Kirjoittaja Aihe: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2  (Luettu 28225 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« : 08.09.14 - klo: 19.14 »
Laitoin röyhkeästi pystyyn oman aiheen projektille jonka saimme vihdoin sellaiseen pisteeseen, että sitä voi avata muillekin. Kirjoitin samat tekstit myös yksinkertaiseen blogiin, mutta siellä ei ole kommentointimahdollisuutta joten päätin nyt laittaa höpinät tännekin.

Projektin ydinryhmä koostuu kolmesta propellipäästä joilla on intoa enemmän kuin malttia. Rc-autojen pariin ajauduimme pari vuotta sitten jonkin sattuman kautta ja aika nopeassa tahdissa rc-autoihin liittyvää krääsää on kerääntynyt niin, että oli pakko vuokrata oma talli. Homma lähti liikkeelle 1:8 nitroista ja nyt on pääosissa 1:5 bensabuggyt (Smartechx2, Nutech ja Himoto).

Rc-autoilla ajaminen on pirun hauskaa puuhaa, mutta pakko myöntää kaiken muun säätämisen olevan se harrastuksen suola. Automme ovat täynnä toinen toistaan kummallisempia virityksiä joista muutamat jopa toimivat.

Heti alusta saakka pohdimme B-ryhmän rallikorin ostamista nitroautoihin, mutta rungon mittasuhteet olivat truggy-mallisissa autoissa sen verran epärealistiset, että suunnitelma piti haudata. Bensa-autot ostettuamme heräsi kiinnostus rallikoreihin uudelleen, mutta nyt ongelmaksi muodostui se, ettei autoillemme sopivia koreja ollut missään saatavilla. Etsittyämme netistä päivätolkulla koreja turhaan, päätimme tehdä moiset itse jos ei kerran muuten onnistu.

Auton esikuvan valinnassa ei ollut liiemmin ongelmia, Audi S1 ja Lancian S4 olivat suosikkeja mutta Audia puolsi sen askeliväli, joka skaalautui loistavasti meidän rungoille.

Idea vakuumimuokkaukselle tuli puolivahingossa jostain jo unohtuneesta nettiartikkelista ja ensimmäinen varsinainen steppi oli imurin liittäminen rei'itettyyn ruuvipurkkiin ja jostain työkalupakkauksesta löytyneen polykarbonaattipalan imaisu pullonkorkin ympärille. Hämmästys oli melkoinen kun puolen tunnin virittelyn jälkeen saimme muovin oikeasti asettumaan nätisti korkin ympärille. Se olikin viimeinen helppo ja nopea steppi projektissamme jonka vaiheita ajattelimme vähän avata tässä "blogissa" tai miksikä moista soopaa nyt haluaakaan kutsua.

Valitettavasti onnistuin tuhoamaan noin 250 projektikuvaa formatoimalla väärän muistikortin kamerasta, joten pitää tyytyä kännykällä otettuihin kuviin. Tunarointi harmittaa ennen kaikkea sen vuoksi, että kameralla oli otettu paljon kuvia itse vakuumimuovauslaitteista (vakuumipumppu, lämpölaatikko, imupöytä ja muovikehikko) kun taas kännykällä on otettu enemmän kuvia muotista.
« Viimeksi muokattu: 08.09.14 - klo: 19.19 kirjoittanut joseki »

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #1 : 08.09.14 - klo: 19.17 »
Meillä oli älytön määrä älyttömiä ideoita muotin rakentamistavoista, mutta suurin osa niistä kaatui kustannuksiin ja loput karsimme pois puuttuvien käsityötaitojen tai arvioidun työmäärän perusteella. Koko projektin yksi kantavista ajatuksista oli minimoidut kustannukset joten kaikki koneistetut ratkaisut olivat mahdottomia. Tutkimme kyllä erilaisia CNC- sekä 3D-tulostusratkaisuja ja varmaan tulevissa projekteissa nekin ovat jossain määrin mukana, mutta Audi-casessa päädyimme mahdollisimman simppeliin ratkaisuun. 

Ajatuksena oli rakentaa runko uretaanivaahdosta ja solumuovista (Finnfoamista tai vastaavista levyistä). Seuraavaksi piti päällystää runko savella ja viimeistellä kipsillä mikäli tarpeen.

Solumuovin työstö oli alussa vähän haparoivaa, mutta homma lähti rullaamaan koko ajan paremmin kun taidot ja työkalut kehittyivät.





Leikkasimme palat sahalla ja kuumalankaleikkurilla. Palat kiinnitettiin yhteen uretaanivaahdolla ja ruuveilla.



Kuumalankaleikkurin virtalähde katkaisi virrat parin minuutin välein joten jälki oli parhaimmillaanin aika rosoista. Suraavaa kertaa varten pitää hankkia kunnon virtalähde. Lisäksi sulavan solumuovin käry piinaa vieläkin mieltä ja oli todennäköisesti erittäin epäterveellistä joten suosittelen tuuletusta.



Rungon mittasuhteet ja symmetrian saimme kohdilleen (ainakin suunnilleen) pahvisten profiilipalojen ja tulostettujen kuvien avulla. Symmetrian saavuttaminen oli kieltämättä aika haasteellista, varsinkin kun yleensä toinen tyyppi teki oikeaa ja toinen vasenta puolta samanaikaisesti.




Foam-runko hiottuna hiekkapaperilla ja viilalla alkoi muistuttaa jo hieman Audia, tosin se muistutti vahvasti myös Mustangia jostain syystä.


Onneksi muistimme ottaa huomioon imureiät heti alussa. Jälkikäteen niiden tekeminen olisi ollut erittäin hankalaa. Käytimme mehupillejä ja rautalankaa kanavien muodostamiseen. Reikien poraamiseen piti tehdä itse terä koska ei löytynyt valmiiksi yhtään pitkää poranterää. Kuvasta ei näy kunnolla huikean tuotekehittelyn tuloksena syntynyt kärki joka leikkaisi vaikka betonia. 




Muotin runko piti alkuperäisen suunnitelman mukaan peittää kokonaan savella, mutta sen kanssa kävi köpelösti. Käytimme kahta eri savilaatua joista kumpikin kuivui ilman uunia. Toisen laadun kuivuminen oli liian nopeaa ja se lohkeili kokonaan irti rungosta.



Kirosimme ilmassa kuivuvan saven materiaalina alimpaan helvetiin ja siirryimme suoraan kipsivaiheeseen.



Kipsi oli ristiriitaisia tuntemuksia aiheuttanut materiaali. Toisaalta sitä oli helppo ja mukava työstää, mutta toisaalta tuntui ettei "lisäys, hionta, lisäys-hionta" -sykli lopu koskaan.

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #2 : 08.09.14 - klo: 19.19 »
Proof of consept protoja



Laitteiston suhteen olemme yrittäneet saada suuret linjat kohdalleen mahdollisimman nopeasti, välittämättä pienistä virheistä tai ongelmista. Alussa vedimme kaiken uusiksi jos homma ei toiminut tarpeesi hyvin, ja tätä jatkui kunnes saimme kasaan systeemin joka oli mielestämme tarpeeksi hyvä. Sen jälkeen muutimme kehitystavan toiseen äärilaitaan, siirryimme muuttamaan yhtä pientä asiaa kerrallaan ja testaamaan muutoksen vaikutukset ennen seuraavaa muokausta. Silti olemme joutuneet usein palaamaan monta steppiä taaksepäin ja rumbaa on pyöritetty jo liiankin kanssa. Vaikka muutos-testaus-korjaus sykliin on päässyt jo vähän leipiintymään, uskon sen olevan silti hyvä tapa kehittää pieniäkin projekteja. Ja ettei nyt menisi jeesusteluksi niin välillä innostumme tekemään kolme muutosta kerralla ja sitten ihmettelemme mikä niistä oikeastaan vaikutti mihinkin.

Lämmitykseen pohdimme aluksi mm. vastuksin varustettua laatikkoa joka käännettäisiin saranoilla muovin päälle. Muitakin ideoita syntyi vino pino, mutta loppujen lopuksi valitsimme mielestämme yksinkertaisimman toteuttaa. Teimme kakkoskakkosista ja kovalevyistä ylöspäin levenevän laatikon jonka vuorasimme foliolla ja pohjalle asetimme pari terassilämmitintä. Muovi tulee kehikossa laatikon päälle josta se siirretään muotin päälle muovattavaksi kunhan se on tarpeeksi ensin paistunut.

Laatikko oli helppo toteuttaa ja lämmitystehokin on ihan kelvollinen. Lisätehoa saimme lisäämällä lämmittimiä laatikon pohjalle. Kokeilimme myös kattoa laatikolle, mutta se sai muovin lämpenemään liian nopeasti. Olemme hakeneet lämmityksen tasaisuutta muuttamalla lämmittimien kulmia ja paikkoja sekä erilaisin heijastimin ja haemme edelleen optimaalista komboa. Lämmittämiseen liittyy myös pieni, mutta kiusallinen ongelma jota emme ole saaneet ratkaistua. Jos käytetään kirkasta muovia jossa ei voi olla suojakalvoja, miten mitata muovin lämpötila luotettavasti? Olemme kokeilleet infrapunamittarilla, mutta nykyään luotamme enemmän visuaaliseen havainnointiin. Eli kun muovi roikkuu tarpeeksi niin se on valmis.



Kehikko

Muovikehikko on projektin ysinkertaisin osa jonka ainoa haaste on ollut riittävä jäykkyys. Kehikko vääntyy yllättävän paljon painettaessa muovia muotin päälle. Olemme tehneet kehikon alaosan mdf-levystä ja yläosa on kulmaraudoin vahvistettua kakkoskakkosta. Puolet on kiinnitetty toisiinsa pultein/mutterein ja osien välissä on liimattuja kumillevyjä tuomassa pitoa/tiiviyttä muoviin. Olemme jo suunnitelleet uuden version kehikosta ja toteutamme sen kunhan kiireellisemmät asiat on saatu valmiiksi.



Imupöytä

Imupöydässä on yli 1400 käsin porattua reikää ja se on periaatteessa todella yksinkertainen rakenteellisesti. Laatikko on tehty 20mm levyistä siten, että sisällä oleva ilmatila on mahdollisimman pieni. Vakuumilaitteiston putki on liitetty laatikkoon alapuolelta ja sekä putki, että muutkin liitokset on tiivistetty Sikaflexillä. Laatikon päällä on tiivistenauhaa pari kierrosta jotta muovikehikon ja imupöydän väli olisi mahdollisimman tiivis.





Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #3 : 08.09.14 - klo: 19.25 »
Tarpeeksi voimakkaan vakuumin luominen tarpeeksi nopeasti on luonnollisesti onnistuneen muovauksen tärkeimpiä vaatimuksia. Ensimmäisessä versiossa käytimme yhtä imuria, seuraavaksi siirryimme tuplaimureihin ja nyt viimeisimmässä versiossa käytämme kompressoria joka on "käännetty" imemään ilmaa paineen tuottamisen sijaan. Laitteisto ei ehkä voita design-palkintoja, mutta se toimii mainiosti.

Ensimmäisen imurin löysimme Ekotorilta kympillä. Sen teho ei aivan riittänyt joten "lainasimme" tallin omistajan Kärcheriä pariksi. "Akimbona" imurit tuottivat kohtuullista jälkeä, mutta emme olleet riittävän vakuuttuneita systeemin toimivuuteen joten uhrasimme rakkaan Herkules-kompressorin projektille.



Kompressorin virittely projektiin on ollut sen verran härskiä väärinkäyttöä, että en avaa sitä muuta kuin kuvien muodossa.









Sugru on kyllä mahtava keksintö. Mikäli nippusiteet ja jesari pettävät, homman hoitaa mainio kumimössö.




Poissa Andrimus

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #4 : 08.09.14 - klo: 19.36 »
Aikas komia on poikien leikkipaikka :grin:
Tuosta kortin formatoinista. Ne kuvat saa takaisin erinnäköisillä ohjelmilla. Kunhan siihen ei ole kuvattu päälle mitään sen jälkeen. Liikkeet tekee sitä palautus hommaa n. Parilla kympillä.
Sandiskin oma ohjelma toimii yleensä todella hyvin.
No ei nuo kännykkä kuvatkaan nyt ihan potaskaa ole :tongue:

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #5 : 08.09.14 - klo: 19.50 »
Luonnollisesti olen kuvannut kortille formatoinnin jälkeen pari tuhatta huikeaa kissakuvaa ja ennen näkemättömiä auringonlaskuspektaakkeleita joten kyllä ne taitavat olla iäksi kadonneita valitettavasti.  :cry:

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #6 : 08.09.14 - klo: 19.53 »
Siirryttyämme kompressorin tuottamaan vakuumiin, kävi pelkomme muotin kestävyydestä valitettavasti toteen. Vakuumi murskasi aika pahasti muottia ja parin korjauskierroksen jälkeen päätimme tehdä uuden version jostain jämäkämmästä materiaalista. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja kunnes tulimme siihen tulokseen, että lisätään haastetta hommaan ja tehdään muotti betonista.



Valumuotin saimme tehtyä vanhalla muotilla tehdyistä testikoreista. Muovi niitattiin kiinni hätäisesti kyhättyyn laatikkoon ja toiselle puolelle paljon uretaania tukevoittamaan rakennelmaa. Tässä vaiheessa päätimme myös lisätä detaljeja muottiin, lähinnä konepeltiin erilaisia ilmanottoaukkoja.



Jotta saimme tilavuutta pienennettyä, teimme uretaanista sisäpuolelle pienemmän "muotin".



Tuhlattuamme purkkitolkulla uretaania, kävimme toimeen ja holautimme 60kg betonia valumuottiin. Betoni nosti tilavuuden pienentäjää aika voimakkaasti ja tässä kohdin myös muotin imuaukkojen muoviputket siirtyivät pois paikoiltaan.





Valujäljestä tuli ihan kelvollista, ainoastaan astinlaudat jäivät liian ohuiksi ja jouduimme leikkaamaan ne kokonaan pois. Samalla karsimme muovin venymisestä aiheutuneet pahkurat ja lisäsimme vähän vielä betonia kohtiin joiden arvelimme jääneen ohuiksi. Luonnollisesti muotti tipahti kerran käsistä joten paikkailimme samalla myös ko. tapaturman jälkiä. Saavutimme kohtuullisen hyvin tavoitteena olleen puolentoista sentin keskimääräisen seinämäpaksuuden (poikkeuksena lokasuojien 3cm).







Muotin sisään pursotimme uretaania ilmatilan minimoimiseksi ja jätimme imureikien ohjureina toimineet mehupillit paikoilleen. Suljimme muotin alaosan levyllä johon tuli muutama reikä imukanavia varten. Kanavat jouduimme poraamaan muotista läpi, mutta se ei onneksi ollut älyttömän vaativa operaatio puutteellisista työkaluista huolimatta.



Betonimuotin viimeistelyyn meni aikaa ihan tolkuttomasti. Pääsimme taas lempipuuhaamme levittämään ja hiomaan kipsiä.





Loputtoman hiomisen jälkeen maalasimme muotin vielä hiontamaalilla ja hioimme viimeisen kerran...toivottavasti.



Muotin teko oli hiomista lukuunottamatta hauskaa puuhaa, mutta enää en tekisi muottia betonista. Pelkästään paino aiheuttaa älyttömästi lisätyötä, eikä timanttilaikalla saa meidän taidoilla hionovaraista jälkeä aikaiseksi.

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #7 : 08.09.14 - klo: 19.54 »
Teimme parit testit ennen kuin pilasimme yhtään onnistunutta koria





Testeistä rohkaistuneina siirryimme maalaaman ensimmäistä onnistunutta koria ja epäonnistuimme täysin. Emme päässeet maaliin saakka sillä tarroissa käytetty muste levisi maskausnesteen vaikutuksesta ja viimeistelimme tuhon pyyhkimällä levinneet musteet asetonilla. Eli PETG ei kestä asetonia vaikka se muita kemikaaleja aika hyvin kestääkin.


Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #8 : 08.09.14 - klo: 19.55 »
Ensimmäinen maalaus on luonnollisesti tehdasvärityksen mukainen. Päätimme maalata mustat taustat etumaskiin ja muutaman ilmanottoaukon. Maalasimme myös konepellin ja c-pilareiden raidat mikä oli näin jälkikäteen ajatellen erittäin typerä ajatus. Raitojen tekeminen teipillä on älyttömästi helpompaa.

Käytimme sekä nestemaskia, että teippiä ja pakko myöntää, että teipin käytössä olisi pitänyt olla huolellisempi. ikkunoiden rajat tuli hutaistua kiireessä ja huonon työjäljen korjaaminen on helpoimmillaankin erittäin haastavaa. Kiire on toisaalta ihan ymmärrettävää sillä vuoden tahkottuamme laitteiston kanssa, ei valmista koria olisi millään malttanut odottaa.



Ostimme laatikollisen spray-maaleja ensimmäsiin testikoreihin, mutta jatkossa käytämme ruiskua. Korin maalaamiseen meni noin 2 pulloa keltaista, 2,5 pulloa valkoista, yksi pullo mustaa ja vähän punaista sekä harmaata. Valkoista olisi pitänyt laittaa vieläin reilummin, sen hyvä peittävyys vähän hämäsi heikossa valaistuksessa.





Epäonnistuneet raidat korjattiin ensin sähköteipillä, mutta myöhemmin raitoihin käytettiin säänkestävää tarraa.


Poissa tonza81

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #9 : 08.09.14 - klo: 19.58 »
Kyllä on jäätävää settiä!!!!!
Ei voi ku hattua nostaa!!!!!!

ROK :cool:
JQ Products-Alpha-Sanwa-Savöx                            Team Durango Dex410-Team Orion-Sanwa-Savöx                            Dex210-HW-Robitronics-Sanwa

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #10 : 08.09.14 - klo: 19.59 »
Päätimme säästää ja tulostaa tarrat kotitulostimella. Tulos oli katastrofaalinen monessakin mielessä. Tarrojen leikkaus ja liimaus oli tuskallisen työlästä, musteet levisivät ja jälki oli aika vaisua muutoinkin.


Onneksi pyörsimme päätöksemme olla käyttämättä ammattilaisia apuna ja teimme yhteistyössä hannulat.com:in kanssa hyvin onnistuneet tarrat. Ero kunnon painojäljen ja kovaan kulutukseen tarkoitetun materiaalin sekä kotitulosteen välillä on aika huikea. Kotitulosteita varten piirtämämme maskit ja detaljit kävivät sellaisenaan, mutta kaikki sponssitarrat ja raidat piirrettiin uudestaan ja hyvä niin. Tarrat saatiin myös muotoon leikattuina mikä tietysti helpotti asioita enemmän kuin kehtaan myöntää.





Tarrat herättivät auton aika lailla henkiin ja viimeinen silaus oli takasiipi sekä detaljit. Tässä kohtaa vähän harmitti, ettei käyttämämme kori ollut suinkaan parhaiten onnistunut yksilö, mutta positiivisena puolena on luonnollisesti se, että jatkossa koreista saa hienompia jo sen vuoksi, että muovausjälki on paljon parempaa.

Siipi muotoiltiin samasta puolentoista millin PETG:stä kuin korikin ja sen teossa pyrimme materiaalin tehokkaaseen käyttöön ja helppoon kokoamiseen. Siiven palaset on liitetty toisiinsa popniitein.



Lisäsimme myös muutaman detaljin jotka mielestämme luovat Audille ominaista ilmettä. Lisäsimme lokasuojiin "ohjurit" ja leikkasimme osan ilmanottoaukoista auki jonka jälkeen liimasimme taustalle alumiiniverkot. Ilmanottoaukot palvelevat ulkonäön lisäksi myös oikeasti ilmanottoaukkoina ja saatamme tehdä niitä vielä lisääkin.







Jatkossa myös tarrasettiin on lisätty muutama detalji, mutta niistä ei valitettavasti ole vielä kuvia jaettavaksi.

Kaiken koheltamisen jälkeen lopputuloksesta tuli sen verran tyydyttävä, etttä välillä epätoivoinenkin urakka tuntuu kaiken koetun arvoiselta.


Valmis kori.




Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #11 : 08.09.14 - klo: 20.00 »
Kiitos tonza!

Poissa Testikuski

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #12 : 08.09.14 - klo: 20.37 »
Mahtava projekti, kiitos kun toit julki.

Autosta vanteet hieman enemmän ulospäin niin on huippu siisti.
Ospa Rc

Poissa Andrimus

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #13 : 08.09.14 - klo: 20.52 »
Mahtava projekti, kiitos kun toit julki.

Autosta vanteet hieman enemmän ulospäin niin on huippu siisti.
Mietin samaa.. Leveämmät tassut olis kruunu tuohon.

Poissa Pazuu

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #14 : 08.09.14 - klo: 21.26 »
Onkos tuo mille alustalle tehty?
1/5 FG "Bobby Car" Monster Truck 2WD
1/4 FG Volvo Marder Rallycross

Poissa P.R

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #15 : 08.09.14 - klo: 21.28 »
Asiallinen projektikertomus ja TOOOODELLA hienoa työtä!
Urkkikori on vaan niin nätti :azn:
Tuosta nyt vaan tekemään sarjatuotantona kohtuullista korvausta vastaan,moni varmaan haluis tuollasen :cool:
Team Näätäracing                 www.rcm.fi

Poissa thomsva

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #16 : 08.09.14 - klo: 21.51 »
Wau, hieno projekti!!!!
Talvi: GT12 / M-Chassis, F1  Kesä: FG Mini 1:5

Poissa nassikka10

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #17 : 08.09.14 - klo: 22.38 »
Todella upeaa jälkeä! Kiitos kun jaoit meidän kanssa koko projektin vaiheet.
XRay T3-11, Sanwa MT-4

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #18 : 08.09.14 - klo: 22.54 »
Kiitos kehuista.

Kuvissa näkyvä auto on Smartech Thunderboltin alustalla. Kori ei ole kaikissa kuvissa ihan oikeassa kohdassa johtuen koripostien väliaikaisesta kiinnitysestä. Hyvä puoli väljyydessä on se, että mahtuu vähän leveämpikin auto alle, esim. Nutech ja Redcatin Rampage ovat sen verran leveitä, että täyttävät lokasuojat juuri sopivasti.

Smartechin akseliväli on 520mm ja kuten kuvista näkee, on se aika lailla minimimitta. Eli pidempi akseliväli on ok mutta lyhyemmän kanssa voi tulla ongelmia.

Mikäli kiinnostusta löytyy niin toki teemme noita koreja muillekin vaikka varsinaiseen sarjatuotantoon asti ei taida riittää resursseja.

Poissa nani

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #19 : 09.09.14 - klo: 05.54 »
Siistiä jälkeä missäs hinnoissa korit liikkuvat

Poissa Lehtibakka

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #20 : 09.09.14 - klo: 07.26 »
Herranjestas.

Tämä oli parasta mitä foorumilta olen pitkään aikaan lueskellut!!! Todella hienoa työtä!!

Poissa quazster

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #21 : 09.09.14 - klo: 14.35 »
Lainaus
Tämä oli parasta mitä foorumilta olen pitkään aikaan lueskellut!!! Todella hienoa työtä!!

Kyllä!

Vinkiksi, jos tarrat tekee värilaserilla niin kotonakin saa vedenpitävää ja ihan passein näköistä lopputulosta (ainakin minun käyttämillä materiaaleilla).

Poissa Ilari58

  • Äänekosken Pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #22 : 09.09.14 - klo: 15.33 »
Ihan älyttömän hieno! Jos olis 1:5 auto niin ei vois olla hommaamatta tollasta. Vieläkun teet hienon rallipätkä videon tuosta  :cool: Näille projekteille voisi olla ihan oma aihe alueensa, tosi mukava näitä aina lueskella ja sit myöhemmin itkeä miksei itse voi osata  :grin:
“When I came around the corner, it all went to Hælvette” -Petter Solberg

Poissa ylikar-h

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #23 : 09.09.14 - klo: 17.19 »
Jep..ei voi muutakuin ihmetellä ja taas ihmetellä ja jos myyntiin tulee "kohtuullisella hinnalla", niin heti lähtee tilaus.

Poissa Grinder083

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #24 : 09.09.14 - klo: 18.51 »
Wauuu ! ONNEKSI Löytyy Vielä ihmisiä Jotka oikeasti toteuttaa itseänsä, jotta saavat mitä haluavat  :azn: jOO...ei voi kun Nostaa kaksin käsin hattua ja Kyllä Pitänee Omaan MCD RVV4 saada kanssa Audin Koppa Jos vain tulee tuotantoon harrastelijoille Kohtuullisella Hinnalla  :wink: :wink: Kyllähän 4-vetosessa Ralli Mcd:ees Oikea Kori pitää olla   :cool:
HPI BAJA 5B Snake-Edition ,MCD RRV4 KubbelWagen ,Associated TC4 ClubRacer ,Kyosho MP6 ,Kyosho LandMax 2,Cen Magnum NX,Tamiya Bonzer Monster,Xray 006/007/008,ex axial honcho ja ex Chevy 6x6

Poissa hana79

  • Kymen Pienoisautokerho
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #25 : 09.09.14 - klo: 20.29 »
Siis todella hieno. Tälläsiä rojekteja on kiva katella ja lukea.
416we VTR ja voitosta voittoon

Poissa kenblock

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #26 : 10.09.14 - klo: 10.01 »
Ei voi gyl muut sannoo, et oha muute hiano AUDI, tos o menny tunttei ja taas tunttei ku to muoti ootta teheny, hattua pakko nostta teil

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #27 : 10.09.14 - klo: 12.01 »
Gyl o rojekt kohila :laugh:
Mä digga hiano gori gyl jäbä duunannu hei :tongue:
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa joseki

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #28 : 11.09.14 - klo: 00.15 »
Tässähän raavas mies punastuu kaikista positiivisista kommenteista.

Saatiin tarravelhon kanssa luotua vähän lisää detaljeja uusien tarrojen muodossa, mm. takaosan tuulettimet, rekisterikilpi, korisokat ja korjatut numeroläpyskät. Laitan kuvia kunhan saamme toisen korin valmiiksi.

Toisen projektilaisen korin muovaus onnistui paremmin kuin omani joka oli aiemman vakuumilaitteistoversion lopputulos ja tällä kertaa ei tarvitse peitellä teipeillä maalausvirheitä koska minä en maalannut koria.

Poissa Racinwhitbaja

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Projekti - Audi Sport Quattro S1 E2
« Vastaus #29 : 11.09.14 - klo: 16.30 »
Kyllä on komea projekti teillä menossa! Miten monta koria pystytte tekemään jos vaikka yhden itellekkin sais ostettua?
MCD RRV4 30,5cc ProStock, Jofer, Samba, Savöx  Futaba4PL Baja 5Bss & 5Tss29cc