Kirjoittaja Aihe: FTT 2016 Sääntökeskustelu  (Luettu 41058 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa jarkko

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • PKSRCA kotisivut
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #90 : 02.02.16 - klo: 11.24 »
+1
Henkilökohtaisesti kannatan alla olevaa ja olen tehnyt saman sisältöisen ehdotuksen sääntömuutoksesta jo parina vuonna. Kilpailukohtaisessa palkitsemisessa pääpainon tulisi olla junioreissa, jopa vain junioreissa.

Tämän vuoden säännöissä on palkintojen määrää hieman lisätty viime vuodesta.

PS. tämä on vain henkilökohtainen kantani, jota ei tule tulkita edustamani seuran kannaksi.

Ehdotus muutoksesta tulevien vuosien ohjeeseen: Luovutaan mitaleista ja pokaaleista ja muista koriste-esineistä muiden kuin junioreiden osalta. Kisan päätteeksi ajajakokouksen kaltainen yhteenveto jossa kisan järjestäjän edustaja vetää päivän yhteen tulosten osalta. Junnuille siis pokaalit ja mitalit entiseen malliin mutta senioreille lämmintä kättä ja hyvää mieltä sekä raikuvat aplodit kaikille osallistujille. Rahapulassa kärvistelevien seurojen osalta säästyy ajan yli pitkä penni.

Jk. Itte ajan yleensä Ö-finaalissa ja kuitenkin kotona varsin usein pitää ensimmäiseksi pilkkoa pokaali palavaan ja metallijätteeseen. Tuntuu tuhlaukselta näinä aikoina kun jätteen määrää pitäisi pikemminkin vähentää.

Infinity | Capricorn | CRC | Novarossi

Poissa Ender

  • Vesivehmaan RC-rata
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #91 : 02.02.16 - klo: 11.51 »
Ehdotus muutoksesta tulevien vuosien ohjeeseen: Luovutaan mitaleista ja pokaaleista ja muista koriste-esineistä muiden kuin junioreiden osalta.

Tästä olen eri mieltä.

Vaikka en itse tätä niin vakavasti ota, toimii tuo rihkama jonkinlaisena ”henkisenä” kilpailuviettiä lisäävänä tekijänä.

Eli palkinnot A-finaalin kolmelle parhaalle ja sitten jokaisen alemman finaalin voittajalle.

Junioreillekin palkinto vain kolmelle parhaalle. En tiedä onko se niin kiva kokemus uudelle juniorille olla kymmenentenä valokuvattavana, kun edellä voi olla montakin vuotta itseä nuorempaa (ovat voineet kuitenkin harrastaa jo monta vuotta)

Poissa PMi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #92 : 02.02.16 - klo: 12.43 »
Palkinnot, kuuluu niihin aiheisiin jotka pomppaa aina esille, milloin liikaa ja milloin liian vähän.
Nykyinen palkintojen jako malli on sitä mitä valtaosa kilpailijoista halusi viimevuoden kyselyn perusteella.

Enemmän kuin palkintoihin ja niiden määrään, kannattaisi kilpailijoiden lukea kilpailu säännöt AKK:n kirjasta ja etenkin FTT-säännöt. Varsinkin käytetyn renkaan osalta.
« Viimeksi muokattu: 02.02.16 - klo: 12.52 kirjoittanut PMi »
Power Racing / Awesomatic  / Sanwa / LRP

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #93 : 02.02.16 - klo: 12.54 »
Pikkukiulut maksaa pari euroa kappale, en usko että seurojen rahapula on niistä kiinni. Itselle kipot ja kupit ovat kisoista saatuja muistoesineitä, joita on mukava silloin tällöin fiilistellä "takan reunalla". Niiden kautta tulee mukavasti mieleen menneet kisat ja siellä mahdollisesti saavutettu menestys ja mukava tunnelma. Olkoonkin turhamaista, mutta minusta on kiva saada joku konkreettinenkin muisto kisoista, etenkin jos sattui jollain tasolla pärjäämään.
Flying Calacucco

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #94 : 02.02.16 - klo: 12.59 »
Toisena asiana mainitsen, että nyt on hyvät moottorit, noparit ja etenkin renkaat on minun mieleen. Älkää sotkeko toimivaa kokonaisuutta uudelleen kilpailuttamalla jos vaan samoja vermeitä on tulevillakin kausilla saatavilla.
Flying Calacucco

Poissa jarkko

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • PKSRCA kotisivut
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #95 : 02.02.16 - klo: 13.25 »
Kilpailunjärjestäjien pokaaliputiikeista ostamat palkinnot ovat Suomessa vuositasolla karkeasti arvioiden noin 5.000 euron varainsiirto harrastajilta pokaalikauppiaille. Siis rahaa joka käytetään harrastukseen, mutta joka suuntautuu suoraan pois lajin piiristä.

Jos edes palkinnot voisi ostaa alan kauppiaalta, niin pysyisi raha lähempänä harrastusta. Olisiko tässä kehittämisen paikka?

Oman perheen hyllyissä yli 90% niistä on turhia pölynkerääjiä ja ongelmajätteeksi luokiteltavissa.
Muutama pytty on niitä Peitsamon mainitsemia menneistä hienoista hetkistä muistuttajia.
Infinity | Capricorn | CRC | Novarossi

Poissa APK

  • Ylläpitäjä
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #96 : 02.02.16 - klo: 13.35 »
itse pidän palkinnoista silloin kun niille on aihetta. itse palkintojen ongelmajäteongelmaan on ratkaisu: niitä voi lahjoittaa muihin kerho- tai seuratoimintaan tai esim. kehitysvammaisten toimintaan. Itse tein jälkimmäisen ja niistä oltiin hyvin kiitollisia.

Ykstyyppimoottoreissa ja säätimissä on se huono puoli, että mallit uudistuu ja vanhojen tuotanto loppuu ajan myötä--> vanhoja hyväksihavaittuja ei saa kauaa.
Myytävänä. http://rc10.fi/index.php?action=profile;area=showposts;sa=topics;u=6
Team Xray X12 2023, Team Xray XB8e 2023, Hobbywing& Sanwa/Highest

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #97 : 02.02.16 - klo: 13.56 »
Säännöissä määrättiin takavuosina, että vähintään 30% kilpailun tuloista pitää käyttää palkintoihin.

Ajatuksena on pitää stanussa nykyinen combo, sillä saatavuus ja käyttökokemukset ovat olleet hyvät, enkä näe tarvetta vaihdattaa comboa vaihtamisen ilosta.

TSP-10 -kone menee uusiksi ja on kiinteällä ennakolla jatkossa. Tarjouskilpailut ja testit ilmoitellaan pikimmiten.

Renkaan osalta myös katsotaan mikä on tarjonta ja tilanne.

Palkintojen hinta, laatu ja maksaja vaihtelee seurasta ja paikkakunnasta riippuen hyvinkin paljon.
Käytännössä isotkin palkinnot saa 100-päiselle kisaajajoukolle nykysäännöillä noin 250-400 eurolla, joka on n 10-20% kisan tuotosta.

Itse oon lahjottanu ilmaiseksi omalle seuralle noin 50+ vähemmän tärkeetä pokaalia kertsikisoja yms varten.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa jarkko

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • PKSRCA kotisivut
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #98 : 02.02.16 - klo: 14.56 »
Säännöissä määrättiin takavuosina, että vähintään 30% kilpailun tuloista pitää käyttää palkintoihin.
....
Itse oon lahjottanu ilmaiseksi omalle seuralle noin 50+ vähemmän tärkeetä pokaalia kertsikisoja yms varten.

Kiertoon niitä on meidänkin hyllystä laitettu jonkin verran ja se onkin suositeltavampaa kuin roskikseen/romutukseen laittaminen.

Näkisin mieluiten, että olisi tapa/-oja kierrättää palkintojen osuus 10 tai 20 tai vaikka 30% kilpailun tuotoista takaisin harrastuksen piiriin eikä pääosin ulkopuolelle niin kuin nyt.
Infinity | Capricorn | CRC | Novarossi

Poissa goos

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC kauppa
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #99 : 02.02.16 - klo: 15.05 »
Kilpailunjärjestäjien pokaaliputiikeista ostamat palkinnot ovat Suomessa vuositasolla karkeasti arvioiden noin 5.000 euron varainsiirto harrastajilta pokaalikauppiaille. Siis rahaa joka käytetään harrastukseen, mutta joka suuntautuu suoraan pois lajin piiristä.

Jos edes palkinnot voisi ostaa alan kauppiaalta, niin pysyisi raha lähempänä harrastusta. Olisiko tässä kehittämisen paikka?

Oman perheen hyllyissä yli 90% niistä on turhia pölynkerääjiä ja ongelmajätteeksi luokiteltavissa.
Muutama pytty on niitä Peitsamon mainitsemia menneistä hienoista hetkistä muistuttajia.

Itse uskon että jos kilpailuttais pokaalimyyjät ja sitä kautta kaikki ostaisivat samasta paikkaa (riitävä valikoima ettei kaikki oo samanlaisia) saisi varmasti parhaan hyödyn työmäärän nähden irti.

Itse kippohan ei paljoa kiinasta myöskään maksa, mutta kaiverrus on se mikä maksaa.  Vakavaraiset seurat säästäisivät varmasti hyvät rahat jos tilaisivat isompia settejä kiinasta ja olis oma kaiverruskone. Voin rahtien kanssa auttaa jos joku tuohon haluaa lähteä.

Kolmas good old on kysyä virosta paljonko siellä maksaa, siellä työ on edullisempaa ja kaiveruskulut varmasti pienemmät. Voin tässäkin auttaa kun on kohtuu kontaktit sinnepäin kisajärjestäjiin.
HobbyWing | Team C | Gens Ace | VistaPower | Orion | Yokomo | Novarossi | TLR
EuroRc.com - Facebook

Poissa Vesa

  • Oulun seudun pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #100 : 02.02.16 - klo: 15.13 »
Ainakin itse mieluiten ja mahdollisuuksien mukaan paikallisen työn ja firmojen tukijana (pocal oulussa) en näe ongelmaa maksaa 250-350eur hyvästä ja nopeasta palvelusta parin kolmen päivän varoitusajalla vs seisottaa pääomaa koneissa.

Aika usein tuon pokaalilaskun on saanu ujutettua jonkin kisasponsorin maksettavaksi myös. Toki kaikessa voi säästää mutta maksaako se vaivaa ja tuottaako se tarvittavan lisäarvon, kun huomioi paljonko laitteiden jne etsimiseen menee jollakin taholla sitä aikaa.
Roche | Reedy | V-Dezign | Radtec | Team Associated | BlackArt | TQ Wire | EuroRC

Poissa goos

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC kauppa
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #101 : 02.02.16 - klo: 15.19 »
Ainakin itse mieluiten ja mahdollisuuksien mukaan paikallisen työn ja firmojen tukijana (pocal oulussa) en näe ongelmaa maksaa 250-350eur hyvästä ja nopeasta palvelusta parin kolmen päivän varoitusajalla vs seisottaa pääomaa koneissa.

Aika usein tuon pokaalilaskun on saanu ujutettua jonkin kisasponsorin maksettavaksi myös. Toki kaikessa voi säästää mutta maksaako se vaivaa ja tuottaako se tarvittavan lisäarvon, kun huomioi paljonko laitteiden jne etsimiseen menee jollakin taholla sitä aikaa.

Sitä voi jokainen pohtia omalta taholtaan, siks sanoinki että kilpailutus on se mikä tuottaa eniten arvoa vaivaa nähden :)
HobbyWing | Team C | Gens Ace | VistaPower | Orion | Yokomo | Novarossi | TLR
EuroRc.com - Facebook

Poissa Zakko

  • Veteraani
    • Profiili
    • VaasanUA
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #102 : 02.02.16 - klo: 15.30 »
En itse ainankaan nää ogelmaksi laittaa 200€ palkintoihin per kilpailu kun radalla keskimäärin finaalissa 15-20000€ edestä kalustoa.

Poissa PaavoNokkava

  • TamUA
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #103 : 02.02.16 - klo: 18.04 »
Kilpailunjärjestäjien pokaaliputiikeista ostamat palkinnot ovat Suomessa vuositasolla karkeasti arvioiden noin 5.000 euron varainsiirto harrastajilta pokaalikauppiaille. Siis rahaa joka käytetään harrastukseen, mutta joka suuntautuu suoraan pois lajin piiristä.

Jos edes palkinnot voisi ostaa alan kauppiaalta, niin pysyisi raha lähempänä harrastusta. Olisiko tässä kehittämisen paikka?

Oman perheen hyllyissä yli 90% niistä on turhia pölynkerääjiä ja ongelmajätteeksi luokiteltavissa.
Muutama pytty on niitä Peitsamon mainitsemia menneistä hienoista hetkistä muistuttajia.

Itse uskon että jos kilpailuttais pokaalimyyjät ja sitä kautta kaikki ostaisivat samasta paikkaa (riitävä valikoima ettei kaikki oo samanlaisia) saisi varmasti parhaan hyödyn työmäärän nähden irti.

Itse kippohan ei paljoa kiinasta myöskään maksa, mutta kaiverrus on se mikä maksaa.  Vakavaraiset seurat säästäisivät varmasti hyvät rahat jos tilaisivat isompia settejä kiinasta ja olis oma kaiverruskone. Voin rahtien kanssa auttaa jos joku tuohon haluaa lähteä.

Kolmas good old on kysyä virosta paljonko siellä maksaa, siellä työ on edullisempaa ja kaiveruskulut varmasti pienemmät. Voin tässäkin auttaa kun on kohtuu kontaktit sinnepäin kisajärjestäjiin.

Suomi nousuun!

Pitäisikö sieltä samalla tilata sitten rc-tavaratkin  :evil:
[PRCA] [TamUa]

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #104 : 02.02.16 - klo: 21.29 »
.
« Viimeksi muokattu: 31.10.21 - klo: 23.27 kirjoittanut Pepess »

Poissa jarkko

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • PKSRCA kotisivut
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #105 : 02.02.16 - klo: 22.55 »
En itse ainankaan nää ogelmaksi laittaa 200€ palkintoihin per kilpailu kun radalla keskimäärin finaalissa 15-20000€ edestä kalustoa.

Tarkoitatko, että haluat sponssata palkintoja 200 eurolla. Kallista on kalusto teillä päin, jos finaalin 10 autoon on mennyt rahaa 15.000-20.000 euroa.

Takaisin asiaan. Mun pointti oli, että tulisi välttää harrastajien rahan kuluttamista ns. turhiin palkintoihin, joita saajat eivät erityisemmin arvosta tai jotka menee Tuukka T kuvauksen tyyppisesti poistoon asap.
Toistan, että minusta junnujen palkitseminen on tärkeintä. Heille se on todella tärkeää.  Eipä muuta tähän.
Infinity | Capricorn | CRC | Novarossi

Poissa micsa.fi

  • RIP
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #106 : 02.02.16 - klo: 23.10 »
Enemmän kuin palkintoihin ja niiden määrään, kannattaisi kilpailijoiden lukea kilpailu säännöt AKK:n kirjasta ja etenkin FTT-säännöt. Varsinkin käytetyn renkaan osalta.

Hyvä että PMi nosti tuon rengasasian esille, tästä nimittäin herättelin keskustelua Kuusankoskella lauantai-aamuna Vesan ja Artsin kanssa:

Itse meinasin lauantaina stanussa hyödyntää uutta rengassääntöä ja ajaa Helsingin kisan renkailla myös Kuusaalla. Rupesin kuitenkin pohtimaan, mitä tehdään tilanteessa jossa edellisestä kisasta tuodut renkaat repeää/hajoaa käyttökelvottomiksi kesken kisan? Vaihtoehdot mielestäni ovat:

a) se on voi voi kilpailijalle ja niillä pitää mennä (--> kisa pilalla)
b) kilpailija saa korvauksetta yhden korvaavan renkaan kisajärjesteljältä aivan kuten tilanteessa jossa ne on ostettu kyseiseen kisaan
c) kilpailija saa tässä vaiheessa ostaa uuden rengassetin josta järjestäjä leimaa vain yhden renkaan jota saa käyttää rikkoutuneen tilalla

Tähän en saanut selkeää vastausta la-aamuna, joten en halunnut riskeerata skenaariolla (a) ja ostin uudet renkaat.

Mitä tulee palkintoasiaan, minusta nykyinen käytäntö on hyvä.
Wacky Stack Racing Team

Poissa Zakko

  • Veteraani
    • Profiili
    • VaasanUA
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #107 : 03.02.16 - klo: 08.27 »
Jerzille: Olen mukana järjestämässä useita kilpailuja vuodessa joten kommentti oli järjestäjän näkökulmasta. Kyllä keskimäärin A-Finaalin auto luokassa kun luokassa maksaa reippaan tonnnin kaikkineen osineen.

Takaisin asiaan junnuille palkinnot on tärkeitä. Mikään ei ole parempi kilpailun päätös kilpailun johtajana kun ojentaa junnuille palkintoja ja nähdä se saavutuksen ilo nuorissa kuskeissa.

Poissa PMi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #108 : 03.02.16 - klo: 10.57 »
Enemmän kuin palkintoihin ja niiden määrään, kannattaisi kilpailijoiden lukea kilpailu säännöt AKK:n kirjasta ja etenkin FTT-säännöt. Varsinkin käytetyn renkaan osalta.

Hyvä että PMi nosti tuon rengasasian esille, tästä nimittäin herättelin keskustelua Kuusankoskella lauantai-aamuna Vesan ja Artsin kanssa:

Itse meinasin lauantaina stanussa hyödyntää uutta rengassääntöä ja ajaa Helsingin kisan renkailla myös Kuusaalla. Rupesin kuitenkin pohtimaan, mitä tehdään tilanteessa jossa edellisestä kisasta tuodut renkaat repeää/hajoaa käyttökelvottomiksi kesken kisan? Vaihtoehdot mielestäni ovat:

a) se on voi voi kilpailijalle ja niillä pitää mennä (--> kisa pilalla)
b) kilpailija saa korvauksetta yhden korvaavan renkaan kisajärjesteljältä aivan kuten tilanteessa jossa ne on ostettu kyseiseen kisaan
c) kilpailija saa tässä vaiheessa ostaa uuden rengassetin josta järjestäjä leimaa vain yhden renkaan jota saa käyttää rikkoutuneen tilalla

Tähän en saanut selkeää vastausta la-aamuna, joten en halunnut riskeerata skenaariolla (a) ja ostin uudet renkaat.

Mitä tulee palkintoasiaan, minusta nykyinen käytäntö on hyvä.

Kohta c) olisi oikea toiminta käytetyn renkaan tapauksessa.

Power Racing / Awesomatic  / Sanwa / LRP

Poissa goos

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC kauppa
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #109 : 03.02.16 - klo: 11.23 »

Suomi nousuun!

Pitäisikö sieltä samalla tilata sitten rc-tavaratkin  :evil:
Pitäs jos sieltä saa parempaa kokonaispalvelua joka sopii sinulle. Moni ala ei oo vielä heränny arkeen ja hintaerot voivat olla tosi isoja puhutaan 2-4x ja Suomalaiset yritykset toimii vaan välikätenä joka tekee tilauksen puolestasi, markkinointi romppeet on hyvä esimerkki.
HobbyWing | Team C | Gens Ace | VistaPower | Orion | Yokomo | Novarossi | TLR
EuroRc.com - Facebook

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #110 : 19.03.16 - klo: 20.50 »
.
« Viimeksi muokattu: 31.10.21 - klo: 23.35 kirjoittanut Pepess »

Poissa micsa.fi

  • RIP
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #111 : 28.03.16 - klo: 01.16 »
Nyt kun FTT 2016 -sarja on ajettu sisäkilpailujen osalta, olisi varmaan hyvä hetki laittaa kommentteja ajetusta kaudesta ja miettiä mitä voisi parantaa tulevia kausia ajatellen.

Itse ajoin FTT-sarjaa enimmäistä kertaa, ja itselleni jäi erittäin positiivinen kuva sarjasta. Kesäkilpailut jää väliin nitroluokkien viedessä huomion, mutta ensi talvena ollaan ehdottomasti mukana.

Konkreettisia ehdotuksia:

1. Nykyisillä ja vähän isomillakin kuskimäärillä on täysin mahdollista ajaa kaikki finaalit 3-kertaisina venyttämättä päiviä yhtään pidemmäksi. Kaikki kuskit ovat tulleet kisoihin ajaman, joten jokainen lähtö lisää tuo niitä arvokkaita ajominuutteja lisää. Pääosin kisoissa taidettiin ajaa 3-kertaiset finaalit myös B- ja C-finaaleissa, mutta ei ihan joka kisassa. Itse muuttaisin sääntöjä niin että kaikki ajaa yhtä paljon niin kauan kunnes yhden päivän kuskimäärä ylittää 60 kuskia, tämä raja ei tainnut mennä rikki kertaakaan talvikisojen aikana.

2. Stanun sääntöjä kiristäisin entisestään niin, että siitä tehtäisiin puhdas junioriluokka jossa myös aloittelijoilla on mahdollisuus pärjätä. Itse rajaisin yli 18-vuotiaat pois kokonaan, ja lisäksi lisäisin säännön että edellisen kauden top3 juniorit nostettaisiin automaattisesti poroon tai viriin. Stanussa on valtavasti potentiaalia toimia nuorien kuskien ponnahduslautana RC-autoiluun, ja tämä edistäisi sitä entisestään. (Tällä ehdotuksella rajaisin siis itseni myös ulos, jos joku epäilee tarkoitusperiäni :-)

3. Jos kisajärjestäjiä on tarjolla, niin itse ehkä lisäisin yhden tai kaksi kisaa talvisarjaan mukaan. Jos ajaa FTT:tä ainoana luokkana, niin 4 kisaa pitkään talveen ripoteltuna on suht vähän kun vertailukohdaksi otetaan esim. Winter Jumps (7 kisaa) tai vaikkapa kesän polttisrataluokat (4-5 kisaa 3kuukauden sisään). Esim niin että yksi kisa per kalenterikuukausi marraskuusta maaliskuuhun (5 kisaa), jolloin lokakuussa jäisi aikaa ajaa sisään uutta kalustoa ja huhtikuu rauhotettaisiin kesään valmistaumiselle.

4. Formulat sunnuntain lisäluokkana voi pitää ohjelmassa, mutta en usko että FTT on paras koti niille. Formuloissa on potentiaalia, mutta niillä pitää olla sarjamuotoinen ohjelma jossa kilpailut ajetaan lauantaisin ja lisensivapaasti. Tällä reseptillä saatiin aikanaan Short Course -sarja toimimaan.

5. Perjantain treenikielto ja vaatimus ajamattomasta profiilista ovat todella hyviä juttuja joita pitää ehdottomasti jatkaa. Olisiko ihan mahdotonta lisätä sääntöihin vaatimus että profiili muutettaisiin sunnuntaiksi jolloin su-aamulla paikalle tulevat porokuskit olisi samalla viivalla muiden kanssa? Tämä saattaisi lisätä poron kiinnostavuutta vielä entisestään.

Tässä ainakin jotain havaintoja. Saa kommentoida ja jakaa omia havaintojaan.
Wacky Stack Racing Team

Poissa Ilari58

  • Äänekosken Pienoisautoilijat ry
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #112 : 28.03.16 - klo: 02.01 »
Pakko kysyä mikä on haittana yli 18 vuotiaiden osallistumisessa stanuun? Ei vakioluokka yksinomaan tarkoita, että se olisi junnu luokka. Itsekkin toivon mukaan ensikaudelle tulen turistia ajamaan, mutta jos ikäraja sattuisi tulemaan mikä on hyvin epätodennäköistä niin itse olen ulkona. Muuten voisi hypätä suoraan poroon , mutta lähin rata on itselläni 120km päässä ja treenaan vain kisoissa joten mielellään aloittaisin vakioluokasta kun touringeista en vielä paljoa tiedä. Mitä tästä nyt sivusta seuranneena niin näin on näyttänyt ihan toimivalta, että palkitaan erikseen nuorten mestaruus ja vakioluokassa saa ajaa kaiken ikäiset.
“When I came around the corner, it all went to Hælvette” -Petter Solberg

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #113 : 28.03.16 - klo: 13.39 »
.
« Viimeksi muokattu: 31.10.21 - klo: 23.34 kirjoittanut Pepess »

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #114 : 29.03.16 - klo: 14.15 »
Muutama kommentti / mielipide:

1. Stanuluokan laitteet tuntuu toimivan erinomaisesti nykyisillä moottori-noparicomboilla --> hieno homma! Autot kulkee kyllä ihan riittävän lujaa noillakin ja jos vauhtia kaipaa enemmän, niin luokkia on mennä ylöspäin.

2. Touring renkaat, ainakin stanussa ajettuna ovat tuntuneet erinomaisilta. Yhtään "maanantaikappaletta" ei ole sattunut kohdalle ja yhdellä setillä ajaa hienosti koko päivän ja vaikka seuraavankin --> hieno homma!

3. Stanuluokassa on hyvää se, että siihen voi osallistua myös yli 18 vuotiaat. Itse pitäisin niiltä osin sääntöjä onnistuneena, tosin en laittaisi vastaan vaikka osallistumissääntöä tiukennettaisiinkin, mutta joka tapauksessa meiltä "seniorikuskeilta" osallistuminen luokkaan, jossa on enimmäkseen nuoria ja lapsia edellyttää tiettyä harkintaa ja kisoissa ajaminen nuoremman huomioonottamista vaikka kilpaa ajetaankin. Kun vanhemmat ovat näyttämässä mallia sekä ajamisen, että käyttäytymisen osalta, on nuorilla kuskeilla hieno paikka kehittyä. Tänä vuonna tosin nuoremmat ovat näyttäneet aika selvän kaapin paikan meille vanhemmille. Kun osallistumissäännöt on kirjoitettu, sen jälkeen on kenenkään tarpeetonta esittää edes hienovaraista vihjailua siitä, missä luokassa itse kunkin tulisi ajaa.

4. Kisaformaatista olen sitä mieltä, että kisapäivä voisi olla lyhyempi. Finaalit on hyvä olla kolminkertaisena, koska siellä se ajamisen suola kuitenkin on, mutta esim. treeneistä voitais tiputtaa toinen kierros pois ja alkueristäkin joutas ihan hyvin ainakin yksi kierros pois. Perustelen tätä sillä, että kyllä ne finaaliruudut on jaettu jo vähemmälläkin ajamisella, eikä treenikierrosten tai useampien alkuerien hinkkaaminen muuta voimasuhteita. Kisaan valmistautumista ja siellä ajamista se ehkä hieman muuttaisi ehkäpä aavistuksen harkitsevaisempaan suuntaan. Toisaalta perustelen lyhempää päivää myös sillä, että pitkämatkalaistenkin osalta homma mahtuisi yhteen päivään ilman yöpymispakkoa. Itsellä tulee noita hotelliöitä työn kautta sen verran paljon, että viikonloppuna voisin nukkua kotonakin.

5. Katsastuksen osalta on ollut edelleen hieman vaihtelua, mutta Oulun kisan ennakkokatsastusmalli on ehdottomasti minun suosikki. Ei tarvii jännätä kierroksen jälkeen, että meniköhän se siipi nyt hieman vinoon tai tippuiko sokka matkalle.

6. Omalta osalta talvisarja olisi riittävä, mutta ymmärrän myös sen toisen näkökulman.
« Viimeksi muokattu: 29.03.16 - klo: 14.29 kirjoittanut peitsamo »
Flying Calacucco

Poissa Pepess

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #115 : 30.03.16 - klo: 18.00 »
.
« Viimeksi muokattu: 31.10.21 - klo: 23.33 kirjoittanut Pepess »

Poissa PMi

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #116 : 30.03.16 - klo: 20.42 »
Ennakko katsastus on ollut käytössä jo pari kautta, täksi kaudeksi sitä vielä yksinkertaistettiin. Jos homma ei ole toiminut sarjasäännön mukaisesti niin sitä on tulkittu ehkä väärin. Voi olla, että olin Oulussa (myös Vaasassa) ohjeistamassa asiaa. Ennakkokatsastuksella tullaan menemään jatkossakin.
Päivän pituutta on rajoitettu, myös mainittu sarjasäännöissä, klo 19:00. Finaaleita ajetaan joka luokassa kolme , mutta jos niitä ei ehditä ajamaan ennen klo 19:00 niin silloin A-finaalit kolmesti ja muut kahdesti.
Näillä näkymin ei  kalustomuutoksia kaudelle 2017.
Power Racing / Awesomatic  / Sanwa / LRP

Poissa JugeL

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #117 : 30.03.16 - klo: 21.27 »
Ennakko katsastus on ollut käytössä jo pari kautta, täksi kaudeksi sitä vielä yksinkertaistettiin. Jos homma ei ole toiminut sarjasäännön mukaisesti niin sitä on tulkittu ehkä väärin. Voi olla, että olin Oulussa (myös Vaasassa) ohjeistamassa asiaa. Ennakkokatsastuksella tullaan menemään jatkossakin.

Kyllä katsastuksen suorittavat henkilöt tekevät varmasti parhaansa, usein moitteet johtuvat nimenomaan ohjeistuksen puutteesta. Vaasassa ja Oulussa homma toimi ensiluokkaisesti. Viimeisen neljän FTT-kauden kokemuksella pahiten tökki FTT 1 2016, sekin tosin pelkästään alkuerien aikana, finaaleissa homma toimi jo ihan hyvin. Kiitokset kaikille katsastuksen vapaaehtoisille, jotka siihen "kiittämättömään" hommaan yleensäkin ryhtyvät!
MäntsMK

Poissa peitsamo

  • KUArc
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #118 : 31.03.16 - klo: 07.24 »
Kyllä katsastuksen suorittavat henkilöt tekevät varmasti parhaansa, usein moitteet johtuvat nimenomaan ohjeistuksen puutteesta.

Omalta osaltani oli tarkoitus ottaa kantaa ainoastaan siihen katsastetaanko autot ennen vai jälkeen ajon, eikä siihen kuinka asiantuntevasti tai hyvin katsastus itsessään on suoritettu. Mutta kun asiasta nyt tuli puhetta, niin hyvin on sekin tällä kaudella mennyt.
Flying Calacucco

Poissa valtsu99

  • RSRCA
    • Profiili
Vs: FTT 2016 Sääntökeskustelu
« Vastaus #119 : 02.04.16 - klo: 18.11 »

 
TSP-10 -kone menee uusiksi ja on kiinteällä ennakolla jatkossa. Tarjouskilpailut ja testit ilmoitellaan pikimmiten.
Näillä näkymin ei  kalustomuutoksia kaudelle 2017.

N.1,5 kk sitten on ilmoitettu varmana tietona, että porokoneet tulevat vaihtumaan, niin aika moni on todennäköisesti antanut poro-koneitaan eteenpäin.

Eihän poro-kone alunperinkään ollut kriteerien mukainen ja mitä kauemmin kone on käytössä sitä hankalampi se on vaihtaa uuteen, kun koneita kasautuu nurkkiin...
EuroRC -Turku fb.com/eurorcturku