Future-RC
RC10.FIUutisetSimo Ahoniemi voitti C-12 luokan SM-kultaa
kirjoitettu 24.04.10 - klo: 09.10
Heuli | 496 kertaa luettu | Arvostelu:
Talven FinTrack-sarja huipentui Laukaalla mattoautojen ja Prostockin viimeisiin sarjaosakilpailuihin. Touringautojen vakioluokassa Eetu Luukkonen jatkoi voittokulkuaan varmalla ja nopealla ajollaan. Lasse Ilvessalo ajoi toiseksi ja Janne Aspinen kolmanneksi. C-12 luokassa SM-tilanne vaati Simo Ahoniemeltä voittoa mestaruuden varmistamiseksi. Simo hallitsi hermonsa ja karkasi paalulta voittoon ja varmisti näin samalla itselleen jälleen yhden Suomenmestaruuden lisää. Panu Vehniäinen ajoi Laukaalla hienosti toiseksi ja SM-hopeaa saanut Vesa Yli kolmanneksi.

Prostockissa ratkaistiin FinTrack-sarjavoitto Jani Hovin, Jukka Penttisen ja Teppo Kauppisen välillä. Jani ajoi loistavan kisan ja voitti ennen paluun Prostockiin tehnyttä Kenneth Södergårdia. Sarjassa kovimpien kilpakumppanien jäädessä kärkisijojen ulkopuolelle Jani Hovi varmisti näin itselleen Prostock-mestaruuden. TSM-10 luokassa Christer Andersson oli jälleen voittoisa, mutta Viljami Kutvonen tarjosi jälleen hyvän vastuksen sijoittumalla toiseksi. TSS-10 ja TSM-10 luokkien sarjat jatkuvat kesällä neljällä osakilpailulla ja TSP-10:ssä ajetaan erillinen kesäsarja. Kisan jälkipelit löydät täältä ja sarjapisteet täältä.


FTT IV tulokset:

TSS-10
A-fin
1 2 * Eetu Luukkonen MMRc 1 1 4 2
2 54 Lasse Ilvessalo UAU 2 2 1 3
3 27 Janne Aspinen Jkl srk 3 3 2 5
4 10 * Petteri Kauppinen RiiUA 5 6 3 8
5 42 Axel Toivonen UAU 4 5 5 9
6 4 * Jaakko Louhi Raision SRK 8 4 8 12
7 66 * Aleksi Kaasinen UAU 6 8 7 13
8 29 Pekka Kuronen UAU 7 7 6 13

B-fin
9 31 Jussi Rinne Jkl srk 1 1 2
10 11 * Jani Pohjalainen SaiKart 2 3 5
11 6 * Juha Ahola LahUA 5 2 7
12 45 Matti Iivonen KyPak 3 7 10
13 35 Antti Luoto Ospa Ry 7 4 11
14 53 Timo Levänen RiiUA 6 5 11
15 36 Tuukka Tiainen UAU 4 8 12
16 32 Sami Huhta UAU 8 6 14

C-fin
17 49 * Markus Riekkinen HyUA 3 1 4
18 34 Juha Söderholm UAU 2 2 4
19 30 Aake Kutvonen UAU 1 5 6
20 51 Teemu Toivonen KyPak 4 4 8
21 43 Janne Mäkynen Jkl srk 8 3 11
22 9 * Lauri Malinen LahUA 5 6 11
23 50 * Niko Laineaho UAU 6 7 13
24 15 * Niko Hujanen LMM 7 8 15

D-fin
25 14 * Tommi Sampo Jkl srk 3 1 4
26 38 Jyrki Malinen LahUA 2 3 5
27 5 * Anssi Savolainen Raision SRK 1 5 6
28 40 * Eetu Pesonen LahUA 5 2 7
29 28 Harri Kaasinen UAU 4 4 8
30 57 Henry Kanerva TamUA 6 6 12

E-fin
31 48 * Matias Riekkinen HyUA 1 4 5
32 63 Mikko Vuolteenaho Ospa Ry 4 1 5
33 37 * Tuomo Otsavaara UAU 2 3 5
34 67 Risto Bloigu Ospa Ry 3 2 5
35 24 * Otto Koliseva LMM 5 5 10
36 55 Kalle Lauren UAU 6 6 12

F-fin
37 69 * Miro Hujanen LMM 1 1 2
38 41 * Pekko Iivonen KyPak 2 2 4
39 65 Jukka Kangas Ospa Ry 3 3 6
40 39 * Juho Mikkelä KyPak 5 4 9
41 64 Matti Korkiakoski Ospa Ry 4 6 10
42 46 * Eemeli Anttonen Ospa Ry 6 5 11


C-12
A-fin
1 2 Simo Ahoniemi HyUA 1 1 8 2
2 7 Panu Vehniäinen TamUA 10 2 1 3
3 4 Vesa Yli Ospa Ry 2 4 2 4
4 6 Teemu Saarinen HyUA 4 3 10 7
5 8 Joni Minkkinen LMM 5 8 3 8
6 5 Tony Raikas KyPak 3 6 6 9
7 10 Viljami Kutvonen UAU 9 5 4 9
8 49 Henry Salmen LahUA 8 10 5 13
9 16 Sami Munck TamUA 6 9 7 13
10 12 Matias Kuusinen UAU 7 7 9 14

B-fin
11 48 Pauli Helin TamUA 1 1 2
12 31 Mika Anttonen Ospa Ry 3 3 6
13 41 Niko Putkonen TamUA 2 5 7
14 43 Pasi Lento Ospa Ry 5 4 9
15 37 Jarno Siltanen Jkl srk 9 2 11
16 46 Lassi Salo HyUA 4 8 12
17 47 Jani Seppälä Ospa Ry 7 6 13
18 20 Marko Vähäkuopus Ospa Ry 6 7 13
19 40 Sami Haapsaari TUA 8 9 17
20 38 Sami Huovinen Ospa Ry 10 10 20


TSP-10
A-fin
1 39 Jani Hovi HyUA 1 2 1 2
2 2 Kenneth Södergård VUA 4 1 4 5
3 18 Janne Valtanen Ospa Ry 3 6 2 5
4 58 Teppo Kauppinen UAU 2 3 5 5
5 4 Jukka Penttinen LahUA 5 4 3 7
6 61 Harri Nyman Jkl srk 6 7 9 13
7 25 Jari Valkola UAU 8 10 6 14
8 7 Sami Takkinen LahUA 7 8 7 14
9 17 Niko Vuorenmaa HyUA 10 5 10 15
10 32 Alexander Naumov RUS 9 9 8 17

B-fin
11 23 Mika Anttonen Ospa Ry 1 1 2
12 6 Jyri Konoila UAU 3 4 7
13 52 Valtteri Eklund KyPak 6 3 9
14 24 Marko Vähäkuopus Ospa Ry 2 9 11
15 60 Petri Ström JoeUA 9 2 11
16 8 Sami Haapsaari TUA 4 7 11
17 13 Risto Koskinen TamUA 5 6 11
18 36 Jukka Häkämies RiiUA 8 5 13
19 50 Juha Menna TUA 7 8 15
20 21 Alexey Egorov RUS 10 10 20

C-fin
21 55 Taneli Erkkilä FED 1 2 3
22 49 Ville Sipola Ospa Ry 2 1 3
23 56 Petri Oksanen MMRc 4 4 8
24 64 Jukka-Pekka Huhtala EPUA 3 6 9
25 54 Iina Mäkelin KyPak 6 3 9
26 57 Taneli Vehkomäki Raision SRK 5 5 10
27 65 Mihail Golubkov RUS 7 7 14


TSM-10
A-fin
1 1 Christer Andersson MMRc 1 1 10 2
2 6 Viljami Kutvonen UAU 2 2 1 3
3 5 Matias Kuusinen UAU 3 5 2 5
4 7 Miko Teponoja TamUA 7 3 3 6
5 4 Joni Minkkinen LMM 4 4 5 8
6 2 Sebastian Trzaska KyPak 5 5 4 9
7 12 Tomi Mairue SRC 6 10 8 14
8 3 Teemu Rytsy LMM 8 8 6 14
9 8 Kalle Lehto KyPak 9 7 9 16
10 10 Harri Lukkari MMRc 10 9 7 16

B-fin
11 11 Henry Salmen LahUA 1 1 2
12 34 August Poutiainen TUA 2 2 4
13 14 Toni Niinivirta MMRc 4 3 7
14 44 Karri Salmela UAU 5 5 10
15 13 Ari-Pekka Kyykkä EPUA 3 8 11
16 45 Sami Salmela UAU 7 4 11
17 42 Jesse Kähkönen SRC 6 7 13
18 9 Pauli Helin TamUA 8 6 14
19 53 Henri Tenhunen Jkl srk 10 9 19
20 47 Niko Lindvall UAU 9 10 19

C-fin
21 16 Otto Laurila RiiUA 1 3 4
22 19 Miika Rinne SuSeKa 3 1 4
23 50 Jesse Kallio SaiKart 2 2 4
24 54 Joel Valander RiiUA 4 4 8
25 30 Nikke Pitkä RiiUA 5 5 10
26 40 Janne Kiiski RiiUA 6 6 12
27 55 Sakari Penttinen Jkl srk 7 7 14


Uutiskuva: Janne Aspinen

TinyPortal v1.0.5 beta 1© Bloc