Kirjoittaja Aihe: Turbo Scorpion 2017  (Luettu 20560 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Turbo Scorpion 2017
« : 18.05.17 - klo: 22.22 »
Grasshopperin (http://rc10.fi/index.php?topic=100701.0)  rakentaminen ja ajaminen tuntuivat sen verran mukavilta, että mieli teki lisää. Pihalla Grasshopper tuntui vauhdiltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan mukavalta, mutta pari sessiota Lavangon krossiradalla (https://youtu.be/dWeIpbgoO0E) nostivat mieleen ajatuksen, että astetta suorituskykyisempi auto voisi olla kiva lisä. Parasta suorituskykyä saisi epäilemättä hankkimalla nykyaikaisen kilpa-auton, mutta jotenkin nuoruusmuistelun tarve kääntää kuitenkin katseen uudelleen julkaistuihin 80-luvun autoihin.

Muistan 80-luvulla ihailleeni kaverin Ultimaa ja muita hienoja Kyoshon autoja, joita harrastelehdissä ja katalogeissa komeili. Nyt sitten nettiä selaillessa silmiin osui Scorpion, jonka avoin korirakenne jotenkin miellyttää silmää. Tämän Turbo-version kehuttiin olevan vähän parempi, ja se sattui juuri tulemaan kauppoihin uudelleenjulkaistuna. Ajattelin aluksi, että hankin tämän myöhemmin kesällä, mutta tuossa RC Networkin videolla https://youtu.be/Xaajoyl0rkE peloteltiin, että painos olisi jotenkin erityisen pieni, josta sain tietysti hyvän tekosyyn tilata rakennussarjan saman tien.

Elektroniikaksi tulee suunnilleen samanlainen halpissetti kuin Grasshoppereihinikin laitoin. Xcar harjallinen säädin, edullinen metallirattainen servo ohjaukseen ja Trackstar TS4G vastari. Moottoriksi uskaltauduin hankkimaan Tamiyan Sport Tuned 540 -version. Akuksi yritän tähänkin survoa 5Ah 2S-LiPon.

Tämän kanssa pääsen myös kokeilemaan millaista on maalata Lexan-koria. Tähtäimessä jotain samantyylistä kuin tuossa Optimassa: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/07/93/45/079345b7c7ac3578c585557df831f027.jpg

Posti toi paketin tänään, ja ehdin jo rakentamista aloittamaan. Mukavaa ruuvailua ja komeiden alumiiniosien hypistelyä! Kummempia vaikeuksia ei tällaiselle aloittelijalle vielä tullut vastaan. Seuraava vaihe on iskareiden kasaaminen, katsotaan olenko sen jälkeen vielä samaa mieltä.

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #1 : 19.05.17 - klo: 22.59 »
Tässä Kyoshon promovideot Turbo Scorpionista. Ensin se alkuperäinen:

https://youtu.be/gD3cDxyKgAI

Ja sitten uudelleenjulkaisun mainosvideo, jossa on kai käytetty vanhaa ääniraitaakin.

https://youtu.be/r7a3LcrSpZg

Rakentaminen sujuu edelleen mukavasti. Sain iskarit kasattua ja ripustukset valmiiksi. Samalla tuli vastaan pieni puute: takavaimentimen yläpään kiinnitykseen löytyi pussista vain yksi M3 nyloc, joten toinen iskari odottaa vielä lopullista kiinnitystä.

Pääsin sommittelemaan myös sähköpuolen sijoittelua. Akku mahtuu muuten erittäin hyvin, mutta akun kaapelit ovat akun kulmissa, mikä tuottaa vähän hankaluuksia. Luultavasti teen dremelillä vähän tilaa jompaan kumpaan päähän akkukoteloa. Nopari menee perälle ja vastari kylkikoteloon kuten sommittelin tuossa kuvassa, tai sitten liimaan sen tuohon akkukotelon päälle. Pitää vähän tutkia, mihin akunjohdot luonnostaan laskostuvat ja katsella sitten vastarin paikkaa tarkemmin.

Mukava ruuvien kanssa nysvääminen alkaa olla lopussa tämän sarjan kanssa. Vähän tuntuu, että tulee vielä joku muukin auto joskus rakennettua ihan rakentelun ilosta.

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #2 : 30.05.17 - klo: 19.01 »
Onnittelut, hieno peli  :cool:

Omaani (perus Scorpion) laitoin Kyoshon harjallisen 540 mosan. On kyllä tosi tyylikäs ja kiertää todella kivasti. Sellainen mukava vintage tuntu, ei kuten nykyajan harjattomat vaikka olis sensoroitukin.

Hankin aiemmin harjattoman vintage tyylisen K kiukaan mutta se ei toiminut, mitä lie vikaa, ja meni palautukseen.
Tämä harjallinen onkin ehkä kivempi hankinta, sopii mainiosti auton henkeen. On 7.2V (lipo) ajoakulle suunniteltu muuten. Säätimenä mukavan pienikokoinen LRP ja ratti Futaba 3PV. Ohjausservo on joku hitaanpuoleinen DS.



Näitä on kyllä kiva ulkoiluttaa. Aina kun pääsee ratin taakse tulee mieleen pitäskö huvikseen rakentaa muitakin malleja kuten Optima 4WD.



Nykyajan muoviautot ovat kivoja rälläykseen mutta näitä ajessa palautuu välittömästi kultaiselle 80-luvulle.
Pitäs laittaa stokkia hardia pehmeämmät eturenkaat.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #3 : 31.05.17 - klo: 09.15 »
Lainaus
Moottoriksi uskaltauduin hankkimaan Tamiyan Sport Tuned 540 -version.

Jos tarkoitat kestääkö auto, niin olen tykittänyt 10.5T Hobbywing harjattomalla Scorpionia eikä pienintäkään merkkiä siitä etteikö kestäisi. Kyllä kestää! Joten tuolla Tamiyalla ei ole niin mitään ongelmaa.

Tilasin muuten softit eturenkaat.

Ja nivelvetarit ovat plussaa pelkästään siksi että pyörät saa helpommin lukittua. On mulla myös hexit ja renkaat Scorpionin 2.2" hex vanteilla mutta alkuperäiset ovat kivemmat.

Kuluneet tarrat vois repitä loputkin pois siivestä, huomasin kuvistani  :cool:
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #4 : 31.05.17 - klo: 16.54 »
Lainaus
Moottoriksi uskaltauduin hankkimaan Tamiyan Sport Tuned 540 -version.

Jos tarkoitat kestääkö auto, niin olen tykittänyt 10.5T Hobbywing harjattomalla Scorpionia eikä pienintäkään merkkiä siitä etteikö kestäisi. Kyllä kestää! Joten tuolla Tamiyalla ei ole niin mitään ongelmaa.

Auton kestävyys ei epäilyttänyt lainkaan, ajattelin vaan omia ajotaitojani :) Mutta näillä nykyradioillahan on helppo kesyttää auto kuin auto niin että pysyy hallinnassa. Tuossa on käynyt kyläilemässä 7-12 vuotiasta porukkaa, jotka eivät olleet koskaan ajaneet RC-vempeleitä. Säädin Grasshopperit aluksi kävelyvauhtiin ja löin lähettimet kouraan. Puolen tunnin päästä kierrettiin jo keilarataa lähes täyden kaasualueen kanssa.

Turbo Scorpion on saanut sen verran sähköä sisäänsä, että olohuoneen lattialla on ajettu pari koeympyrää. Veilä korin maalaus, muutama tarra kylkeen ja sitten kestävyyttä kokeilemaan. Kolme kerrosta nestemaskia tuntuu kuivuneen lexanin sisäpintaan, joten tänään voisi kaivaa puukon esille ja yrittää jonkunlaisten kuvioiden jykertämistä ja ensimmäisen värin suihkauttelua.

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #5 : 01.06.17 - klo: 14.20 »
Kolme kerrosta nestemaskia tuntuu kuivuneen lexanin sisäpintaan, joten tänään voisi kaivaa puukon esille ja yrittää jonkunlaisten kuvioiden jykertämistä ja ensimmäisen värin suihkauttelua.

Tuollainen pullahti maalaamosta ulos. Nopealla vilkaisulla ja kaukaa (pimeässä?) katsottuna näyttää ihan hyvältä. Lähempi tarkastelu paljastaisi, että veitsi ei kulkenut aina ihan suoraan ja että maskin poistaminen kun siinä oli päällä jo muutama kerros tummempaa maalia, meinasi repiä vähän maalia mukaansakin.

Ensimmäiseksi yritykseksi kelpuutan tämän mielihyvin kuitenkin. Vielä vähän maalia kuskiin ja sponsorilta ostetut mainokset pintaan.

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #6 : 01.06.17 - klo: 14.24 »
Noni! Hyvä tuli!

Sit vaa kovaa ajoa.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #7 : 02.06.17 - klo: 08.43 »
Vielä viimeiset pönöt, ja sitten räkänä taivaa... eikun paanalle!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #8 : 02.06.17 - klo: 14.07 »
No nythän se näyttää todella menevältä!  :cool: hyvää työtä
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #9 : 02.06.17 - klo: 16.09 »
No nythän se näyttää todella menevältä!  :cool: hyvää työtä

Kiitosta vaan, hieno tuli omastakin mielestä. Kyllähän se Optima heti alkoi houkuttamaan, kun yhden sai valmiiksi. Ja Hot Shot pitäisi kanssa saada...

Mutta kävinpä ottamassa pihalla vähän pölyä pintaan ja parkkeerasin sitten Grasshoppereiden sekaan autotalliin. Ohjaus vaati muutaman napsun trimmiä, että kulki suoraan. Palelevia sormia lukuunottamatta olikin oikein mukava ja hauska ajokokemus. Grasshopperin jälkeen tuntui ihmeelliseltä, miten hyvin vaimennus piti auton kiinni pihan pinnassa. Vauhtia oli pihalle enemmän kuin tarpeeksi. Pitääkin hankkiutua oikealle radalle mahdollisimman pian!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #10 : 02.06.17 - klo: 17.02 »
Joo kyllähän tuo on kerrassaan mainio peli. HD iskarit houkuttais mutta sitten se ei ole enää niin vintage. Itselläkin oli Hornet koska se oli itsellä myös -82 mutta on toi Scorpion ihan eri luokassa. Hitto ku ois ollu paalua silloin jo :)

Tuliks toi Turbo vakiona noilla 2.2" vanteilla ?
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #11 : 02.06.17 - klo: 18.17 »
Tuliks toi Turbo vakiona noilla 2.2" vanteilla ?

Kyllä tuli-ihan varma en ole onko alkuperäisessä 80-luvun versiossa ollut vähän pienemmät vanteet.

5Ah LiPo on aika kevyt, ja ehkä senkin vuoksi auto tuntuu kädessä takapainoiselta. Ilmeisesti kannattaisi pyrkiä saamaan painopiste melkolailla keskelle akseleihin nähden?

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #12 : 02.06.17 - klo: 18.54 »
Nii, mulla on shorty lipo jonka voi laittaa eteen. Mutta eikös se oo hyvä että paino on taka-akselilla tuupissa :)

Jos vertaat tohon mun perus scorppariin niin huomaat että vanne on kapeampi. Sulla taitaa siis vakiona olla myös hexit siinä ? Perusmallissa on sellaset alkuperäiset kitkapinnat vanteelle, ei heksiä.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #13 : 02.06.17 - klo: 20.30 »
Nii, mulla on shorty lipo jonka voi laittaa eteen. Mutta eikös se oo hyvä että paino on taka-akselilla tuupissa :)

Olen niin uusi näiden autoasioiden kanssa, että en tiedä :) Lueskelin tuota Ari-Pekan RC-sivua http://personal.inet.fi/koti/liljeroos/saato/setup.html#paino josta tarttui sellainen ajatus mieleen, että "neutraali" painopiste olisi jotenkin hyvä lähtökohta. Tuntuu toki ymmärrettävältä, että varmaan painopistettä voisi aina hilata lähemmäs sitä päätä, josta kussakin tilanteessa tuntuu puuttuvan enemmän pitoa. Mutta oli myös hyppyriin ajaminen mielessä. Pitänee katsoa miten päin auto haluaa lentää ja säätää senkin mukaan. Miten perus-Scorpion lentää?

Lainaus
Jos vertaat tohon mun perus scorppariin niin huomaat että vanne on kapeampi. Sulla taitaa siis vakiona olla myös hexit siinä ? Perusmallissa on sellaset alkuperäiset kitkapinnat vanteelle, ei heksiä.

Jos hexi tarkoittaa kuusikulmaista koloa vetävän pyörän vanteessa ja siihen sopivaa adapteria vetoakselilla, niin kyllä on! Taitaa näkyäkin jossakin noista rakennusvaiheen kuvissa.

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #14 : 02.06.17 - klo: 21.07 »
Hyvin lentää.

Joo just sitä 6-kulmaista vetomutteria. Joo oisin voinu mallista kattoo mutta oli kivempi kysyä :)

Kuva tuosta perus Scorpion topikista

Kiitos 20 vuodesta!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #15 : 04.06.17 - klo: 19.08 »
Mukavasti toimi lavangon sähkisbaanalla ku käväsin pyörittää pari läppiä. Jäi fiilis että vois ajaa enemmänkin. Kunhan saa ne softit etukumit vielä. Hd iskarit ois kyl kiva lisä vielä.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #16 : 04.06.17 - klo: 21.00 »
Lavankoon pitäisi tässä minunkin koittaa taas päästä. Tänään kiertelin sentään pihalla keilarataa ja kivaa oli sekin.

Millaiset renkaat Lavangon radalle olisivat hyvät? Linkeistä olisi apua, kun en vielä ymmärrä termeistä ja renkaiden sopivuudesta paljoakaan.

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #17 : 04.06.17 - klo: 22.19 »
No siis no vanhanaikaset softit nappulat toimi ihan ihmeen hyvin. Mut oikeesti kai se on joku proline holeshot tjsp. Sinne vaan ei se renkaista jää kiinni näillä.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa SMä

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #18 : 08.06.17 - klo: 07.00 »
Noniin, eilen kävin hakemassa Lavangosta pölyä pintaan!

Auto pysyi mukavasti kiinni radan pinnassa ja selvisi useimmista pompuistakin pystyssä. Toki pyrin ajelemaankin sen verran rauhallisesti, että ei tarvitse kokoajan kavuta nostamaan ja takaisin.

Toisen akullisen loppupuolella auto alkoi tuntumaan kummalliselta ohjata. Ruuvit, joilla vasen takatukivarsi on kiinni rungossa, olivat alkaneet löystyä, ja vetoakselikin olisi kohta päässyt tipahtamaan. Sama oli sattunut jo edellisellä piha-ajelulla, joten jotain täytyy vaivaan keksiä. Kokoamisohje ei suositellut tuohon paikkaan ruuvilukitetta, mutta ehkä se olisi kuitenkin paikallaan?

Aikaisemmin olen sattunut radalle yksin, mutta tällä kertaa oli muitakin paikalla. Oli sekä jännittävää että mukavaa ajella muiden seassa. Ajaminen ei ole vielä kovin hyvin selkäytimessä, joten pienikin huomion käväisy muissa tapahtumissa sai vähintäänkin ajolinjan kehnoksi jos ei ihan ulos tullut ajettua.

Huomasin myös, että olen ehkä tottunut ajamaan autoa osittain korvakuulolta. Grasshopperin rutina kuuluu kauas ja siitä voi hyvin päätellä vauhdin ja kaasun asennon. Scorppari on paljon hiljaisempi ja nopeampi menopeli, mutta pihalla senkin kuulee hyvin kun ajelee yksin ja lähellä. Mutta kun samalla ja viereisellä radalla oli useampia ja äänekkäämpiä autoja, niin huomasin välillä olevani aika pihalla oman autoni tilanteesta! Enemmän siis rata-aikaa porukan seassa ja pihalla kuulosuojaimet päähän...

Sivuhuomio: Olin aikaisemmin ihmetellyt, miten Lavangon radan voi kiertää alle 30 sekuntiin. https://speedhive.mylaps.com/Practice/1668

Nyt kun näin ensimmäistä kertaa livenä nykyaikaisen kilpakrossarin niin en ihmettele enää, kunnioitusta herättävää meininkiä!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #19 : 08.06.17 - klo: 08.11 »
Mainiota! Pitää yrittää sattua samaan aikaan.
Itse laitoin lukitteet jokaiseen metalli-metalli liitokseen nylokit poislukien, muuten ei kyllä pysy nipussa.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #20 : 12.06.17 - klo: 20.51 »
Uudet softit eturenkaat, ei rämise etupää vaan ottaa töyssyt paljon smoothimmin. Myös kääntyvyys huomattavasti parempi.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #21 : 15.06.17 - klo: 22.10 »
Aloitettiin junnun kanssa Tomahawkin kasaus :)

Moottoriksi sama kuin sinulla eli Wanha kunnon Tamiya Sport tuned black. Itsellä oli tuo viimeksi 1985 tjsp.
Omat akut ovat bullet liittimillä, niin hommasin L-malliset liittimet niin niillä pitäisi akun saada kiinni myös Tomahawkiin jossa akku on pantakiinnityksellä.

Onhan se siistiä sitten kurvailla klassikoilla kimpassa Lavangossa.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Turbo Scorpion 2017
« Vastaus #22 : 17.06.17 - klo: 16.01 »
Siinä valmista! On se hieno. Jopa Scorpionia hienompi mutta ehkä ei pidä verrata.



Lisää kuvia Tomahawk topikissa.
Kiitos 20 vuodesta!