Kirjoittaja Aihe: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020  (Luettu 9853 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« : 10.12.19 - klo: 22.04 »
Ehdotan sellaista muutosta viimeiseen kalenteriversioon, että Oulun peruma FTT-osakilpailu ajetaan Vantaalla samana ajankohtana kuin kilpailu oli kalenteriin merkitty, eli 28.-29.3.2020.

Ajankohta on hyvä, se ei aiheuta päällekkäisyyksiä ETS- tai WinterJumps- sarjojen kanssa ja koska kilpailuun on aikaa vielä kolme ja puoli kuukautta, kilpailijat varmasti ehtivät suunnitella menonsa niin, että osallistuminen kilpailuun sen alkuperäisenä ajankohtana onnistuu.

Ehdotan myös että FTT-osakilpailun yhteydessä Vantaalla ajetaan sunnuntaina ProStock -luokan lisäksi C12 ja GT12 -luokkien kilpailu ja tämä kilpailu toimisi samalla testikilpailuna sille että tulevina vuosina C12 ja GT12 ajettaisiin jälleen FTT-osakilpailujen yhteydessä.
Olen kyllä tietoinen argumenteista joita on tuotu esiin samojen ratojen soveltuvuudesta 1/10 ja 1/12
-luokkien autoille ja pitoon liittyvistä asioista. Ajoin ennen Vantaan FTT-kilpailua 215 kierrosta kilpailussa käytetyllä profiililla. Rata ei tuottanut itselleni ongelmia, ajaminen oli oikein miellyttävää. Perjantaina radalla ajettiin useamman kuskin toimesta C12 ja GT12 -autoilla yli tuhat kierrosta ja pito oli lauantaiaamuna kilpailun alkaessa hyvä.

Toivoisin luokkayhteyshenkilöltä vastausta ehdotukseeni, myönteistä tai kielteistä, jälkimmäisessä tapauksessa perusteltuna. Kommentoida saa tietenkin kuka tahansa, olen kuitenkin jo vanha mies, toivonkin siis asiallista palautetta.

Terveisin,

Sami Salmela
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa pintakaasu

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #1 : 10.12.19 - klo: 22.28 »
Kannatetaan.
No Trends, No Fun, No Mercy, No Compromise...
      *** Make 12 Track Great Again !!! ***

Poissa APK

  • Ylläpitäjä
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #2 : 10.12.19 - klo: 23.40 »

Ehdotan myös että FTT-osakilpailun yhteydessä Vantaalla ajetaan sunnuntaina ProStock -luokan lisäksi C12 ja GT12 -luokkien kilpailu ja tämä kilpailu toimisi samalla testikilpailuna sille että tulevina vuosina C12 ja GT12 ajettaisiin jälleen FTT-osakilpailujen yhteydessä.
Olen kyllä tietoinen argumenteista joita on tuotu esiin samojen ratojen soveltuvuudesta 1/10 ja 1/12
-luokkien autoille ja pitoon liittyvistä asioista. Ajoin ennen Vantaan FTT-kilpailua 215 kierrosta kilpailussa käytetyllä profiililla. Rata ei tuottanut itselleni ongelmia, ajaminen oli oikein miellyttävää. Perjantaina radalla ajettiin useamman kuskin toimesta C12 ja GT12 -autoilla yli tuhat kierrosta ja pito oli lauantaiaamuna kilpailun alkaessa hyvä.

Toivoisin luokkayhteyshenkilöltä vastausta ehdotukseeni, myönteistä tai kielteistä, jälkimmäisessä tapauksessa perusteltuna. Kommentoida saa tietenkin kuka tahansa, olen kuitenkin jo vanha mies, toivonkin siis asiallista palautetta.

Terveisin,

Sami Salmela
Kommentoin aiemmasta kokemuksista perustuen FTT tourin ja mattoautojen palauttamista samaan kisaviikonloppuun.

FTT sunnuntain aikataulu ja eräjako:
FTT sarjan sunnuntaille TSP-10 kaveriksi mattoautoluokkien lisäämisessä tulee helposti ongelmaksi/haasteeksi päivän piteneminen (2-3 eräryhmää C-12 8min/ryhmä, GT-12 5min eräryhmiä 2-3kpl) - päivät loppuisivat 19-20.30 väliltä ajamisen osalta, järjestevän seuran purkutalkoot siihen päälle ja kisoista kotiin ajo venyisi.
Kuljettajien välisten vauhtierojen puolesta 8-10 auton erät eivät ole hyvä ratkaisu lyhentää päivää, jos ajaminen menee pujotteluksi tai sitten selviytymiseksi kolareista.

FTT touring tyylinen rata mattoautoja ajatellen:

Toinen ongelma koskee ratoja jossa ajetaan suurin osa ajasta kaasu pohjassa kevyellä 1:12 autolla. Touring autoa sopivasti rankaisevat mollat ovat niin korkeita esteitä 50-70km/h kulkevan kevyen kiilan tilannenopeudella, että ulosajot ovat toki näyttäviä mutta samalla vaarallisia niin autoille kuin mahdollisesti nostajillekin - autot ja korit säpäleinä. Eikä ilmaa alleen ottavassa kiilassa juuri ole ohjattavuutta kun se radan pompusta tai mollasta irtoaa täydestä vauhdista ilmalentoon (kokemusta on!).
Tätä voi ratkaista osittain tekemällä vaihtoehtoisia profiileja (esim. hidastusshikaaneja) eri ajoluokkien välille sunnuntain osalta - ei tosin aina mahdollista toteuttaa profiilia kisaan, jossa vaihtoehtoiset profiilit olisivat mahdollisia. Tälläisistä radoista tulisi aina kuitenkin kompromisseja. Tai ehkä kokonaan uusi hitaampi profiili sunnuntaille? Tämä poistaisi TSM/TSS la ajamisen "tarpeen", jos kuskin oma tavoite on menestyä TSP-10 luokassa mahd hyvin.

TSP-10 ajaminen kiilalla pidotetulla FTT radalla:
Kun viimeksi ajettiin pelkkä C-12 (ei ollut stock luokkaa, GT luokasta puhumattakaan) TSP-10 sunnuntain aikana, pitourasta tuli kapea ja sen ulkopuolelle foam purua - tämä seikka oli ainakin osalle TSP-10 kuskeista, mistä tuli soraääniä.

Em. asioista huolimatta, itse ajaisin/kokeilisin FTT sunnuntaisikin kiilalla - jos vaan tällä tavalla saisi kiilaluokkiin lisää innokkaita ajamaan. En ihan tarkkaan muista, kuinka kilpailijamäärät C-12 osalta oli FTT tourin yhteydessä vs. oma 12tour. Mutta eiköhän tästä löydy dataa esim. sarjojen lopputulosten avulla.

Mattoautolla yleisesti ottaen on foamin pidon ja hyvän aerodynamiikan puolesta aivan ookoo mukavaa ajaa heikkopitoisella radalla, josta Sami mainitsitkin miellyttävänä kokemuksena.
Myytävänä. http://rc10.fi/index.php?action=profile;area=showposts;sa=topics;u=6
Team Xray X12 2023, Team Xray XB8e 2023, Hobbywing& Sanwa/Highest

Poissa MAKES

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #3 : 11.12.19 - klo: 05.28 »
Hyvä ehdotus!
Shepherd Velox V8.2

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #4 : 11.12.19 - klo: 08.43 »
Kiitos AP:lle hyvästä vastauksesta, siinä tuli huomionarvoisia asioita esille. Tässä omassa aloituksessani C-12/GT-12 oli ehkä hieman sivuosassa, mutta tarkoitus on nimenomaan vain ja ainoastaan saada 1/12 -luokat jälleen elinvoimaisiksi. Viimeksi ajoin C-12 -luokkaa silloin kun sitä ajettiin FTT-kisojen yhteydessä ja kuljettajia oli yli kolmekymmentä.
Ymmärrän kyllä miksi C-12 haluttiin omaksi sarjaksi, tarkoitus on ollut hyvä. Viime vuosien osallistujamäärän lasku on laittanut miettimään asioita ja on ehkä aika kokeilla jotain muuta koska luokka näyttää hiipuvan.
Kymmenen auton kilpailut ovat järjestäjien kannalta aika turhauttavia, sama määrä toimihenkilöitä tarvitaan kuitenkin kuin isompiinkin kilpailuihin. Ehkä myös luokan arvostus nousee kun kilpailijoita saadaan lisää, SM-arvo tuntuu jopa hiukan huvittavalta kymmenen kuljettajan kilpailussa.

C-12 autojen nykyiset säännöt ovat laskeneet nopeuksia melkoisesti ja tekevät ajamisesta huomattavasti helpompaa, autot eivät lähde enää lentoon aivan yhtä helposti kuin aiemmin ja vauhtierotkin ovat miedompien moottoreiden myötä hieman tasoittuneet.

C-12 -autojen vaikutuksesta kumirenkaallisten autojen pitoon ei minulla ole mitään tieteellistä näyttöä, yhteenvetona totean vain että pito on varmasti kaikille sama ja parhaat kuskit erottuvat siitä riippumatta.

Sunnuntai olisi ihan hyvä päivä C-12/GT-12 -luokille koska myös TSP:n osallistujamäärä on laskenut, eikä mahdollisilla muutoksilla pidossa olisi silloin vaikutusta touringin SM-luokkaan.
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa Ender

  • Vesivehmaan RC-rata
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #5 : 11.12.19 - klo: 10.32 »
Ehdotan sellaista muutosta viimeiseen kalenteriversioon, että Oulun peruma FTT-osakilpailu ajetaan Vantaalla samana ajankohtana kuin kilpailu oli kalenteriin merkitty, eli 28.-29.3.2020.

Hyvä ehdotus.

Harmittaa, kun jouduin perumaan osallistumisen ekaan Vantaan kisaan ihan viime hetkillä. Tässä olisi hyvä paikka korvata tuo.

Touring ja C-12 autoilla näyttää muutenkin olevan nyt pieni noususuhdanne menossa Etelä-Suomessa ja hyvä olisi saada isompia kisoja. Eikös keväällä ole vielä XRS -kisat?

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #6 : 11.12.19 - klo: 11.04 »
Täyspitkä SM-päivä sunnuntaina tarkoittaisi erittäin myöhäistä lopetusaikaa kisoille. Lisäksi  profiilin ollessa sama, tarkoittaisi että pitää olla lauantaina ajamassa turistia, käytännössä. Nykyisten kumirenkaiden ja pitoaineiden miksaaminen suurrasaäärin foamien ja niiden pitoaineiden kanssa tekee pidosta todella oudon eikä millään tavalla miellytävän ajaa kummallakaan luokalla. Lisäksi jotkut matot nostavat kumirenkailla karvaa, jola taas kertyy suoraan foameilla ajettaessa renkaisiin, eikä ajaminen ole enää mahdollista 5 min jälkeen, koska ne on enemmän karvapallot kuin foamit. Toisilla seoksilla enemmän toisilla vähemmän mutta kaikilla sitä tapahtuu tietyillä matoilla, esim meillä ja primafeltilla mitä fullspeedillä on käytössä. Lisäksi luokalle ominaisiin kisoihin liittyvä asia on, että rata on uusi ja ajamaton, sunnuntaikisoissa se ei toteudu.

Nykykoneissa 6,5t puolella tehoja todellakin on taas, joten mistään stokkiluokasta ei ole kyse.  :grin:

Kuskimäärät lähti laskuun kun ajettii ftt sarjassa 2015 asti myistaakseni, tehoja oli liikaa useimmille ja radat oli hyvin kaukana luokalle ominaista radoista. 12trackissa taas saatiin stokkiluokka uuteen nousuun. Parhaimmillaan kuskeja sarjassa n 30. Stokkiluokkaa ei ollut lainkaa vuosiin kun ajettiin ftt sarjan rinnalla. Gt on nyt siis suomen stokkiluokka joka toimii sellaisenaan erittäin hyvin. Virissä on ollut myös uutta kasvoa mukana joka vuosi. Ei se 1/12 modi ole missään maassa kovin suuri kansallisissa kilpailuissa, ei edes englannissa ja saksassa, vaikka kisoissa on vajaa sata kuskia yhteensä.

Luokkayhteyshenkilönä ja 12trackin luojana en todellakaan lähtisi sotkemaan ftt kisoja foamisarjaan.

FTT on jo pilattu paikallistamisella ja järjestäjien eriarvoistamisella, joten annetaanpa tämän sarjan olla rauhassa.
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 11.10 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Metsäläinen

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #7 : 11.12.19 - klo: 11.22 »

Luokkayhteyshenkilönä ja 12trackin luojana en todellakaan lähtisi sotkemaan ftt kisoja foamisarjaan.

FTT on jo pilattu paikallistamisella ja järjestäjien eriarvoistamisella, joten annetaanpa tämän sarjan olla rauhassa.


Buahahahahaaa... Sarjojen pilaaminen on tän päivän trendi. :wink:
Eurorc - Tamiya Lunch Box - Blackfoot -  Avante BS - Arrowmax - Halko - Hobbywing - Highest - Futaba

Poissa nitropaimen

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #8 : 11.12.19 - klo: 11.28 »
c-12  luokn nousulla "etelässä" on selvä syy ja tavoite... Mikä  se on, jääköön kunkin itse arvioitavaksi.
pienoisautoilua vuodesta 1965, rc autoja vuodesta 1972..
eiköhän se ole siinä. agenda 1/8 nitro rata-autot ja 1/12 sähköautot. ei muuta tälläkertaa

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #9 : 11.12.19 - klo: 11.30 »
c-12  luokn nousulla "etelässä" on selvä syy ja tavoite... Mikä  se on, jääköön kunkin itse arvioitavaksi.

Voisitko avata tätä yleisölle?
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #10 : 11.12.19 - klo: 11.49 »
Pidetään keskustelu asiallisena ja jätetään kommentointi niille joita tämä ketju koskee. Eli jottei pääasia unohdu, tarkoitus oli tuoda esille mahdollisuus ajaa peruuntuneen OSPA:n FTT-osakilpailun sijaan samaan ajankohtaan sijoittuva osakilpailu Vantaalla.

C-12 herättää varmasti tunteita, se oli tiedossa jo etukäteen. Toivon että luokalle annetaan uusi mahdollisuus ilman että tunteisiin perustuva argumentointi pelottaa harrastajat hiljaisiksi.

Hieman paikallinen tämä 12TrackTour -kalenterikin on omasta näkökulmastani:

•   12TrackTour  I           lauantai 14.12.2019   Äänekoski   
•   12TrackTour  II          lauantai 1.2.2020      Vaasa
•   12TrackTour  III         lauantai 22.2.2020      Oulu         
•   12TrackTour  IV         sunnuntai 23.2.2020    Oulu

Muihin eriarvoistamisasioihin en ota kantaa. En halua aiheuttaa kenellekään mielipahaa, toivon vaan että C-12/GT-12 saadaan osallistujamäärältään elinvoimaiseksi.

Vesa on tehnyt C-12 -luokan eteen enemmän kuin kukaan muu tässä maassa, se on fakta. En halua tästä mitään hyökkäystä ketään vastaan, vaan avointa ajatusten vaihtoa ilman suurta draamaa.
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa jon.lindgren

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #11 : 11.12.19 - klo: 11.50 »
En ole kuskina kovin nopea mutta ajan huvin vuoksi sekä turistia että GT-12:sta. Kumpikaan auto ei ole kisalaillinen moottori- ja noparisääntöjen takia, muuten kyllä. Luulisin.

FullSpeedin radalla on ajettu sekaisin foumeilla ja kumeilla koko ajan. Tämä ei ole ollut ongelma ainakaan paikallisille. Radalla pyörii illan aikana turisteja kaikista luokista, rekkoja ja 12-luokan autoja. Kaikki ovat toistaiseksi ajaneet samalla profiililla nopeuden mukaan ajovuoroissa.

Tämän kokemuksen perusteella ei kannata sulkea luokkien yhdistämistä samalle päivälle. Pito ei ehkä ole sitä, mihin jotkut ovat tottuneet mutta näin saataisiin foumiluokalle mahdollisuus pysyä elossa.

Poissa markova

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • http://baanaweb.fi/heihan9/RC%20JA%20MAALAUKSET.htm
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #12 : 11.12.19 - klo: 12.29 »
Jos tuolle päivämäärällä on suunnitelmissa toinen kisa Ospan tilalle, niin mieluummin joku järjestäjä, jolla ei vielä kisoja ole. Jos ei järjestäjää löydy, niin sitten ei ja sitten se jäisi välistä

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #13 : 11.12.19 - klo: 12.34 »
Jos tuolle päivämäärällä on suunnitelmissa toinen kisa Ospan tilalle, niin mieluummin joku järjestäjä, jolla ei vielä kisoja ole. Jos ei järjestäjää löydy, niin sitten ei ja sitten se jäisi välistä

Erittäin samaa mieltä.

Lisäksi meillä on FTT:n sijaan tulossa isompi kisa viikkoa aiemmin anottua FTT-kisaa aiemmin eli 21.-22.3. Kisaa siirrettiin viikolla aiemmaksi FTT:n perumisen myötä, koska selvisi että Ruotsinmestaruuskisat ajetaan samaan aikaan 200km päässä messutiloissa, ja uskoisin että täältä menee sinne isompi kööri. Fiksua myös olisi olla kikkailematta samaan aikaan/seuraavana viikonloppuna järjestettävillä kisoilla kuin ilmoittamamme, kun on hyvin tiedossa, että ainoa seurojen tulolähde on kisatulot. FTT:n perumiseen en ota tässä ketjussa kantaa enää, se on tehty selväksi muualla.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa nitropaimen

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #14 : 11.12.19 - klo: 12.48 »
c-12  luokn nousulla "etelässä" on selvä syy ja tavoite... Mikä  se on, jääköön kunkin itse arvioitavaksi.

Voisitko avata tätä yleisölle?
laitetaan tänne mutta saatta herättää soraääniä: c-12 on mattokiila jossa on hillitön downforce ja vielä hillittömämpi teho/paino suhde. mikä on MM-EM-SM luokka joka lähinnä ajettavuudeltaan vastaa sitä ??
Jep Jep... Nitro  Ratakasi jos hallitset mattokiilan, hallitset nitro ratakasin... eiku treenaamaan...
pienoisautoilua vuodesta 1965, rc autoja vuodesta 1972..
eiköhän se ole siinä. agenda 1/8 nitro rata-autot ja 1/12 sähköautot. ei muuta tälläkertaa

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #15 : 11.12.19 - klo: 13.07 »
Jos tuolle päivämäärällä on suunnitelmissa toinen kisa Ospan tilalle, niin mieluummin joku järjestäjä, jolla ei vielä kisoja ole. Jos ei järjestäjää löydy, niin sitten ei ja sitten se jäisi välistä

Ajankohtahan on alunperin kalenteriin kirjattu. Onhan M8 -luokassakin peruuntuneen SM-osakilpailun tilalla ajettu toisella paikkakunnalla. Rata on erilainen joka tapauksessa ja puitteet kilpailun järjestämiseen sekä kulkuyhteydet ovat hyvät. Oulustakin pääsee Vantaalle junalla tai jopa kohtuuhintaan lentämällä.

Oulustahan oli kauden avauskisassa vain yksi kuljettaja, oli kiva nähdä että Marko jaksoi tulla paikalle. Maastosarjan osalta oma uskoni on alkanut horjua, kun kolmeen vuoteen pääkaupunkiseudun kisoissa ei ole ollut yhtään Oululaista.
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #16 : 11.12.19 - klo: 13.19 »
Oululaisia on kuitenkin ollut sähköluokkien ratasarjoissa viime kautta lukuunottamatta 25-33% jokaisessa kilpailussa olipa kisat olleet missä vaan momena vuonna peräkkäin. Krossikisoihin osallistumista kannattaa kysellä eri henkilöiltä ja niiltä jotka krossia ajavat.

Jos tästä nyt halutaan jokin oulu vastaan muut vastakkainasettelu, niin suosittelen lopettamaan sen heti samantien.  Itse olen ajanut  kaikki FTT- ja mattokisoja tässä maassa 2000-luvulla (n 5 vuotta välissä kun en ajanut ollenkaan tourinkia) skipaten 4 kisaa syyn perusteella IKINÄ noilla ajamillani kausilla 20v aikana, joten kannattaa osoitella jotain muuta henkilöä jos nimi ei ole listalla.

Jokin muu taisi mennä tämän kevään maastosarjassa teidän osalta pieleen (ajankohta ilmeisesti?) kun siellä ei ollut ilmoittautumisajan päätyttyä kuin alle muutama järjestävänkään seuran kuljettajaa, en siis näkisi oululaisia syypäänä.
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 13.26 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa evok

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #17 : 11.12.19 - klo: 13.25 »
Ymmärrän, että tämä ketju on vain ajatusten vaihtoa ja spekulaatiota, mutta kisan peruuntuessa olisi ollut hyvä samaan hengenvetoon ilmoittaa että uutta järjestäjää samalle viikonlopulle haetaan (jos sellaista nyt tosissaan haetaan). Ehdin buukata jo lomareissun ko. viikonlopulle peruuntumisen jälkeen sillä oletin ettei korvaava tule.
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 13.34 kirjoittanut evok »
#99 | Awesomatix A800R | Sworkz 35-4e

Poissa Ender

  • Vesivehmaan RC-rata
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #18 : 11.12.19 - klo: 13.44 »
...ilmoittaa että uutta järjestäjää samalle viikonlopulle haetaan (jos sellaista nyt tosissaan haetaan)

Itselle on jäänyt se mielikuva, että Oulun kisa peruttiin aika hätäisesti/äkkipikaisesti ja jos syynä oli todella uusi FTT-ranking... niin myös aivan uskomattomasta syystä.

Ei ole paljon ollut aikaa FTT-organisaatiolla miettiä vaihtoehtoja. Lajin kannalta tämä Samin ehdotus on hyvä ja looginen (kisa peruuntuu -> mietitään vaihtoehtoja uudelle kisapaikalle).

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #19 : 11.12.19 - klo: 13.48 »
Ei ole hätäisesti peruttu, eikä perustunut ainoastaan rankingiin, pääpaino perumisessa oli järjestäjien eriarvoistaminen tavalla joka ei voi olla hyväksyttävää lajissa jossa ajetaaan kisoja läpi Suomen. Säännöt joiden mukaan kisan on anottu, eivät olleetkaan ne joilla ne olisi pitänyt järjestää.

Jos jotain on tehty hätäisesti, niin kulisseissa päätös toimia puolueellisesti rankingin ja kisaajamääräpainotuksen suhteen, esittelemättä tai edes ilmoittamatta asiasta lajiryhmälle. Peruskivi koko hommassa on aina ollut, ja tuleekin olla,  että järjestäjät/kuskit ovat samalla viivalla olipa kuskeja 10 taikka 100.
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 14.06 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa PMi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #20 : 11.12.19 - klo: 14.21 »
...ilmoittaa että uutta järjestäjää samalle viikonlopulle haetaan (jos sellaista nyt tosissaan haetaan)

Itselle on jäänyt se mielikuva, että Oulun kisa peruttiin aika hätäisesti/äkkipikaisesti ja jos syynä oli todella uusi FTT-ranking... niin myös aivan uskomattomasta syystä.

Ei ole paljon ollut aikaa FTT-organisaatiolla miettiä vaihtoehtoja. Lajin kannalta tämä Samin ehdotus on hyvä ja looginen (kisa peruuntuu -> mietitään vaihtoehtoja uudelle kisapaikalle).

Pienemmistäkin syistä on hallituksia kaatunut, kun on poikaporukoissa päätetty asioita eikä ole menty lakien ja sääntöjen mukaisesti.
Power Racing / Awesomatic  / Sanwa / LRP

Poissa MAKES

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #21 : 11.12.19 - klo: 15.53 »
Mun mielestä kuulostaa fiksulta että jos kisajärjestäjä peruu SM-sarjan osakilpailun, sille etsitään vaihtoehtoinen järjestäjä. Vai kieltääkö jotkut säännöt tämänkin? Olen täysin samaa mieltä Markon kanssa että ensisijaisesti järjestävä seura saa olla sellainen jolla ei ole kisaa tällä kaudella. Mutta jos sellaista ei löydy, minun mielestä samassa paikassa voidaan ihan hyvin pitää kaksi osakilpailua. Ja profiili voidaan muuttaa sunnuntaiksi ettei mattiskuskien tarvi ajaa lauantaina. Enkä usko että mattikset sunnuntaina pidentää päivää ollenkaan. Pelkillä poroilla saadaan vain 3 alkuerähiittiä joten jokaiseen tuntiin jää 30 min luppoaikaa ellei ajeta jotain toista luokkaa samalla. Hakkilassa on tosiaan ajettu monenlaisilla autoilla pitkin syksyä enkä ole kuullut että tämä olisi aiheuttanut mitään ongelmia.
Shepherd Velox V8.2

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #22 : 11.12.19 - klo: 18.29 »
Aikataulullisista syistä löytyy liitteenä osviittaa pienellä osallistujamäärällä ajettavasta sunnuntaista, jossa

C-12 max 16 kuskia - tällä tulee jo ihan valtavat vauhtierot eriin eli oikeasti pitäisi olla 3 erää
GT-12 max 20 kuskia   - 3 erää kuskeja, 6-7 per erä   
TSP-10 max 20 kuskia -  3 erää kuskeja, 6-7 per erä   

jotta erät saadaan järkeviksi vauhtierot huomioiden. Ongelma tulee vastaan heti kun tulee enemmän kuskeja. Meillä esimerkiksi tulee omista kuskeista pelkästään jo kaksi erällista GT-12 kuskeja ja TSP-10 kuskeja Oulussa ajettaviin FTT- tai 12Track tourin kisoihin. Tuo on todettu jo toimimattomaksi yhtälöksi vuosien aikana, eikä tarjoa yhtään kasvuvaraa kuskimäärissä. Lisäksi jo tuollakin määrällä palkintojenjako venyisi 19.30 saakka.

Niin ja lisäksi se fakta, että meiltä ainakin suurin osa ajaa sekä GT-12 että TSP-1+ luokkaa, joka tarkottaisi että toinen jäisi ajamatta.
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 19.10 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #23 : 11.12.19 - klo: 20.37 »
.
« Viimeksi muokattu: 01.11.21 - klo: 23.53 kirjoittanut Pepess »

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #24 : 11.12.19 - klo: 20.52 »
« Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo: 21.59 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #25 : 11.12.19 - klo: 23.23 »
Yksi keskustelunavaukseen vaikuttaneista asioista on ehdottamani kilpailun ajankohta, edellisenä viikonloppuna, eli 20.-22.3.2020 on ETS-kilpailu Berliinissä.

Ajankohta joka on kalenteriin alunperin laitettu, on erittäin hyvä FTT-kilpailulle. Tuntuu oikeastaan jopa kummalliselta että kilpailu poistetaan kalenterista, ennen kuin muiden seurojen halukkuutta korvaavan kilpailun järjestämiseen on tiedusteltu. FTT-kilpailujen järjestämisellä on merkitystä seurojen talouteen, enkä näe mitään syytä miksi tällainen kilpailun jättäminen pois kalenterista hämmästyttävän nopealla aikataululla on toteutettu.

Jo avauksessani toivoin jonkinlaista kommenttia luokkayhteyshenkilöltä, saattaa tosin olla että tämä keskustelu ei ole tavoittanut häntä.

Tulkintani C-12 -luokan tilanteesta nostaa selvästi tunteita pintaan, odotetusti. Tuo aikataulu ei kuitenkaan ollut ongelma niinä vuosina kun luokkaa ajettiin FTT-kilpailujen yhteydessä, vaikka kilpailijoiden kokonaismäärä oli suurempi. Kisapäivät ovat pitkiä, oli kyseessä mikä pienoisautoilun muoto hyvänsä.

Kirjoitan näitä ajatuksia tietenkin vain omasta näkökulmastani. Esimerkkinä voin kertoa että lähden aivan mielenkiinnosta ajamaan Äänekoskelle C-12 -luokkaa, vailla sen kummempia odotuksia tai tavoitteita. Luokassa ajaa kymmenen kuljettajaa, jotka tapaan (9 lisäkseni) ja joiden kanssa ehdin keskustelemaan päivän aikana varmaankin riittävästi. Kaikki eivät varmaan edes puhu minulle.
Tämä yksi kokeiluluonteinen kymmenen kuljettajan kilpailu menee ihan rakkaudesta lajiin, mutta en usko että viitsin lähteä kiertämään koko kymmenen (10) kuljettajan SM-sarjaa, motivaatio ei siihen taida riittää.

Kilpailijamäärä on nyt saavuttanut sellaisen tason että "tarttis varmaan tehdä jotakin". Jatketaanko samaan suuntaan vai olisiko meillä rohkeutta kokeilla muunlaista mallia?
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #26 : 11.12.19 - klo: 23.56 »
Itse olen ihmetellyt alusta alkaen, kuinka kisojemme peruminen ei aiheuttanut minkäänlaista normaalia keskustelua ja asioiden järjestämishalua asianomaisten toimesta (for  whom it may concern, vai miten se meni) vaan asia kuitattiin vaan "OK". Kaiken voi varmasti neuvotella ja sopia, jos halua ja mielenkiintoa on molemminpuolin, ja riitelemässä ovat asiat, ei ihmiset. Asiassa nyt vaan on tehty iso virhe ja sitä ei haluta korjata, eikä myöntää että vituixi meni. Keskiössä pitäisi olla ennemminkin "miksi peruttu, miten asia korjaantuu" eikä ylimielisesti kuvitella, että laji voi toimia vaan eteläisimmässä Suomessa, emme tarvitse kaikkia Suomen seuroja mukaan. Ospalla tällä hetkellä lähes huippuvuoden kaltainen jäsenmäärä, kasvua vuodessa kymmeniä prosentteja. Jos meiltä on aiempina vuosina tullut kisoihin tilastojen perusteella 25-33% per FTT taikka 12Track kisa kuin kisa (pl. osa viimekauden kisoista), kun jäsenmäärä ollut n 25 jäsentä koko seurassa, miten tällainenki asia voi olla yhdentekevää isossa kuvassa? Ajatus koko kärjistyneen tilanteen taustalla ehkä hyvä mutta toteutus huono ja sääntöjen vastainen. Itselläni ei ole tasan mitään ketään kuljettajaa tai seuraa vastaan, mutta oikeellinen toimintatapa on varmistettava, ja siitä pidettävä kiinni. Myös minä haluan kilpailla kisapäiväni rauhassa hyvässä porukassa kuten tähänkin asti, enkä politikoida kisapaikalla.

C-12 luokasta ei ole haluttu tehdä vain lisäluokkaa FTT-sarjaan eikä varsinkaan sunnuntaille, mitä se nykyisin olosuhteiltaan olisi. Jos ei luokkaa aja, ei varmasti ole tietoinen kaikesta mikä siinä on oleellista ja mielekästä. Se onko 10 kuskin kisa mielekäs, voi olla monta mieltä epäilemättä. Sarja on kuitenkin toiminut omillaan nyt jo useamman vuoden, GT-12 vakiinnuttaessa asemaansa useammalla paikkakunnalla tänä aikana. Sieltä ne virikuskit  pääosin tulee jos tulee, viriin hyppääminen suoraan on melkoista rämpimistä jos ei ole kokemusta mattoautoilusta aiemmin. En nyt lähtisi sotkemaan 12Trackia tähän parin akun kokemuksen pohjalta.

Itse kun katsoin viime kesän krossikisojen kuskimääriä sen mitä remppahommilta kerkesin, ei ne enää kovin kaukana ole C-12 määristä, en tiedä syytä miksi määrät ovat niin pudonneet. Toivottavasti siellä tehdään kuumeisesti työtä ettei porukka entisestään pienene, tai ollaan kohta yhdistämässä maastosarjaakin FTT-kisoihin :D  Olisin enemmän siitä huolissani, kuin 12Trackin osallistujamäärästä. Kyllä se siitä kasvaa. Parhaimmat kisatuotot meillä on tehty viimeisen kahden kauden aikana 12Trackilla vs FTT taikka maastosarja, toki monta asiaa vaikuttaa mm. vuokrat.

Tästä koko episodista viisastuneena, olenkin sitä mieltä, että yhdessä lajiryhmän kanssa tulisi muodosta kaikista kisa-aktiivisista seuroista 1-2 henkilön foorumi, joka kokoontuu luokkayhteyshenkilöiden ja lahiryhmän kanssa keskustelemaan kisapäivät ja säännöt yhdenmukaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 12.12.19 - klo: 00.35 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa markova

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • http://baanaweb.fi/heihan9/RC%20JA%20MAALAUKSET.htm
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #27 : 12.12.19 - klo: 07.35 »
Ja kisan järjestäminen (sittenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan) Oulussa ei ole vaihtoehto?

Poissa oldfart

  • TamUA
    • Profiili
    • http://www.oldfartsracing.org
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #28 : 12.12.19 - klo: 15.26 »
Aika haastelliseksi näyttää keskustelu menevän. Luokkia on kasapäin ja kuskeja 6-15 kpl per luokka.
Kyllä tuota TSP ja GT12 / C12 yhdistämistä ainakin kokeilla voisi. XRS kisa vantaalla ajettiin molempia luokkia ja mitään mainittavia ongelmia ei radan puolesta kyllä tullut.
Tässä ollaan kaikkien luokkien osalta tilanteessa että harrastajamäärät vain pienenevät.
Toivoisin että vastakkainasettelu ja keskustelu saataisiin takaisin järkevälle tasolle.

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: FTT-kilpailu Vantaalle 28.-29.3.2020
« Vastaus #29 : 12.12.19 - klo: 16.44 »
Aika haastelliseksi näyttää keskustelu menevän. Luokkia on kasapäin ja kuskeja 6-15 kpl per luokka.
Kyllä tuota TSP ja GT12 / C12 yhdistämistä ainakin kokeilla voisi. XRS kisa vantaalla ajettiin molempia luokkia ja mitään mainittavia ongelmia ei radan puolesta kyllä tullut.
Tässä ollaan kaikkien luokkien osalta tilanteessa että harrastajamäärät vain pienenevät.
Toivoisin että vastakkainasettelu ja keskustelu saataisiin takaisin järkevälle tasolle.

Myös erittäin iso negatiivinen asia on että keski ikä ei ole laskemassa vaan nousee joka vuosi. Tai ainakin niin tää näyttää.
Minua tietysti se ei haittaa että meitä 50kymppisiä on minun ympärillä kisoissa...
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂