Aihe on erittäin hyvä. Juuri sellainen, jossa jokainen kisoissa käynyt voi antaa panoksensa uusien kisaajien rohkaisemiseksi - siis lajimme tulevaisuuden hyväksi.
Syy, miksi kukaan ei kirjoita mitään, on sama kuin millä tahansa elämän alalla nykyisin: ei viitsitä vaivautua. On paljon helpompaa olla tekemättä mitään, edes kertomatta omista kokemuksistaan, ja ainoastaan käydä lukemassa, onko joku muu saanut jotakin aikaiseksi. Foorumimme on jo pitkään ollut täynnä vapaamatkustajia, jotka eivät itse anna mitään. Siitä ne korkeat katsojaluvut.
Oma huoltaja-ensikokemukseni lyhyesti, koska olen saman jo aiemminkin kertonut:
Elettiin kevättä 2001, ja juniori oli käynyt 3-4kk harjoittelemassa Hiekkaharjun erinomaisissa aloittelijatreeneissä. Kerhokaveri Nappe rohkaisi osallistumaan VAU:n kerhokisoihin, ja sinne mentiin. Itselleni kokemus oli ikimuistoinen: jännityksen tunne juniorin ajoa katsellessa oli uskomattoman voimakas. Mutta positiivinen.
Itse kisa meni hyvin, ja olimmekin tarpeettoman kauan pysyneet sieltä poissa. Nimenomaan kerhokisoihin voi ja pitää mennä heti, kun pystyy ajamaan rataa ympäri ja tarvittaessa väistelemään muita autoja.
Sen jälkeen onkin sitten käyty lähes kaikki kisat läpi, mihin vain ollaan mukaan ehditty. FinnTrack-sarjaa on kierretty jo neljättä kierrosta, ja yksi kisa on käyty Ruotsissakin. Eikä ole tarvinnut katua ennen kuin vasta ihan viime aikoina, ja sekin muista syistä kuin itse lajista johtuen.
Autona ekassa kisassa ja kauan sen jälkeenkin oli Xpress MKIII. Haastava peli, mutta tarpeettoman vaikea säädettävä vasta-alkajalle.
Kisoissa on koettu varmasti kaikki mahdollinen, mitä yhdelle tiimille tarvitsee sattua. Viimeisimpänä viime lauantain crossikisafinaalit:
Hyvin ajettu neljäs lähtöruutu muuttui viimeiseksi sijaksi, koska
- ekassa finaalissa pyörä irtosi jo ensimmäisellä kierroksella. Irtosi, koska pyörän mutteri lepäsi rauhassa mekkauspöydällä :mrgreen:
- tokan finaalin hyvältä näyttänyt 2. sija päättyi hieman epäonnistuneeseen hyppyalastuloon ja matkan jatkamiseen nilkutellen.
- kolmannen finaalin sankari oli nostaja, joka ei löytänyt mollarenkaiden väliin joutunutta autoa: 51sek kierros, kun se normaalisti oli 24sek hujakoilla. Lisäksi auto näytti hyytyvän loppuvaiheessa.
Nämä vain vitseinä siitä, miten kenellä tahansa voi koska tahansa asiat mennä perusteellisesti pieleen. Kuten touring-EM-joukkueemme useille kisaajille kävi. Mutta siitä ei pidä lannistua, vaan siinä yksi lajin mausteista onkin, että yhtään ei tiedä, mitä ensi kerralla tapahtuu
