Kirjoittaja Aihe: Rc työkoneet ja rekat (JOS OLET UUSI RAKENTELIJA, LUE ENSIN KOKO KETJU LÄPI!!)  (Luettu 1816019 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa IMN

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #330 : 02.11.08 - klo: 00.47 »
Kyllä melkein perustuslaissa tulisi olla kohta, jossa määritellään, että jokaisella suomalaisella miehellä on oikeus omaan autotalliin. Pitäisi kuulua jokaiseen asuntoon jo vakiona...   :azn:

Eli Valtra T191 4x4 on edennyt siihen vaiheeseen, että sunnuntaina pitäisi ottaa ensityypit liikkuvasta rungosta. Tuli jälleen huomattua, että liima ei korvaa mekaanista kiinnitystä. Servojen "pyörät" oli aluksi kiinni vanteissa pikaliimalla, ja tuloksen voi arvata. Tämä Bruderin muovi on sen verran "rasvaista", että jopa Sikaflex ei siihen tartu. No, ruuveja piti sitten käyttää.

Pieniä ruuveja kiinnitykseen (halkaisija alta 1.5mm) saikin sitten etsiä jonkin aikaa. Kävin kelloliikkeestä kysymässä ihan ensimmäisenä, ja sieltä löyty. Maksoinkin jopa ruuvit, kunnes "eurot markoiksi" laskuri alkoi toimia. Ruuvin kappalehinnaksi olisi tullut 3€!!!!! JUUEIKIITOS, rahat takaisin ja ruuvit jäi liikkeeseen. No, kokeilin onneani ensimmäisestä silmälasiliikkeestä. Siellä optikko toi eteeni laatikon, jossa oli ehkä +5000 ruuvia ja pinsetit. Hinta: "0€, näitä kerääntyy, ja käyttöä on todella harvoin"....periaatteesta maksoin 50c. Ihan siis vaan vihjeenä, että jos tarvitsee hyvin pieniä ruuveja, niin optikolta kannattaa kysyä; löytyy varmasti.Kelloliike onkin sitten jo toinen juttu...(hydrauliikat on ilmaisia verrattuna kelloliikkeiden ruuveihin).  :shocked:

Tuli viikolla myös rakenneltua valoja traktoriin. Lähinnä laittelin umpioihin superkirkkaita 3mm ledejä ajovaloiksi. Ledeille saa todella näppärät kytkimet DIL-kytkimistä. Itse löysin paikallisesta elektroniikkakaupasta 7 vivun kytkimiä. Kytkimen avulla ledeille saa siis helposti yksittäiset katkaisijat. Tarviiko sitä - ei välttämättä, mutta "nice to have". Ledejä tulee sen verran, että pitäis nähdä ajella myös pimeässä. Eteenpäin on nyt aluksi vain 8 lediä... :smiley:

Kansioon laitan uusia kuvia pikimmiten....(kamera muualla).




Jo sivulta 10 lähtien

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #331 : 02.11.08 - klo: 10.07 »
Tervehdys kaikille,
hienoa huomata että Suomestakin löytyy kavereita jotka rakentelevat erilaisia työkoneita ja kuorma-autoja(kiitos Juupeli72 vihjeestä). Harrastusta aloitellessani noin 10 vuotta sitten tunsin olevani suunnilleen ainoa.

Mutta asiaan, viimeisin "valmistunut" projektini on neliakselinen Scania R620, joka on varustettu Palfinger nosturilla.
Auto perustuu Tamiyan 2-akseliseen puoliperän vetäjään, runkoa on jatkettu, ja pari akselia lisätty.
Nosturi on itse rakennettu esikuvan mukaisesti hydraullisesti toimivaksi.
Projektista löytyy paljon kuvia jos jotakuta kiinnostaa. Liitän tähän aluksi pari kuvaa valmiista värkista.

Poissa geswas

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #332 : 02.11.08 - klo: 11.21 »
Lainaus
Tervehdys kaikille,
hienoa huomata että Suomestakin löytyy kavereita jotka rakentelevat erilaisia työkoneita ja kuorma-autoja(kiitos Juupeli72 vihjeestä). Harrastusta aloitellessani noin 10 vuotta sitten tunsin olevani suunnilleen ainoa.

Mutta asiaan, viimeisin "valmistunut" projektini on neliakselinen Scania R620, joka on varustettu Palfinger nosturilla.
Auto perustuu Tamiyan 2-akseliseen puoliperän vetäjään, runkoa on jatkettu, ja pari akselia lisätty.
Nosturi on itse rakennettu esikuvan mukaisesti hydraullisesti toimivaksi.
Projektista löytyy paljon kuvia jos jotakuta kiinnostaa. Liitän tähän aluksi pari kuvaa valmiista värkista.

Moro! Todella hienon scanian oot tehny! Teitkö hydrauliikat myös itte vai onko sylinterit yms. jostain ostettu? Venttiilipöytä on ilmeisesti auton jommallakummalla sivulla? Itteeni kiinnostanu jo pitkään puu-auton rakentaminen mutta hommaa hidastaa puutavaranosturin hydrauliikat. Tuppaa tulemaan reilusti hintaa kun niin monta lohkoa tarviis. Mut projekti kerrallaan.  :laugh: Pistähän lisää kuvia kun kerkeet!
-Pate-

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #333 : 02.11.08 - klo: 12.07 »
Kaksi suurinta sylinteriä on itse valmistettu, muut ovat Leimbach Modellbaumin valmistamia, kuten myös hydrauliventiilit, ja pumppu. Venttiilipöytä on ojaamossa. Puutavara-auto on kieltämättä hieno idea.

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #334 : 02.11.08 - klo: 12.32 »
YouTubesta löytyy muuten muutamia videoita Scainiasta:
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=PPlUJaWtB7g[/youtube]
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=uIPLSzZhcG8[/youtube]
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=vE5alJRLLxc[/youtube]
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=ZeX8AR0hMZU[/youtube]

Poissa jeejee

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #335 : 02.11.08 - klo: 12.48 »
 :smiley: wau..  Laitahan lisää kuvia tuosta hiiapista, miten käännön toteutit? Onko sulla jotakin kerrottavaa tuosta kaivinkoneesta, onko rc vai lelu vai rclelu?  :mrgreen:
Ääni kuuluu, mutta mitään ei tapahdu... TLT-1 semi scale crawler/ FG Monster Beetle/ Tamiya tb-02d / Asso b4 @ Mamba MAX / Tamiya High lift / LRP Shark/ TeamLosi xxx-nt / Spektrum

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #336 : 02.11.08 - klo: 13.35 »
:smiley: wau..  Laitahan lisää kuvia tuosta hiiapista, miten käännön toteutit? Onko sulla jotakin kerrottavaa tuosta kaivinkoneesta, onko rc vai lelu vai rclelu?  :mrgreen:
Lainaus
Hiiapin kääntö on toteuttu alennusvaihteellisella sähkömoottorilla, ja hammaspyörävälityksellä.
Kuva kertoo paremmin.

Toi tämän hetkinen kaivuri projekti perustuu Bruderin tela-alustaiseen kaivuriin.
Bruderista tulee käyttöön vain ulkokuoret, kaikki muu on alumiinia ja messinkiä.

Poissa Rensu

  • Jäsen
    • Profiili
    • Rensun kotisivut
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #337 : 02.11.08 - klo: 15.10 »
Löysin saksalaisilta sivuilta pienen hammaspumpun, löytyy osoitteesta http://www.jung-fluid.de/english/mini.html. Pitäisi olla edullisia, noin 80-100€ ja tuottoa riittävästi. max kierrokset 5000 rpm joten joku lathe moottori voisi sopia kaveriksi ilman välityksiä. tai sitten akkuporan moottori.

Laitoin hintatiedusten ja toimistusmahdollisuuskyselyn menemään.

Jep, juurikin tämä oli se mitä etsin. Kerrohan sitten kun saat vähän hinta/toimitustietoa.

Itellä on aikataulu aika tukossa jouluun asti töiden takia, mutta enköhän saa jotain värkkäiltyä ennen sitäkin.
Sisu projektin kuvia löytyy täältä

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #338 : 02.11.08 - klo: 21.34 »
Tervehdys kaikille,
hienoa huomata että Suomestakin löytyy kavereita jotka rakentelevat erilaisia työkoneita ja kuorma-autoja(kiitos Juupeli72 vihjeestä). Harrastusta aloitellessani noin 10 vuotta sitten tunsin olevani suunnilleen ainoa.


  :grin:

 Eipä mitään. Hyvä kun liityit keskusteluun.

 No Sulla on sitten 8-9 vuotta enempi rakentelu kokemusta kuin mulla. Olen mielestäni vielä aivan aloittelija tässä RC hommassa. Mutta täältä olen saanut opastusta ja neuvoja hyvinkin monen probleeman ratkaisuun.

 Onkos Sulla minkämoisia aikaisempia projekteja sitten ollut?

 Itelläni on ollut kiinnostusta jo pitkään näihin erikoisempiin RC vehkeisiin, mutta ei ole "tohtinut" aloittaa tai kokeilla kun vasta muuan vuosi sitten. Ja kun on ollut työn ja harrastuksien kautta ajoneuvojen kanssa tekemisissä, niin on väliin tullut mieleen että kuinkahan tällainen tai tuollainen juttu toimisi miniatyyri koossa.

 Pienen pillarin tekoa olen miettinyt jo ehkä 15 vuotta sitten, mutta koskapa ei ollut mitään kokemuksia RC tekniikkaan siihen aikaan niin se sitten jäi ajatukseksi.

 Jopas menee löpinäksi. No tervetuloa kuiteskin.  :azn:

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #339 : 03.11.08 - klo: 17.44 »
Tervehdys kaikille,
hienoa huomata että Suomestakin löytyy kavereita jotka rakentelevat erilaisia työkoneita ja kuorma-autoja(kiitos Juupeli72 vihjeestä). Harrastusta aloitellessani noin 10 vuotta sitten tunsin olevani suunnilleen ainoa.


  :grin:

 Eipä mitään. Hyvä kun liityit keskusteluun.

 No Sulla on sitten 8-9 vuotta enempi rakentelu kokemusta kuin mulla. Olen mielestäni vielä aivan aloittelija tässä RC hommassa. Mutta täältä olen saanut opastusta ja neuvoja hyvinkin monen probleeman ratkaisuun.

 Onkos Sulla minkämoisia aikaisempia projekteja sitten ollut?

 Itelläni on ollut kiinnostusta jo pitkään näihin erikoisempiin RC vehkeisiin, mutta ei ole "tohtinut" aloittaa tai kokeilla kun vasta muuan vuosi sitten. Ja kun on ollut työn ja harrastuksien kautta ajoneuvojen kanssa tekemisissä, niin on väliin tullut mieleen että kuinkahan tällainen tai tuollainen juttu toimisi miniatyyri koossa.

 Pienen pillarin tekoa olen miettinyt jo ehkä 15 vuotta sitten, mutta koskapa ei ollut mitään kokemuksia RC tekniikkaan siihen aikaan niin se sitten jäi ajatukseksi.

 Jopas menee löpinäksi. No tervetuloa kuiteskin.  :azn:

Silloin harrastuksen alkuaikoina rakensin suoraan laatikosta Tamiyan Ford Aeromaxin. Ei kuitenkaan mennyt kauan kun löin sen atomeiksi, ja päätin että siitä tehdään hinausauto. Lisäsin ohjaavan vetävävän akselin telin eteen,sekä vaihdoin alkuperäisen etuakselin myös vetäväksi ja pätkäisin makuuosaston hytistä pois. Silloin hydrauliikka tässä mittakaassa tuntui mahdottomalta ajatukselta, joten kaikki nostotoiminnot on toteutettu sähkömoottoreilla. Täytyy kyllä tunnustaa että kyseinen vehje ei ole vieläkään valmis.
Laitan tähän pari kuvaa Fordista

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #340 : 03.11.08 - klo: 21.34 »
 Jokapyörä vetoinen alusta. NAM  :grin:

 Aikanen hinuri kyllä. Komea siitä ajan kanssa tulee.

Poissa jykä79

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #341 : 05.11.08 - klo: 21.11 »
moro on teillä över hienoja rekkoja ym muita koneita. ittee kiinnostais caterpillar pyöräkuormaaja,mut ku ei oo rakentamis taitoo... :cry: mut vinkkiä mistä vois löytyy valmiita koneita  :mrgreen: youtubes vain näin videon mis oli cat 972g.olis kiva rc tommonen varsinki ku ajan työkseni semmosta  :grin:
miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #342 : 06.11.08 - klo: 00.30 »
 Moi

 Cattia tekee ainakin Saksalainen Wedico, joskaan ei ole "kuin" 966G II malli.

http://www.wedico.de/eng/radlader.asp

 Ja mallia saa jopa valmiiksi kasattuna joistakin liikkeistä, jos ei halua muuta kuin ladata akut ja montulle. Esim.

http://www.ttm-shop.de/content.php?Produkte%2FTrucks%2FBaumaschinen%2FPanzer%2FLKW+M1%3A16+(1%3A14%2C5)%2FHersteller%2FWedico%2FCAT+Baumaschinen%2FRadlader+CAT+966G+II+Fertigmodell&seite=shop/produkte.php&hauptrubrik=475&details=466&hersteller=

 :wink:

Poissa IMN

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #343 : 06.11.08 - klo: 02.00 »
Halpaa, muutaman vois tilata....huhhuh, no, varmaan aika laadukkaasti tehtyjä.  :shocked:

Lisää kuvia (tulee vielä lisääkin):

http://www.aijaa.com/albums.php?album&a=9985

(toivottavasti tämä linkki toimii)

Sain Valtran tänään liikkeelle vihdoinkin toivotulla tavalla. Tullut sitten ajeltua pelkän rungon kanssa toista tuntia... :azn:

Aluksi piti käyttää servoja 360-asteisiksi modattuna. Servot tuli modattua, ja liikkuihan sen niilläkin. Ongelmaksi muodostui yllättäen servojen liiallinen tarkkuus. Modatun servon paikallaan pysyminen onkin jo tuuripeliä. Isommat Hitecit kyllä pysyivät jotenkin kuosissaan, mutta nuo etupyörien microservot olivatkin aikamoisia vaeltajia. Osittain johtunee kyllä siitä, että microservon potikka toimii varsinaisen servon navan akselina. Hitecissä potikan saa servon ulkopuolelle modauksen jälkeen. Säätämistä sai tehdä koko ajan. Microservon potikan tungin täyteen sinitarraa, mutta silti servo vaelsi. Vaeltamisesta ei olisi tullut ongelmaa, jos molemmat olisivat vaeltaneet eri suuntiin, eli tässä tilanteessa puskeneet traktoria eteen tai taakse. Mutta vaellus tapahtui siten, että pyörät pyörivät eri suuntiin. Kulusta tuli sen mukaista ja servot huusivat hulluina paikallaan ollessa.

No, päätä taas betoniin ja mietintää. Seuraava radikaali ratkaisu oli ohittaa servojen ohjauselektroniikka ja juottaa servojen moottoreille omat johdot. Ideana oli käyttää kahta nopeudensäädintä (etuvedolle ja takavedolle omat). Toisen samanlaisen säätimen saaminen vaan kestää, kun eräästä turkulaisesta liikkeestä ne olivat kaikki menneet, hö... (en mainosta, mutta palvelu ollut Sabessa täyden kympin arvoista). No, tuli tilattua toinen (saattaa kestää tuleminen), mutta tänään iski sitten "kiire" ja "entäs jos kokeilis..."

Tein tylyn ratkaisun. Juotin käteen, kaikkien servojen moottorijohdot irti, uudet tilalle, johdot yhteen ja kiinni yhteen nopariin. Voila! Toimii. Servojen moottorit vievät sen verran vähän virtaa (ts. moottorit pieniä), että säädin ei edes lämpene. Säästyi tällä keinoin yksi kanavakin, joten nyt voi mahdollisesti alkaa miettiä nostolaitettakin kauhan lisäksi. Kuten kuvastakin näkee, niin hirveä kiire oli koittamaan toimintaa ts. kaikki vaan läjään ja ajelemaan.

Kulkee ihan riittävän kovaa (suhteessa kokoon) ja kiipeää todella hyvin erilaisten esteiden yli. Etupyörien veto auttaa huomattavasti varsinkin esteiden ylityksissä. Rullaavaa kuormaa tuli testattua n. 5 kg:n painolla ja tuli perässä hyvin kevyesti. "Silityslautamäkeä" kiipeää aika jyrkkääkin kulmaa, pito-ongelmaa vaan keveyden vuoksi. Diffiä ei kaipaa millään tavalla, kääntyy kyllä, vaikka 100% Kemppi-lukko onkin.

Veikeä laite, tällainen olisi pitänyt saada jo lapsena...(miksiköhän sitä nytten sitten rakentelee  :grin: )

Kauhan toimintaa täytyy alkaa miettiä seuraavaksi. Servoissa on kauharungon nostoon vääntöä yhteensä n. 8 kg/cm, mutta silti hieman epäillyttää, jaksaako kauha nostaa sen vaaditun kaljatölkin verran. Jää nähtäväksi...
Kauhan taittoon/kääntöön tulee yksi servo, mutta sillä ei kyllä yksistään nosteta kauhalla traktorin keulaa ilmaan (tämä esim. hiekkakasasta kauhan täyttäminen, jossa traktorin painolla painetaan eturenkaat ilmassa kauhaa maahan. Onko tälle joku käytännön termi?).

Nostolaitteen toteutus on itse asiassa kohtuu helppo. Sen saa tehtyä samalla tyylillä kuin takavedonkin. Siinä tosin nostotehoa on vain 1.6 kg/cm/per puoli. Varsien pituus tietysti vaikuttaa voimaan. Täysikokoinen Valtra, jos en ihan väärin muista, nostaa takaata 12 tn, eli vajaa 2x traktorin paino. Eli vastaavaan nostoon tuskin pääsee näillä servoilla.

Ja jatketaan taas.

 

 
« Viimeksi muokattu: 06.11.08 - klo: 16.27 kirjoittanut IMN »
Jo sivulta 10 lähtien

Poissa Mazza

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #344 : 06.11.08 - klo: 12.19 »

Veikeä laite, tällainen olisi pitänyt saada jo lapsena...(miksiköhän sitä nytten sitten rakentelee  :grin: )
 
[OT] Ihan hyvä ettet saanu, karkais muuten touhu pian hanskasta - rakentaisit nyt kuiteste jotain RC-kuurakettia :wink: [/OT]
Ishima Rave M1.0Re | Associated RC10L | TQ Racing WGT/PRO-10 | Kyosho e-Mad Force crawler | Olohuonelelu Radline 1:24 buggy

Poissa IMN

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #345 : 06.11.08 - klo: 12.34 »
 :grin:

Näin saattais olla.
Jo sivulta 10 lähtien

Poissa tuomasgradin

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #346 : 06.11.08 - klo: 12.42 »

Lisää kuvia (tulee vielä lisääkin):

http://www.aijaa.com/folders.php?act=subfolder&i=9985


Nuita kuvia en saa näkymään   :huh:
Itselläkin Valtra työn alla purettuna, ei ole projekti oikein edennyt...
Josko sais kuvista jotain apuja omiin pähkäilyihin...
Tamiya tt-01 & projekti: Bruder Valtra T190

Poissa IMN

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #347 : 06.11.08 - klo: 16.25 »
Joo, ei välttämättä eka kerta, kun laitan tuolta linkin väärin, pahoittelen.

http://www.aijaa.com/albums.php?album&a=9985

Jo sivulta 10 lähtien

Poissa jykä79

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #348 : 06.11.08 - klo: 17.48 »
juu kiitti vinkistä oli siistiä koneita  :grin: täytyypä tilailla  :lol: jos vain hinta ois kohallaan
« Viimeksi muokattu: 06.11.08 - klo: 18.04 kirjoittanut jykä79 »
miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Poissa Fillarimies

  • Rovaniemen pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #349 : 07.11.08 - klo: 08.47 »
Ei voi muutasanoa kuin että tää on sitä insinööripornoa :p :shocked:

Mahtavia vekottimia.. Miten tuossa juupelin kauhakuormaajassa riittää vääntöä isojen hiekkakasojen kasaamiseen?
Nparts
| Mini M-03 | Beam E4 advanced | E-starter | Walkera V120D03 | Meri-Lapin pienoisautolijat PJ |

Poissa IMN

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #350 : 07.11.08 - klo: 15.45 »
Nii-i, veikkaan, että aika moni harrastaja on tai tulee olemaan jonkinsortin insinööri tai DInsööri (joo, tunnustan...). Se on se legendaarinen "itsensä toteuttaminen", joka mainitaan jokaisessa ihmisten johtamisen opuksessa.

Taitaa tuossa juupelin kuormaanjan yhdessä ajomoottorissa olla M=180 Ncm vääntöä. Niitä muutama, tarpeeksi P:tä, joka saadaan UI:stä ja F=pA kauniin laminaarisesti putkea pitkin, niin hiekkakasa antautuu (tämä on sitä insinööripornoa, kyllä!)  :wink:

On muuten Fillarimiehellä lähes suoranaista kateutta aiheuttavat koneet "insinööripornon tekemiseen". Kunpa joskus olisi sellaisessa paikassa töissä, jossa oma mielikuvitus tulisi ennen vastaan kuin se, mitä koneistuskeskuksilla pystyy tekemään. Mikäs sen mukavampaa, kuin piirtää CAD:llä palikka ja koneet paukuttaa satasen tarkkuudella samanlaisen metallista. Koska päivittäistavarakaupan valikoimiin tulee vesileikkurit? Miten niin ei vielä....  :undecided:


« Viimeksi muokattu: 07.11.08 - klo: 15.58 kirjoittanut IMN »
Jo sivulta 10 lähtien

Poissa Fillarimies

  • Rovaniemen pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #351 : 07.11.08 - klo: 16.05 »
Kyllä mulla tuo mekaniikka vielä menee, mutta sitte siihen vielä radiotekniikka ja hydrauliikka/pneumaatikka on yhtä kuin mekatroniikka. :smiley:
Mutta tokihan joitakin toimintoja vissin ohjataan servoilla, mutta mitäs sitte kun liikerata on isompi niin ei kai se servo enään siihen mene.. :shock:

Jaa-a.. Pitää kai itekki joskus alkaa väsäämään kaivuria tai kauhakuormaajaa  :p
Nparts
| Mini M-03 | Beam E4 advanced | E-starter | Walkera V120D03 | Meri-Lapin pienoisautolijat PJ |

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #352 : 08.11.08 - klo: 12.36 »
Laitoin YouTubeen videon hinurista, jos jotakuta kiinnostaa.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=Tl-fDXAE7s8[/youtube]

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #353 : 08.11.08 - klo: 14.46 »
 Jo vain. Ja voimaakin näyttäis olevan tarpeeksi tuossa hinaus / nosto puomissa.

 Kyllä tuossa minun pyöräkoneessa tuntuis olevan tehoa tarpeeksi. Hydrauliikan nostovoimaa on tarpeeksi ja ajo moottoreissa vääntöä tuntuu riittävän. Hiekkakasaan puskiessa, samalla kauhaa nostaen, etupyörät heittää sutimasta vasta vähän ennenkuin perä irtoaa maasta. Eli kaikki paino on silloin niillä etusilla.

 Nuissa renkaissa käytän täytteenä kovahkoa solumuovia, jota löysin kaverin talon rakennukselta. Jonkun kodinkoneen kulmat oli kuljetuksen ajaksi suojattu L-mallisella pehmusteella. Otin pätkän talteen roskalavalta ja leikkailin sopivaan mittaan. Pari kierrosta sain tungettua sitä eturenkaiden sisään. Takarenkaat jätin tahallaan pehmeäksi ja niissä on täytteenä 6mm solumuovi nauhaa useita kierroksia.

 En tiiä niistä insinööri hommista oikeastaan mitään, pari vuotisen autoasentaja linjan aikanaan olen käynyt. Että siltä pohjalta.  :grin:

Poissa tupsu^^

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #354 : 08.11.08 - klo: 15.14 »
kysyn ihan mielenkiinosta että lämpeääkö näissä vehkeissä hydrauliikan öljyt niinku oikeissa vehkeissä?  :mrgreen:

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #355 : 08.11.08 - klo: 15.32 »
kysyn ihan mielenkiinosta että lämpeääkö näissä vehkeissä hydrauliikan öljyt niinku oikeissa vehkeissä?  :mrgreen:

Kyllä lämpenee, ja moni on joutunut laittamaan pieniä tuulettimiakin jäähdyttämään öljysäiliötä.

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #356 : 08.11.08 - klo: 15.48 »
 Mulla on jäähdytyspuhallin tuon hydraulipumpun sähkö moottorin jäähdytystä varten. Vanhasta tietokoneesta 8x8 cm puhallin. Toimii 12V jännitteellä ja on kytketty suoraan pumpun moottorin napoihin, eli kun pumppu pyörii niin myös jäähdytys puhallin. Mulla on kaikki osat runkoaisojen välissä, niin tuo samalla oikeastaan jäähdyttää myös noparin ja muut piirit.

edit.

 Nopari näkyy kuvassa hydr pumpun kohdalla.
« Viimeksi muokattu: 08.11.08 - klo: 15.51 kirjoittanut juupeli72 »

Poissa juupeli72

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #357 : 08.11.08 - klo: 16.03 »
Löysin saksalaisilta sivuilta pienen hammaspumpun, löytyy osoitteesta http://www.jung-fluid.de/english/mini.html. Pitäisi olla edullisia, noin 80-100€ ja tuottoa riittävästi. max kierrokset 5000 rpm joten joku lathe moottori voisi sopia kaveriksi ilman välityksiä. tai sitten akkuporan moottori.

Laitoin hintatiedusten ja toimistusmahdollisuuskyselyn menemään.



 Tuossa linkkiä Italialaiseen toteutukseen aiheesta "hydrauliikkaa koneeseen"

http://www.truckmodel.it/forum/topic.asp?TOPIC_ID=365&whichpage=10

Poissa Hemi1966

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #358 : 08.11.08 - klo: 17.43 »
Mulla on jäähdytyspuhallin tuon hydraulipumpun sähkö moottorin jäähdytystä varten. Vanhasta tietokoneesta 8x8 cm puhallin. Toimii 12V jännitteellä ja on kytketty suoraan pumpun moottorin napoihin, eli kun pumppu pyörii niin myös jäähdytys puhallin. Mulla on kaikki osat runkoaisojen välissä, niin tuo samalla oikeastaan jäähdyttää myös noparin ja muut piirit.

edit.

 Nopari näkyy kuvassa hydr pumpun kohdalla.

Paljonko sulla Juupeli on paineita hydrauliikassa ?

Poissa tupsu^^

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Rc työkoneet ja rekat
« Vastaus #359 : 09.11.08 - klo: 13.37 »
http://www.youtube.com/watch?v=SzDg-qKX5_I  tollasen kasasin hyllystä löytyneistä emek osista mutta seuraava homma oiski rakentaa tosta radio ohjattava  :mrgreen: