Kirjoittaja Aihe: Alue-8:n sääntöjen kehittäminen  (Luettu 1402 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa VesaK

  • Veteraani
    • Profiili
Alue-8:n sääntöjen kehittäminen
« : 08.09.02 - klo: 15.15 »
Viime kauden päätyttyä heitin kehään muutaman aiheen, joista kentällä oli talven mittaan syntynyt keskusteluja. Silloinhan asia kuitattiin "riitelemiseksi". Koska Alue-8 -sarja toivottavasti jälleen pian käynnistyy, kopioin tähän alkuperäisen jutun, että asiat edes vilahtaisivat silmien edessä, ennen kuin uuden sarjan säännöt naulataan lukkoon:

=====
1. Lienee jo ajat siten unohtunut, että A8-kisasarja oli varsinaisesti tarkoitettu uusille tulokkaille. Ajatus oli hyvä, mutta sen olisi pitäisi myös näkyä jossakin. Ennen kaikkea kisakutsuissa, joita ei yleensä edes ollut. Kutsujen nimittäin pitäisi olla ”myyviä” ja rohkaisevia nimenomaan uusien tulokkaiden suuntaan.
Ensikertalaisten kisakoulutus erien alussa ei myöskään olisi pahitteeksi, kuten jopa muutamissa FinTrack-kisoissakin tuli tavaksi.

2. Yhden finaalierän systeemi on raaka. Jos käytettävissä on aikaa neljään erään per luokka, olisi kaikkien ”haastattelemieni” mielestä 2+2 –järjestelmä parempi kuin 3+1.
Ehdotan ensi kaudelle 3+2 tai 2+2 –systeemiä.

3. Myös TJ-10 voisi ajaa täydet 5 minuuttia per erä.

4. MN-10 oli hieno kokeilu, joka onnistui! Se on syytä säilyttää, ja toivon mukaan samaa kokeillaan muuallakin.
Osallistumisrajoitusten mielekkyyttä on kuitenkin syytä harkita, ja ottaa huomioon harrastajayhteisömme pienuus:
- myös kilpailulisenssin (=vakuutuksen) haltijalla pitää olla oikeus osallistua.
- K18 on parempi kuin K27.
On turha pelätä ammattilaisryntäystä luokkaan, tosi mielellä kisaavat pysyvät kyllä TS- ja TJ-luokissa.

Tiedän muutamasta kokemuksesta, että kaikenlaiset keskustelualoitteet, sen lisäksi että ne haukutaan lyttyyn itse asian vierestä, kaikuvat nimenomaan tässä yhteydessä melko varmasti kuuroille korville. Ilmoittaudun siksi vapaaehtoiseksi mukaan suunnittelemaan seuraavaa A8-sarjaa.
=====

Toivomuksena kisasarjaa järjestäville myös, että kisoista tiedottaminen voisi olla vähän ryhdikkäämpää kuin tähän asti. Voisin ottaa sen hoitaakseni, jos pääsen mukaan "suunnitteluryhmään".