DC sähkömoottorien perimmäinen ongelma on seuraava: Moottorihan toimii niin, että käämeihin tuodaan jännite, joka aiheutaa sähköisen tehonkulutuksen käämien resistanssin kanssa ja tuloksena on teoriassa tasainen nopeudesta riippumaton momentti. Tästä johtuen moottorin teho, joka on momentin ja pyörisnopeuden tulo, on tasaisesti nopeuden mukaan nouseva. Jos asiaa ajatellaan käämien kannalta, niin ne näkevät pyöriessään muuttuvat magneettikentän kestomagneettien takia ja näin indusoivat itseensä induktiojännitteen. Tämä jännite on kuitenkin vastakkaismerkkinen akun jännitteen kanssa ja jäljelle jää näiden kahden jännitteen erotus, joka käytännössä pyörittää moottoria ja aiheuttaa hyötytehoa. Näiden kahden ilmiön takia DC-sähkömoottorin tehokäyrät muistuttavat aina paraabelia ja virrankulutus suurinta pienillä nopeuksilla. Tämä on helppo osoittaa teoriassa.
Nyt perimmäiseen ongelmaan, eli aina jos keksitään jokin helppo tapa lisätä moottorin vääntöä, eli lisätään käämikierroksia, käytetään voimakkaampia magneetteja, pienennetään ilmarakoa, jne... ,niin samalla aina kasvatetaan myös vastustavaa induktiojännitettä! Tämän takia sähkömoottorit usein reagoivat yllättävästi joihinkin muutoksiin, joiden olettaisi pienentävän moottorin tehoa. Jos kuitenkin pienennetään induktiojännitettä vielä enemmän, saadaankin enemmän tehoa käyttöön yläkierroksilla. Tähän perustuu myös se, että viritetyt moottorit antavat enemmän tehoa pienemmällä lankamäärällä, vaikka nopeasti ajateltuna käämikierros*virta tulo pysyisi samana, induktiojännite kun riippuu vain käämikierroksista, eikä virrasta. Tämä selittää myös sen, että välityksee muuttuu raskaammiksi jatkuvasti. Nykymoottorit kun tuottavat tehoa mielummin alakierroksilla, koska teholisä johtuu pääasiassa paremmista magneeteista.
