Kirjoittaja Aihe: Futaba 3PK ja 4PK- lähettimet; ohjauksen ja kaasun kalibrointi  (Luettu 3773 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa jval

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Asennettuani autooni kisoissa uuden nopeudensäätimen (Tekin) huomasin sellaisen seikan Futaban 3PK-lähettimessä että kun säätimen oli kalibroinut ja sen jälkeen vähensi ATL:stä jarrua 50% tienoille niin samalla siirtyi myös neutraali alue jonka huomasi siitä kun hipaisi kaasua niin renkaat jäivät pyörimään ja sitä piti korjata trimmillä. Säätimessä on sellainen ominaisuus ettei se käynnisty ajotilaan vaan jää vilkuttamaan error-ledejä mikäli se ei löydä neutraalia. Se taasen aiheutti sen etten ehtinyt ajoissa ensimmäiseen erään ja melkein myöhästyin mustakin alkueristä ja finaaleistakin ennen kuin keksin että mikä siihen auttaa.
Kisapaikalla tuo ratkaisemisen ei oikein ollut aikaa eikä käyttöohjekirjakaan ollut lähettyvillä.
Kotona lähettimen manuaalia tutkiessani löysin Adjuster-kalibrointikohdan ja tein lähettimelle kyseisen toimenpiteen. Tämän jälkeen neutraali ei enää siirtynyt vaikka ATL:n laittoi 0 prosenttiin.

Tuo edellä mainittu ongelma aiheutti hieman harmaampia hiuksia Kuusankosken kisoissa vaikka olen törmännyt samaan muillakin säätimillä. Niissä jarru ei ole ollut läheskään yhtä tehokas joten se ei ole haitannut mitenkään.

Vika ei siis ollut säätimessä/säätimissä vaan ohjaimessa. Manuaali kehottaakin tekemään kyseisen kalibroinnin ohjaukselle ja kaasulle jos lähetin on saanut iskun tai sitten säännöllisin väliajoin jotta lähetin pysyy ”in tune”.
« Viimeksi muokattu: 05.03.10 - klo: 14.21 kirjoittanut jval »
Janne Valtanen OSPA Ry
|  Roche P12V GT-12  |  Associated B6.2DC & B6DC |  Tamiya M05 Ver.II Pro & M03  | Hobbyfactory

Poissa Habaku

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Futaba 3PK- lähettimen kalibrointi
« Vastaus #1 : 05.02.10 - klo: 15.37 »
Moi

Mulla on vanhemman mallin 3pk, ei vissiin pks. Viime aikoina ollu sellasta häikkää et, kun kalibroin sieltä adjusterista kaasun, niin näyttää neutraalilla 54%  :shocked: Eikös sen pitäs 0% lähellä olla ? Ohjauksessa näin onpi.

Manuskaa ei raatioon ole, eikä jaksa netistäkään ettiä. Ei varsinaisesti ole ajamista häirinny, mut ois kiva jos joku vois heittää vinkkiä mikä mättää.
Hong Nor x2 pro etruggy , KM X2

Poissa Ile__

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Futaba 3PK- lähettimen kalibrointi
« Vastaus #2 : 05.02.10 - klo: 15.58 »
Manuskaa ei raatioon ole, eikä jaksa netistäkään ettiä.
Tuolta saa ladattua :wink:
Kyosho Inferno  VE  Race Spec

Poissa jval

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Futaba 3PK- lähettimen kalibrointi
« Vastaus #3 : 05.02.10 - klo: 17.50 »
Mulla on vanhemman mallin 3pk, ei vissiin pks. Viime aikoina ollu sellasta häikkää et, kun kalibroin sieltä adjusterista kaasun, niin näyttää neutraalilla 54%  :shocked: Eikös sen pitäs 0% lähellä olla?

Minulla vastaava lukema on 43%. Kaasua pitää painaa aika paljon että saavuttaa 0-kohdan mutta ei kai sillä ole väliä kalibroinnin jälkeen.
Janne Valtanen OSPA Ry
|  Roche P12V GT-12  |  Associated B6.2DC & B6DC |  Tamiya M05 Ver.II Pro & M03  | Hobbyfactory

Poissa Habaku

  • Meri-Lapin Pienoisautoilijat
    • Profiili
Vs: Futaba 3PK- lähettimen kalibrointi
« Vastaus #4 : 05.02.10 - klo: 20.04 »
Jep, ratioon kurkkasin justiinsa. Kaasunpotentiometri pääsee näköjään iän myötä pikkasen "elämään" ja näin olen rosentit on mitä on.

Ei se tosiaan omaakaan ajoa ole haitannut. Kalibroidessa vaan aina muistaa tuon "vian" ja tulee ihmeteltyä sitten, mikä mättää.

Että sellasta sieltä löyty  :wink:
Hong Nor x2 pro etruggy , KM X2

Poissa jval

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Futaba 3PK- lähettimen kalibrointi
« Vastaus #5 : 05.03.10 - klo: 11.10 »
Tuo Adjuster-kalibrointi löytyy myös 4PK-lähettimessä.
Janne Valtanen OSPA Ry
|  Roche P12V GT-12  |  Associated B6.2DC & B6DC |  Tamiya M05 Ver.II Pro & M03  | Hobbyfactory