VIHTI miniland

Kirjoittaja Aihe: 1/12 matto pan car suunitelmia ja kokemuksia uudelle kisakaudelle  (Luettu 3057 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa nitropaimen

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Laittelin tuonne jonkun aikaa sitten juonteen patterikasin eli R8e luokan suunnitelmista ja kuvioista.
 Kovasti on tarina syntynyt, joten tännekin tein aloituksen luokasta joka on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin nitroasi. Itse koko konsepti muodostui silloisen polttis asvalttiautokonseptin mukaan.
luokka on tietenkin kehittynyt, mutta peruskonsepti on sama_
-Pancar runko jossa puikko taka-akseli- motti poikittain vetävien takapyörien päällä- iso spurri joko jäykkänä tai kuuladiffin kanssa
-jossain määrin jousitettu etupää ja runkojousto takapäässä
-ohut lexan kiilakori ja takapäässä pitoa lisäävä "kaukalo"
-ajotempo nopea jossa auto "heitetään" kaarteeseen

Luokka toi suomelle ensimmäisen kansainvälisen menestyksen: Mika Leppälahden Euroopan Mestaruuden,
jonka jälkeen suomalaiset uskaltautuivatmyös kisaamaan myös nitro rata- autolilla maailmalle, mainittakoon Leo Hongiston ASSOCIATED tehdas ajajan paikka 1983 Carnoux MM kisassa
Sen jälkeen on ollut lukematon määrä tehdaskuskeja, alkaen Ahoniemen veljesten Corrally pestistä

Vuosien saatossa on käynyt niin että uudet luokat, ennen kaikkea lukemattomat buggy ja sähköturistiluokat ovat vieneet harrastajia matto 1/12 autoilta. Niiden pääharrastusaluekin on sirtynyt Vesa Ylin vaikutuksesta Pohjois suomeen.

Nyt on uusi polvi ja uusi innostus herännyt Etelä Suomessa ja olisi toivottavaa että keskustelua syntyisi, miten elvytetään luokkaa täällä pääkaupunkiseudun vaikutusalueella.

Jos aletaan puntaroimaan luokan nykytilaa, niin autot ovat hyvin samanlaisa, monella merkillä pärjää ja kalustoa, käytettynäkin , on hyvin satavilla   Ainoa seikka mitä luokassa kritisoidaan on rengas ruletti. vaaditaan suuri määrä foumirenkaita joilla sitten ajetaan muutama erä jonka jälkeen set-up muutetaan ja päräytetään muutama erä lisää. seuraavaan kisaan höylätään uudet setit määrämittaan

Tähän on tulossa nyt toivottavasti muutos, kun amerikassa on kehitetty SJT rengasbrändi jolla huhutaan voitavan ajaa useampi kymmenen erää putkeen. Ensimmäiset demosetit on saatu ja ne on koekäytössä luokan muutamalla pilootilla. Jos tämä "Game Changer" osoittautuu todeksi, muodostuu "mattokiilasta" edullisin kisaluokka sisälle mattoradoille

Keskusteltavia aiheita olisi tekniikkakysymysten lisäkis etelä Suomesa ajettava kisasarja C12 modified ja Stock sekä GT12 luokan kisat.
« Viimeksi muokattu: 06.09.20 - klo: 22.44 kirjoittanut nitropaimen »
pienoisautoilua vuodesta 1965, rc autoja vuodesta 1972..
eiköhän se ole siinä. agenda 1/8 nitro rata-autot ja 1/12 sähköautot. ei muuta tälläkertaa

Poissa nitropaimen

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
jos halitset englanninnkielen, täältä löytää aika paljon ZEN RACINGIN David Spachettin neuvoja.
https://www.youtube.com/watch?v=fOE4JlwQexE
pienoisautoilua vuodesta 1965, rc autoja vuodesta 1972..
eiköhän se ole siinä. agenda 1/8 nitro rata-autot ja 1/12 sähköautot. ei muuta tälläkertaa

Poissa nitropaimen

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
hyviä uutisia rengaspuolelta.... tuubirenkaita alkaa pukkaamaan. isompi tilaus sisällä että useampi pääsee testaamaan
https://www.facebook.com/1582727659/videos/pcb.10220972178325834/10220972162845447/
hintakin on lyöty kiinni €49,- neljän ajovalmiin renkaan/vanteen setti
« Viimeksi muokattu: 08.09.20 - klo: 19.53 kirjoittanut nitropaimen »
pienoisautoilua vuodesta 1965, rc autoja vuodesta 1972..
eiköhän se ole siinä. agenda 1/8 nitro rata-autot ja 1/12 sähköautot. ei muuta tälläkertaa

Poissa pintakaasu

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Moro,

Tämä on tiedustelu ja tämä ei sido mihinkään.

Olisiko 12 track kerhokisasarjalle tilausta, jossa ajettaisiin x-määrä kilpailuja?

Jos on ja tulet ajamaan mielellään sarjaa, eikun räpylä vaan pystyyn :grin:
« Viimeksi muokattu: 18.09.20 - klo: 10.46 kirjoittanut pintakaasu »
No Trends, No Fun, No Mercy, No Compromise... be wild and free...

Poissa JUkka-san

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Viikkokisoja voisi olla kiva ajaa, esim joka toinen viikko. Sit jotkut Yacco-tyyppiset kisat syys- ja kevätkaudella.

Poissa koivisi

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Täältä yksi kannatusääni viikkokisoille.

Poissa pintakaasu

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Hyvä että on kiinnostusta.

Tuskin kuitenkaan viikkokisoihin lähdetään mukaan. Kilpailijoita varmaankin saadaan kilpailutoimintaan mukaan, mutta haasteeksi tulee saada myös ajanottajaa viikoittain mestoille. Siis sellaista vieterikellon vetäjää joka mielellään tekee ajanottajan vastuullisia tehtäviä.

No Trends, No Fun, No Mercy, No Compromise... be wild and free...

Poissa JUkka-san

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Mä voin kyllä sen ajanoton hoitaa!

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Oulussa on myös ohjelmassa järkätä isompi kertsikisa syksyn aikana. Olisiko kauempaa tulijoita?
Destiny | Reedy | Xenon | JFT | V*DZN | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa pintakaasu

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Joo, Oulussahan kisat tehdään aina laatutyönä ja viimeisen päälle hyvin.

Pitää nyt kuitenkin ensin katsella miten täällä lähtee hommat tulille ja saadaanko hommaan positiivista jatkuvuutta.
No Trends, No Fun, No Mercy, No Compromise... be wild and free...

Poissa MonsTTer

  • Kymen Pienoisautokerho
    • Profiili
    • KyPak
Koria Ring taas avoinna, tervetuloa  :wink:
(o\_!_/o)

Poissa Tumppi T

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Onkos noista SJT:n rengassarjojen saatavuusaikataulusta mitään lisätietoa?
Team Associated // Futaba