Kirjoittaja Aihe: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta  (Luettu 3913 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa sakari72

  • RSRCA
    • Profiili
Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« : 20.02.21 - klo: 21.19 »
Nyt kun tilanne on mikä on ja FTT kisoja ei SM-arvolla (AKK lisenssillä) ainakaan tällä kaudella ajeta, voisi olla ajankohtaista miettiä seuraavien FTT-kausien aloitusaikaa.

Muutama vuosi sitten, kun Lahden messuilla ajettiin marraskuussa FTT -kilpailu, oli lähes perusteltua aloittaa kausi jo edeltävänä vuotena, mutta Lahden FTT -kisojen loppumisen jälkeen siitä ei ole ainakaan meidän mielestämme ollut kuin haittaa. Uudet autot julkaistaan vuoden lopussa ja niinpä ensimmäisiin FTT -kisoihin on pitänyt osallistua joko vanhalla autolla tai mallia suoraan paketista ilman treeniä. Ja sisäkausikin on päästy joillain seuroilla aloittamaan vasta syyskuussa. Nyt kun jatkossa lisätään vielä se, että lisenssejä ei ihmisillä ole, eli se pitäisi ostaa hyvässä lykyssä yhtä kilpailua varten, karsii se varmasti osanottajia.

Ehdottomasti mielestämme on siis kaikkien etu, että kisakausi on sama kuin kalenterivuosi. Se selkeyttää toimintaa, helpottaa lisenssien hommaamista, yhdenvertaistaa seuroja ja kilpailijoita, sekä halukkaat pääsevät ajamaan uusilla autoilla heti alkukaudesta ilman tulta hännän alla. Kun tähän vielä lisätään että aina ei ole saatavilla tarvittavaa kisakalustoa (kuten TSP-koneiden farssi tällä kaudella) emme näe yhtäkään hyvää syytä venyttää kisakautta kalenterivuoden yli kummastakaan päästä.

Samaan avautumiseen voitaisiin lisätä tämä akkujen mittaus, josta FTT -ohjeiston lankaan on jo keskustelua saatukkin. Eli tällähetkellä mukana kulkevan (/järkevän hintaluokan) mittarin resoluutio ei riitä mittaamaan akkuja sääntöjen sanelemalla tavalla, joten mielestämme olisi järkevää lisätä sääntöihin mittarin toleranssi (joka siellä enne oli) väärinkäsitysten välttämiseksi. Toki TSM-10 luokassa tuo akkujen mittaaminen ei välttämättä hirveän tarpeellista ole, tehosta, kun ei ole kenelläkään varmasti puuteetta. Ehkäpä tuon mittarinkin päivittämistä tälle vuosituhannelle voisi harkita...

Sama toleranssi ongelma on toki myös autojen painorajoissa. Tässä tapauksessa en kuitenkaan näe tätä aivan yhtä kriittisenä asiana, kun tuo tarkkuus on skaalaan nähden tarkempi. FTT vaaka tosin pitää vaihtaa ennen seuraavia kisoja!

Lisäksi ykstyyppi kalustoa valitessa voitaisiin jatkossa ottaa huomioon myös se että valittavat kamppeet ovat kaikkiin autoihin sopivia.

Jyri ja Valtteri

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #1 : 21.02.21 - klo: 00.18 »
Mitä tarkoitat, ettei jännitettä voida mitata vaaditulla toleranssilla? Akkujen max jännite on 8.40 volttia, kolmas numero pilkun jälkeen saa olla välillä 0-9. Kyllähän se käytössä ollut yleismittari on tuolla tarkkuudella arvot antanut, vai mitä tässä tarkoitetaan? Se mikä on käytössä olevan mittari, on sama kaikille. Toki olisi hyvä jos se olisi fluken tarkitusmitattu yksilö, mutta en nyt valitettavasti näe mikä vääryys on tapahtunut tähän liittyen Suomen kisoissa?  Samoin puntari on kaikille sama, en näe tässäkään ongelmaa, kisapaikalla on aina vain yksi puntari. Samoin sarjassa kuten aiemminkin ollut. Missä ongelma, en nyt näe mitä tässä haetaan. Eikö 0.1 gramman tarkka puntari riitä vai eikö jonkin puntarin  oikeellisuus ole riittävä?

Kisakalenteri on ollut ylivuotinen, jotta kisojen määrä oli mahdollista kasvattaa kolmesta neljään ilman että kisoja on joka kolmas viikko, kun kausi sisällä on ollut totutusti paketissa viimeistään huhtikuun alussa. On kisoja ajettu joskus kalenterivuoden en Ftt sarjassa keväällä 7 ja kesällä 6, lisäksi kerta-sm ja syksyllä Mäntsälän kapinat, mutta silloin oli porukkaakin monin verroin enemmän sekä luokkia vähemmän.

Luokkayhteyshenkilö on edelleen haussa Ftt sarjalle.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa valtsu99

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #2 : 21.02.21 - klo: 01.20 »
FTT:ssä mukana kulkevan yleismittarin (Fluke 77 II) tarkkuus pikaisella googlettelulla on ±(0,3%+1), eli mitattaessa 8,40V akkujännitettä mittari näyttää jotakin 8,36V ja 8,44V väliltä.

Eli siis henkilön jonka akun varaus näyttää kyseisellä mittarilla mitattuna 8,36V ja henkilön jonka akun varaus näyttää 8,44V ovat aivan yhtä lailliset ja hyväksytyt katsastuksen näkökulmasta, sillä mittarin sisäine mittavirhe on otettava huomioon.

Ja kuten mainittua puntarin mittavirhe ei ole yhtä merkittävä, mutta uskoisin että en ole ainoa, ketä häiritsee tuo että sama auto, samoilla säädöillä/koreilla/sähköillä on toisessa kisassa 5g ylipainoinen ja seuraavassa 7g alipainoinen.

Kisat saatiin mielestäni hyvin mahdutettua vuoteen myös 4 keväällä ja 4 kesällä. Eipä huhtikuussa lämpotilojen puolesta yleensä ole mielekästä ulkonakaan ajaa.

Tarkoitus olikin saada keskustelua ja mielipiteitä esille, jotta saadaan kehitettyä sarjaa.
EuroRC -Turku fb.com/eurorcturku

Poissa -Janne-

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #3 : 21.02.21 - klo: 05.52 »
Otan yhden itseä mietityttäneen asian esille tähän akku ja painokeskustelun keskelle. En tiedä onko joskus tätä kokeiltu ja onko asiaan jo perusteltu vastaus olemassa -> Näin lajin ”vanhoilla” päivillä aloittaneena kun kilpailu on se ykkösasia jonka vuoksi tulee ajettua omien poikien kanssa, on jäänyt vähän harmittamaan se miksi TSP luokkaa ei ajeta ollenkaan kesällä? Karsiiko se aloittelijoiden määrää jos TSP luokka ajettaisiin kesällä TSS kisojen tilalla? Itsellä ei kädet ja pää riitä ajamaan TSM luokkaa niin olisi kiva ajaa täysi kausi tuossa TSP luokassa. Kuitenkin moni stanukuski harjoittelee ulkona 13.5t moottorilla kun radat tuntuvat turhan pitkiltä 21.5t moottorille.

-Janne Koivisto

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #4 : 21.02.21 - klo: 09.27 »
En ole kyllä koskaan kuullut että jollakin olisi tuollaisia ongelmia ollut kisoissa jännitteiden kanssa, saati painon.  Mistä nämä jutut oikeen kumpuavat? Teoreettiset toleranssit huomioiden 5 euron jännite mittari on riittävän tarkka yleiseen käyttöön, ja ollessa ainoa mittari per kisa on sen lukema se jolla mennään.

Ainoat twiikkaukset laturin katkaisujännitteisiin. Jotka on joutunut tekemään ovat olleet luokkaa 0,09V kauden avauskisassa kun meillä oli eri raja kuin Euroopan kisoissa jonne omat laturit oli kuhunkin kisaan säädetty sopivaksi.
Ja se jännite on täsmälleen sama ainakin omassa laturissa joka kerta kun akun vie mittaukseen 0,01v tarkkuudella, laturi ei ole muuttuja mutta tiedän että monilla se on se ongelma.
Halpislatureissa katkaisujännite heittelee joka latauksella, se ei ole mittalaitteen vika.

Puntarissa on ollut heittoa omiin välineisiin mutta aina se on samaa näyttänyt vaikka sit olisikin ollu +10g johonkin toiseen puntariin verrattuna.
« Viimeksi muokattu: 21.02.21 - klo: 09.57 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa MAKES

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #5 : 27.02.21 - klo: 06.28 »
Kiitokset raisiolaisille keskustelun avaamisesta. Nämä ovat tärkeitä asioita ja on hyvä että voimme täällä vaihtaa mielipiteitä.

Mun mielestä on parempi, että kausi alkaa jo syksyllä. Sisällä harrastamiseen parasta aikaa on lokakuu - helmikuu. En näe ongelmallisena että auto tarvittaessa päivitetään kesken kauden.

Itse en ole nähnyt painon ja jännitteen mittaamisessa ongelmaa. Mutta jos on epäilystä että samat välineet antaa kovasti erilaisia mittaustuloksia, niin ehdottaisin että joku kerho tekisi treenipäivänä testin: Kaikki kuskit mittaa jännitteen aina heti lataamisen jälkeen ja punnitsee auton ennen radalle menoa. Tulokset sekä käytössä ollut laturi kirjataan ja julkaistaan täällä. Jos vaihtelua on merkittävästi, mietitään pitäisikö mittavälineet päivittää. Kuminpuru saattaa vaikuttaa mittaustulokseen pari grammaa, joten se pitäisi poistaa autosta ja korista ennen punnitusta. Samoin pöytäkirjaan tulee merkitä missä kohtaa renkaat on vaihdettu.

Jos sama vaaka näyttää yhdessä kisassa 5g liian vähän ja seuraavassa kisassa 7g liikaa, tämä kuulostaa paljolta, mutta ei ole minulle ongelma. Samoin, jos mittalaitteen kalibrointi on pielessä, näyttää esim. 0,4% liikaa tai liian vähän, tämä ei ole ongelma. Sen sijaan yhden päivän aikana toistotarkkuuden pitää olla merkittävästi parempi. Tähän pystyy luultavasti vaikuttamaan ainakin sillä että mittavälineet tuodaan kisapaikalle jo edellisenä päivänä, tai että ne on ainakin säilytetty kisapaikkaa vastaavassa lämpötilassa edellisen yön ajan.
Shepherd Velox V8.2

Poissa HVoltage

  • RSRCA
    • Profiili
    • Kaikkee paskaa...
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #6 : 27.02.21 - klo: 08.59 »
En ole kyllä koskaan kuullut että jollakin olisi tuollaisia ongelmia ollut kisoissa jännitteiden kanssa, saati painon.  Mistä nämä jutut oikeen kumpuavat? Teoreettiset toleranssit huomioiden 5 euron jännite mittari on riittävän tarkka yleiseen käyttöön, ja ollessa ainoa mittari per kisa on sen lukema se jolla mennään.

Vesa ei nyt ymmärrä mitä tarkoittaa mittarivirhe tai oikeammin mittausvirhe -> https://fi.wikipedia.org/wiki/Mittausvirhe

Kyse ei ole nyt siitä mitä mittari näyttää, vaan siitä kuinka luotettava mittarin näyttämä lukema on.
Ei voida pitää sadasosatarkkuuden mittauksia pätevänä sellaisilla mittareilla, joiden tarkkuus ei siihen riitä, ts. mittausvirhe pitää huomioida toleranssilla.
| KJFC | Yeah! If you could go ahead and flip my rc car over, that'd be great |

Poissa PMi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #7 : 27.02.21 - klo: 09.55 »
En ole nähnyt ongelmana tuota mittaus, tai paremminkin  pitäisi puhua mittarin mittaustoleranssista, virhettä, sehän pitää ottaa huomio aina mittausta tehdessä. Vaakkaa koskee sama mittaustoleranssi.
Nykyisen vaakan ongelma on enemmänkin sen huono kunto, ei meinaa pysyä enään sellaisessa kuosissa jotta saataisiin kunnollinen mittaustulos. Viimeisimmässää FTT-kisassa Äänekoskella jouduttiin käyttämää toista vaakaa kun virallinen vaaka ei oikein pysynyt kasassa.

Hyvä esimerkki vaakituksesta, olin ampumakisoissa Haminassa ja menin punnitsemaan kivääriäni joka painoi karvan alle 5,5 kg kun maksimi on juurikin tuo 5,5 kg. Laitoin kiväärini vaakaan ja se näytti 7,5 kg, tässä vaiheessa tarvitsin sitä hämmästyksen poistajaa, että missä vaiheessa rauta ja muovi on lihonut kaksi kiloa. Laitoin uudelleen ja se näytti karvan alle 5kg. Siinä vaiheessa rupesi vaaka epäilyttämää ja katsoin mikä on vaakan vaakitus ja se oli +/- 5kg. No järjestäjn piti sitten vaihtaa vaaka, eihän tuollaisella vaakituksella viiden kilon puntteja punnita.
Power Racing / Awesomatic  / Sanwa / LRP

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #8 : 27.02.21 - klo: 14.22 »
.
« Viimeksi muokattu: 02.11.21 - klo: 00.33 kirjoittanut Pepess »

Poissa MAKES

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #9 : 27.02.21 - klo: 14.27 »
Nykyisen vaakan ongelma on enemmänkin sen huono kunto, ei meinaa pysyä enään sellaisessa kuosissa jotta saataisiin kunnollinen mittaustulos. Viimeisimmässää FTT-kisassa Äänekoskella jouduttiin käyttämää toista vaakaa kun virallinen vaaka ei oikein pysynyt kasassa.
Jos on näin niin toki on uusi vaaka hankittava
Shepherd Velox V8.2

Poissa micsa.fi

  • RIP
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #10 : 19.04.21 - klo: 11.52 »
Palaisin tähän parin kuukauden takaiseen keskusteluun FTT-sarjan kehittämisestä.

Minusta kilpailukausi voisi hyvin olla myös kalenterivuoden mukaan menevä (=aloitus tammikuussa), mutta tällöin sisäkauden pitäisi minusta jatkua syksyllä. Ei ole mitään järkeä tunkea kisoja ylitiiviisti kevääseen, ja sitten jättää koko syys-joulukuu hyödyntämättä. Jokainen vuosi on opettanut että syksyllä sateiden ja iltojen pimetessä jengillä on selvästi halua ajaa sisällä, eikä FTT-kisojen odottaminen tammikuuhun asti ole mielestäni järkevää. Toki syksyllä voidaan järjestää warmup- ja kertsikisoja, mutta monen vuoden evidenssi huomioiden en laskisi sen varaan että niillä saisi syksylle riittävästi.

Mitä tulee kesään, niin en usko että mikään sääntömuutos tai ajettavien luokkien muutos tuo nykymenolla kesäkisoihin merkittävästi enempää kuskeja. Itse tykkään kisata asfaltilla ja ajaisin mielelläni vaikka 4 asfalttikisaa kesässä, mutta yleisesti niiden kiinnostavuus tuntuu olevan niin ja näin. Viime kesänä (toki korona-kesä) Laukaan kisa peruttiin osallistujien vähyyden vuoksi ja sitä aikaisempina kausinakaan kesäkisoihin ei ollut tunkua, ainakaan viimeisen 3-5 vuoteen. Takavuodet sitten erikseen.

Wacky Stack Racing Team

Poissa -Janne-

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #11 : 19.04.21 - klo: 12.01 »
Palaisin tähän parin kuukauden takaiseen keskusteluun FTT-sarjan kehittämisestä.

Minusta kilpailukausi voisi hyvin olla myös kalenterivuoden mukaan menevä (=aloitus tammikuussa), mutta tällöin sisäkauden pitäisi minusta jatkua syksyllä. Ei ole mitään järkeä tunkea kisoja ylitiiviisti kevääseen, ja sitten jättää koko syys-joulukuu hyödyntämättä. Jokainen vuosi on opettanut että syksyllä sateiden ja iltojen pimetessä jengillä on selvästi halua ajaa sisällä, eikä FTT-kisojen odottaminen tammikuuhun asti ole mielestäni järkevää. Toki syksyllä voidaan järjestää warmup- ja kertsikisoja, mutta monen vuoden evidenssi huomioiden en laskisi sen varaan että niillä saisi syksylle riittävästi.

Tää kuulostaa ainakin mun korvaan todella loistavalta idealta, kannatan! Keväällä sisäkisoja, kesällä ulkona ja kausi päättyy syksyllä sisälle.

Poissa -Petsku-

  • EPUArc
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #12 : 20.05.21 - klo: 10.23 »
Mikä mahtaa olla kesän FTT-kisojen suunnitelma?

Poissa -Janne-

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #13 : 20.05.21 - klo: 10.29 »
Mikä mahtaa olla kesän FTT-kisojen suunnitelma?

Samaa tässä miettinyt ja odotellut kisakutsua tai tietoa peruuntumisesta. Kisoihinkaan ei ole enään kuin 3 viikkoa.

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #14 : 08.06.21 - klo: 14.31 »
Kesällä ei valitettavasti FTT-kisoja järjestetä. Myös kumirenkaiden saatavuus maailmalla on todella heikkoa tällä hetkellä johtuen covidista.

FTT-yhteyshenkilöhaku on edelleen avoinna!
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa NV

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #15 : 25.08.21 - klo: 09.53 »
Nyt kun kausi alkaa taas lähestymään niin onko ollut mitään puheita kauden renkaasta?

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Keskustelua FTT:n tulevaisuudesta
« Vastaus #16 : 25.08.21 - klo: 10.07 »
Kauden toteutuminen on ihan täysin kiinni siitä, löytyykö luokalle uusi luokkayhteyshenkilö eli sarjalle vetäjä. Muutama päivä olisi vielä aikaa ilmoitella halukkuudestaan. Ilman luokkayhteyshenkilöä ei FTT-sarjaa ainakaan SM-arvolla voida ajaa, siksi olisi erittäin toivottavaa, että joku noheva ja skarppi kaiffari olisi kiinnostunut aiheesta.

Kauden rengas on tällä hetkellä pienin murhe FTT-sarjaan liittyen, mutta lähtökohtaisesti sama rengas kuin viimeksi, mikäli saatavilla.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC