Kirjoittaja Aihe: Raision Kerttulan RC- pienoisautoilun touring ulkorata  (Luettu 126025 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Ollaan Raision kaupungin edustajien kanssa tänään
puhuttu että Kerttulan liikunta keskuksen parkkipaikalta
saadaan alue käytöön joka suljetaan muulta liikenteeltä
lippu siimoilla ja keiloilla. Sillä ehdoin jos Raision
Liikunta keskus tarvii kaikki parkkipaikat käytöönsä
niin silloin he ottavat tämänkin alueen parkki käytöön.
Jolloin saatta olla kesässä muutama viikonloppu kun
tähän ei pääse ajamaan RC autoilla.

Paikka on Citius, Altius, Fortius patsaa vieressä.
Alue on kooltaan n.70m * 20m joka on alueena
hieman kapea mutta kyllä siihen ihan hyvän turisti
paana saadaan maalattua. Asfaltti on pidoltaan
aika hienoa ja likaisenakin siinä on aika hyvä pito
kun käytiin Sunnutaina sitä kokeilemassa.
Tarkoitus on merkata siihen nopea ja hitaampi
ratavaihtoehto. Jolloin kaikenlaisille
asfaltti autoille löytyis suht sopiva rata.

HUOM ! Rata on toistaiseksi vain SÄHKÖ-AUTO käytössä.
Tulevaisuudessa kenties päästän tähän ajamaan myös
polttiksilla mutta se mahdollisuus on aikaisintaan
ensi kesänä.

Aika taulu tavoitteena olis niin että ajettais
maalatulla radalla jo juhannuksena (siis vuonna 2007).

Joten talkoo porukkaa tarvitaan maalaukseen ja
muuhun pikku hommiin. Mutta milloin niitä
järjestetään niin niistä limoitetaan tämän
topicin alla.

t.Lasse


Edit: Voi hitsi sentään meni latinan lainaukset sekaisin
siis patsas on Citius, altius, fortius (Olympia liikkeen motto)
mutta radan nimessä pidetään tuo Veni, Vidi ,Vici (Juliukselta lainattu)
koska nehän on tavallaan seurausta toinen toisesta.
Citius, Altius, Fortius = Nopeammin, Korkeammalle, Voimakkaammin
Veni, Vidi ,Vici = Tulin, Näin, Voitin
« Viimeksi muokattu: 30.04.12 - klo: 21.16 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #1 : 10.06.07 - klo: 18.14 »
Tässä olis ensimmäinen versio rata profiilista.
Kuvassa vihreä on nurmikon reunat ja sinisellä
on sadevesikaivot ja montut mitkä on rataalueella.
Kuvassa rata on 3m leveä.
« Viimeksi muokattu: 10.06.07 - klo: 20.30 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #2 : 13.06.07 - klo: 11.58 »
Näin väliaikatietona ilmottaisian että
alue pestään tänään sekä suljetaan.

Jolloin alue on vain pienoisautoilu käytössä.

Muistattehan että vain sähkö käyttöisille autoille.

Meille on jo myös maalit varattuna radan
merkkausta varten.
« Viimeksi muokattu: 13.06.07 - klo: 13.19 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #3 : 13.06.07 - klo: 13.24 »
Tänään ajateltiin mennä merkkailemaan rataprofiilia radalle.
Ajankohta vois olla kello 1900 eteenpäin sen jälkeen
kun osa porukkaa on känyt impparissa ajamassa muutaman akun.

t.lasse
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #4 : 13.06.07 - klo: 22.03 »
No niin nyt on rata melkein kokonaan merkattu ja
maalaus alkaa varmaan aika pian.
Merkatessa juteltiin että kuinkahan pitkä paana tästä
oikein tuli.
No pääsin kotiin ja otin ACAD:n pikku hyppysiin
ja tulos on 251m ja radan leveys on 3m ja pääsuoran
päässä on leveyttä 4m. Radassa on kyllä yksi kavennus
kun yhtä monttua väistetiin mutta siinäkin radan
leveys on 2.5m.
Jos radan pituus hirvitää niin siihen tule oikaisuja
jolloin saadaan helposti ainakin 4 erillaista
lyhempää rata versiota.
Mutta FTT kisa voitais ajaa pitkällä versiolla
joskus tulevaisuudessa.
Paikalla on myös jo kuskeille koroke.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #5 : 14.06.07 - klo: 22.04 »
Rata ja oikaisut on kaikkia sitten merkattu.
Radan tahrimista (maalausta) on tarkoitus aloittaan
Sunnuntai aamulla 0800. (Sadevaraus)
Joten tervetuloa radalle hommiin varustuksena vois olla polvisuojat
100mm rulla tela ja joku keppo maalia varten.
Viksummat tietty voi otta polvisuojien tilalle jatkovarren
rulla telaa varten.
Jos jollain tulee armoton polte päästä rataa maalaamaan
jo lauantaina voi yrittää soitella Raulille.
Itse olen sällin kanssa silloin Vantaan FTT kisassa.

Mulla on myös jo pari muovikassilista paloletkuja
joista voidaan tehdä rata esteitä (täyttämällä hiekalla).
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #6 : 15.06.07 - klo: 20.36 »
Sain Raulilta hetki sitten hiukan maalia ja oli
aivan pakko hiukan koittaa miltä se alkaa näyttämään.

No vinkkinä voisin heitää että tälläinen vanhempi
maalari ainakin tarvii sen esim. harjan varren telan jatkoksi.
On meinään nyt jo selkä kipiä...

Joten oli pakko lopettaa siitäkin syystä että sällin
auto ei ollut vielä valmiina huomiseen Vantaan kisaan.

Mutta tuo tiemaali kuivuu tosi nopeaan ja sitä
menee yllättävän paljon.

liitteenä kuva miltä paana alkaa näyttämään.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #7 : 17.06.07 - klo: 16.51 »
No niin oli päivälle sen verran reipas porukka että
radan reunamaalaukset on tehty.
Ensimmäiset akutkin on jo ajettu tällä radalla.
Radasta voi mainita sen että auton säädöt on
aika lähellä Vantaata. Pito on kyllä hivenen heikompi.
Johtuen kyllä siitä että radalla ei ole vielä kumia
paljosta ajosta ja on siellä vielä hiukan pölyäkin.
Joka saadaan sieltä puhaltimella hyvin pois.
Rata kierros kesti Prostocilla n. 28 sekkaa.
Rengas kulumasta ei paljon voi vielä näiden
muutaman akun jäljiltä sanoa mutta vaikuttaa siltä
että rata ei kuluta rengasta paljon.

Näin ollen toivottaisin RC kuskit tervetulleeksi
ja ajamaan radalle joka on auki joka päivä.
Muistattehan toki että toistaiseksi vain sähkö-autoilla.
Muuten ei ole mitään laite rajoituksia.

Rata toki ei vielä ole aivan valmis sillä ajo esteet
puuttuvat ja kanttarit.
« Viimeksi muokattu: 17.06.07 - klo: 16.57 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #8 : 25.06.07 - klo: 15.03 »
On ollut kyselyjä milloin porukka kokoontuu
radalla yhteis treeniin/tarina tuokioon...

No heittäisin sellaiset treeni ajat kuin :

Torstaisin  1800 alkaen  ja
Lauantaisin 1400 alkaen kuinka kauan sitten
intoa riittääkin.

Toki siellä muinakin aikoina voi ajelemassa käydä.

Radan tarkka paikka löytyy kartta ohjelmilla
kun laittaa osoitteeksi :

Kisakatu 1, Raisio  tai
Kerttulantie 46, Raisio


RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #9 : 26.06.07 - klo: 23.35 »
Alueesta käytiin tänään tekemässä lehti juttua
joka julkaistaan perjantain Rannikko Seudussa.

Yritän saada saman artikkelim myös tänne kun
valitettavasti kaikki ei näe tätä alueellista julkaisua.

Porotokka koitetiin taas illalla ja parhaaksi
kierros ajaksi jäi 26.07

RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa Japoff

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #10 : 01.07.07 - klo: 17.19 »
Eilen kävin koeajamassa rataa 2 akun verran,
ja pitää antaa 5 tähteä Lassille ja muille ketä ovat aikaan saaneet tämän radan =)
Mielestäni paljonkin sileämpi pinta kuin impparissa ja suorillakin mukavasti mittaa  :grin:
Tästä on hyvä kehittää eteenpäin ...

Pitää näin tauon jälkeen itsekkin pyrkiä auttamaan esim. talkoissa...

T: Janne
Skoda RS Powah

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #11 : 03.07.07 - klo: 19.37 »
Rata oli varmaan Janne aika pölyinen kun kävit radalla.

Syy oli viereisen tien (Kerttulantien) jyrsintä
ennen asfaltointia. No nyt on tie asfaltoitu ja kävin
tänään puhdistamassa radan moottoripuhaltimella.

Nyt voi sanoa että siellä on ilo ajella.

Pitoa ja vauhtia riittää eikä renkaatkaan kulu.
Esim. niillä renkailla millä ajoimme Tattarisuon kisan
on sen jälkeen ajettu reippaasti yli kymmenen akkua
ja etu renkailla ajaa vielä monta akkua mutta taakse
vaihdettiin viimeisiin akkuihin toiset renkaat.
Joten ainakin 20 akkua ajaa yksillä VTEC 27 R
valmiiksi liimatuilla renkailla. Joka on minusta
todella hyvä tulos. Kun muutamilla radoilla nuo
renkaat menee kisassa.(9 akkua).

Nyt kun saatiin pölyt ja pikku kivet pois paanalta
niin ajatkin paranee sen myötä. Best lap on 25,17
ja 5 min tulos on 12 lap ja 5,07 min

Kuskin mielestä rata on sekoitus Laukaan ja
Hyvinkään rataa ajo tuntumalta.
(Näin myös auton säätöjen osalta)

Edit: Unohdin vielä mainita että yritän vielä
saada lainaksi tuota moottoripuhallinta niin
paana pitäis olla tosi puhdas ens torstain ajoihin.

Edit 2:nd: No nyt on (Keskiviikkona) koko rataalue
puhallettu jo toiseen kertaan puhtaaksi.
Pyrin puhaltamaan alueen puhtaaksi viikon kahden välein.
« Viimeksi muokattu: 04.07.07 - klo: 14.08 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #12 : 03.07.07 - klo: 20.28 »
Tälläinen juttu on tämän päiväisessä RANNIKKOSEUTU lehdessä

RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa ballu

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #13 : 05.07.07 - klo: 16.32 »
ilmoitelkaa sitten ku saa ajella nitroilla siellä  :sad:
mikä se syy on ettei saisi ajaa

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #14 : 05.07.07 - klo: 22.30 »
Joo ilmoitan toki kun saa polttiksellakin ajaa.

Syksymmällä tehdään "koeajoja" jonka mukaan kaupunki
sitten hyväksyy polttikset radalle tai ei.

Mitään kummempaa syytä ei siihen polttis kieltoon
ole olemassa mutta nyt on päätetty että lähdetään
liikkeelle ensin näillä "hiljaisilla" sähkölaitteilla.

Itse uskon että ensi kesänä viimeistään siellä
saa ajaa polttiksilla. Meilläkin on TP-10 luokan polttis
ja sille rata oikeastaan on suunniteltu.
Koska nyky polttikset ovat varsin hiljaisia niin
ei pitäisi olla mitään estettä näille.

Pääasia olis ensin se että yleensäkin saadaan
jatkaa tällä rata alueella on se että käyttäjät
osoittaa että tälläiselle radalla on tarvetta.

Tarkoitan tällä sitä että jos on paljon ajajia
radalla niin silloin ehkä saadaan kaupungilta myös
kunnon ajokoroke ja sähkö radan viereen. Sekä
muutkin tarvittava että pystytään vaikka joku
päivä ajamaan radalla sähkö- ja polttiksen SM kisat. 
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa micsa.fi

  • RIP
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #15 : 29.07.07 - klo: 19.02 »
Aivan upea homma tämä asvalttiradan saanti Raisioon. Hieno homma ja onnittelut radan puuhamiehille!

<nostalgista muistelua>

Itse aikanaan Raisiossa 20 vuotta asuneena ja seurakunnan RC-kerhossa joskus 91-93 aktiivisesti kilpailleena täytyy kiitellä, että kaupunginsediltä on herunut rahaa tähän.

Näitä ratoja on itse asiassa ollut vuosien varrella Turun seudulla aika monta:

- Raision lukion mattorata (ei kiinteä)
- Runosmäen nuokkarin mattorata (vieläkö ajetaan)
- Jyrkkälän krossirata (nykyään myös polttiskäytössä?)
- Raision seurakuntatalon takana ollut krossirata (?)
- Impivaaran asvalttirata
- Kaarinan Bilteman parkkipaikalla ollut asvalttirata
- sekä uusi Kerttulan asvalttirata

Wacky Stack Racing Team

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #16 : 30.07.07 - klo: 09.18 »
Noo rata projekti on vasta aluillaa...
Nähdään vielä unta Kuusankosken tyylisestä ajajakorokkeesta,
varasto kopista, sähköstä  yms.
Paljon on vielä homma että saatais kansallinen kisa tänne.

Mutta ajamaan toki jo päästään ja olen kerran viikossa
käynyt lehtipuhaltimella puhdistamassa pikku kivet ja pölyt pois
jotta näillä nykyisillä hihna autoilla olis turvallista ajella.

Mitä tulee noihin muihin rata toimintoihin niin:
-Raision lukiossa ajetaan talvella matolla lauantaina 14-18.
-Runosmäessä ajetaan talvella matolla keskiviikkona 18-21.
-Jyrkkälässä ajetaat erittäin aktiivisesti 1/8 polttis crossia.
-Seurakuntatalon takana oleva crossi rata ei ole enää käytössä.
-Bilteman parkkis ei ole enää käytössä
-Impivaaran parkkipaikka on edelleen olemassa varsinkin polttis käytössä.

Huhuja olen kuullut että joskus on ollut Maskussa sähkö crossirata
enkä tarkoita entistä Seikelän koululla olevaa paikka(Kustavin tien risteyksessä).
Maskun aseman lähettyvillä ?? Joku vanhemmista harrastajista saattaa muistaa...
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa HVoltage

  • RSRCA
    • Profiili
    • Kaikkee paskaa...
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #17 : 30.07.07 - klo: 16.34 »
Maskun aseman lähettyvillä ?? Joku vanhemmista harrastajista saattaa muistaa...

Juu kyllä siellä joskus sellainen sorahiekkapintainen hyvä mukava sähkösutturata oli, nykyään taitaa olla kaivettu ja purettu pois. Tuolla radalla olen omat RC autoilun ensi askeleet ottanut, niiltä ajoilta taitaa yksi sarjapalkintokin olla. Masku Cup tjms...
| KJFC | Yeah! If you could go ahead and flip my rc car over, that'd be great |

Poissa Toniyes

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #18 : 31.07.07 - klo: 13.06 »
Mites tuossa sitten tuleeko olemaan ongelmia saada niitä nitroja sinne radalle?
Mitkä ne kriteerit on mihin ne siellä kiinnittää huomion?
Olishan se hieno ollut, että ne jo tänä vuonna sinne olis saanu radalle..

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #19 : 03.08.07 - klo: 07.08 »
Kuulkaas nyt hyvät herrat.

Olisin itsekkin sitä mieltä että olis hienoa jos baanalle pääsis
heti polttamaan nitroa. Nyt viikonloppunakin täytyis lähteä
Kouvolaan treenaamaan että päästäis nitro autolla ajamaan eli
vaan treenin tähden ajettais yli 300 km päähän. (Taitaa vaan mulla
tulla työ hommat esteeksi ettei päästä).

Mutta asiaan mennäkseni niin minusta kaupungin isien ei tarvitse
mitenkään perustellä jos tulevaisuudessakin pitävät radan
vain sähkö auto käytössä. Se ei tässä maassa olis mitenkään
poikkeuselinen päätös että rajoitetaan polttomoottori käyttöisten
laitteiden käyttöä.
Tässä asiassa on poikkeuksellista se että millä aikataululla ollaan
saatu kaupungilta lupa alkaa radan tekoon ja päästy sinne jo
ajamaankin vaikka vain sähkö laitteilla aluksi.

Eilen vaan pari herra yritti mennä radalla ejelemaan bensa-autojen
kanssa. No onneksi olin paikalla (Tein ensimmäisiä kokeiluja
miten kanttarit sais tehtyä valmis betonista).

Toivottavasti tämä nyt menis perille että toistaiseksi siellä
saa ajaa vain sähkö laitteilla.

En nimittäis haluais mennä kaupungin isille selittämään miksi siellä nyt
sitten kuitenkin on sopimuksesta huolimatta ajettu polttiksilla.
Koska kaupungilla on sellainenkin vaihtoehto olemassa jos
sääntöjä ei haluta noudatta niin sitten siellä ei ajata millään.
Mikä olis todella huono homma koska joka kerta kun ollaan sällin
kanssa radalla ajamassa niin aina siihen jää uutta innostunutta
porukka katselemaan ja monet jopa tulevat kyselemään ja ainakin 4 uutta
ajajaa olen nähnyt viimeisen viikon aikana. Muutaman ovat jääneet hämmästelemään
jopa mun ajoa kun olen itse harjootellut M18MT sähkö monsterilla.

Varsinkin jos kun lupa saadaan radalle polttis käytöön niin
se on ehkä aluksi vain 1 päivä viikossa ja rajallisella
kellon ajalla. Esim lauantaisin kello 1100-1900.
Sekä kunnolliset äänenvaimentimet ovat pakolliset.
Toivottavasti sitä myös noudatettais.

PS. Olen kuullut vahvan huhun että ensitalvena Raision lukiossa
ajettais matoilla jotka on samaa mattoa kuin käytetään
Fin Track kisoissa eli erittäin hyvä pitoista.
Kunhan matot tulee niin tehdää koe-ajo heti (Mahdollisesti
jo syyskuussa).
« Viimeksi muokattu: 03.08.07 - klo: 15.13 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #20 : 05.08.07 - klo: 07.33 »
Jos kiinnostaa ajaa hyvällä pidolla ja asfaltilla niin
nyt se on mahdollista. (Seuraavaan sateeseen saakka)

Eilen illalla/yöllä kävin pidottamassa Raision radan.
Levitin kastelukannulla n.70 l cockis/sokeri-vesi sekoitusta
joten kun aamukosteus häipyy niin pitäis olla pitoa.

Aamulla kun kävin katsomassa radalla niin mopojen jäljistä päätellen
siellä on ollut jo yöllä hyvä pito...  toisin paikoin ei.
(Toivottavasti ei kukaan loukannut pahasti)

Ps. Viikon saldoksi jäi 7 uutta kuskia joita itse näin.

PPs. vielä kerran kiitos Raikkaan Tonylle hyvästä "reseptistä".
Radalla oli foam renkailla todella ilo ajaa. Pidotetulla radalla
nähtiin jopa C10-autokin ekaa kertaa todella hyvässä vauhdissa.
(Tämä taitaa olla Colalle ja sokerille ainoa oikea terveys käyttö)
« Viimeksi muokattu: 06.08.07 - klo: 08.40 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #21 : 06.08.07 - klo: 14.56 »
No niin polttis testi tehtiin Sunnutaina kuten pidotuksesta
saatoitte arvatakkin ja tulos vaikuttaa positiiviselta.

Saatetaan päästä aika piankin ajamaan polttiksella radalle.

Jahka asiat selviään niin heitän terveiset tänne milloin
radalla saa polttiksella ajaa.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #22 : 06.08.07 - klo: 16.07 »
No nyt olis terveisiä...

Eli polttiksilla voi ajaa Raision radalla kello 1200-2000
välisenä aikana.

Asiaan liitty pikku huomautusta eli jos alueella
on jotain muuta isompaa tapahtumaa niin silloin
radalla ei sais ajaa.
Koitan tiedotella niistä tällä.

Lisäksi koitetaan pitää kiinni noista kellonajoista
sekä siitä että aina on autossa kunnolliset ja toimivat
äänenvaimentimet paikalla.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #23 : 08.08.07 - klo: 13.01 »
Olin eilen illalla tekemässä pientä betoni valu kokeilua.
Tein betonista "mollia" radalle. Mollat oli pyöreitä n. 40cm halkasijalta
ja n.25mm korkeita joita on n. metrin välein.

Koitetaan torstaina onko ne hyviä. Jos on niin perjantaina
tai lauantaina voitais tehdä niitä lisää muihinkin mutkiin.
Muottina oli Raision lukion muovi molla jota hieman madalsin.

Ps. Raisiossa on jo varma huhu että uudet matot on jo nähty Rasiossa.
« Viimeksi muokattu: 09.08.07 - klo: 14.25 kirjoittanut LasHi »
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #24 : 10.08.07 - klo: 10.54 »
Käytiin eilen betoni mollia kokeilemassa ja kommentti on että
ihan hyviä ne on...

Joten jos on innokkaita talkoolaisia joilta löytyy
ämpäri ja joku lapio joilla saadaan kuiva
betonia sekoitettua niin tervetuloa talkoisiin.
Mulla on muutama ämpäri ja 1 muurarin kauha käytössä
mutta lisää tarvitaan.

Nyt kun näyttäis siltä että perjantai ilta ja lauantai
aamupäivä olis satamatta niin innokkaimmat vois tulla
radalla jo tänään n.19 aikoihin ja jatkettais
lauantai aamulla vaikka 9 eteenpäin.

Haen tänään muutaman pussin valmis betonia
ja lauantaina sitä saadaan lisää.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #25 : 13.08.07 - klo: 15.40 »
Kerttulassa Liikunta Messut 21.8-07 Tiistaina Klo 18-20

Tälläinen tapahtuma on tulossa johon toivotaan myös
RC-porukan osallistumista jolloin päästään
esittelemään lajia.
Kiinostuneet esiintyjät voi ilmottautua AkiM:lle ja minulle.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #26 : 20.08.07 - klo: 11.51 »
Kun on ollut kyselyjä millainen rata tarkaan ottaen on Raisiossa
niin nyt voin kuvalla vastata tähän kysymykseen.

IlmaKuvaajaLennättäjäToimittajana paikkaillinen kuuluisuus Timo Koskensalo.

Radalle muuten löytää kun syöttää kartta ohjelmiin Kisakatu 1, Raisio
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #27 : 21.08.07 - klo: 21.38 »
No niin messut on takana päin ja autot on saatu kotiin.

Mutta tapahtuma oli minusta todella positiivinen
koko RC touhun kannalta.

Radalla oli autoja joka lähtöön driftingistä crossiin
sekä ilmassa oli monen moista lennokkia sekä helikopteria.
Joku tais luulla yli lentävää Finnarin vuoro konettakin
RC-lennokiksi.

Omasta mielestäni varsinainen huipennus oli polttis crossi autojen
pienimuotoinen kisa asfaltilla.
Tämä homma on ehdottomasti mikä täytyy uusia kerho kisana.
Oli ainakin sivusta seuranneena mielettömän hauskan
näköistä puuhaa.

No joka tapauksessa yleisöä oli todella mukavasti paikalla
ja aina kun muulta touhulta ehti niin aina oli kyselijötä vieressä.
Ihmisten ilmeitä kun katseli niin näytti kaikilla olevan
erittäin hauskaa niin isommilla kuin vähän pienemmilläkin.

Summana voi sanoa että yleisöä oli paljon ja
kaikille jäi taatusti se käsitys että RC on erittäin
hauska harrastus.

Joten vielä kerran kiitos kaikille "esiintyjille"
hyvästä näytöksestä.

RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa LasHi

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #28 : 24.08.07 - klo: 11.43 »
Lauantaina 1.9. on Kerttulan liikuntakeskuksessa iso nuorten Vattenfall yleisurheilutapahtuma.
Rata-alue tarvitaan koko päiväksi pysäköintiin.

Rataa voidaan käyttää perjantaina ja taas sunnuntaina.
RAISION SEURAKUNNAN RC-AUTOKERHO
Rc on kivaa. LRP Areena Cupin Turisti ohjeistus: http://rc10.fi/index.php?action=dlattach;topic=40980.0;attach=14957

Poissa Aapeli

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Raision VVV RC-rata
« Vastaus #29 : 18.09.07 - klo: 21.27 »
Kerittiin rata vasta tänään koeajaa. Ollaan oltu tuolla kurapuolella koko kesä.

Todella hieno rata kaikkinensa. Ja aivan mahtava se Belgian Span Eau Rougen tapainen-mutka vähän ennen ajajakorokkeen eteen tuloa. Paljon muitakin kiharia paikkoja ja vaihtoehtoisia reittejä.

Rata oli kuiva, kivetön ja pölytön. Keskelle rataa oli kuitenkiin jäänyt kohtalainen lammikko. Siitä kun kerran ajoimme läpi, auto pysähtyi hetken päästä, eikä enää liikahtanutkaan. Pelkäsimme pahinta, mutta puolen tunnin kuivailujen jälkeen virran kierto palasi noparissa normaaliksi. Jarrujen teho kuitenkiin puoliintui, eikä siihen löytynyt selitystä eikä lääkettä.

Oli kiva ajaa kovaa!

Kiitos aktivisteille, hieno homma LasHi!