Kirjoittaja Aihe: Kyosho Rock Froce 2.2  (Luettu 4883 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Shogunmarui

  • Veteraani
    • Profiili
Kyosho Rock Froce 2.2
« : 26.01.09 - klo: 13.01 »
Eli kössöltä on nyt tullut uusi rock crawleri en nyt sitten tiedä oliko kannattavaa tälle ihan omaa aihetta tehdä mutta noh, aloitetaas.

Eli speksejä ja erikoisuuksia autosta ajattelin kertoa ja jos kuulisi muidenkin kannan autosta. Autossa on ohjaimesta valittavissa neliveto päälle/pois eli autoa voi ajaa sekä etuvetoisena että nelivetoisena, takapyörät voi myös lukita ohjaimesta. Autossa näytti myös olevan erittäin matala painopiste ja siis toimitetaan ilman sähköjä ihan kittinä mistä suuret plussat. Näyttää minun silmääni ennemminkin scaleen sopivalta vehkeeltä, renkaista kössölle kyllä tulee iso miinus kumien osalta ainakin niistä mitkä näkyvät kössön sivuilla mutta beadlockit näytti olevan kuitenkin. Mutta asiasta toiseen eli autossa on myös mahdollisuus nelipyöräohjaukseen joka on erittäin hyvä asia, joustovaraa ei ole vehkeessä kovinkaan paljoa ja näyttää hieman kömpelöltä mutta scalevehkeen takenteluun voi ollakkin ihan oiva aihio mutta onhan niitä parempiakin nähty ja taatusti halvemmalla. Pistetään vielä speksit:


Tekniset tiedot
 
Mittakaava    1:10
Pituus mm     430
Leveys mm    270
Korkeus mm    140
Akseliväli mm    310
Raideväli e/t mm    216
Renkaan ulkohalk.    120x59
Välitys            143.33:1
Paino ajokunnossa gr    2600


Ediittiä:

Video:

http://www.youtube.com/watch?v=EE4_P3P5BKY&feature=related

« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 13.06 kirjoittanut Shogunmarui »
~ TC4 ~ Hacker C40 12T,3500kv ~ MaxAmps LiPo ~ 6s, 22,2v ~ Kontronic Jazz 40 ~
Jato 3.3 ~ T.T UNO and others...

Poissa Jabe

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC Drifting Finland
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #1 : 26.01.09 - klo: 13.19 »
Ainakin nuo akselit on varmaan myyntimenestys, ja ihan fiksuja ominaisuuksia kuten se iskarien rajoitus.
Sitä saa mitä tilaa, mutta jos ite tekee saa mitä tulee...
RCDF.tk -RC Drifting Finland-

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #2 : 26.01.09 - klo: 15.14 »
Akselit ovat tosiaan mainiot, "worm drive" kuten Kevin videolla asian ilmaisi. Auto ei rullaa joten se ei tarvitse drag-brakea eikä jarruttamista kaasun "off" asennossa. Näissä on myös hyvin maavaraa. Jousituksesta en saanut kunnolla selvää kun en tunne crawlereita mutta sitä säädettiin nippusitteellä.

Poissa Toikkanen

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #3 : 26.01.09 - klo: 15.16 »
Hinta on tietysti kyosho maisen huimaava.
Venom Creeper | Tamiya DB-01 Baldre | Xray T1 Rally edition

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #4 : 26.01.09 - klo: 15.19 »
Niinno, ainakaan nämä ei mene sillä tavalla rikki.

Poissa Duster1

  • JoeUa RC
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #5 : 26.01.09 - klo: 19.29 »
:lol:

Uusimmassa 3/09 Rc Car Action lehdessä on testi.

Hinta $450 (tietty ei vielä varma hinta)
Ei sisällä sähköjä = katso hinta :huh:

Ei jaksa kaikkea suomentaa mutta,

+ mato akselit
+ yksinkertainen toteutus
+ jousitus

- renkaat kovat (mutta lehdessä erilaiset kuin tuossa videossa)
- ohjaus linkit ottaa kiviin kiinni helposti

Sieltä täältä poimittua.
Metalli suojatut laakerit  :sad:
maalaamaton kori

Etupään tuenta 3 linkkinen panhard tangolla.
Takana 4 linkki.

Sinällään hyvä että ei sähköjä, mutta kyllä tohon hintaan pitäis jo jotkut rimpulat saada.

Kun esim. Axial kitti maksaa $220 ja Tamiya Toyota Land Cruiser kittikin $365.




« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 19.39 kirjoittanut Duster1 »
Axial SCX 10 TR

Poissa Shogunmarui

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #6 : 26.01.09 - klo: 19.50 »
On kyllä hemmetin kallis jos 450 pitäisi maksaa jos vertaa vaikkapa axialiin, no mitäpä oli odotettavissa kun samassa teksissä lukee kyosho.
~ TC4 ~ Hacker C40 12T,3500kv ~ MaxAmps LiPo ~ 6s, 22,2v ~ Kontronic Jazz 40 ~
Jato 3.3 ~ T.T UNO and others...

Poissa Toikkanen

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #7 : 26.01.09 - klo: 21.13 »
Niinno, ainakaan nämä ei mene sillä tavalla rikki.

Se on kyosho se menee rikki ihan varmasti :lol:
Venom Creeper | Tamiya DB-01 Baldre | Xray T1 Rally edition

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #8 : 26.01.09 - klo: 21.23 »
Kukaan ei pakota ostamaan. Mä en tajua kun vaan jengi täällä forumilla itkee kalliista hinnoista?
Ilmeisesti ole muuta sanottavaa mutta tarviiko tuotakaan koko ajan jankuttaa.

« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 21.36 kirjoittanut Mika R »

Poissa Shogunmarui

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #9 : 26.01.09 - klo: 21.52 »
Kukaan ei pakota ostamaan. Mä en tajua kun vaan jengi täällä forumilla itkee kalliista hinnoista?
Ilmeisesti ole muuta sanottavaa mutta tarviiko tuotakaan koko ajan jankuttaa.


Ei mutta saisihan kyosho todellakin laskea hintojaan raskaalla kädellä vai väitätkö ettei ole ylihinnoiteltuja???
~ TC4 ~ Hacker C40 12T,3500kv ~ MaxAmps LiPo ~ 6s, 22,2v ~ Kontronic Jazz 40 ~
Jato 3.3 ~ T.T UNO and others...

Poissa bluebeetle

  • Kymen Pienoisautokerho
    • Profiili
    • Rc-offi.net
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #10 : 26.01.09 - klo: 21.55 »
Köyhät valittaa hinnoista.

Jotka muuten joka alalla on täällä Suomessa vähintään 30% kovemmat ku muualla. Eli turha marista et kyosho on kallis, tää armas isänmaa se kallis on.... Plus että maahantuojat haluaa nekin elää...
Xray T3´11 , T3´12 , T4 + muutama muu

Poissa JuhaH

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #11 : 26.01.09 - klo: 21.57 »
Rock Forcesta oli jonkin verran kommenttia Rock Crawling topicin alla joskus syyskuussa; itsekin muistelen pari komenttia aiheesta laittaneeni. Saksan hinta KIT-versiolle on 379 Eur, Saksan katuhintaa en ole vielä bongannut. Suomen hinnasta kuullut mitään. Tämä on noussut meidän talouden "seuraava Kyosho" -listalla melko korkealle sijalle ja saattaa hyvinkin kesän aikana autotalliin ilmestyä.

Kuvien perusteella eniten arveluttava asia on aivan edessä sijaitseva ohjauslinkistö, mikä tulee ottamaan paljon iskuja. Tiedä vaikka se olisi tämän laitteen SE iso vika; kuten hyvin tiedämme jokaisesta Kyoshosta yksi tällainen löytyy. Harrastajat sitten tahoillaan keksivät patenttiratkaisuja sen (iso vika) eliminoimiseksi. Matoruuvikäyttö vaikuttaa mielenkiintoiselta ajatukselta, mutta voi hyvinkin osoittaua käytännölliseksi hitaassa menossa. Arkisemmassa käytössä matoruuvin tapaa pukkaamasta CD-soitinten levykelkan ulos.

Poissa hamietti

  • KUArc
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #12 : 26.01.09 - klo: 22.42 »
oon huomannu että kun merkki kyosho tulee jossain vastaan niin ensimmisenä ne on yli hinnoteltuja ja aina hajalla.
Teamc rakennettu Buggy 1:8 teamc truggy 1:8
jg buggy 1:8

Poissa Shogunmarui

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #13 : 26.01.09 - klo: 22.47 »
oon huomannu että kun merkki kyosho tulee jossain vastaan niin ensimmisenä ne on yli hinnoteltuja ja aina hajalla.
Kyoshoissa on todella monta hyvää kestävää ja luotettavaa mallia joten älä yleistä  :wink:  Tosin autojen ja varaosien hinta on kallis ja ei en ole mitenkään keppikerjäläinen vaan halvemmallakin saa jopa parempaa tavaraa!


Edit: IMO
« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 23.00 kirjoittanut Shogunmarui »
~ TC4 ~ Hacker C40 12T,3500kv ~ MaxAmps LiPo ~ 6s, 22,2v ~ Kontronic Jazz 40 ~
Jato 3.3 ~ T.T UNO and others...

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #14 : 26.01.09 - klo: 22.50 »
yksi asia mikä nostaa k hintoja ovat lisenssoidut korit, eikös tuossakin ole jotain sellasta asiaa tarkistamatta. Sitten on näitä kiinalais ym valmistajia jotka eivät lisenssoi ja aika ajoin joutuvat vetämään esim koreja pois myynnistä tai ne vaan etäisesti muistuttaa esikuviaan. Toi sun em. Lause "aina hajalla" on aivan täyttä skeidaa, yleensä se johtuu siitä että näissä k tuotteissa on hyvä saatavuus ja niitä päätyy paljon aloittelijoiden taitamattomiin käsiin. Mä ajan paljon kesäisin enkä vaan  korjaa.
« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 22.58 kirjoittanut Mika R »

Poissa WRC206

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #15 : 26.01.09 - klo: 23.03 »
Ja jollainhan ne lasipalatsit on maksatettava, tässä tapauksessa kuluttajalla.
Toinen myy tavaraa Helsingin keskustassa liiketilassa jonka vuokra on 20-30e/m2
ja toinen keravalla omakotitalon alakerrassa vuokra n.8e/m2 niin onhan se selvää
että katetta pitää repiä eri tavalla.

Tuo Rock Force on kyllä todella hienon näköinen, niinkuin lähes kaikki kyoshot,
osaavat kyllä panostaa paljon ulkonäköön.
- Tamiya solar car -

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #16 : 26.01.09 - klo: 23.09 »
ilkeät kapitalistit prkl. Stokka keravalle ja jonot sateeseen. Ja kyseisen keravan liikkeen herrasmies käy kyllä päivätöissä erikseen.   OT
No tulihan sieltä jotain hyvääkin, mulle ulkonäkö meinaa etenkin asfaltilla mutta eihän se kaikille meinaa mitään
« Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo: 23.14 kirjoittanut Mika R »

Poissa Åsgard

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #17 : 26.01.09 - klo: 23.13 »
Entäs Traxxas Tamiya tai Proline luulis noin kalliin lisenssin jo sielläkin näkyvän
Team Sokeripalat

Poissa Hyper

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #18 : 26.01.09 - klo: 23.35 »
Kiosohan myös mainostaa paljon enemmän aina Aku ankan mainoksista lähtien ja ilmeisesti valmistaa autonsa japanissa joten valmistuskulut ja mainoskulut on isommat.

Itse laitehan on aika kiinnostava. Ja Noiden matovaihteiden suomenkielinen nimi on kierukkavaihde. Kierukkavaihde itsessään ei tarkoita että se olisi itsepidättävä eli kun moottori ei pyöritä niin laatikko olisi automaattisesti lukossa. Se itsepitävyys määräytyy käytettyjen hammaspyörien hammaskulman mukaan. Kun käytössä on kierukkavaihde niin ja mikäli se on itsepitävä niin ainakin noparissa voi silloin säästää kun ei tarvi toimintoja olla muita kuin eteen ja taakse. Ns. drag brake kun tulee kaupanpäällisinä kierukkavaihteessa, sikälimikäli kun se on itsepidättävä.

Toivottavasti tuli tarpeeksiepäselvästi :)

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #19 : 27.01.09 - klo: 08.11 »
Entäs Traxxas Tamiya tai Proline luulis noin kalliin lisenssin jo sielläkin näkyvän

Ehkä HPI olisi parempi esimerkki.

Prolinellä ja Traxxilla kun ei ole esikuvansa mukaisia autoja, vai onko? Prolinen Mazda 6 ei ole oikeesti Mazda 6 whatever. Tamiyasta on kokemuksia vuosisata sitten, ihan hyviä pelejä, mutta onko se hinta nyt esim. Tietonikkarissa paljon Kyoshoa halvempi. RacingFactoryssa voi olla, en ole asiaa tutkinut.

Tuotekehitys maksaa. Monen kiinalaiset seuravaat vain muita ja hinnat sen mukaisia.
Onko Nokian puhelin halpa? Tai ovatko ne hyviä ? Mitä maksaa muut vastaavat ? Suhteellista.

Itse laitehan on aika kiinnostava. Ja Noiden matovaihteiden suomenkielinen nimi on kierukkavaihde. Kierukkavaihde itsessään ei tarkoita että se olisi itsepidättävä eli kun moottori ei pyöritä niin laatikko olisi automaattisesti lukossa. Se itsepitävyys määräytyy käytettyjen hammaspyörien hammaskulman mukaan. Kun käytössä on kierukkavaihde niin ja mikäli se on itsepitävä niin ainakin noparissa voi silloin säästää kun ei tarvi toimintoja olla muita kuin eteen ja taakse. Ns. drag brake kun tulee kaupanpäällisinä kierukkavaihteessa, sikälimikäli kun se on itsepidättävä.

Aivan. Tämä on hyvä havainto.

« Viimeksi muokattu: 27.01.09 - klo: 08.18 kirjoittanut Mika R »

Poissa Jonni

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #20 : 27.01.09 - klo: 08.53 »
Prolinen Mazda 6 ei ole oikeesti Mazda 6
Miten niin ei ole, kun on kerran lisenssitkin maksettu?
http://www.prolineracing.com/p-330-mazdaspeed-6.aspx

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #21 : 27.01.09 - klo: 08.57 »
Hyvä huomio. Kovin detaljeihin tuo ei mene, mutta kai se muotin tekeminen on yhtä kallista tai halpaa oli sitten yksityiskohtainen tai ei. Tuskin dekaaleillekaan voi laittaa paljoa hintaa päälle.

Kyllähän se tiedetään että kierrätys ruotsin kautta nostaa hintoja. Rahdit ja jeni-dollari-kruunu-euro -konversiot. Mutta sitä se on olla ruottalaisten entinen alusmaa. Elämä ei ole reilua. Se ei kuitenkaan tee tuotteista huonoja tai vähemmän kiinnostavia minusta. Hyvä jos muualta löytyy halvemmalla. Tai ostaa sitten netistä, ei kai se ole ylitsepääsemätöntä nykyaikana.

Nyt kun on ilmeisen fiksua porukkaa paikalla niin kysyn että miksi buggy maksaa suomessa 459€ kun jenkeissä sama on $329 ? Pieni "gäppi". Kyseessä ei ole Kyosho vaan D8. Ehkä seuraavan kerran kun äänestetään EU:sta niin kitisijöiden kannattaa äänestää "ei". Vaikka en minä kyllä tiedä vaikuttaako EU tähän p*skan vertaa.
« Viimeksi muokattu: 27.01.09 - klo: 09.31 kirjoittanut Mika R »

Poissa JuhaH

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2 Matopyörästä
« Vastaus #22 : 27.01.09 - klo: 08.59 »
Hyper puhui asiaa; vaihdetyypin nimi on kierukkavaihdemoottori, mutta arkikielessä olen kuullut puhuttavan vain matopyörästä. En tähän hätään löytänyt vanhaa kone-elinten oppikirjaani, mutta mekanisointilaitteiden kirjassa asiaa on sivuttu lyhyesti sanomalla mm.: Kierukan avulla saadaan välityssuhde suureksi, kuitenkin hyötysuhde huononee. Lähtöakselin pyörimisnopeudet 2,5 - 150 r/min maksimiteho on 30 KW. Käyttöääni on hiljainen ja rakenne vaimentaa tehokkaasti värähtelyä. Kierremuotoja on useita

Poissa tturku

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #23 : 27.01.09 - klo: 10.02 »
Luulen enemminkin, että jos auto ei ihan vastaa esikuvaansa, siinä voi olla syynä ilmanvastuksen/ downforcen hakeminen. Tollaisen turistin käyttäytyminen ja aerodynamiikka ei ole samanlaista, kuin 1:1 autoissa, ja lexan on joustavaa materiaali, lisäksi terävät kulmat koreissa tuppaavat lohkeamaan helpommin.

Suomen hieno verotus ja sosiaaliturva on syynä kalliisiin hintoihin verrattuna jenkkeihin ja moniin muihin maihin verrattuna. Esim saksassa on pienempi "alv" rc autoilla kuin suomessa, ja siksi siellä on hieman halvempaa.
-Tommi Turku- Team Racers Group Finland, Contrast Neox LS-5
Half Serious Racing since 2009

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #24 : 27.01.09 - klo: 10.41 »
Luulen enemminkin, että jos auto ei ihan vastaa esikuvaansa, siinä voi olla syynä ilmanvastuksen/ downforcen hakeminen. Tollaisen turistin käyttäytyminen ja aerodynamiikka ei ole samanlaista, kuin 1:1 autoissa, ja lexan on joustavaa materiaali, lisäksi terävät kulmat koreissa tuppaavat lohkeamaan helpommin.

Tietysti. Mutta jos auto on esikuvansa näköinen tarroineen kaikkineen niin se on lisenssoitava. Siksi se maksaa ainakin jotain. Sitten on niitä RC valmistajia jotka eivät lisensoi.

Nämä ainaiset hinnasta valittajat voisivat jutella vaikka isin, äidin, opettajan tai vaimon kanssa siitä miksi on kallista. Tai joku kallimpaa kuin joku toinen. Ehkä heistä tulee hyviä äänestäjiä kun ymmärtävät hieman enemmän maailmanpolitiikkaa. Täällä on minusta jokseenkin turhaa äänestää jatkuvasti samasta aiheesta "ai että kun on kallista". Se kun ei muuta yhtään mitään. Tai sitten äänestää lompakollaan. Pikkujätkänä 70-luvulla RC autot oli niin kalliita että sai vaan katsella kuvastoja, siinä kaikki. Ollaanko nyt huonommassa tilanteessa?
« Viimeksi muokattu: 27.01.09 - klo: 10.51 kirjoittanut Mika R »

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #25 : 27.01.09 - klo: 11.00 »
Omalta kohdalta OoTeetä hieman...

Ymmärtääkseni tuote on lisensoitava aina jos meinaa käyttää edes oikeaa nimeä.
Näin ainakin peli puolella on totuttu näkemään.
Esim kaikenlaisissa formula / auto peleissä on nähty että autot näyttävät aivan täysin esikuviltaan värityksen ja muotoilun puolesta, mutta nimet eivät täsmää.
Aikanaan ainakin formula ja lätkä peleissä oli jopa henkilön nimi täysin tekaistu, vaikka kuvasta pystyi kyllä helposti toteamaan ketä se esitti.

Poissa JuhaH

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #26 : 27.01.09 - klo: 11.12 »
Eivät Saksan hinnat ole aina Suomen hintoja alhaisemmat, kuten nimin. tturku esitti. Itse ainakin katson asian tapauskohtaisesti ja pyrin suosimaan kotimaisia kauppiaita tiettyyn rajaan asti, mikä kohdallani huitelee jossain 50 euron paikkeilla. Edelleen saksalaisten Kyoshokauppojen valikoimat ovat laajemmat; tänne ei jostain syystä tuoda läheskään kaikkia malleja vaan painopiste näyttää olevan - kuten palstalla on moneen kertaan todettu - herkästi hajoavissa RTR-malleissa. Tämä on lienee yksi osasyy merkin kyseenalaiseen maineeseen kotimaan markkinoilla.

Huomattavampi hintaero mielestäni on kotimaisten kauppojen kesken kuin suomalaisten ja saksalaisten välillä. Kotimaisessakin kaupassa voi säästää kunhan vähän katsoo mistä ostaa.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #27 : 27.01.09 - klo: 11.17 »
Ja vielä tärkeämpi pointti on että kysyy tarjousta.

Jos jollain firmalla sattuu olemaan 200e tuote 20 kalliimpi kuin toisella niin se ei vielä sano mitään siitä kumpi loppujenlopuksi on halvempi.
Soittamalla ja tarjousta kysymällä se ratkeaa.
Ja varsinkin mikäli tarvitsee vielä jotain muuta pakettiin niin silloin varsinkin kannattaa soittaa ja kysyä hyvää ratkaisua.
Näissä varsinkin on suuria eroja siinä kuka tarjoaa mitäkin oheistuotteita jne.

Mika R

  • Vieras
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #28 : 27.01.09 - klo: 11.22 »
Jostain syystä? No johtuskohan siitä syystä että ei kannata tuoda jos ei niitä osteta, koska "on niin kallista". Mutta useimpia kalliita malleja saa myös Suomen Kyoshon kautta, tilaamalla ainakin. Ei tosin aivan kaikkia.

Juurihan tuolla MP9 aiheessa eräskin kertoi ostaneensa hsp buggyn mikälie alle puoleen hintaan siitä mitä Kyosho maksaa ja vielä luulee että auto on yhtä hyvä. No varmaan tasamaalla tai hiekkamontulla (sinne ei Kyoshoa kannata viedä). Kuka jaksaa oikoa käsityksiä, oppii jos oppii, tai sitten ei - ketä kiinnostaa. Hintahan se on useimmille mikä merkitsee. Ja kallishan se MP9 on, mutta ne jotka ovat ikänsä Kyosholla ajaneet osaavat autoa arvostaa ja hinta on toisarvoisempi juttu. Eipähän tarvitse alumiinipalikoita ostaa kassikaupalla päälle sitten ja homma onnistuu ilman yllätyksiä aina kasaamisesta lähtien.

Just kasasin yhden arvostetun jenkkimerkin auton ja tiettyhän sieltä puuttui yhdet ruuvit. Kiva lähteä tilaamaan jostain hevon-v*tun kuusesta niitä vaikka halvalla sai auton. Osien sovitus oli huono; no tottahan ne siitä ajamalla herkistyy. Jne.

e: Aivan totta tuo Hoken kommentti.
« Viimeksi muokattu: 27.01.09 - klo: 11.30 kirjoittanut Mika R »

Poissa jesi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Kyosho Rock Froce 2.2
« Vastaus #29 : 01.02.09 - klo: 13.27 »
/ Jere Siirilä