Kirjoittaja Aihe: Asfalttirata Lavankoon  (Luettu 26681 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #30 : 27.06.09 - klo: 19.50 »
Olipa aika hektinen neljän tunnin rypistys.  :shocked: Taisi sadella viimeisiä pisaroita, kun saavuin paikalle. Välillä paistoi aurinkokin ja kun 16.30 aikaan saimme kamat kasaan alkoi ripsiä uudelleen vettä. Sää oli siis tilattu juuri sopivasti!  :grin:

Tuossa muutama huono kuva, mitä kolmeen pekkaan saatiin aikaan:

Eli saatiin rataprofiili maalattua, varikko ja pääsuoran pääty jäivät vielä tekemättä. Ei harjattu koko aluetta, vain "maaliurat". Maanantaina tulee harjakone, joka putsaa radan ja seuraavalla kerralla pääsemme viimeistelemään maalausta keltaisilla reuna-alueilla ja viivojakin täytyy vielä varmaan vahvistaa kertaalleen. Porukalla muokattiin rataprofiilia vielä paikan päällä muutamasta kohdasta ihan fiilispohjalta, ettei tulis kauhean pitkiä ja nopeita suoria jne. Mini Infernolla tehdyt koeajot antoi viitteitä hauskasta, mutta melko vaativasta radasta eikä vauhtiakaan jää puuttumaan...  :evil:

Kiitokset talkoilijoille (Pekka & Jon) tässä vaiheessa, en olis uskonut että saadaan rata näin hyvään malliin! Uusia talkoita suunnitellaan varmaan viikon päähän, ilmottelen kun saadaan aikataulut selväksi ja tilataan säitä!

Tomi

« Viimeksi muokattu: 27.06.09 - klo: 20.00 kirjoittanut TomiKoo »

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #31 : 27.06.09 - klo: 22.00 »
Hyvältä näyttää, hienoa että löytyy porukkaa talkoisiin radan tekoon. Mun piti myös tulla hommiin mutta toisen harrastuksen velvoitteet pakottivat pysymään pois hommista, joten täältä suunnalta erittäin iso käsi teille puuhamiehille.

Kylätason RC-kuski.

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #32 : 29.06.09 - klo: 22.52 »
Talkoillaan seuraavan kerran tulevana lauantaina (4.7.2009) kello 12.00 alkaen.

Tarkoituksena saada pääsuoran pääty sekä varikkoalue, keltaiset reuna-alueet sekä radan reunukset maalattua. Lisäksi tehdään mekkauspöytää ja reunavallia (2x4 lankusta ja paloletkuista) miten vaan aikataulun puolesta keretään. Pikkusateella vielä touhuillaan, eli ei olla kranttuja säälle.

Yritän haalia viikon aikana auton tai mp:n renkaita paikalle, muistaakseni laskimme että 15 kpl tarvitaan. Jos jollain on suhteita ilmaisten renkaiden löytymiseen (ja esim halua tuoda tullessaan...  :wink:), niin ilmoa YV:llä, kiitos! Itse koitan kaivella paikallisen rengasliikkeen takapihaa, mutta Skodaan tuskin kaikkia saa mahtumaan.

Jälleen kerran, lämpimästi tervetuloa!

Tomi

PS: Viereisten krossikisojen takia ajaminen radalla on tuona päivänä kielletty!

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #33 : 30.06.09 - klo: 21.50 »
Yritän haalia viikon aikana auton tai mp:n renkaita paikalle, muistaakseni laskimme että 15 kpl tarvitaan. Jos jollain on suhteita ilmaisten renkaiden löytymiseen (ja esim halua tuoda tullessaan...  :wink:), niin ilmoa YV:llä, kiitos!

Alustavasti rengaspulmat ratkaistu, mp etugummeja käytetään, kiitos jo etukäteen MikkoL! Rahdataan renkaat paikalle perjantaina.

Ja lauantaina sitten ne talkoot!!  :wink: :wink:

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #34 : 30.06.09 - klo: 22.07 »
Ihan mielenkiinnosta kysyn että onko pääsuoran radan leveys sama kuin muualla radalla. Aikas kaposelsta näyttää tuo leveys noista kuvista vaan  :shock:
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa jon.lindgren

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #35 : 30.06.09 - klo: 23.06 »
Pääsuora on kapea mutta lyhyt. Riittää hitaille autoille, kuten mineille.
Rata voisi sopia VTR:illekin. Käykää kokeilemassa  :azn:

Jonne

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #36 : 30.06.09 - klo: 23.50 »
Ihan mielenkiinnosta kysyn että onko pääsuoran radan leveys sama kuin muualla radalla. Aikas kaposelsta näyttää tuo leveys noista kuvista vaan  :shock:
Jerzi

Sullahan oli tilaisuus tulla ideoimaan ja toteuttamaan ratahanketta...
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #37 : 01.07.09 - klo: 08.20 »
Ihan mielenkiinnosta kysyn että onko pääsuoran radan leveys sama kuin muualla radalla. Aikas kaposelsta näyttää tuo leveys noista kuvista vaan  :shock:
Jerzi

Sullahan oli tilaisuus tulla ideoimaan ja toteuttamaan ratahanketta...

Kiitos hyvästä vastauksesta  :huh: Saikos kukaan selville tuosta vastauksesta että onko radan leveys pääsuoralla mikä  :huh: Vastaukseksi olis riittänyt JO tai EI kuin kuva nyt sitä ei liiemmin kerro  :huh:
Eli jos joku tietää että mikä on pääsuoran leveys muuhan ratakohtaan verrattuna niin olis kiva tietää.

Jerzi

PS Kiitos että vaivauduit sentään vastaamaan minulle  :lol:

Lisään viellä että jos minä johonki rata rojektiin menen mukaan niin siitä ei kyllä synny mitään joten jätän sen homman mielummin niille jotka sen osaa.
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #38 : 01.07.09 - klo: 08.46 »
Eli jos joku tietää että mikä on pääsuoran leveys muuhan ratakohtaan verrattuna niin olis kiva tietää.

Lisään viellä että jos minä johonki rata rojektiin menen mukaan niin siitä ei kyllä synny mitään joten jätän sen homman mielummin niille jotka sen osaa.

Pääsuoran leveys on about sama, kuin muuallakin, eli hitusen yli 2m. Vain varikon läheisyydessä olevat laajat mutkat on suurennettu n.20cm. Näin jälkikäteen ajatellen pääsuoraa olisi voinut levittää vähän, leveydeksi esim 2,5m mutta eipä vaikuta kauheasti ajamiseen. Hyvää ohituspaikkaa tuosta ei haluttu tehdä, koska pääsuoran alun loiva nopea kaarre ja suoran jälkeinen neulansilmä on vaikeita paikkoja. Siispä jätettiin neulansilmän ulostuloon hitaammille tilaa väistää, jos näyttää nopeampi tulevan niskaan.

Tällä radalla tuskin mitään "piirimestaruuskisoja" järjestetään, joten ei ole niin kauhian tarkkaa, kunhan on profiili, jota pitkin voi itseään haastaa. Ja rataa oli tekemässä kolmen harrastajan tehotiimi, jonka kesken päätökset tehtiin. Kaikki taidettiin olla ensikertalaisia hommassa, joten tulos on se mikä on. Kritiikkiä otetaan kyllä selät suorana vastaan, mutta siitä ei välitetä, koska kakkelssonit on jo housussa ja viivat radassa. Juu nou, itse kun tekee, niin saa sellaisen kuin sattuu tulemaan...  :wink:

Tomi

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #39 : 01.07.09 - klo: 09.18 »

Kiitos Tomi, tullaan joskus kokeilemaan rataa sinne.
Nyt on vaan tuo VTR fiilis hiukan hukassa kuin se rata mikä oli tehty tuonne sipoon kisoihin oli vaan niin pirun hyvä ja esim tattiksen rata siihen verrattuna on liian helppo tai ei ole niin tekninen lainkaan. Sipoon kisaalusta oli niin mahtava vaan, pieni kompleksi.
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #40 : 01.07.09 - klo: 09.23 »
Kiitos Tomi, tullaan joskus kokeilemaan rataa sinne.

Muistathan sitten Lavangon ratamaksun?  :police:  :cheesy:
Flying Calacucco

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #41 : 01.07.09 - klo: 11.05 »
Muistathan sitten Lavangon ratamaksun?  :police:  :cheesy:

Nyt kun sopivasti muistutit maksuista, niin kuinkas tämän radan maksu menee ja kuka siitä päättää? Kummoinen maksu tuosta nyt peritään jäljellä olevalta kesäkaudelta? Menee varmaankin samalla maksulla, kuin poltti-/sähkökrossiradan käyttö, eli 40€ vuosi? Tuonee ihan mukavasti lisätuloa, jos kuskeja mukaan innostuu!

Tomi

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #42 : 01.07.09 - klo: 11.58 »
UAU hallinnoi rata-aluetta ja näin ollen määrittelee myös maksut. Minun tiedossa ei ole mitään muuta, kuin se virallinen tieto, joka löytyy täältä.
Flying Calacucco

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #43 : 02.07.09 - klo: 22.02 »
Ja ratamaksuhan oikeuttaa kaikkien ratojen käyttöön.
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa SS

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #44 : 02.07.09 - klo: 22.04 »
Ja ratamaksuahan ei peritä jos osallistuminen tapahtuu vain täällä virtuaalimaailmassa.
Team Associated / Reedy             Sami Salmela Racing             -Make 12th scale great again-

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #45 : 04.07.09 - klo: 11.35 »
Ja ratamaksuahan ei peritä jos osallistuminen tapahtuu vain täällä virtuaalimaailmassa.

Jep, eikä talkoilustakaan peritä mitään! Lähden juuri kohti Vantaata, toivotaan kelejä ja innokasta talkooporukkaa...?!  :wink:

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #46 : 04.07.09 - klo: 19.46 »
toivotaan kelejä ja innokasta talkooporukkaa...?!  :wink:

Ja hommahan meni paremmin, kuin hyvin! Keli suosi ja neljän talkoolaisen (Pekka, Pekan poika, Vesa ja allekirjoittanut) voimin saatiin maalaukset valmiiksi. Itsellä oli väsy harteilla pitkäksi venähtäneestä cruising-illasta, mutta muut jaksoivat painaa uskomatonta kyytiä! Tuolla muutamia tuoreita kuvia tältä päivältä! Peräkontista löytyi muutama 1/10 koppa mallaamaan radan mittasuhteita...  :roll: :cool:

Pienin varauksin radan uskaltaa julistaa valmiiksi. Täytyy vielä tehdä suojavalleja (täytetty paloletku ja pehmustettu 2x4) kriittisiin paikkoihin. Ilman noita täytyy useamman auton kanssa hieman varoa, ettei lipsauta pääsuoralle vastapalloon tms. Niin ja tuon muutaman mp-renkaan lisää tulevalla viikolla joihinkin mutkiin.

Mutta kyllä tuonne ajamaan voi mennä, eli rata on auki!  :afro:

Tomi

Poissa jon.lindgren

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #47 : 04.07.09 - klo: 22.34 »
Hyvältä näyttää!

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #48 : 05.07.09 - klo: 08.51 »
Hienoa! Toi varikon vinoparkki on loistava juttu :smiley:

Innolla odotan sitä hetkeä että pääsee livenä tutustumaan rataan, pitää yrittää joku ilta pyörähtää paikalla.
Kylätason RC-kuski.

Poissa Hedgehog

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #49 : 08.07.09 - klo: 21.36 »
Joo iso käsi talkoo porukalle, :grin: täytyy varmaan kaivaa auto naftasta ja tulla koe ajamaan rata joku kerta. Tt-01 keppi 4wd autona ei ole niin herkkä pölylle ja kumppaakin rataan tutustuani lavanko on minusta minulle parempi rata. Täytyy vain maksaa jäsen ja rata maksut pois ensin. :undecided:
« Viimeksi muokattu: 09.07.09 - klo: 05.08 kirjoittanut Hedgehog »
Kiristä ne perk,,, pyörän mutterit ajon jälkeen.

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #50 : 08.07.09 - klo: 22.02 »
Hienoa, eikun sinne vaan ajamaan! Heitän huomenna töiden jälkeen lisää renkaita kriittisiin paikkoihin ja koitan saada jonkun auton ajokuntoon että pääsee vähän kokeilemaan...  :wink:

Poissa Hedgehog

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #51 : 11.07.09 - klo: 22.27 »
 :grin: yksi hyvä puoli yli kaiken lavankon asvalti radassa on että se kuivuu todella nopeaan. aamulla satoi ja puoleta päivin kun kävin rataa katsomassa se oli jo kuiva, toisin kun tattiksen rata joka oli ilta päivästä vielä lähinnä uimaallas karvajalka ja kumppanit teki töitä yli puolituntia että pääsivät ajamaan. Jahka Minejä rantautuu racing factoryyn sille lavanko yli hyvä rata  :wink:
Kiristä ne perk,,, pyörän mutterit ajon jälkeen.

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #52 : 11.07.09 - klo: 22.43 »
Tattis on hyvä/ paras paikka ajaa  :p
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa TomiKoo

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
    • Miihke RC Instassa
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #53 : 11.07.09 - klo: 23.05 »
Jahka Minejä rantautuu racing factoryyn sille lavanko yli hyvä rata  :wink:

Varmasti sopii Mineille (toisin kuin Tattis...) ja huhujen mukaan (kröhön Koheltaja) ei ollut hassumpi turistillakaan!  :wink:

Lavankoon siis tervemenoa!

Tomi

PS: Ja Jerry ei tuu nyt yhtään provoamaan meidän hienoa, isolla talkoopanoksella väännettyä "non-pro-rataa"...  :wink:

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #54 : 11.07.09 - klo: 23.11 »
Tattis on hyvä/ paras paikka ajaa  :p
Jerzi

Perustelut?

Sinne ei tarvitse maksaa ratamaksuja ja on himan lähellä? Oliko vielä jotain muuta?

:grin: yksi hyvä puoli yli kaiken lavankon asvalti radassa on että se kuivuu todella nopeaan. aamulla satoi ja puoleta päivin kun kävin rataa katsomassa se oli jo kuiva

Olin Lavangossa 9.00-11.30 ja aurinko paistoi eikä sateesta tietoakaan :huh:

Hyvää duunia on talkooporukka on saanut aikaiseksi. Rata on suorastaan muikea ajettava, helppo mutta vaikea. Profiili on helppo sisäistää mutta haastetta riittä jos mielii tasaisiin kierrosaikoihin, radan kapeus vaatii kuskilta tarkkuutta ajolinjoiden osalta. Tuli ajettua turistirenkailla sekä VTR renkailla, molemmilla pelitti hyvin tuolla radalla.  Radalla on yllättävän hyvä pito ja suurempi yllätys oli radan puhtaus, kolmen akun jälkeen auto ei ollut edes pölyinen. Tämän päivän perusteella rata on just makeimmillaan aloittelijoille (ei ajovuoroja/ruuhkaa), VTR:lle (hieman pomppuinen ja kapeahko rata) tai iavan kelle tahansa kuka haluaa ajaa asfalttipaanaa. Sopii myös viime talven sisäkauden 3Racingin krossirenkaiden loppuunkuluttamis paikaksi eli 501 sai myös tänään kyytiä osakseen. 

Suuri kiitos "ratatyöryhmälle", jotka ovat olleet talkoo voimin tehneet kovaa duunia harrastajien eteen, siellä rata odottaa ajajia ja ruuhkaa tai ajovuoroja ei tarvitse pohtia, ei muuta kun akut lataukseen ja Lavankoon ajamaan.

Siellä pystyy ajamaan nin turistilla kuin Minillä tai vaikkapa Nikkolla, tai miksei kuluttamaan viime talvikauden korssirengas jäämistöä, kuten tänään tuli tehtyä, turisti opiskelun lomassa.

Tervetuloa ajamaan Lavangon asfalttiradalle, siellä me harrastajat tapaamme toisiamme :azn:

EDIT: Pahoittelen kirjoitusvihreitä, räplään tekstiä heiluvalla näppiksellä (kirjaimellisesti). 
« Viimeksi muokattu: 11.07.09 - klo: 23.24 kirjoittanut Koheltaja »
Kylätason RC-kuski.

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #55 : 11.07.09 - klo: 23.28 »

Siellä on myös grilli  :lol: joka on sitten ihan MUST radalla.
Jerzi

PS Lainaten Tina Turneria, SIMPLE THE BEST :lol:
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #56 : 12.07.09 - klo: 08.51 »
Siellä on myös grilli  :lol: joka on sitten ihan MUST radalla.
Jerzi

No perhana, toi oli hyvä pointti :grin:
Kylätason RC-kuski.

Poissa Mikko M

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #57 : 12.07.09 - klo: 09.30 »
Ei oikein voi verrata lavangon ja tattiksen asfalttibaanoja kun niillä nyt on vähän erilaiset lähtökohdat.

Lavangon baana on suunnattu pääasiassa mineille, driftingeille ja vastaaville. Tattis on taas rataturisteille, joilla nyt ei kannata edes yrittää tulla lavangon baanalle  :cheesy:.

Poissa Hedgehog

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #58 : 12.07.09 - klo: 17.43 »
Yhtä kaikki kumpikin rata on pro tarkoitukseensa. On aivan älyttömän hienoa että on mahdollisuus harrastaa näin moni puolisesti. Ratoja turha verrata keskenään, kuten sanottu mun tarkoituksiin lavanko on pop ja pro/kisa autoille tattis on 10+ paikka. P:s kaiteen päällä on hopea korisokka jos joku sellaisen on hukannut, löysin kun kävin ihastelemassa sataa.
Kiristä ne perk,,, pyörän mutterit ajon jälkeen.

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Asfalttirata Lavankoon
« Vastaus #59 : 12.07.09 - klo: 18.34 »
Multa niitä sokkia lenteli eilen jokapuolelle, aattelin kylvää niitä pitkin kenttää jos ne vaikka lähtisi itämään ja saataisiin radan viereen korisokkapuu :wink:

Viikolla pitäisi varmaan joku ilta keretä radalle ulkoiluttamaan turistia :smiley:
Kylätason RC-kuski.