Tervehdys kaikille,
Oli hienoa lukea aiempia palautteita joissa tulee hyvin esille se, kuinka onnistunut rata sekä järjestelyt olivat Ulvilassa. Radallanne oli mahtava käydä treenaamassa ja nyt ajamassa kauden päätöskisat.
Meillä oli nelkuissa todella kutkuttava asetelma tähän kisaan, kun sarjapisteissä oli kolme miestä "tasoissa" ja viimeinen kisa ratkaisi lopullisen järjestyksemme. Omalla kodallani söi tosissaan miestä, kun ei ole ollut omaa harrastuspaikkaa lähellä enää loppukauden aikana ja tiesin kuinka pirun lujaa noi kaksi Mikkoa vie autojaan.
Onneksi Helsingistä saakka oli innokasta porukkaa lähtemään Teille saakka ajamaan kunnon radalla ja vietimme siellä muutaman kauden parhaista lauantai päivistämme. Isot peukut siitä myös omalle jengillemme

Perjantaina treenatessa Ylisen vauhti oli todella kova ja olin armotta hitaampi, vaikka saimme toki hyvin ajettua myös puskuri-puskurissa treeniä. Maulalla taas näytti olevan jonkin verran ongelmia vauhdissa ja olinkin hieman huolissani miehen suorittamisesta.
Lauantaina aamulla jo ekoilla kierroksilla totesin radan muutosten olleen aivan loistavat: riittävän rohkeita (etenkin kääntöpöydän jälkeinen hynda) ja ne todellakin sekoittivat pakkaa. Pito oli omaan makuun juuri sopiva tämänlaiselle sisäradalle ja rata oli tekninen sekä haastava.
Vaatimattomasti sanoen: Äänekosken ohella ehdottomasti kauden paras rata - jälleen! Teillä on silmää kunnon Short Course radan tekemiseen!Itse kisasta:
Treeneissä aloitin tuttuun tapaan aika kovalla vedolla ja ne meni putkeen, kun en repinyt liikaa.
Ekassa aika-ajossa sain kohtuullisen tuloksen mutta se paras "moodi" jäi saamatta päälle.
Toisessa vedossa sain itselleni sen hyvän ja vahvan fiiliksen ja hiukan ennen ajan loppumista olin tyytyväinen suoritukseeni. Mikaelin vauhti kärjessä oli aivan huima ja oli kova hinku yrittää päästä samaan, vaikka se mahdottomalta kuulostikin.
Sitten Maula teki jotain laitonta: Ajoi mua nopeamman ajan, eikä mulla ollut enää mahdollisuuksia saada sitä mitenkään kiinni. Näin tipuin neljänteen lähtöruutuun ja kauden molemmat kovat olivat edessäni lähdössä. Kipin sanoin siinä oltiin leuka syvällä rinnassa ja tiesin kauden voiton menneen jo ohi.
Finaaleissa otin hieman liikaa riskejä etenkin keskialueella ja toisen finaalin lähdössä mä koomasin. Sain silti äärimmäisen hienoja kisatilanteita aikaan niin Samin, Mikkojen sekä yhdessä erässä Mikaelin kanssa. Olin hieman heikosta suorittamisesta aivan fiiliksissä jokaisessa finaalissa ja tyytyväinen omaan vauhtiin sekä tarkkuuteen etenkin hypyssä keskialueelle ja sen alueella.
Nopeuden osalta oli jälleen hienoa nähdä, kuinka tasoissa kärki oli: kun sai kaksi tai kolme kärjessä taistelevaa kuskia kiinni, niin tuntui jälleen että ne matelee edessä. Sitten jos itse pääsee kärkeen, niin muut saavat hetkessä kiinni. Erot ovat vain niin olemattomia tässä porukassa ja se kertoo paljon sarjan nykyisestä tasosta.
Säätöjen osalta automme ovat aika lähellä toisiaan, kuskien mukaisilla makueroilla höystettynä. Tärkeintä on kuitenkin, että saamme niistä jatkuvasti parempia toisten autoja verratessa ja ajatuksia vaihtamalla.
Erittäin paljon onnea Mikko Yliselle sarjan voitosta - ansaitsit sen todella kovalla ja varmalla ajolla, eikä kunkusta ollut koko kautena epäselvyyksiä. Kiitokset myös Maulalle, kun annoit mut taas piestä sut sisäkaudella (en tosin ajannut edes täysillä).
Pakko mainita vielä, että tämän sisäkauden osalta kirjoitettiin myös uusi luku sarjan historiassa:
Joka ikinen kisa voitettiin Tekno RC:n autolla ja niin orginaalilla (SCT410) ja uusilla SCT410.3:lla 
Neljä ekaa sijaa sarjassa meni SCT410.3:lle !
Autoissa ei ole mitään hämmästyttäviä "tee-se-itse" modauksia tai muutoksia, vaan ne yksinkertaisesti toimivat sellaisenaan ja ovat suunniteltu loppuun saakka.
Nyt kesällä saadaan kova haastaja Losin TLR 3.0 SCTE:stä kun niitä vihdoin saadaan Suomessa viivalle - taso sarjassa nousee jälleen!
Isot kiitokset vielä kaikille kisakumppaneille ja väsymättömille järjestäjille.
Isot kiitokset myös Tekno RC:lle aivan mahtavasta ja pomminkestävästä kalustosta sekä sarjan sponsorille EuroRC:lle.
Tästä jatketaan kesällä jälleen Ulvilassa ja yritetään saada uusia kavereita viivalle!
T: Ikuinen kakkonen