Racing Factory

Kirjoittaja Aihe: LapSnapper kuulumisia vuodelle 2017  (Luettu 669 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa LapSnapper

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • LapSnapper
LapSnapper kuulumisia vuodelle 2017
« : 15.06.17 - klo: 09.14 »
Haluamme päivittää tilanteen LapSnapperin osalta kun emme ole tehneet tätä pitkään aikaan. Toivottavasti harrastamisesi voi edelleen hyvin ja etenee. Meillä kulunut vuosi on ollut meille kiireinen ja olemme edenneet asioissa mukavasti. Kuluneen vuoden aikana olemme uudistaneet tuotteita sekä olemme kehittäneet tuotantoa, logistiikkaa ja markkinointia/myyntiä. Olemme myös julkistaneet uuden rahtihinnoittelun yhteistyössä DHL:n kanssa ja tätä myöten kykenemme tarjoamaan kiinteät toimituskulut perustuotteidemme osalta kaikkialle maailmaan. Viime vuoden lopussa LapSnapper-tuotteita oli toimitettu 50 maahan ja kaikkiin maanosiin maailmassa. Facebookissa meitä seuraa noin 63 000 henkilöä.

Tuoteuudistuksemme ovat kohdistuneet mm. ohjelmistoihin, joiden osalta olemme kehittäneet etenkin pienten kilpailujen ajanottoa ja ajoharjoittelun tukea. Tämän vuoden alussa olemme myös julkistaneet kaikille avoimen ohjelmointirajapinnan omien sovellusten tekoa varten. Taitaa tällä hetkellä LapSnapperille olla saatavilla jo ensimmäinen täysiverinen kisaohjelmistokin kartingin puolelle sekä erilaisia asiakashankkeita on meneillään useita.

Kotimaan osalta EuroRC lähti heti alkuvaiheessa ennakkoluulottomasti mukaan LapSnapper-hankkeeseen ja olemmekin syventäneet edelleen yhteistyötä  EuroRC:n kanssa kuluneen vuoden aikana. Tätä myöten koko LapSnapper-tuotevalikoima on saatavilla kotimaassa ja Euroopassa suoraan myös EuroRC:ltä.

Olemme kiertäneet kotimaan ratoja ja liian useat radat ovat ilman ajanottoa tai ajanotto on käytössä vain osan aikaa. Pidämme tämmöisiä ratoja kylminä ratoina, joiden potentiaalia hyödynnetään vain osittain. Meidän ajatus tämän asian osalta on suoraviivainen eli käy pyörähtämässä EuroRC:n verkkokaupassa sekä tilaa päivityksiä kalustoon ja nappaa siinä ohessa LapSnapperi toimitukseen mukaan niin saat oman radan ajanottoasiat kuntoon parhaimmillaan alle 200 eurolla. Tätä myöten tunnelma taas lämpenee radalla ja harrastus saa uutta suuntaa.

Hyvää harrastuskesää toivoen,
LapSnapper
« Viimeksi muokattu: 20.06.17 - klo: 09.00 kirjoittanut LapSnapper »
Ajanmittauksen hoitaa LapSnapper (www.lapsnapper.com)