Katotaan tuota renkaitten testausta sitten huomenna.
Tänään sitten ajamaan lisää sisään. Eilen jo ehdin säikähtää, että ryssin auton kanssa jotain, kun yhtäkkiä meno rupes nykimään pirusti, kun paino edes vähän kaasua. Sammutin moottorin ja käynnistin muutaman minuutin päästä uudelleen. Sitten ei enää kääntynyt renkaat. Siitä arvasin, että lähettimen akuissa ei ollut virtaa (oishan sen huomannu vilkkuvasta valostakin). Olin nimittäin kuvitellut, että kaikki kahdeksan AA-akkuani olisi ollut valmiiksi ladattuja, mutta vain puolet todella oli. Sattumalta olin vielä testannut laturia vain niillä neljällä, jotka olivat täysiä. Sitten lataus akuille ja kaikki toimi taas odotetusti.