Terve
Eilen käytiin katsomassa aluetta Tattiksella mihin tuo rata olisi tarkoitus rakentaa. Alue on merkattu karkeasti alla olevaan. Rata-alue tulee olemaan noin 11 x 15 m, eli tilaa pitäisi olla riittävästi. Pienempi punainen neliö on varikkoalue, sininen kuvaa ajakorokkeen paikkaa. Laitoin vielä selvennykseksi, mistä tuolle rata-alueelle ajellaan.
Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että alustavia pohjatöitä on jo tehty, eli läntille on levitetty ja tasattu hiekkaa. Tuota hiekotushiekkaa tulee kuulemma alueelle paljon lisää kokoajan.
Seuraavaksi, toivottavasti tänään, "ajajakoroke" siirtyy pari metriä taaksepäin, minkä jälkeen pääsisimme tekemään radan pohjalle perusmuodot. Kun perusmuodot on pinnalle tehty ja tärytetty tiiviiksi, olisi tarkoitus pinnalle levittää ja tiivistää n. 10 cm kerros kivituhkaa.
Itse radan lisäksi tehtävänä olisi vielä ajajakoroke. Korokkeena tulee toimimaan maavalli, minkä päälle rakennetaan puusta "terassi".
Ajatus on siis tehdä tuolle 11x15 m alueelle perusmuodot - ei radalle - vaan kumpuja, töyssyja, johki kulmaan vaikka iso kallistettu mutka, jne. Itse rata on sitten tarkoitus muotoilla täytetyillä paloletkuilla. Tällä tavoin rataa olisi helppo muuttaa pitkin kesää.
Nämä ovat sitten vain tämän hetken ajatuksia ja suunnitelmia. Oikeudet muutoksiin on varmastikkin rakentavalla poppoolla - talkoovoimaa tullaan tarvitsemaan paljon, ennen kuin radalle päästään ajamaan.