Kirjoittaja Aihe: Poltatko?  (Luettu 16181 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Rally-VXL

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #60 : 19.01.14 - klo: 00.27 »
Onhan tietty vaikea lopetta silloin kun tupakka maistuu niin hyvälle. Pelkkä ajatus lopettamisesta nosta karvat pystyyn  :grin:  Omalle kohdalle kävi niin että oikein mikään merkki maistunut enään hyvälle!
Toki se tumppaaminen ei onnistunut kerrasta. Siinä piti oikein harjoitella muutaman kerran kun nikotiini ja muut vieroitukset tekivät tehtävänssä. Siirryin sitten gifu pasttiileihin sekä karkkeihin  :grin:

Siinä oikeastaan pitä löytää minä itse tahtoo joka on itseasiassa aika voimakas olemus ja sen pitää vaan löytää itsessään. Ja nyt pitäkää penkkeistä kii, tässä just todettiin sen että ihmisen keho vaatii nikotiinia ja tahdonvoimalla sen  saa lopettamaan! Eli huomataan kaksi eri asia samassa paketissa keho ja tahdonhenki. Ihmisessä oikeastaan on enemmän puolia kuin ne kaksi, niitä voi etsia kaikessa rauhassa itsessään. Näitä asioita kun koulussa ei opetetaan. Oikeastaan koulussa ei ollut opetettu mitään sellaista mikä mullistaisi minun maailma. Todisteeksi ihan yksinkertainen kysymys vaikkappa mikä on valo   mikäli olette pysynyt penkillä tähän asti  :azn:
Laitonta on se mitä ei älytty hyväksyä. digitaalinen biolooginen älyn ohjelmointi.

Poissa Master Calgar

  • Ulvilan RC-rata
    • Profiili
    • Kultasepäksi käy tieni
Vs: Poltatko?
« Vastaus #61 : 21.01.14 - klo: 22.00 »
Itse poltan, koska haluan polttaa. Tiedän varsin hyvin tupakan haitat, mutta tässä elämäntilanteessa en välitä niistä.

En polttele sisällä, enkä tupruttele toisten naamoille. Jos alueella missä olen (esim koulu tai työpaikka) on erikseen tupakkapaikka, menen sinne käryttämään. En myöskään tyrkytä toisille röökiä.

En myöskään polta toisten autoissa, jos he itse eivät polta.

Kaikki tällaiset tupakkakeskustelut ovat mielestäni vähän huvittavia, ainakin näin Suomessa. Röökimoralisteja on liikkeellä vähän turhankin paljon, ja yleensä ovat vielä sellaisia nuoria, jotka ihannoivat ryyppäämistä. Tai noh, ainakin omalle kohdalle on noita tullut vastaan.

Tuossa viime jouluna juuri huvituin, miten ihmiset jaksavat lässyttää siitä, miten tupakoiva on lähes joku piru itse, kun taas viinaksien kanssa läträävät ovat ihan ok, tai niistä ei ainakaan tarvitse puhua ja paasata jatkuvasti.

Kaupoissa oli julisteita, joissa luki "Anna lapselle alkoholiton joulu", tai jotain vastaavaa... Missäs ne "anna lapselle savuton joulu" julisteet ovat? Entäpä sitten, moniko on ollut töistä pois sen takia, että tempaisi illalla tai aamulla keuhkoihinsa röökin?

Se on vähän surkuhupaisaa seurata mainoksia, missä alkoholia mainostetaan, varsinkin niitä, joissa viinan kanssa läträäminen rinnastetaan johonkin tosi-cooliin juttuun, kun taas tupakat piilotettiin kaupoista ja kioskeista siten, että täytyy jokaisessa eri kaupassa kysyä oman merkin numeroa (ne kun eivät ole samat aina, vaikka kauppaketju olisikin samaan ryhmään kuuluva... esim kahdessa eri siwassa voi olla ihan eri numerolla).

En nyt väitä, että tupakoinnissa olisi mitään hyvää, koska mikään syy polttamiseen ei ole "järkevä" syy.

Tupakka on kaikelta osin täysin turha asia, eikä sitä voi oikeuttaa edes hermosavuilla, koska itse olin tuossa vuoden päivät polttamatta, ja paljon rauhallisempi olo oli kaikinpuolin. Kun taas röökin kanssa huomasi, että pinna oli useammin kireämmällä, eikä niistä hermosavuista mitään apua ole.

Eli painotan nyt vielä: En ole tupakan puolestapuhuja, vaikka itse poltankin. Se vahingoittaa elimistöä, mutta en välitä tällä hetkellä siitä.

Silti on rasittavaa katsella ja kuunnella tupakka-moralisteja, jotka saattavat hyvinkin tissutella sitä alkoholia siinäkin määrin, että täyttävät helposti alkoholistin määritelmän, vaikka herranen aika, eivät tietenkään itse ole niitä alkkiksia  :angel:

Tupakka on persauksista, sillä hyvä. Ja päätös lopettaa täytyy lähteä omasta itsestään. Sen haitoista lässyttäminen ja saarnaaminen ei auta mitään, sillä kyllä sen suurin osa tervakeuhkoista tietää, mitä haittaa siitä on.

edit: Enkä halua antimoralisoida ketään nuorta, joka teini-iässä vannoo kautta kiven ja kannon, ettei ikinä tule tupakkaa maistamaan... muuuuuuuuutta kyllähän se niin on, ettei sitä voi ihan noin vain vannoa  :tongue: Sitä voi kymmenen vuoden kuluttua huomata, että kappas, on tullut polteltua aski poikineen.

Hyvähän se on, jos ei ala röökiä kiskomaan, tietysti. Mutta kyllä näiden pikkujunnujen hyi-yäk-rööki-on-kauheeta-enkä-ikinä-ala-asenne saattaa unohtua jossain vaiheessa, vaikka sitten armeijassa, kun kaikki kaverit vetävät tupakkaa metsäleirillä, eikä halua olla erilainen. Ihminen on hassu eläin, haluaa pysyä laumassa  :laugh:
« Viimeksi muokattu: 21.01.14 - klo: 22.06 kirjoittanut Master Calgar »
Katon kautta mutkasta ulos ja oikopolkua hakemaan!
[Slash 4x4 Platinum][Xray T4][Axial SCX-10][TLR 22SCT][Xray XB9E]

Poissa emppu99

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #62 : 21.01.14 - klo: 22.14 »
Mutta jos vain jaksaa pitää päänsä, ja ajattelee savuttomuuden ylpeytenä, ei pitäisi olla vaikeaa olla polttamatta. On minullekin tarjottu monet kerrat mutta vastaan ei, ja se siitä.

Ja tavoitteellinen urheiluharrastus ja rööki eivät sovi yhteen..
EXC125

Poissa Master Calgar

  • Ulvilan RC-rata
    • Profiili
    • Kultasepäksi käy tieni
Vs: Poltatko?
« Vastaus #63 : 21.01.14 - klo: 23.09 »
Mutta jos vain jaksaa pitää päänsä, ja ajattelee savuttomuuden ylpeytenä, ei pitäisi olla vaikeaa olla polttamatta. On minullekin tarjottu monet kerrat mutta vastaan ei, ja se siitä.

Ja tavoitteellinen urheiluharrastus ja rööki eivät sovi yhteen..

Se onkin pääasia, että motivaatiota polttamattomuudelle löytyy  :smiley:
Katon kautta mutkasta ulos ja oikopolkua hakemaan!
[Slash 4x4 Platinum][Xray T4][Axial SCX-10][TLR 22SCT][Xray XB9E]

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #64 : 21.01.14 - klo: 23.25 »
Mutta jos vain jaksaa pitää päänsä, ja ajattelee savuttomuuden ylpeytenä, ei pitäisi olla vaikeaa olla polttamatta. On minullekin tarjottu monet kerrat mutta vastaan ei, ja se siitä.

Ja tavoitteellinen urheiluharrastus ja rööki eivät sovi yhteen..

Oikein.

Aloittaminen on typerintä mitä asian suhteen voi tehdä.

Vaikka itse olen aloittanut teininä, ollut polttamatta pitkiä pätkiä välissä ja taas jatkanut... nykyään höyryllä...
Liputan savuttomuuden puolesta.


Moralisointia suuntaan tai toiseen en siedä.
Huvittavimmat tilanteet on saanut kokea tupakkapaikalla tuhkakupin vieressä sähköröökiä höyrystellessä kun mulle tullaan kitisemään että menisit muualle savuttelemaan... Tämä on väärä paikka.
Anteeksi mutta käytän sähkötupakkaa ja tämä on tupakointipaikka  :smiley:

Poissa Rally-VXL

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #65 : 22.01.14 - klo: 21.50 »
Tänne on tullut ihan hyviä näkemyksiä asiasta.

Sinänssä kukaan pakota polttaman tai juomaan mutta ympäristötekiät vaikuttavat asiaan. Ihminen on oman elämän luoja eikä sitä kukaan ulkopuolinen pysty kokoajan väkisin ohjaaman paitsi järjestälmä  jossa elät tällä hetkellä.  Osta, ota lainaa, osta lisää, ota enemmän lainaa, sinä tarvitset lainaa. Osta uus auto, ota vippejä, osta joululahjoja, sinä olet huono ihminen kun ostit huonoja joululahjoja taikka omasta mielestä et ostannut tarppeeksi kalliita joululahjoja muille. Sitten.. älä polta älä juo, tipaton tammikuu mutta sitten juhannuksena ryypätte "senkin edestä"  :azn:
Järjestelmän lista on loputon ja olet osa järjestelmä siksi tuntuu silttä että olet lauma eläin.
Sillä joku muu voi katsoa vähän kieroon jos teet asioita vähän eri tavalla kun muut.

Mutta sitten kun ruvetaan miettimän asioita sekä avataan silmät niin nähdään asiat "vähän" erilailla.
Asioitahan voit tehdä vähän erilailla kun muuthan ovat kuitenkin sokeita eivätkä huomaa mitään  :azn:
Kaikista pahinta on että rärjestelmä salaa ihmisiltä paljon tietoa oikeista asioista sekä mitä ihminen oikeasti on ja mistä on alkujan tullut.
Ai niin en polta enkä juo vieläkään  :shocked:  :azn:
   
Laitonta on se mitä ei älytty hyväksyä. digitaalinen biolooginen älyn ohjelmointi.

timberjack

  • Vieras
Vs: Poltatko?
« Vastaus #66 : 24.01.14 - klo: 15.51 »
Aski päivässä ja vähän enemmän viikossa.

Poissa TheJR

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #67 : 26.01.14 - klo: 21.29 »
En polta enkä juo täysin raitis kaikista ja elämä hymyilee :laugh: :police:
Fg Mini#84 White

Poissa baja5t/juhis

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #68 : 26.01.14 - klo: 23.24 »
en.
hpi baja5t.axial scx.turnigy1/16rallybrushless
(vintage27mhztikkuradio tamiya hotshot.kyosho progress4wds.)

Poissa Pastirolli

  • EPUArc
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #69 : 12.02.14 - klo: 15.40 »
En polta. Ei ole enää -10 luvun juttu. Nykyään polttaa vain wannabe-kovikset ja ne joilla ei riitä selkäranka lopettamiseen.
Kaikenlaisia projekteja talon täydeltä

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #70 : 13.02.14 - klo: 15.49 »
Hyvää keuhkosyöpää kaikille tupakoitsijoille vaan :laugh:
Jerzi
« Viimeksi muokattu: 13.02.14 - klo: 15.55 kirjoittanut jerzirccar1 »
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa PaavoNokkava

  • TamUA
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #71 : 13.02.14 - klo: 16.07 »
Hyvää keuhkosyöpää kaikille tupakoitsijoille vaan :laugh:
Jerzi

Miksi rajoitat vihasi vain yhteen ryhmään, kun tarjolla olisi useampiakin, esim. ylipainoiset ihmiset II-tyypin diabeteksella kuluttamassa verovarojamme jne.
[PRCA] [TamUa]

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #72 : 13.02.14 - klo: 16.58 »
Ne eivät haise niin p*skalle kuin röökaajat.
Jerzi
Ps otitkos ittees nyt vai miksi tämä kiukku.
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa mcly

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #73 : 14.02.14 - klo: 09.57 »
Vaikka onkin vapaa alue, niin voitaisko täälläkin ihan käyttäytyäkin ? Ei varmaan liikaa vaadittu, vai..
[Team Durango DESC10] Sanwa MT-4, Hobbywing Ezrun Max8 G2, 4278SD 2250KV, Savôx 1258TG

Poissa PaavoNokkava

  • TamUA
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #74 : 14.02.14 - klo: 17.37 »
Ne eivät haise niin p*skalle kuin röökaajat.
Jerzi
Ps otitkos ittees nyt vai miksi tämä kiukku.

En ottanut, miksi olisin?

Kyllä minäkin olen kisoissa tavannut pahan hajuisia ihmisiä, jotkut röökistä, jotkut jostain muusta syystä, mutta en nitä täällä foorumilla hauku. Olen jopa kuullut ihmisten piereskelevän erien aikana, eikä sekään hyvälle haise, voisi jopa sanoa että p*skalle, mitäs mieltä siitä olet Jerry?
[PRCA] [TamUa]

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #75 : 14.02.14 - klo: 19.28 »
Ihan sama. Sehän poistuu varsin nopeasti mutta rööki haju häviää vasta kuin kaveri poistuu.
Kyllä mää rehellisen pieruhajun kestän mutta röökin haju on jotain niin kuvottavaa että en voi kuvailla.
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa emppu99

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #76 : 14.02.14 - klo: 19.38 »
Yks luokkalainen vetää sähköröökiä niin sekin tukkii hengityksen jo pelkästään jos vieressä seison..

HYI
EXC125

Poissa Zeerios

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #77 : 14.02.14 - klo: 19.42 »
Et vissii saunassakaa voi olla jos vesihöyry aiheuttaa tommosta...
HPI Baja 5B 2.0

Poissa emppu99

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #78 : 14.02.14 - klo: 19.43 »
No enpä ole tottunut siihen hajuun ja ei se saunassa kyllä tuollaista ole.
EXC125

Poissa diyrc

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #79 : 14.02.14 - klo: 20.13 »
Poltin 29 vuoden aikana vähintäänkin riittävästi tupakkia & sikaria, kunnes päätin vähentää vähän yli kaksi vuotta sitten.
Kaksi sikaria olen polttanut noiden kahden vähennysvuoden aikana, viimeksi toissa kesänä.
Vähennys on aika merkittävä, mutten voi sanoa että olisin lopettanut...

Poissa Hiekkamonttu

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #80 : 22.02.14 - klo: 23.23 »
En polta. Sen verran paljon vaikuttaa terveyteen jo muutaman vuoden polttamisella että en aijo. + kavereilla aina massit loppu...:) lisäksi urheiluharrastukseen ja kenties tuleviin valintoihin ei tupakka sovi...:)
We are back in business... Sp RS2 ja Patron TR4SC!

Poissa Kakkutukka

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Poltatko?
« Vastaus #81 : 24.02.14 - klo: 10.18 »
Tupakoinut viiden vuotta, vähentänyt vuoden ajan. Harkitsen sähkötupakkia aika vankasti, sillä nesteen vahvuudella voi "hallita" nikotiinin tarvetta. Helpointahan se olisi kerrasta lopettaa ja selvitä vaikka eristyksissä muutama päivä. Sähkönatsan kanssa vaan mietityttää se höyry, mitä se tekee keuhkoille, tuskin sekään kovin terveellistä on.
Voimaa ja valtaa.