Kirjoittaja Aihe: Team Associated SC10  (Luettu 264784 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Roudari

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #780 : 16.04.16 - klo: 13.07 »
Onko tuo B4:n boksin keskiratas (idler gear) ihan perus kulutustavaraa? Eli on ihan normaalia joutua vaihtamaan sitä ~20 akullisen välein?

Kallishan tuo osa ei ole, mutta ajattelin silti kysäistä. Slipperi toimii mielestäni ihan normaalisti. Alkaa vaan tuo vaihteisto raksuttaa kovissa kiihdytyksissä ja paremman pidon paikoissa, eikä siitä nyt tosiaan ihan hirveän paljon ole aikaa, kun viimeksi juuri tuon keskirattaan vaihdoin.

Diffin ratas ei mielestäni ollut kulunut, mutta eipä kai senkään paljoa tarvitse kulua että alkaa yhdessä kulahtaneen keskirattaan kanssa hyppiä hampaita...

Kyllähän se idler gear on ihan kulutustavaraa. Toisilla niitä menee enemmän, toisilla vähemmän. Riippuu moottorista (tehon määrästä), slipperistä, ajotavasta, radasta ja niin edelleen. Alastulot hypyistä pitävälle alustalle tuntuvat ottavan koville, jos alas tullessa painaa hanaa. :tongue: Kyseinen osa taitaa olla hiukan alimitoitettu tällaiseen painavaan postilaatikkoon.

Mulla niitä meni pari kaudessa, kaveri joutui vaihtamaan useammin. Omalla kohdalla niitä alkoi mennä tiheämmin, kun top shaft:in hampaat kuluivat teräviksi. Vaihtamalla parani.

Idleriä saa myös alumiinisena. Se kyllä kestää, mutta pitää pahuksenmoista meteliä. :cheesy:

Niin, ja kertaakaan en muista käyneen niin, että idler/diffiratas olisivat noin vaan hyppineet hampaiden yli, aina on ollut hampaita poikki siinä kohtaa kun rutina alkaa. Rutina on kuulunut ennemminkin diffistä. Ja ajajakorokkeelta.

-Marko

Ensimmäinen RC-auto oli Graupner (Kyosho) Renault Alpine 310, vuonna 1982. Siitä se alamäki alkoi.

Poissa micsa

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #781 : 16.04.16 - klo: 19.52 »
Juu itse kuulun siihen porukkaan jonka SC10 söi idlereitä kuin leipää  :grin:
Joka kisaan uus ja silti saatto päivän aikana mennä sileeks... Kuten Marko tuossa mainitsi, topshaftin kunto vaikuttaa todella paljon idlereiden kestävyyteen...

Poissa Marazo

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #782 : 17.04.16 - klo: 22.29 »
Ok. No, ei siinä sitten muuta kuin kourallinen rattaita tilaukseen. Ja varmaan pitää tarkistaa samaan hyömyyn tuo top shaftin kunto.

Poissa Marazo

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #783 : 13.05.16 - klo: 09.58 »
Tällä kertaa rahinan ja raksutuksen perimmäinen syy ei ollutkaan top shaft tai idleri, vaan ratasdiffin rattaat. Oli (ainakin) toinen niistä isoista sivurattaista kulunut aika pahasti. Diffiöljy oli muuttunut kirkkaasta kauniin hopeanhohtoiseksi. :D

Tätä vähän epäilinkin, kun rahina tuntui kuuluvan varmemmin aina oikealle kääntyvissä mutkissa, lopulta eilen oltiin siinä pisteessä, että jokainen rytkäys, töyssy ja kiihdytys rasautti rattaita ja puolet tehoista tuntui hävinneen sen myötä.

Varaosapussista löytyi onneksi vanha kuuladiffi (ja boksi), jonka kunto on pieni arvoitus, mutta jos se toimisi ainakin sen aikaa kun odottelen uusia rattaita. On vaan niin paljon aina irroitettava rojuja, jotta saa boksin irti, että menee koko ilta kun tuon kanssa askartelee...

Poissa puddi

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #784 : 17.07.16 - klo: 22.02 »
Eli asson osanumero 7927 on se tappisarja, jota itse käytin. Vanhan GT2 auton osia.

Nythän on niin, että tuota voi olla melko vaikea saada. Joutuu melkein tilaamaan jenkkilästä tai odottamaan. Kyseinen ulompi tappi on 3mm x 23mm ja esim TC5 saranatapit (osanumero 31222, esim rcm:ltä) ovat tietääksenikseni 3x22 ja 3x25 (ulompi/sisempi). Itse lähtisin nyt kokeilemaan tuolla. (Tätä en siis ole itse testannut ja jos internet ei pidä paikkaansa dimensioiden suhteen niin homma ei tietenkään toimi... Muuten en näe mitään syytä miksi ei voisi käyttää tuota helpommin saatavaa settiä).

Moro,
Tilasin nuo TC5-saranatapit, mutta eivät soveltuneet tähän käyttöön koska ovat halkaisijaltaan liian pienet.
Tulivat läpi väärästä päästä yhden ratakierroksen jälkeen :grin:

Nyt sitten tarkemmin varaosapakkiani tutkittua löytyi nuo GT2:n tapit jo valmiina :roll:

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #785 : 02.12.16 - klo: 12.06 »
Mitä osia kannattaa varata pakkiin kun tuollaisella menee sisäradalle? Yleisimmät kulutusosat siis?

Poissa micsa.fi

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #786 : 02.12.16 - klo: 12.57 »
Mitä osia kannattaa varata pakkiin kun tuollaisella menee sisäradalle? Yleisimmät kulutusosat siis?

- Idler-rattaita
- tukivarsia (ainakin eteen)
- etupään saranatappien pidike (jos muovinen)
- vanttiruuveja (jos alkuperäiset kit-version teräsvantit)

Nokian Asso-kuskit vois kommentoida lisää kun ovat ajaneet SC10:llä vielä hiljattain. Omat muistikuvat ovat vuosilta 2011-2013.
Wacky Stack Racing Team

Poissa FLANA64

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #787 : 02.12.16 - klo: 13.04 »
C-palat ohjaukseen. Noita on joskus hajonnut
RPM etupuskuri on ikuinen. Jos on asson oma niin RPM puskuri kannattaa hommata
Taakse se T-pala

Poissa akkunen

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #788 : 02.12.16 - klo: 17.43 »
Tuossa on jo hyvä lista, mutta ehkäpä nuo tärkeimmät puuttuu.
Pallokupit :wink:
Team Associated SC5M

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #789 : 06.02.17 - klo: 18.10 »
Olisiko varaosaluetteloa / räjäytyskuvaa jossakin?

Poissa Metsäläinen

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Eurorc - Tamiya Lunch Box -  VQS - Blackfoot x 2 -  Avante BS - Element RC Builders kit 2 - Gatekeeper - Team Corally Jambo - Arrowmax - Halko - Hobbywing - Highest - Futaba

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #791 : 07.02.17 - klo: 13.42 »
Olisiko varaosaluetteloa / räjäytyskuvaa jossakin?

Löytyi näköjään asson sivuilta.

https://www.teamassociated.com/pdf/cars_and_trucks/SC10/Kit/cat_sc10kitrtr.pdf

ja koko manuaali

https://www.teamassociated.com/pdf/cars_and_trucks/SC10/Kit/7027_sc10_manual.pdf

Kiitos!  Eipä näytä esim. pohjalevyä Suomesta löytyvän. Onko joku nettikaupoista toista parempi Suomessa osien toimittamiseen?

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #792 : 07.02.17 - klo: 20.27 »


http://www.rcm.fi/9823-team-associated-chassis-sc10.html

Tätäkö kaipaat. Oletko kysynyt kuinka nopeasti saisi.
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #793 : 05.07.17 - klo: 18.47 »
Assohan tuossa toissapäivänä julkaisi tästä "uudelleenlämmitetyn" RTR-version, nimetty SC10.3:ksi:

https://www.teamassociated.com/news/latest_products/2011-new_sc10_3_brushless_ready-to-run

Aika samantyyppinen ratkaisu kuin SC10 RS.

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #794 : 15.09.17 - klo: 16.08 »
Onko uusissakin pallokupeissa pieni välys vai onko pallot kuluneet?

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #795 : 15.09.17 - klo: 20.17 »
Ei ole tullut varsinaisesti verrattua. Varaosaboksista kyllä löytyy uusia, mutta ei ole tarvetta vielä ollut kun alkuperäiset ovat pysyneet hyvin paikoillaan. Mutta eihän pallokuppi liian tiukka saa ollakaan ettei aiheuta mitään jumituksia. Esim. B5M-crossarin kansa aikoinaan piti nimenomaan hieman puristella pallokuppeja että tulivat löysemmiksi, kun olivat muuten liian tiukkoja. Viime kuussa rakennetun SC5M:n kanssa en samaa ongelma huomannut, eli ilmeisesti jossain vaiheessa ongelma sitten korjattu.

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #796 : 24.09.17 - klo: 21.16 »
Eka kisa takana käytetyllä antiikki-Assolla. Tavoitteet saavutettiin, eli yksi ehjä kisalähtö. Kaikissa muissa katoavat sähköt jättivät leikin kesken. Autohan on hankittu kaytettynä, ja vain jotta voisi ajella pojan auton kanssa yhdessä. Turussa sisäradan pinta on maalattu betoni ja renkaina minipinnit. Autoon on uusittu tukivarret, pallokupit ja pyörien laakerit. Napoihin vaihdettu aluhexit.

Hiukan kuitenkin kärpänen puri, eli olisiko vanhoja setuppeja SC10 Assoon kellään enää tallessa?

Poissa Roudari

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #797 : 25.09.17 - klo: 19.06 »
Eka kisa takana käytetyllä antiikki-Assolla. Tavoitteet saavutettiin, eli yksi ehjä kisalähtö. Kaikissa muissa katoavat sähköt jättivät leikin kesken. Autohan on hankittu kaytettynä, ja vain jotta voisi ajella pojan auton kanssa yhdessä. Turussa sisäradan pinta on maalattu betoni ja renkaina minipinnit. Autoon on uusittu tukivarret, pallokupit ja pyörien laakerit. Napoihin vaihdettu aluhexit.

Hiukan kuitenkin kärpänen puri, eli olisiko vanhoja setuppeja SC10 Assoon kellään enää tallessa?
Ainakin tuolla Ameriikan alkulähteillä on vielä jotain...
https://www.teamassociated.com/cars_and_trucks/SC10/Factory_Team/manuals_setups/
Ensimmäinen RC-auto oli Graupner (Kyosho) Renault Alpine 310, vuonna 1982. Siitä se alamäki alkoi.

Poissa micsa.fi

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #798 : 25.09.17 - klo: 20.43 »
Moi,

Tuossa jotain omia setuppeja takavuosilta:

https://www.dropbox.com/s/yofwia1uos0aagl/SC10%20Setup%20SCWC4%20Turku%202012-02-05.pdf?dl=0

https://www.dropbox.com/s/q9pd49y0lwku9it/SC10%20Setup%20SCWC%20Mockup%20Turku%202012-12-01.PDF?dl=0

Noi vanhat setupit on sitten alkuperäisillä smallbore iskareilla ja niihin sopivilla jousilla. Yhdessä lapussa oli maavaraksi merkitty 29/33mm, jota hieman epäilen kun yleensä tuuppia ajetaan perä alempanana.

Jos ei ole vielä hankittuna, niin suosittelen autoon ihan ekaksi RPM:n etupuskuria joka lisää eturungon kestävyyttä oleellisesti.
Wacky Stack Racing Team

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #799 : 27.09.17 - klo: 16.05 »
Tattis näistä!  Unohtui mainita se RPM:n puskuri autossa. Poika ajoi laitteen poikki (rikkoi isin auton) heti kohta sen saavuttua viime talvena. Kesän jälkeen innostuin hankkimaan osat ja niputin sen uudelleen. Radio on tosi outo käteen. Yksi mahdollisuus olisi laittaa Sanwan vastari, joista löytyy pakista ja käyttää Minin Sanwa MX-V radiota, joka on tuttu käteen. Kokeilemalla selviää ottaisiko Asson orkkis nopari ohjelmoisti käskyt vastaan Sanwan radiolta. Käsittääkseni ottaisi, kun ohjelmointikomento annetaan kaasun vedolla. Sama se kai on mikä vastari sen kaasukomennon noparille antaa.

Poissa Mölli

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #800 : 27.09.17 - klo: 19.33 »
Tattis näistä!  Unohtui mainita se RPM:n puskuri autossa. Poika ajoi laitteen poikki (rikkoi isin auton) heti kohta sen saavuttua viime talvena. Kesän jälkeen innostuin hankkimaan osat ja niputin sen uudelleen. Radio on tosi outo käteen. Yksi mahdollisuus olisi laittaa Sanwan vastari, joista löytyy pakista ja käyttää Minin Sanwa MX-V radiota, joka on tuttu käteen. Kokeilemalla selviää ottaisiko Asson orkkis nopari ohjelmoisti käskyt vastaan Sanwan radiolta. Käsittääkseni ottaisi, kun ohjelmointikomento annetaan kaasun vedolla. Sama se kai on mikä vastari sen kaasukomennon noparille antaa.

Nopari pitää sitten kalibroida uudelle vastarille.
AE B6, Dex8, Ultima SC, Axial SCX10

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #801 : 28.09.17 - klo: 19.15 »
Juu, kyllähän toki Sanwan vastari toimii Asson/Reedyn noparin kanssa (sillä tavalla on minullakin), pitää vaan tosiaan kalibrointi tehdä.

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #802 : 01.10.17 - klo: 00.00 »
Asson XP SC700 orkkisnopari lensi tunkiolle tänään. Pätki sähköjä ja säännöllisesti muutaman kierroksen jalkeen hypyn ländissä katosi sähköt. Lainasin toista noparia ja ongelma poistui. Löytyykö Hobbywingin Ezrun tai Xerun -sarja noparia joutavana kellään? Rajaus lähinnä tutun ohjelmointikortin mukaan.

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #803 : 01.10.17 - klo: 13.16 »
Mulla teki tuota muistaakseni muutaman kerran silloin tuoreeltaan sisäradalla kun vaihdoin tehokkaampaan servoon (sen orkkiksen hajottua alkuunsa). Oletin että olisi kyse ns. brown-outista, eli että ei jaksanut antaa tarpeeksi virtaa servolle ja kyykytti hetkellisesti koko systeemin. Siirsin silloin noparin ja samoin tuon 3300kv moottorin B5M-crossariin, keveydestä johtuen sen kanssa ongelmia ei esiintynyt vaikka vastaava tehokkaampi servo oli siinäkin. Ja sittemmin en ole saanut toistettua ulkoajossa mitenkään kummallakaan autolla, sisällä en ole tuolla ajanut 2,5 vuoteen... sikäli lähinnä eroa, että kun sisällä oli enemmän pitoa, niin esim. juuri hypystä alas tullessa voi tulla enempi sitä vääntöä servolle jos ei tule täydellisen suoraan. Toki myös ihan tavallisesti kääntäessä vauhdista voi tehdä. Mutta jos sulla on alkuperäinen servo, ei tuokaan sitä oikein selitä.

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #804 : 07.10.17 - klo: 10.36 »
Alkaa säädöt löytyä ja iästään huolimatta luonnikkaan kevyt ja lennokas vietävä pojan VXL LGC Traxxas Slash 2WD verrattuna. Asso on kuin pensselillä maalaisi, Slash taas muistuttaa pajavasaran heittoa varsi edelllä.

Nyt meni ensimmäinen idleriratas. Sikaa sisäradalla betonilla ja hyvin pitävillä minipinneillä annettu kyllä parikymmentä akullista. Ratas siis auton mukana tullut, en tiedä onko orkkis. Vaihteisto on auki ja avasin myös diffin. SC10RS-mallissa on tiivistetty diffi paperitiivistein ja tupla-o-renkain. Ohjekirja neuvoo kokoamaan auton vain voitelemalla rattaat ja akselit rasvalla. Optio-osissa luettellaan kyllä diffiöljyt eri paksuuksina.

Ajattelin koittaa 5000 öljyä. Diffin huoltosarja ja laatikon laakerointi pitää myös hankkia. Onko muuta laatikon sisälle tulevaa mikä pitäisi ottaa huomioon?
« Viimeksi muokattu: 08.10.17 - klo: 17.51 kirjoittanut Stahl-Ville »

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #805 : 07.10.17 - klo: 19.02 »
Eipä sinne oikein muuta jos ei kulumaa näy tai tunnu, orkkisosilla menee omanikin vielä. Mitä olen lueskellut niin aika moni on rasvasta öljyyn siirtynyt tuon diffin kanssa kyllä. Mitä olen lueskellut niin 3000 on vaikuttanut aika suositulta (mulla myös käytössä B5M:ssä ja SC5M:ssä, SC10:n diffiä en ole vielä tainnut avata), mutta on tuota 5000 käytetty myös.

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #806 : 31.10.17 - klo: 14.52 »
Nyt olis kaikki pussukat maailmalta kotiverstaassa ja päästään niputtamaan. Kuinkas paljon öljyä diffiin laitetaan? Noin ohuilla öljyillä aivan täyteen vai?

Poissa micsa

  • PRCA
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #807 : 31.10.17 - klo: 15.13 »
Entisenä sc10 ja nykyisenä sc5m kuskina vois sanoo et alle kymppitonnin öljyt on aika luiruja, vois ulkona toimia ku on liukasta.

Itellä oli sc10 ratasdiffissä  30000-100000wt öljyjä, riipuen radan pidosta. Jos mutkassa painat kaasua ja ei tapahdu muutakuin että sisäpyörä alkaa suttaamaan tyhjää, laita jäykempää öljyä. Jos taas tuntuu että auto ei oikein käänny notkeesti ja perä irtoaa pienelläkin kaasun painalluksella, kokeile löysempää öljyä.

Kyllä sieltä lopulta joku hyvä kompromissi löytyy öljyksi  :smiley: 

Poissa Stahl-Ville

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #808 : 05.12.17 - klo: 11.58 »
Entisenä sc10 ja nykyisenä sc5m kuskina vois sanoo et alle kymppitonnin öljyt on aika luiruja, vois ulkona toimia ku on liukasta.

Itellä oli sc10 ratasdiffissä  30000-100000wt öljyjä, riipuen radan pidosta. Jos mutkassa painat kaasua ja ei tapahdu muutakuin että sisäpyörä alkaa suttaamaan tyhjää, laita jäykempää öljyä. Jos taas tuntuu että auto ei oikein käänny notkeesti ja perä irtoaa pienelläkin kaasun painalluksella, kokeile löysempää öljyä.

Kyllä sieltä lopulta joku hyvä kompromissi löytyy öljyksi  :smiley:

Tuli varaosakasan mukaan nippu kuuladiffejä. Mitäs sellainen vaatii huolloksi? Uudet kuulat vai pelkkä putsaus? Jos lisääntynyttä huollon tarvetta ei pidä haittana, miten öljydiffin ja kuuladiffin paremmuus saavutettavan pidon jakautumisen kannalta?

Poissa tvih

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Team Associated SC10
« Vastaus #809 : 14.12.17 - klo: 17.23 »
Saas nähdä kuinka käy - tuli viimein shoppailtua kierteelliset iskarit SC10:een. Ei Asson omat kun ovat niin törkyhintaisia omaan budjettiin, vaan TrackStarit. Ihan asiallisilta vaikuttaa päällisin puolin, mutta kestävyys jää tietysti nähtäviksi. Sen verran kohtuullinen oli kuitenkin hinta että tuumasin että menee sitten vaikka hätävara-varaosina kisareissuilla kummallekin tuupille, jos ei muuten. Sikäli kuin olisivat käyttökelpoiset, niin enää oikeastaan ainoa mitä jäisi kaipaamaan autoon olis aluohjauspalat kun ei niitä vieläkään ole saanut aikaseksi hankittua.