana, mikäli ei ole niin minulla on pari yli ja ali kiteitä pakissa jota voi lainat.

Kierroslaskentaa ei ole vaan meillä on 2 eri tapaa saada kisat läpi vietyä ja niistä enemmän kisa paikalla.

Alustana on muovimatto ja foami renkaat on ne parhaat siihen, ja pitoainetta kannattaa laittaa renkaisiin jotta paras pito on tarjolla. Pitoaineet siis on sallittu mutta ne hajuttomat.

Tämä on siis todellakin leikkimielinen autokisa näille pienille mini-z autoille ja mikä on pakollista on että otat sen rennon otteen mukanaasi :p

Päivä alkaa klo 15-16 vapaata ajoa ja sen jälkeen katsotaan miten edetään ja aina klo 21 voidaan ajaa.

Ilmoitukset yv.nä minulle.

Jerzi


102
Vapaa keskustelu / joulu -08 ja Jerzin ihmissuhteet
« : 15.12.08 - klo: 11.54 »
Mikä saa teidät joulu fiilikselle, sauna,lahjat,perhe vai jokin muu.
Minulle tärkeä asia on se että näkee kuin minun pojat avaa joululahjat, siinä on jotain hauskaa ja palkitsevaa. Sitten tietysti faijan lämmittämä sauna ja se helvatun kinkku kaikkien soosien seassa joka sinne kuuluu.
Jerzi

103
Käykää katsomassa ja pelatkaa niin hämmästytte.

http://en.akinator.com/#

Jerzi

104
Vapaa keskustelu / Katsokaas nyt JIM kanavaa
« : 05.11.08 - klo: 20.15 »
Rc autoilua.
Jerzi

105
Vapaa keskustelu / Makkaran päälle ketsuppi vai sinappi
« : 31.10.08 - klo: 14.46 »
Tästä on niin paljon tapeltu että nyt kysytään mitä te laitatte makkaran päälle kisapaikalla. Itse en voi sietää että ketsuppia siihen laitetaan vaan kunnon sinappi annos sen olla pitää.
Jerzi

106
Mene ja osallistu, vain osallistumalla voit voittaa :wink:

http://rc10.fi/index.php?topic=31054.0

Jerzi

107
Kilpailijoiden kanava / LS-5 SARJAN SÄÄNNÖT 2009
« : 05.09.08 - klo: 13.02 »
Olisko jotain uutta tiedossa ensi kaudella, kenties alkuerien pistelaskua voisi muuttaa kuten tänä vuonna huomattiin että olis uudistuksen paikka edessä.

Pitoaineiden käyttö vapaudetaan.

Jerzi

108
Siinähän se tulikin.
Jerzi

109
Kisat ajetaan tattiksella lauantai 16.8 ja lähtö tapahtuu klo 16. Jotta kisat laitetaan pystyyn niin vähintään 6 joukkuetta se vaati eli 12 auton omistajaa kuin saadaan paikanpäälle niin kisa toteutuu, ja toivotaan näin.

Eli tähän ollaan päädytty.

Auto pitää olla 1/18 tai 1/16

Akun jännite 7.4v

2 autoo per joukkue, kuskeja rajaton määrä

Kisat alkaa klo 16 ja ajetaan 1 1/2 ja 30min tauko ja klo 18 alkaa toinen 1 1/2

Kisa paikalla on rajallinen määrä pöytiä, noin 20 kuskille löytyy katettu varikko ja omat tuolit mukaan ja sähköä löytyy.

Kisaalusta on tuo asvaltti johon on lisätty 4 hyppyriä ja rata toimii aivan loistavasti tuolaisenaan.

Tamiya mineille suunniteltiin semmoista että jos on pikkuauto luokkaan tulossa 6 tai vähemmän niin silloin otetaan 4-5 joukkuetta MINEJÄ myös tällöin tehdään teille oma rata osittain ja se on helpoo toteuttaa tattiksella, joten mini joukkueita saa myös ilmoittaa.

Kisamaksu on 10e/joukkue.

Lähden tästä samantien kinuamaan sponsoria tähän kisatapahtumaan jotta saadaan palkintoja myös.

Äkkiä ilmoja vaan.


Valmiit joukkueet

TEAM VÄRIKKÄISET johon kuuluu Frantzi, Jonni, Tuppe (Jerzin poika Tobias), Jerzi

Jerzi

110
Yleinen keskustelu / Kaikille kisaajille kysymys
« : 02.08.08 - klo: 19.24 »
Kysyn nyt kaikilta kisaajilta mitä eri luokkia te olette ajanneet kilpaa, joko kerho,sm,pm,em,mm tai mikä tahansa kisa mihin olet osallistunut.
Itse olen näihin lajeihin osallistunut. Kisavuosi kokemusta on vuodesta -86 tai -87.

Sähkö krossi
2wd useitä kisoja
4wd useita kisoja

Sähkö touring joka tunnetaan nykyään nimellä NENÄKARVATRIMMERIT :lol: Ei ole minun keksimä nimi 2 kisaa

Polttis touring 1 kisa

Polttis krossi 1/8 useita kisoja
Polttis truggy 1/8 2 kisaa

1/18 krossi useita kisoja

Monsterit 2 kisaa Ulvilassa ajettiin

Femma autot useita kisoja

1/6 krossikisat jota pidettiin Pirkanmaalla 2 vuotta sitten. 2 kisaa


Jerzi vaan

111
Yleinen keskustelu / Käytetty VS uusi
« : 25.07.08 - klo: 11.49 »
Rc kamoista kuin puhutaan niin on paljon tavaraa mitä voi ostaa käytettynä, kuten esim radio laitteet ja myös voin kuvitella että trail autot kuuluu myös samaan sarjaan. Arveluttaa nuo servot jos on ollut kiinni m8 ohjauksessa tai vastari joka on ollut kiinni veneessä.
Aina pitää muistaa tuo takuu homma myös.
Jerzi

112
Kerhokisat pitää saada taas tattikselle. Tuo päivämäärä olis 2 elokuuta.
Luokat LS-5 ja 1/18 autot.
Pikkuauto luokassa pakki kielletty.
Venomin moottoripyörä tulee myös ensi esittelyyn (mikäli kaikkien kiireiden kautta pääsee)ja sitä olis mahdollista klokeilla kuin on hiukan vapaa aikaa radalla.
Omat ponderit eivät käy, hyvä olis jos jokaisella olis tuo Y-haara johto valmiiksi autossa jo kiinni ennen kisapäivää.
Osallistumisen hinta on 10e.(sori, tuo kierroksen laskija on niin kallis luotettava kaveri :lol:)
Paikalla myös kisapuffetti.

AIKATAULU
klo 9.00-9.20 TREENIT LS-5
KLO 9.25-9.45 TREENIT 1/18

KLO 9.50 AJAJAKOKOUS

KLO 10.10-10.30 ALKUERÄ 1 LS-5
KLO 10.40-11.00 ALKUERÄ 1 1/18

KLO 11.00-11.15 KAHVI TAUKO

KLO 11.20-11.40 ALKUERÄ 2 LS-5
KLO 11.50-12.10 ALKUERÄ 2 1/18

KLO 12.10-12.30 KAHVI TAUKO JA MUILLE KUSKEILLE RATA VAPAA

KLO 12.35-12.55 ALKUERÄ 3 LS-5
KLO 13.00-13.20 ALKUERÄ 3 1/18

KLO 13.20-14.00 LOUNAS JA MUILLE KUSKEILLE RATA VAPAA

KLO 14.05 1 FINAALI 1/18 7MIN

KLO 14.35-15.10 LS-5 FINAALI

KLO 15.20 2 FINAALI 1/18 7MIN

LS-5
Ale 2.4ghz
Jonni 2.4ghz
Kari Tamminen 2.4ghz
Tim Malmsten 2.4ghz
Ilpo 2.4ghz
Ola 2.4ghz
Marko Nurmi 2.4ghz

Pikku autot
Jerzi 2.4ghz
Tobias 7v Hellström 40.690
Luisu 2.4ghz
Nege 40.975, 40.965
Ville 26.995
sahu 2.4ghz
Miko Mustonen 2.4
Marko Mustonen 2.
Frantzi ??




114
Vapaa keskustelu / NIKKINIMET
« : 30.06.08 - klo: 11.35 »
Onko mahdollista että ei ole mitään rajoitteita millä nikkinimellä tänne saa kirjoittaa. Jotenki tuntuu että tuo kekselijäisyys on tupannut hiukan mennä liian pitkällä.
Osui silmään viimeksi tuo ASSHOUL (mistäköhän tuokin on repäisty, niille jotka eivät ymmärrä englantia niin minä en sitä suomenna teille,menkää kysymään teidän vanhemmilta mitä se on) ja nimi ei viittaa mitenkään lajiin tai nimeen liittyvää.
Olenko liian nuuka tässä vai.
Jerzi

115
Vapaa keskustelu / HKI BIKE SHOW 2008
« : 14.06.08 - klo: 18.10 »
Täällä kuvia tapahtumasta.

https://kotisivukone.fi/app/www/jerzi.palvelee.fi/albumi/

Jerzi

PS Oli hienoja pelejä mutta missä ihmeessä oli ne kauniit naiset :undecided:

116
Vapaa keskustelu / MAAILMAN PARAS KÄNNIPELI
« : 29.05.08 - klo: 18.48 »
11.200 on minun ennätys selvinpäin.
Jerzi

http://www.arcade.fi/peli/sittin-at-a-bar.html

117
Eli päivämäärä on selvä ja kisaan pääsee LS-5 luokan rataauto, 1/8 krossi autot(HUOM HUOM nuo IGT/ hongnor autot soveltuu todella hyvin tähän kisaan,C-8 eivät ole sallitut tähän kisaan) ja sitten nuo pienimmät eli 1/18 autot.
KLO 9 aloitetaan ja tarkemmat aikataulut myöhemmin.

LS-5   2 x  aikaajot 3min + 10min,  nuosut 3min + 10min, finaali 3min + 30min

1/8    3 x  aikaajot 3min + 10min,  2 X finaali 3min + 20min

1/18   3 x  aikaajot 5min,    3 X FINAALIT 7MIN JOSTA PARAS TULOS LASKETAAN

Koska tämä on kerhokisa niin EI tarvitse olla minkään seuran jäsen eikä omistaa lisenssiä.

Kukin kuljettaja ajaa omalla vastuulla.

Ponderit on talon puolesta joten omat henk,kohtaiset ponderit eivät toimi. Järjestäjän ponderit toimii samalla lailla kuin henk.kohtainen mutta on vanhempaa mallia. Jos haluat niin tee jo valmiiksi oma ponderi paikka ja se kiinnitetään autoon tarranauhalla. Jos sinulla on Y-haarainen vastarin johto niin se on hyvä ottaa mukaan jos ei ole ylimääräistä paikkaa ponderin johdolle.

1/8 krossiautot ajaa samaa rataa kuin LS-5 luokka sillä erotuksella että pääsuoraa lyhennetään hiukan.

1/8 autoilla ei ole mitään sääntöjä joten pääset kisaan kunhan on tuon kokoinen krossiauto. Mitään moottori,kori,siipi,rengas sääntöä ei ole.

1/18 autot ajavat lyhyempää rataa pitkin, voi olla että saadaan radalle muutaman pienen hyppyrinkin.

Kari Ikävalko on lupautunut tulla järjestys mieheksi, hieno homma.

Kisamaksu 10e ja palkintoja on.

Ilmoja YV.n kautta ja siihen laitat nimi,luokka ja taajuudet.

Kisabuffetti on, kisamakkaraa, kahvia ja limua :p

Jerzi



Seuraavat ovat ilmoittautuneet

LS-5
MARCO KÄYHKÖ 2.4
MARKO NURMI 2.4
JONNI KOTOLA 2.4
PEKKA HEIKKILÄ 2.4
VEIKKO JALAS 2.4
EKI KANTANEN 2.4
ALE OTSAVAARA 2.4
PASI NEVALAINEN 2.4
JARI VIRTANEN 2.4
MATTI IIVONEN 2.4
ASSORACING TEEMU 2.4
ILPO KOIVISTO 2.4
KARI TAMMINEN 2.4
OLA PEDERSEN 2.4 MR PIENOISMALLILEHTI

1/8
MIKKO LAITINEN 2.4
MIKA RINNE 2.4
HOKE 2.4
FRANZI
PIETO 2.4
JONNI KOTOLA 2.4

1/18
ANTTI HANNINEN 2.4
OLLI HIRVONEN 26.995 27,145
JERZI HELLSTRÖM 2.4
TEEMU STENBERG
PEKKA SAAROS 40.665 - 985
MIKO MUSTONEN 2.4
MARKO MUSTONEN 2.4
TUMPPI SOJAKKA 2.4





118
Nyt voi tänne laittaa teidän omat mielipiteet. Tietysti kahvi,pulla osasto ja kisamakkara tietysti mutta onko jotain mitäs muuta kaipaat.
Jerzi

119
Vapaa keskustelu / 10.000 kirjoitusta napshtaa kohta
« : 03.05.08 - klo: 10.04 »
http://rc10.fi/index.php?action=mlist;sort=realName;start=2430

Kohta on juhlan aika. Onko kellään muulla noin paljon kuin Mikalla on.
Jerzi

PS Kertoo vissiin aika paljon aktiviisuudesta.

PS Nyt on 9914 kpl

120
Polttisautot / RALLY GAME LUOKKA KESÄLLÄ 3 KISAT
« : 01.05.08 - klo: 20.45 »
Sarjan säännöt ovat todella tiukat, 1/8 alustainen krossi auto jossa on mikä tahansa kori.

Kaikki muut on sallittu, jos haluat käyttää gyroa niin siitä vaan tai 3 ohjaus servoa sekin on sallittu.

Moottori mikä tahansa 2 tahtinen .12---> on sallittu.

Tämä on tärkeä sääntö, toimivat jarrut pitää olla kuten kaikissa muissakin polttisluokissa. Pakki kielletty  :mrgreen:

3 kisaa ajetaan tattarisuon radalla kesällä ja samana päivänä ajetaan femma luokka ja 1/18 autot myös.

Päivämäärät tulevat pikapuolin esille.

Jerzi

Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6 7