Alkuun suuret kiitokset jyskälän pojille mahtavista kisoista ja afterpartysta.
Alunperin aattelin tulla vaan kisaturistiksi mutta peeämmien jälkeen alkoi takaraivosssa jyskyttää ajatus että mitä jos sittenkin ajaisi tänäkesänä itsekkin kilpaa.
No ei muutakun maanantaina ilmo sisään ja tiistaina kotiradalle ihmettelemään että toimiiko auto.
Yllätyksekseni kamoja penkoessa löysin jopa setin uusia calibereita, hymysuissa radalle.
Ajo sujui yllättävän hyvin mutta auton erikoiset sähköongelmat toivat tummiapilviä taivaalle
. Huvittavin näistä oli kun auto pysähtyi korokkeen eteen, teki itsekseen pari täydellistä kahdeksikkoa ja ampaisi muutaman metrin tangentin suuntaan
.
Keskiviikko lähdinkin sitten radalle varastettuna varasähköillä. Ensimmäisenä vaihdoin vastarin ja sen jälkeen auto palasi takas ruotuun eikä enää säntäillyt päättömänä ympäriinsä. Tai no saatto se siltä ulkopuoleisen silmin vaikuttaa
No niin, pari päivää ajoa savella alla, torstai aamuna mylden kanssa suunnaksi jyväskylä.
Torstai ilta meni rataa opetellessa ja ihmetellessä että miten paljon pienet mäkäräiset voi tykkää syödä mun nilkkoja.
Perjantaina rata alkoi jo olemaan tuttu ja pahamaiset seiskatkin onnistui suurimman osaa ajasta kunhan tuuli oli kohtuullinen. Kokopäivän oli vähän kumma olo ja illalla hotellille suunnatessa nousikin kuume... Yöllä menikin sitten puolikiloa ibuprofeenia ja muutamat petivaatteet hikoillessa.
Kisa-aamuna olo olikin jo normaali
. Treenit sujui ongelmitta, toisessa aika-ajossa (vai onko se nyt vielä alkuerä) meni pahasti yliyrittämisen puolelle kun kuulin Matin parantaneen aikaansa. Ensimmäisen aika-ajon tulokseni riitti kuitenki 5. ruutuun mutta Matti ja Aki oli muistaakseni sekunnin sisällä, joten tiukkaa skapaa oli luvassa.
Finaaleissa ei ollut asiaa kärkikolmikon vauhtiin. Kolmen ensimmäisen finaalin tulokset menivät hieman ristiin minulla, Matilla ja Akilla. Näytii kuitenkin siltä että Matti pitää kovimpaa vauhtia. Neljännessä finaalissa ajo onnistui ilman suurempia virheitä ja kun vielä viimeisellä kierroksella löysin Miron auton renkaat kohti taivasta seiskoista niin tulinkin yllätyksekseni kolmosena maaliin. Viimeiseen finaaliin starttasin tietäen että Matti ja Aki on voitettava että pääsee neloseksi. Hermot piti ja auto pysyi pyörillään. Vielä viimeisellä kierroksella Matti pääsi hurjan loppukirin ansioista näköetäisyydelle kaakeli mutkassa mutta oli ongelmissa seiskoissa ja kun Miro oli keskeyttänyt jo aikaisemmin kurvasin taas kolmosena maaliin.
Lopputuloksisssa siis neljäntenä, todella paljon yli omien odotusten
.
