Kirjoittaja Aihe: Kilpailukalenteri kaudelle 2012  (Luettu 31034 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Kilpailukalenteri kaudelle 2012
« : 20.09.11 - klo: 09.52 »
Liitteenä kilpailukalenteri kaudelle 2012. Alla hieman perusteluita kalenterin kaveriksi.

Yleisiä ajatuksia ensi kauden ohjelmasta

Kauden 2012 kalenteri on pyritty rakentamaan siten, että se palvelisi kaikkia mahdollisimman hyvin, päällekkäisiä kisoja Suomen kalenterissa ei ole kuin yksi - EPUA:n LS-5 kisat sekä Jyväskylän M-8 kilpailut.

Kesäsarjojen osalta on pyritty saamaan kisat järkevin välein kalenteriin, mutta siten, ettei kausi alkaisi heti toukokuussa. Tämä sallii paremman valmistautumisen kauteen, ja useita luokkia ajavat ehtivät laittaa kalustonsa kuntoon ilman stressiä. Pakottavana tekijänä on tietysti myös hakijoiden lukumäärä sekä toiveet kisojan ajankohdasta. Uskomme kuitenkin tällaisen kalenterimallin palvelevan paremmin, kuin usein totuttu malli, jossa kesäkausi alkaa pari viikkoa talvikauden jälkeen. Nyt kisat saadaan ajettua aikavälillä toukokuun puoliväli - elokuu.

Syksylle 2012 OSPA hakee C-12/TSM- Pohjoismaidenmestaruuskilpailuja Kiiminkiin.

Huomioikaa, että kalenteriin tulee vielä mahdollisia muutoksia EFRA-kokouksen jälkeen, kun PM-EM ja MM kisat sovitellaan kalenteriin. Siksi elokuulle sekä syyskuunalkuun on jätetty pari vapaata viikonloppua kv-kalenterin kanssa pelaamiseen. Muutokset tulevat todennäköisesti heinä-elokuulle. Myös helmi-maaliskuulle voi tulla muutoksia, kunhan selviää sisä EM:n ajankohta, mikäli ne ajetaan, kun on MM-vuosi Euroopassa.

Tarkemmat ohjeistot kullekkin sarjalle tulevat myöhemmin, josta siis erillisessä topicissa myöhemmin lisää.

Lajiryhmä toivoo - ja on enemmän kuin suositus, että JOKAISESTA kilpailun kaudelle 2012 saaneesta seurasta vähintään 1 henkilö osallistuu päätoimitsijakoulutukseen lokakuussa. Aiheesta toisaalla lisää.

Pienoisautoilun lajiryhmä pidättää oikeuden muutoksen tekemiseen kauden 2012 kalenterin suhteen.


C-12 SM-sarja

Yhdessä luokkayhteyshenkilön kanssa lajiryhmä päätti eriyttää C-12/CS-12 luokan erilliseen SM-sarjaan, jotta radat ja profiilit saadaan rakennettua paremmin luokalle sopivaksi, myös pito muodostuu luokan hengen mukaisesti paremmaksi, kun radalla ei ajeta touringautoilla samana päivänä. Näin myös FTT-sarjan kisoissa saadaan radalle touringluokkaan sopivammat avoimet profiilit. Sarja kattaa 4 osakilpailua, joista kolmen (3) parhaan kisan pisteet lasketaan SM-pisteisiin.

Myös muita pakottavia syitä muutokseen on ollut, kuten kasvavat osallistujamäärät talven FTT-kisoissa, minkä vuoksi kilpailuissa erien määrä kasvoi jo viime talvena siihen rajalle, että joko alkueriä tai treeniä olisi vähennettävä, jotta kaikki "normiformaatin" mukainen mahtuisi kisapäivälle - ja silti päivät olisivat venyneet 13-14h mittaisiksi.

Poikkeuksia kuitenkin on - Oulun FTT - jossa ajetaan tutuksi tulleella formaatilla eli lauantaina C-luokat ja TSS-10, sunnuntaina TSP- ja TSM-10. Profiilia muutetaan tarvittaessa viimekauden malliin sunnuntaiksi. Perusteena "combokisalle" on totuttu selkeästi pienempi osallistujamäärä, joka sallii kaikkien luokkien mahduttamisen samalle viikolle.


FinTrack Tour

Talven ja kesän kestävä FTT-sarja on 6 kisan mittainen, talvella ja kesällä molemmissa 3 kisaa.

Kaudelle 2013 on tavoitteena saada talvisarjasta ylivuotinen, jolloin kausi alkaisi marras-joulukuussa ja koostuisi 4 talvikauden kisasta ja kolmesta kesäkisasta. Asia on vireillä ja tuohon saadaa päätös syksyn aikana. Tälle kaudelle ylivuotisuus tulisi liian nopeasti, joten kisoja ajetaan kolme. Myöskään hakijoita ei ole ollut enempää siten, että kaikille luokille saataisiin järjestäjä myös kesän kisoihin.

Kauden 2012 kisat ovat talvella aiempia vuosia totutusta väljemmin, joka sallii kerhokilpailujen järjestämisen ja uusien kuskien mukaan värväämisen, sekä tietysti kv-kisoja kiertävät kuljettajat voivat helpommin ajaa Suomen kilpailuja ja jopa koko sarjan.

Maastosarja
Sähkökrossiautojen SM-sarja jatkuu perinteisellä formaatilla koostuen neljästä (4) kilpailusta, joista kolmen  (3) parhaan pisteet huomioidaan SM-sijoituksia jaettaessa. Sarja alkaa "vasta" kesäkuun puolivälissä Vaasasta, toisena osakilpailuna Joensuu uutena ratana, kolmas osakilpailu on Oulussa - kilpailu pyritään ajamaan yhdistettynä PM-/SM-kilpailuna. Sarjan viimeinen kilpailu ajetaan PKSRCA:n uudella ensi kesäksi valmistuvalla krossiradalla.

M-8
Polttiskrossisarja jatkuu perinteisellä formaatilla koostuen neljästä (4) kisasta, joista kolmen (3) parhaan kisan pisteet huomioidaan SM-sijoituksiin. Kausi alkaa Kauhavalta, jatkuu Turussa, josta siirrytään Jyväskylän kautta päätöskisaan PKSRCA:n radalle. Turun kisa on aikataulullisista syistä merkattu sunnuntaille 10.6. koska Laukaan FTT-kisan ajankohta on kunnassa pidettävän tapahtuman vuoksi 9.6. "lukittu" eikä muita vapaita viikonloppuna ole.

Gas Power Tour
Ratapolttissarja koostuu myös perinteisestä 4 kisan sarjasta. Kausi alkaa Kuusankoskelta toukokuussa, jatkuu Uudenkaupungin uusitulla radalla heinäkuussa, josta siirrytään Kouvolaan ja sieltä Hyvinkäälle. On keskusteltu C-8 luokan nostamisesta kansalliseksi luokaksi takaisin, ajopäivänä sama kuin TP-10.

LS-5 + GT-8
LS-5 luokan SM-sarja koostuu muiden kesäsarjojen tapaan neljästä (4) kisasta. Kausi alkaa tuplakisalla kesäkuun lopussa EPUA:n kisalla, eli lauantaina ajetaan sarjan ensimmäinen osakilpailu ja heti sunnuntaina toinen kisa.

Sarja jatkuu Gas Power touring yhteydessä Kouvolassa sunnuntaina. Samaan tapaan toimitaan Hyvinkään osakilpailussa elokuun lopulla.

Revisiohistoria:

edit1: lisätietoa FTT- ja C-12 sarjan Oulun osakilpailua koskien.
edit2: FTT-sarjan pistelasku (5/6) poistettu, tarkennetaan myöhemmin.
edit3: lisätty kalenteri 2012, jossa mukana 2012 vuoden alustavasti sovitut WinterJumps-kisat
edit4: versio 2.0 kalenterista lisätty 29.11.2011 klo 19.03
edit5: VERSIO 2.2
edit6: versio 2.3; PKSRCA M-8 kisa aikaisemmin, samoin M-10 kisa siirtyy aiemmaksi, M-8 EM on muutettu EFRA:n toimesta viikolla myöhemmäksi kokouksessa sovitusta, PKSRCA kansallinen LS-5 kisa lisätty kesäkuulle.

EFRA-kalenteri:


http://news.efra.ws/fileadmin/news/2011/11/Calendar_2012_v5.pdf
« Viimeksi muokattu: 27.02.12 - klo: 22.25 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Tuukka

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #1 : 20.09.11 - klo: 10.19 »
10.6 on huono ellei peräti kielletty ajankohta M-8 kisoille, koska kesäkuun toinen viikonloppu on aina pidetty B-EM kisat (peräti sääntöihin kirjattuna). Onko nyt toisin?

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #2 : 20.09.11 - klo: 10.20 »
Pari muokkausta tein ylläolevaan.

Lisätään siis vielä, että pyrkimyksenä oli saada kalenteri ajoissa näkyviin viime vuosista poiketen, jotta asioihin voidaan reagoida ajoissa, jos on tarvetta.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #3 : 20.09.11 - klo: 10.22 »
EFRA-kalenteri selviää marraskuussa, jolloin tuohonkin tulee selvyys. Kuten kalenterista huomaa, vaihtoehtoisia viikonloppuja ei juuri ole vapaan kalenterissa. Uutta päivämäärää voi ehdottaa, kunhan se ei laita koko kalenteria uusiksi.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Poinas2

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
    • WEBSTORE
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #4 : 20.09.11 - klo: 11.54 »
Mielenkiinnosta minkä takia maastosarja pitää ajattaa "korvessa" ? Etelämpää ei ole anottu enempää kisoja tms. ?
EA-Import Oy Webstore: www.eaimport.net
ALPHA Plus - BETA - BULLIT - TeamDurango - PIRANHA Fuel - M2C - TRESREY - KyPOM - H-Energy - REDS - RevolutionRcDesign - ThunderInnovation - Yaiba

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #5 : 20.09.11 - klo: 12.01 »
Määrittele korpi? Kisat pyritään ajamaan lajille parhaissa olosuhteissa ja maantieteellisesti myös siten, että kaikki kisat eivät ole kehäkolmosen sisällä. Myös uusia luokalle sopivia ratoja on tullut vasta Ouluun, ensi kesäksi Joensuuhun. Sekä myös Vantaalle.

Kalenteriin listattujen lisäksi hakijoita oli 1 muualta, mutta se perui hakemuksensa koska seuralla on jo toinen kisa kesällä. Muita ratoja ei 1/10 luokalle Suomessa sitten olekkaan.
« Viimeksi muokattu: 20.09.11 - klo: 12.16 kirjoittanut Vesa »
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa goos

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC kauppa
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #6 : 20.09.11 - klo: 12.14 »
Hieno työtä Vesa, aikataulujen yhteensaattaminen on varamsti ollut paljon duunia ja mukavaa että asioita on perusteltu.
HobbyWing | Team C | Gens Ace | VistaPower | Orion | Yokomo | Novarossi | TLR
EuroRc.com - Facebook

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #7 : 20.09.11 - klo: 12.34 »
Ihan tarkennuksena kysyn, eli TSP ajetaan ilmeisesti samalla tavoin kuin viimekaudellakin, eli 4 osakilpailua vain talvella?

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #8 : 20.09.11 - klo: 12.50 »
Tuohon FTT-formaattiin tulee tarkennusta myöhemmin MrCalelta, mutta suunnitelmissa on ajaa TSS-lauantaina, TSP-sunnuntaina. TSM- on kaksipäiväinen, alkaen lauantaina iltapäivällä ja jatkuen sunnuntaina finaalien ja alkuerien muodossa. Näin saadaan kisapäivää lyhemmäksi. Talven TSP-kisoja on kolme; Kypak, OSPA ja LMM. Mahdolliset lisäluokat lauantaille harkinnassa (esim tsp).
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa jtp

  • Kymen Pienoisautokerho
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #9 : 20.09.11 - klo: 12.59 »
Pientä selvennystä kaipaisin tuohon TP-10 ls-5 ja gt-8 yhtälöön.

Ajetaanko kuten ennen ls-5 lauantaina ja TP-10 ja GT-8 sunnuntaina? (siis näin kouvolassa ja hyvinkäällä)

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #10 : 20.09.11 - klo: 13.46 »
Rengasongelmien eli rattaiden tukkiintumisen jne takia ilmeisimmin toisinpäin, eli lauantaina TP-10 ja muut sunnuntaina, tämä asia on vielä auki.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Janne A

  • Veteraani
    • Profiili
    • finRC.com
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #11 : 20.09.11 - klo: 14.01 »
Hyvältä näyttää. Mielenkiintoinen ja rohkea ratkaisu tämä touringin ja mattoautojen eriyttäminen. Hyvää työtä!

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #12 : 20.09.11 - klo: 14.09 »
Erillinen C-luokkien SM-sarja toivottavasti saa tällä muutoksella lisää kuskeja, pääpiirteittäin asiaan suhtauduttiin positiivisin mielin kevään kyselyssä, jolla tätä pohjustettiin. Ajatuksena on myös järjestää kisat siten, että sunnuntaiksi järjestävä seura voi ajattaa harjoituskilpailujen muodossa esim. minejä ja VTR-luokkaa ja vaikkapa WGT, joilla saadaan "lisenssittömille" luokille kuskeja, ja oma "virallinen" sarjansa. Ja myös näin saadaan seuralle tuloja, koska on selvää, että pelkän C-sarjan järjestäminen on seuroille kalliimpaa kuin FTT, koska kuskeja ei ole niin paljon > tuloja vähemmän.

Toivomme kuitenkin tämän olevan suunta oikeaan ja luovan kasvualustaa sarjalle luokalle - niin C- kuin touring - paremmin sopivien ratojen myötä.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #13 : 20.09.11 - klo: 14.17 »
Tuohon FTT-formaattiin tulee tarkennusta myöhemmin MrCalelta, mutta suunnitelmissa on ajaa TSS-lauantaina, TSP-sunnuntaina. TSM- on kaksipäiväinen, alkaen lauantaina iltapäivällä ja jatkuen sunnuntaina finaalien ja alkuerien muodossa. Näin saadaan kisapäivää lyhemmäksi. Talven TSP-kisoja on kolme; Kypak, OSPA ja LMM. Mahdolliset lisäluokat lauantaille harkinnassa (esim tsp).

Outs....
Toivottavasti ei vähennä TSP osallistujamäärää tulevalla kaudella pahasti.
Entäs pisteiden lasku... 3/3 vai 3/2

En kannata TSP luokkaa lisäluokaksi lauantaille... Silloin saa liian kovan treeniedun kuskit jotka voivat olla ajamassa kahtena päivänä.
Tai jos jotain vastaavaa täytettä kaavaillaan niin sitten tarttis saada homma niin päin että ne viralliset sarjaan kuuluvat kisat on lauantaina ja täytekisa sunnuntaina.

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #14 : 20.09.11 - klo: 14.19 »
MrCale voi varmaankin kommentoida tuohon pistelaskuun TSP:n osalta.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa MirosHima

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #15 : 20.09.11 - klo: 19.25 »
Maastosarjan osalta näyttää hyvälle :)

Hyvää työtä vesa
Kyosho Ultima SC6 #Sponsored by RCJKL www.rcjkl.fi

Poissa sakari72

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #16 : 20.09.11 - klo: 20.33 »
Toivoisin itseni ja kuskieni puolesta TSS:ää ja TSP:ta lauantaille. Lauantain venyinen ei tunnu niin pahalta. TSM yksin sunnuntaina lyhentäisi kyseistä päivää jolloin myös kauempaa tulijat pääsevät lähtemään aikaisemmin kotiin.

Jyri

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #17 : 21.09.11 - klo: 16.24 »
Ekaan viestiin lisätty kalenteri 2012, jossa mukana 2012 vuoden alustavasti sovitut WinterJumps-kisat, jotta kisat olisi helpompi löytää samasta kalenterista.

Muistutan, että kalenteri on vielä alustava, kunnes arvokisat varmistuvat EFRA-kokouksen jälkeen 8.11.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Poinas2

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
    • WEBSTORE
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #18 : 22.09.11 - klo: 13.34 »
Määrittele korpi? Kisat pyritään ajamaan lajille parhaissa olosuhteissa ja maantieteellisesti myös siten, että kaikki kisat eivät ole kehäkolmosen sisällä. Myös uusia luokalle sopivia ratoja on tullut vasta Ouluun, ensi kesäksi Joensuuhun. Sekä myös Vantaalle.

Kalenteriin listattujen lisäksi hakijoita oli 1 muualta, mutta se perui hakemuksensa koska seuralla on jo toinen kisa kesällä. Muita ratoja ei 1/10 luokalle Suomessa sitten olekkaan.

Jalo ajatus tuo maantieteellinen peruste, nyt vaan 3/4 on jossain muualla kuin eteläsuomessa. Vaasa on radan puolesta ihan ehdoton juttu ja Ouluun pääsee lentäen joka vähentää tuskaa, mutta Joensuu nyt on sitä ihtiään. :) Mutta mikäs siinä, jos ei ollut hakijoita niin näillä mennään ja parempi että kalenteri kerrankin on kasassa joten propsit siitä. Samaten maastosarjan kisojen pitäminen erillään M8 karkeloista (huomioiden myös isot kisat suomen ulkopuolella) mahdollistaa ajamisen ristiin, toivottavasti tuohon päästään paremmin kuin tällä kaudella.   
EA-Import Oy Webstore: www.eaimport.net
ALPHA Plus - BETA - BULLIT - TeamDurango - PIRANHA Fuel - M2C - TRESREY - KyPOM - H-Energy - REDS - RevolutionRcDesign - ThunderInnovation - Yaiba

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #19 : 22.09.11 - klo: 14.25 »
Joensuu nyt on sitä ihtiään. :) 

Tämähän nyt riippuu ihan näkökannasta, Joensuuhan on tuossa ihan vieressä!. Itä-Suomeen muuton ja tämän kilpailukalenterin toteutumisen kautta minun keskimääräinen matkustustarve kilpailukauden aikana pienenee, joten tämä on suoranaista edistystä.

Onneks ei sentään Turkuun joudu kisaamaan tänä vuonna. :grin:
Flying Calacucco

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #20 : 22.09.11 - klo: 15.12 »
Kysymys C-12 SM-sarjaan liittyen:

Olisiko mielenkiintoa ajaa lauantaina ohessa WGT-luokkaa? Saataisiin kaikki foamiluokat samalle päivälle ja samaan kisaan.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Bulvaani

  • Lahden Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #21 : 22.09.11 - klo: 17.10 »
Toivoisin itseni ja kuskieni puolesta TSS:ää ja TSP:ta lauantaille. Lauantain venyinen ei tunnu niin pahalta. TSM yksin sunnuntaina lyhentäisi kyseistä päivää jolloin myös kauempaa tulijat pääsevät lähtemään aikaisemmin kotiin.

Jyri

Tätä komppaan siinä mielessä, että jos lauantaina aamusta aloitetaan ajamaan vain TSS-luokkaa, ei rataa pelkän vakioluokan kuskien voimin saada ajettavaan kuntoon (=pitoa baanaan) oikein millään. Totta kai ok tietysti TSM:kin, kunhan sen verran on porukkaa ajelemassa, että pito-olosuhteet saadaan kivasti kehittymään.
Vähän mietin kyllä sitä Oulun FTT:täkin. TSS-luokan kuskien ajattaminen tippaleipäprofiililla lauantaina on toki perinteistä, mutta jospa uudessa sarjassa Oulun kisa olisi sitten se, jossa profiili on kompromissi sekä mattiksille että turisteille. Näinhän on oltava, jos kerran kaikki muut kisat pidetään erillään.
Tiim Lahti

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #22 : 22.09.11 - klo: 18.33 »
Meillä on kyllä pyritty aina varsin hyvään kompromissiin profiilin suhteen (verrattuna moneen muuhun kilpailunjärjestäjään), joten eiköhän me jatketa tutulla linjalla. Sehän on totta että Suomen ajokulttuuriin touringille lankkurata ei sovi, vaihtelu kuitenkin virkistää. Myöskään lentokenttä ei palvele SM-luokkaa eli C-12:sta.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa NJ

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • NIXconcepts
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #23 : 23.09.11 - klo: 12.55 »
Kysymys C-12 SM-sarjaan liittyen:

Olisiko mielenkiintoa ajaa lauantaina ohessa WGT-luokkaa? Saataisiin kaikki foamiluokat samalle päivälle ja samaan kisaan.

Kannatetaan! Lienee loogisin paikka WGT-luokalle. Toivottavasti tätä luokkaa ei tyystin unohdeta.
NIXconcepts - I.materialise - Shapeways

Poissa Grasshopper

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #24 : 23.09.11 - klo: 13.58 »
Kysymys C-12 SM-sarjaan liittyen:

Olisiko mielenkiintoa ajaa lauantaina ohessa WGT-luokkaa? Saataisiin kaikki foamiluokat samalle päivälle ja samaan kisaan.

Kannatetaan! Lienee loogisin paikka WGT-luokalle. Toivottavasti tätä luokkaa ei tyystin unohdeta.

Onkos joku erityinen syy että tätä luokkaa pitäisi huomioida kun on olemassa lähes samanlaisille autoille CS-12? Hajoitetaan kilpailijat yhä pienempiin luokkiin vai?
Yokomo - Kyosho - Hobbywing - Intellect - Sanwa - Kawada

Poissa tturku

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #25 : 23.09.11 - klo: 14.33 »
ihan samalla tavalla voi WGT:stä tehdä lisäluokan, kuten krossissa on ollut noita postilaatikoita (CORReja). Itse omistan WGT:n en C-12 autoa ja ei ole ollut ajatustakaan ostaa sellaista. Jos tällä jossain on kilpailut (ilman esim. lisenssiä joka löytyy itseltä) niin hyvin voisin kuvitella osallistuvani karkeloihin.
-Tommi Turku- Team Racers Group Finland, Contrast Neox LS-5
Half Serious Racing since 2009

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #26 : 23.09.11 - klo: 14.43 »
Kaikissa SM-kisaviikonlopuissa lisenssi on edelleen tarpeen olipa luokka SM-arvoinen tai ei, jos se ajetaan samana päivänä SM-tai kansallisen luokan kanssa. WGT ei olisi poikkeus.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa Grasshopper

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #27 : 23.09.11 - klo: 14.50 »
ihan samalla tavalla voi WGT:stä tehdä lisäluokan, kuten krossissa on ollut noita postilaatikoita (CORReja). Itse omistan WGT:n en C-12 autoa ja ei ole ollut ajatustakaan ostaa sellaista. Jos tällä jossain on kilpailut (ilman esim. lisenssiä joka löytyy itseltä) niin hyvin voisin kuvitella osallistuvani karkeloihin.

Kaikella kunnioituksella,  miksi ihmeessä pitää ajaa 1/10 skaalan mattoautoilla jotain epävirallisia skaboja kun on saman periaatteen autoille (1/12 ) tarjolla jopa kaksi ihan kunnon kilpailuluokkaa joista esim. nuo Cs-12 autot kulkevat hyvin maltillisesti ja pysyvät kyllä ihan varmasti yhtä hyvin tai huonosti hanskassa kuin WGT-autotkin.

Kun luokkia on vähemmän, on todennäköisempää että kilpalijoita olemassaolevissa luokissa on enemmän. Minkä ihmeen takia pientä harrastajamäärää tulisi hajoittaa useisiin samankaltaisiin luokkiin?
Yokomo - Kyosho - Hobbywing - Intellect - Sanwa - Kawada

Poissa hana79

  • Kymen Pienoisautokerho
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #28 : 23.09.11 - klo: 15.26 »
Niin voisihan siellä olla Mini ja VTR luokkakin...  :shocked:
416we VTR ja voitosta voittoon

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Alustava kilpailukalenteri kaudelle 2012
« Vastaus #29 : 23.09.11 - klo: 15.34 »
Tuskin tulee mini- ja vtr-kuskit jos tarvii lisenssin. Se kun on lähtökohta. Ajatuksena on esitetty, että C-12 luokat siis lauantaina, sunnuntaina järjestävä seura voi halutessaan järkätä vtr ja miniskabat sunnuntaille kun ratakin on valmis.

Jotta vältytään turhalta kyselyltä ja arvailulta, tilanne on siis se että AKK-alaisissa kisoissa lisenssi on pakollinen, vaikka siellä ajettaisiin puukengillä. Jos ajetaan harjoituskilpailuja, siellä ei tarvitse lisenssiä. Nämä eivät kuitenkaan voi olla ja tapahtua samana päivänä samassa paikassa.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC