Kirjoittaja Aihe: EuroRC Tiedottaa [Postin ja Schenkerin paketit alk. 2,99€]  (Luettu 17016 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC


EuroRc on kokenut paljon uudistuksia viimeisen muutaman kuukauden aikana ja palettia on kasailtu huolella ja rakkaudella. Nyt olisi varmaankin siis aika avata teillekin, mitä "kulissien takana" tapahtuu.

Olemme tosiaan panostaneet toimintaan nyt tosi paljon ja se varmasti näkynyt myös valikoimassa ja muussakin toiminnassa. Tätä nykyä meillä toimii täyspäiväisesti Tervakosken konttorilla Virtasen Timo. Timohan toimi meillä aiemmin varastonhoitajana, mutta varaston kasvettua todella suureksi, tuli aika siirtää se varastointiin erikoistuneen yhtiön huomaan Vantaalle, jolloin saadaan myös skaalautuvuus toimimaan tulevaisuuttakin ajatellen. Samalla saimme pääkaupunkiseudulle vihdoin kaivatun noutopisteen. Näin jäi myös Timolle paremmin aikaa muillekin nettikaupan hommille. Timo hoitaa siis tätä nykyä meillä mm. asiakaspalvelua, takuuasioita ja markkinointia.

Allekirjoittanut on myös siirtynyt täyspäiväisesti EuroRC:n hommiin, edelleen toimitusjohtajan tittelillä. Ja sehän käytännössä tarkoittaa, että joutuu tekemään ihan kaikkea mikä firmaan liittyy, kuten ennenkin, mutta nyt siihen riittää paremmin aika. Ja se toivottavasti näkyy myös ulospäin.

Kasper Söderlund hoitaa meillä lentävää (FPV/Drone) puolta. Kasperhan on tämän hetken kovimpia, ellei kovin FPV kisaaja suomessa ja tänä vuonna vielä myös debytoimassa euroopan tasolla, josta myös odotukset kovat. Eli ammattitaito ja tietämys hommasta on todella rautainen.

Remmiin astui mukaan myös uutena osakkaana Nicolas Fogelholm, joka vastaa meidän digimarkkinoinnista ja kansainvälisestä kasvusta. Instagramia pyörittelee Johannes Fogelholm yhdessä meidän muiden kanssa. Nico ja Johannes ovat myös innokkaita, aloittelevia RC-harrastajia itsekin.

Axel Toivonen on yhä laivan kapteeni, mutta ei enää niinkään päivittäisessä toiminnassa teille asiakkaille suoraan näkyvästi mukana, vaan hän hoitaa mm. tuotekehitystä ja sen yleensä ikävimmän(?) homman kulissien takana, eli pyörittelee numeroita ja hyvän kapteenin tapaan ohjaa laivaamme ohi karikkojen. :)

Eli teille asiakkaille muutosten pitäisi näkyä parempana asiakaspalveluna, sekä parempana valikoimana kaupassa. Nythän meillä pyörittää päivittäisiä toimintoja kaksi henkilöä täyspäiväisesti, kun tähän asti kaikki tehneet osa-aikaisena hommia. Meileihin vastaa normaalisti Timo Ja allekirjoittanut, sekä lentäviä laitteita koskeviin kysymyksiin Kasper.

Toimitusjohtajalla on aikomus myös näkyä paljon aiempaa enemmän taas kisoissa ympäri vuoden, toivottavasti useammin kuskin, kuin “kaupustelijan” roolissa. :)

T: Niko Vuorenmaa, TJ -EuroRC


« Viimeksi muokattu: 27.10.23 - klo: 09.59 kirjoittanut eurorc.com »
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa
« Vastaus #1 : 26.09.17 - klo: 16.32 »
Tiedotanpa tähän väliin, että meitin FB sivuilla on pienimuotoinen kuvakisa käynnissä, jossa mahis voittaa omavalintainen Sanwan vastari. Eli kannattaa käydä osallistumassa. Ainakin minusta kannattaa. Ja jos ei kannata niin kannattaa silti. Koska se nyt vaan kannattaa.



FB on siis se nuorison kovasti suosima Facebook. Kuulemma.

-Niko
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa
« Vastaus #2 : 01.10.17 - klo: 18.47 »


EuroRC:n toimisto tässä vuodelta 2010 terve!

Katselin vuoden 2017 EuroRC:n hallituksen kokoontumista ja meinasi mennä nallekarkit väärään kurkkuun. Ajattelin sen verran hypätä tulevaisuuteen, että infoan teillekin kaikille heidän uudistuneista postitushinnoista ennenkuin itse kerkiävät, kun tuntuu niillä taas kestävän.. 

Elikkäs tästä eteenpäin, tai siis oikeestaan tän päivän aamusta asti. (Aikakoneeni ei oo nii tarkka) KAIKKI lähetykset suomeen (ja koko eurooppaan) vain 2,99€ !

Tajuuttekste! 2,99€. Kaikki. Ihan oikeesti. Kaikki.

-Niko ..eikusiis toimisto vuodelta 2010!

kato ite vaikka: http://fi.eurorc.com/
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa Mr.MR

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: EuroRC Tiedottaa [Ei juma, nyt ne teki sen!]
« Vastaus #3 : 01.10.17 - klo: 19.55 »
Ei kovin mieluinen uutinen, koska tuotteiden hinnat nousseet.

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Ei juma, nyt ne teki sen!]
« Vastaus #4 : 01.10.17 - klo: 20.02 »
Ei kovin mieluinen uutinen, koska tuotteiden hinnat nousseet.

Aivan totta. Meillä oli kova paine tarkistaa hintoja pari prosenttia ylöspäin, koska viimeksi tehty inflaatiotarkistus kaupassa vuonna 2014. Tämän hyvitykseksi tehtiin tuo muutos postikuluihin, sekä laitettiin samassa paketissa kerhoalennukset kuntoon, eli niitä käyttämällä on hinnat yhä edukkaammat kuin vielä pari kuukautta sitten ja bonuksena vielä nuo postikulut.

Jos joku ei kerhoon kuulu, niin meidän sähköpostilistalle liittymällä saa myös joka viikolle toimivan alekoodin. :)

-Niko
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Tilinumeropäivityksiä 4.1.2018]
« Vastaus #5 : 04.01.18 - klo: 10.32 »
Olemme vaihtaneet ennakkomaksu ja laskutuksia varten tilinumeron.

Jos olet tallentanut maksutietoja verkkopankkiisi niin huomaathan päivittää tilinumeron seuraavassa tilauksessasi.

Muutos tapahtuu tänään 4.1.2018, joten tämän päivän maksut liikkuvat meille päin vielä normaalisti. Huomenna käytössä on uusi tilinumero.

Uusi tilinumero on
FI35 1228 3000 0763 62

Uusi tilinumero löytyy myös ennakkomaksu- ja laskutustiedoistasi.

-timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [MUUTTOALE !!! --- EuroRC Muuttaa]
« Vastaus #6 : 19.02.18 - klo: 12.19 »
EuroRC:n varasto muuttaa

Siirrämme varaston ja toimiston uusiin, tilavampiin tiloihin, saman katon alle. Kehitämme samalla varastohallintaa mahdollistaen tehokkaamman lähetysprosessin ja samoin tuotteiden sisääntulokäsittelyä saadaan näin nopeutettua. Varastolle on myös palkattu lisää henkilökuntaa tehostamaan varaston toimintaa.

Uudet toimitilamme tulevat sijaitsemaan Tervakoskella ja varaston yhteyteen tulee luonnollisesti noutopiste, josta verkkokaupan maksetut tilaukset voidaan noutaa. Myymälää varaston yhteyteen ei edelleenkään tule.

Muuttamista helpottaaksemme polkaisemme viikon kestävän (23.2 asti) autopakettitarjouksen käyntiin. 

KAIKKI VARASTOSSA OLEVAT NORMAALIHINTAISET AUTOPAKETIT (Kit ja RTR) -20%
Saat alennuksen käyttämällä ostoskorissa koodia: movingsale

Auta siis meitä muuttamaan isoja paketteja ja käytäthän tätä tarjousta hyväksesi :D

Uusi osoiteemme tulee siis olemaan:
EuroRC
Päiviöntie 8
12400 Tervakoski

Kasvu on ollut viimeaikoina taas huimaa, kiitos erityisesti siitä kaikille teille asiakkaille, ja toivottavasti muutoksen avulla pystymme jälleen nostamaan myös asiakaspalvelumme tasoa ja palvelemaan teitä jatkossa entistäkin paremmin!

Huom!!
Varaston muutosta johtuen lähetyksiimme sekä noutomahdollisuuksiin tulee katkoksia ajalle 28.2-4.3 jonka aikana varaston muutto tapahtuu.
Viimeistään 5. päivä Maaliskuuta lähtien aloitamme lähetykset tilausjärjestyksessä uudesta varastostamme. Oletamme varastotoiminnan palaavan täysin normaaliksi 7.päivästä lähtien. Huomiottehan tämän tilauksianne tehdessänne.




-Timo
« Viimeksi muokattu: 19.02.18 - klo: 12.58 kirjoittanut eurorc.com »
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [-- EuroRC Muuttaa --]
« Vastaus #7 : 27.02.18 - klo: 11.10 »
EuroRC:n muutto alkaa huomenna 28. päivä.

Muistathan tehdä kaikki tärkeät tilauksesi tänään 27th. ennen puoltayötä, jotta ehdimme prosessoimaan sen ilman viivästyksiä!

Muuttomme saattaa aiheuttaa viivästyksiä tilauksien käsittelyssä 28. helmikuuta - 5. maaliskuuta välisellä ajalla.  Pyrimme minimoimaan muutosta koituvat viivästykset parhaamme mukaan.



-timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [-- EuroRC On Muuttanut --]
« Vastaus #8 : 06.03.18 - klo: 12.03 »
EuroRC  on muuttanut uusiin toimitiloihin Tervakoskelle

5 päivää kestänyt muutto on vihdoin takana ja tänään saimme viimeisetkin jonossa olleet tilaukset matkaan. Pahoittelut vielä viivästyksistä joita muutosta johtui.  Jatkossa kaikki toimintamme on saman katon alla tarjoten paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaamme entistäkin paremmaksi ja tehokkaammaksi.

Uudet toimitilamme sijaitsevat Tervakoskella ja varaston yhteydessä on luonnollisesti noutopiste, josta verkkokaupan maksetut tilaukset voidaan noutaa. Myymälää varaston yhteyteen ei edelleenkään tullut.
http://fi.eurorc.com/page/62/noudot-varastolta



-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [-- EuroRC ja Hupicon 20-22.4 --]
« Vastaus #9 : 18.04.18 - klo: 12.59 »


Meidät löytää HupiCon tapahtumasta (Lapsimessut) Helsingin messukeskuksesta 20-22.4 aikana.

https://lapsimessut.messukeskus.com/hupicon/

Osastomme 7n130 Löytyy Läheltä Winter Jumps varikkoa. Laivamallien rakentajien ja RC-työkoneiden naapurista.

Osastoltamme löytyy tarkkuutta vaativa "post apocalyptis"/Garage -henkinen esittelyrata jossa pääsee seuraamaan ajelua ja mahdollisuus kokeilla ajoa paikan päällä määritettynä aikana.

Tervetuloa sanalle paikan päälle.
EuroRC:n henkilökunta on hyvin edustettuna messujen ajan omalla osastollamme ja Winter Jumps varikolla.

-Timo

« Viimeksi muokattu: 18.04.18 - klo: 13.16 kirjoittanut eurorc.com »
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [-- EuroRC ja Hupicon 20-22.4 --]
« Vastaus #10 : 19.04.18 - klo: 08.59 »
Jos messut kiinnostavat, mutta hinta hirvittää, niin vippaappa meille tänään sähköpostia info@eurorc.com ja anna meille yhteystietosi (puhelinnumero riittää) ja laitetaan sulle vapaalippu messuille!

Emme käytä yhteystietojasi mihinkään mystisiin tai kavaliin tarkoituksiin, vaan lippu lähetetään sähköisesti puhelimeesi. :)

Kannattaa olla nopea. Näitä on rajoitetusti, mutta paljon!


-Niko
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa SixStars

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: EuroRC Tiedottaa [-- EuroRC ja Hupicon 20-22.4 --]
« Vastaus #11 : 23.04.18 - klo: 09.23 »
Tulipa kävästyä ja vanhin poika vähän innostu testaamaankin  :azn: ( 6v ei ihan vielä uskaltanut.. )

https://www.youtube.com/watch?v=w5TeNTt1Z6U#
« Viimeksi muokattu: 23.04.18 - klo: 11.18 kirjoittanut goos »
Kyosho Fazer EP Subaru, Traxxas Stampedet 2WD + 4WD, Kyosho Jetstream 800 vintagepaatti FOR SALE !, Quanum Nova Pro quadkopteri

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Valikoimamme 2018]
« Vastaus #12 : 24.04.18 - klo: 11.55 »
Tuntuu jokaiseen kevääsen kuuluvan kova spekulointi ruletti eri maahantuonneista ja edustuksista.
Ajattelinkin nyt tähän selventää kaikille, mitkä brändit ovat meidän omaa maahantuontiamme, eli joiden kanssa toimimme suoraan tehtaan kanssa, ilman välikäsiä.

-Xray (Baltian Jakelija)
-Hudy (Baltian Jakelija)
-FX (Baltian Jakelija)
-Hobbywing
-TeamC
-Hobby Pro
-Hobao
-Destiny
-Xenon
-JFT
-Arrowmax
-JConcepts (kyllä, edelleen!)
-Highest
-Bittydesign
-RPM
-GRP
-Mon-Tech
-Ev-Peak (Ecube)
-Gens Ace
-LapSnapper
-Louise
-Mylaps
-RCScrewz
-RDRP
-Schelle
-Tekno RC
-TQ Racing
-Vampire
-Halko
-EuroRC
-Integy
-Etronix
-FTX
-Dusty Motors

Lisäksi tuomme Euroopan jakelijoiden kautta maahan mm. seuraavia brändejä:

-Yokomo (virallinen maahantuoja)
-Proline (virallinen maahantuoja)
-Protoform (virallinen maahantuoja)
-Futaba
-Sanwa
-Savöx
-Traxxas
-Team Associated
-Tamiya
-Castle
-Killer Body
-Gmade
-Volante
-Muchmore
-Spider Grip
-Mighty Gripper
-Axial
-DDM
-Arrma

Näiden lisäksi toki palvelemme parhaamme mukaan myös muiden brändien osalta ja varastosta löytyykin tälläkin hetkellä vähän vajaa 20,000 eri tuotenimikettä. Kannattaa rohkeasti toki kysellä, jos valikoimasta jotain selkeää vielä uupuu!

Kuten osa varmaan huomannutkin, olemme myös luopuneet kokonaan lentävistä härveleistä, eli päätimme, että emme halua olla sekatavarakauppa, vaan keskitymme täysin autopuoleen ja pyrimme näin pitämään palvelun tason korkeana, sekä valikoiman kattavana maalla liikkuville laitteille, oli kyseessä sitten maailman luokan kisakuski tai pihalla omaksi ilokseen harrasteleva. :)


-Niko


« Viimeksi muokattu: 24.04.18 - klo: 12.00 kirjoittanut eurorc.com »
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Postin toimitustavoista]
« Vastaus #13 : 14.11.18 - klo: 11.47 »


Postitus Asiaa

Alennusmyyntien ja Joulun tehdessä tuloaan on hyvä taas muistuttaa, että suomen Postilla on kädet täynnä töitä ja tämä saattaa aiheuttaa viivästyksiä toimituksissa.

Varautuaksemme tähän olemme muuttaneet postitusvaihtoehtoja siten, että tarjoamme nyt myös kirjelähetyksille vaihtoehtona tilata tuotteet postipakettina kirjeen sijaan.  Kokemuksiemme pohjalta postipaketti on luotettavampi ja hieman nopeampi lähetystapa. 

Eli kiireellisimmillä tilauksilla suosittelemme valitsemaan postipaketin toimitusvaihtoehdoksi.



Lähetämme kaikki ennen klo 15.00 tehdyt ja maksetut tilaukset samana päivänä joka tapauksessa ja Posti noutaa lähetykset varastolta päivittäin, kuten normaalisti.

https://fi.eurorc.com/news/157/

-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Olemme lisänneet mahdollisuuden maksaa laskulla kauppaamme



Laskutus kulkee Mash maksupalvelun kautta ja halutessasi voit myös maksaa osissa oman valintasi mukaan.

https://fi.eurorc.com/news/159/laskulla-tai-osamaksulla-nyt-katevasti-mashilla

-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC


Muistutuksena mainittakoon, että Posti lupaa 19. päivä lähteneet paketit vielä jouluksi perille.
https://www.posti.fi/joulu/paketit.html

Aikaisempien vuosien kokemuksien pohjalta riippuen toimitusalueesta myöhemmätkin paketit saattavat ehtiä perille, mutta ei kannatta tietentahtoen onneaan kokeilla vaan tilaa lahjat ajoissa.

Muistutetaan myös siitä, että jokainen voi vaikuttaa postipakettien toimituksien sujuvuuteen sillä, että noutaa paketit postista ja automaateista mahdollisimman pian niiden saavuttua ruuhkien välttämiseksi.

Noudot varastolta onnistuvat toki perjantaina 21.12 vielä klo 15.00 asti myös
https://fi.eurorc.com/page/62/noudot-varastolta

-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Tervetuloa Hirvilammen RC-Puistoon sunnuntaina 2.6. klo 12 viettämään hauska pienoisautoiluntäyteinen päivä!

https://www.facebook.com/events/2443326692553566/



Päivä on suunnattu kaikille harrastajille ja harrastuksesta kiinnostuneille ja paikalla onkin niin kisakuskeja jakamassa säätövinkkejä, kuin myös apua juuri harrastuksen aloittaneille tai sitä suunnitteleville. 
Tapahtumaan tuodaan myös EuroRC:ltä koeajoa varten autoja, joilla pääsee harrastusta kokeilemaan, jos ei omaa kalustoa vielä löydy!
 
Alueelta löytyy niin asflatti- kuin saviratakin, sekä mahtavat maastot crawling safareille!
Luvassa myös joka radalla leikkimielisiä "kilpailuja", joissa tuotepalkintoja.
Myös kauimpaa paikalle saapunut palkitaan! ;)

Nyt kaikki mukaan pitämään hauskaa pienoisautoilun parissa!

Kisamakkarat tarjoaa EuroRC. Olemme paikalla suunnilleen koko yrityksen voimin, joten nyt hyvä tilaisuus myös tavata koko henkilökuntamme "livenä". :)

Kaikki pääsevät toki ajamaan ilman ratamaksua.

Huomioitavaa on, että paikalla ei ole kiinteästi sähköä, mutta tuomme paikalle akkuja ja varavirtalähteen, jotta akkujen lataus onnistuu myös paikan päällä. Suositeltavaa kuitenkin tulla akut ladattuina. :)
Paikalla ei myöskään ole saniteettitiloja, mutta kaikki Tiiriön palvelut ovat aivan kivenheiton päässä. (mm. Prisma, Citymarket, Burger king yms)
Parkkitilaa riittää kaikille.

-Timo 
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Postin Lakko 11.11 -> ]
« Vastaus #17 : 07.11.19 - klo: 13.56 »
Postin näillä näkymin 11.11 alkavan lakon johdosta on odotettavissa, että varsinkin kirjelähetyksien toimituksiin tulee suuria viivästyksiä.  Postipakettien toimitukset tämän tiedon mukaan tulisi toimimaan normaalisti tai pienellä viiveellä.

Tästä syystä olemme joutuneet poistamaan kirje ja isokirje vaihtoehdot toimitustavoistamme siksi aikaa kunnes Postin ja työntekijöiden kiista on selvinnyt ja kirjeet varmuudella taas kulkevat. Näin varmistamme etteivät kirjeet jää matkalle ja kaupassamme on vain toimitusvarmuudeltaan mahdollisimman varmoja vaihtoehtoja.

Pahoittelemme lakosta johtuvia muutoksia. Toimintamme pyörii normaalisti lakosta huolimatta ja asiakaspalvelumme sähköposti/Chat/puhelin toimii normaalisti.

Mikäli lakon aikana haluatte tiedustella kuljetuksiin liittyvistä asioista pyydämme tekemään tiedustelut pääasiassa sähköpostin info@eurorc.com kautta niin pystymme palvelemaan teitä parhaiten.

-Timo


HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC


Lisäsimme DB Schenkerin noutopistepaketin toimitustavaksi.  Toimitustavan voit valita normaalisti tilaussivultamme.   Alasvetovalikosta voit valita haluamasi noutopisteen.



**Tilannepäivitys postipaketeista**
Tällä hetkellä myös postipaketit tuntuvat vielä liikkuvan. Paikkakuntaeroja on, mutta tällä hetkellä meiltä lähteneet paketit ovat lajiteltu lähes normaalisti

-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook

Poissa eurorc.com

  • Aluevalvoja
    • Profiili
    • EuroRC
Vs: EuroRC Tiedottaa [Postin ja Schenkerin paketit]
« Vastaus #19 : 26.02.20 - klo: 15.53 »
Päivitimme pakettien lähetyshintoja

Nyt molemmat Postin sekä DB Schenkerin paketit löytyvät kaupastamme alkaen 2,99€.
Valinta on sinun kumpaa haluat käyttää ja kumpi sopii paremmin omaan käyttöösi



Kirjeet

Valikoimasta toki löytyy normaali kirje ja isompi kirje jolla on seuranta. Olemme myös päättäneet pitää valikoimissa mahdollisuuden tilata kirjekokoiset paketit postipakettina, jolloin ne pienimmätkin nippelit ja nappelit löytävät nopeammin perille. 

-Timo
HobbyWing | Xray| Gens Ace | Pro-Line | Corally | Hudy | Yokomo | FTX | HPI
EuroRc.com - Facebook