Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Juize

Sivuja: [1] 2 3
1
Tämän päiväisten Turun kisojen pohjalta voi sanoa, että nämä uusien sääntöjen mukaiset autot toimii juuri niin kuin oli ajateltu. Auto on näillä yllättävänkin ajettava, ei niin nopea mutta ajettavuus ihan hyvä. Ruuvaamisen ja kikkailun tarve väheni oleellisesti vanhaan verrattuna ja auto säilyi ajettavana koko päivän pidon paranemisesta huolimatta. Tärkein huomio oli vauhdoin tasoittuminen. Best läppien vertailussa päästiin kahdessa viimeisessä finaalissa siihen, että koko kisan viisikko oli noin puolen sekunnin sisällä.

Tältä pohjalta näitä uusia sääntöjä voi pitää hyvinkin onnistuneina.

2
Kisat tuli ajettua. Kiitokset kaikille osallistujille ja mukana olleille talkoolaisille. Sää suosi ja aikataulukin piti melkein loppuun asti. Ohessa vielä kilpailun lopputulokset.

Juha

3
Aikataulu ja erälistat julkaistu.

Juha

4
Moi

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista. Erien määrää ei kuitenkaan enää lisätä, joten sillä rajoituksella mennään. M8:ssa tilaa on paremmin mutta kyllä M8e:kin muutama mahtuu.

Tervetuloa.

Juha

5
Hienoa, että olette lähdossä kokeilemaan kilpailemista.

Rookie-luokkaan ei ole olemassa mitään varsinaisia sääntöjä, joten kiellettyjen ja sallittujen listaa ei suoraan voi laatia. Luokan ajatuksena on antaa kilpailemisen mahdollisuus sellaisillekin aloittaville kuljettajille, joiden kalusto ei TSS-10 luokkaan mahdu hyvällä tahdollakaan.

Nopeuden osalta TSS-10 luokan vauhtia voi pitää maksimina, joten jos autot siihen sopivat, niin ei niitä hidastaa tarvitse. Nopeuden suhteen kannattaa huomioida se, että kuljettaja pystyy edes suunnilleen hallitsemaan autonsa, sen tarkempaa rajausta nopeuden suhteen ei vaadita. Tokihan kilpaa ajaessa aina sattuu ja tapahtuu mutta ajatus on ettei kukaan ajelisi reippaasti stanun vauhtia kovempaa kulkevalla autolla jatkuvasti "pitkin seiniä ja törmäilisi holtittomasti toisiin autoihin". Näin muillakin kilpailijoilla on paljon hauskempaa  :wink:

Eiköhän teille ponderit saada järjestettyä vaikka varaus pääsikin unohtumaan. Pistetään asia korvan taakse.

T: Juha Menna

6
Hienot oli kisat vaikka säänhaltijat ei parhaalla päällä olleetkaan.

Lauantaina märällä kyyti oli oli ihan kohdallaan, todisteena aika-ajaojen kolmas paikka. Finaalissa ajelin pitkään neljäntenä, JUsakna ja Pekan perässä ja parhaimmillaan tuntui, että olisin voinut mennä molemmista ohi ja ajaa omaa ajoani. Silloin vielä kulki. Finaalin puolen välin jälkeen siten sähköt päätti pettä ja kaasuservo lakka toimimasta, tuloksena siis 8. sija keskeytyksen myötä.

Sunnuntaina ei tuntunut kulkevan lainkaan ja lopulta köröttelyn päätteeksi sijoitus 6. Siinä ei sen enempää mutta jotenkin tuntui, ettei lauantain jälkeen riittäny paukut kuin vältämättömiin korjauksiin, ei enää auton säätämiseen kuivalle kelille. Autoon jäi lauantain jäljiltä kuivalle väärä diffi sekä sateessa vaurioitettu vakiokone, jolla kulkua ei juuri löytynyt.

Juskalle kyllä isot onnittelut lauantain kisan voitosta, se tuli vielä todella hienolla tavalla.

Kiitokset järjestäjille vielä kerran hienoista kisoista, järjetelyistä ei kyllä moitittavaa löydy edes hakemalla.


7
Tällä hetkellä tuo ilmatieteenlaitoksen sääennuste näyttää jo paljon paremmalta.

8
Juttelin juuri Jyrin kanssa ja oli puhetta, että yritetään ensiviikolla hommata sepeliä paikalle, jotta saadaan pohjat kuntoon. Lapiohommia on siis tarjolla vielä rutkasti lisää.

Sinänsä tässä ei ole niin kauheaa kiirettä, koska luvat seisoo vielä, eikä koroketta voida alkaa pystyttää ennen lupien saamista.

9
Polttisautot / Vs: Männän/kiertokangen lukitseminen?
« : 08.05.12 - klo: 10.39 »
Ainakin koptereiden moottoreihin on saatavana sellaisia palikoita, jotka lukitsevat kiertokangen/kampiakselin takakautta. Asennetaan ottaen takakansi pois ja laittaen ko. palikka paikoilleen. Lukitsee hyvin ja on moottorille kuitenkin hellä. En tiedä, löytyykö vastaavia autoille.

Ainakaan lentolaitteiden koneille tuota tulpan tilalle laitettavaa tappia ei oikein suositella, voi helposti vaurioittaa mäntää.

Itse olen tarvittaessa lukinnut kiertokangen/kampiakselin ottamalla takakannen auki ja laittamalla sinne väliin esim. vanhan hammasharjan varren. Lukitsee hyvin mutta muovisena ei vaurioita moottoria. Mielestäni lukitus mieluummin niin, että lukitsee kampiakselin/kiertokangen kuin lukitus suoraan männästä. Auton moottoreissa en tätä ole koskaan vielä tarvinnut mutta kopterissa tuon olen muutaman kerran tehnyt.


10
Miksi sarjapisteissä Markku Rinne ei ole saanut vikasta kisasta pisteitä?

Mun laskuopin mukaan pomppaa sarjan kolmoseks vieläpä.

Sääntöjen mukaan: "TSP-10, TSS-10 ja CS-12 –luokkien osakilpailuissa jaetaan FinTrack-sarjapisteita, mikäli ko. osakilpailun kyseiseen luokkaan on hyväksytty (= KITI-ilmoittaumisten määrä) vähintään 10 kilpailijaa."

CS-12 Luokassa ei ollut kuin 6 ilmoittautunutta, joten sarjapisteitä ei jaettu.

11
Kaipa sitä parin testikisan perusteella uskaltaa luokkansa jo valita  :roll:

C-12
Juha Menna

12
Kiitokset järjestäjille täältäkin. Järjertelyt rullasi hyvin ja murkinat maistuivat.

Tuosta erien alkamisen kuuluttamisesta olen Juskan kanssa tasan samaa mieltä, pitäisi kuuluttaa aika lämmittelyn alkamiseen, jotta tietäisi olla valmiina radalle heti lämmittelyn alkaessa.

Finaalin alussa sekä Laurinkoski että Savolainen tulivat todella hyvin, samoin Juskan kyyti oli kohdallaan mutta se nyt ei yllätys ollutkaan. Juskan meno hyytyi taas teknisiin ongelmiin jo muutaman kierroksen jälkeen :(.  Savolaista sain ajaa takaakin varmaan kymmenisen kierrosta ennenkuin pääsin alun pikku mokan jälkeen takaisin johtoon. Sen jälkeen homma olikin kohtuu helppoa kun vain vältteli virheitä.

Juska heittää sitten ensikaudeksi tuon p*skaflaksinsa sinne missä pippuri kasvaa että päästään vääntämään kunnolla (ja sitten asioimaan varaosapakilla :)). Kunnon vääntö olisi kuitenkin näissä kertsikisoissa paljon tärkeämpää kuin lopullinen sijoitus, se olisi kuitenkin parasta treeniä virallisia kisoja varten.

13
H.A.R.Mi on taas sadekisan jäljiltä saatu huollettua ja laitettua nippuun, joten voisin raahata itseni paikalle, luokka siis LS-5.

Juize

14
Vapaa keskustelu / Vs: Motorhome projetki
« : 05.07.11 - klo: 20.59 »
On tuo kyllä mahtava masiina, matka menee niin että heilahtaa. Kiitokset porukalle matkaseurasta ja erityisesti Juskalle ja Veskulle mahtavasta duunista bussin eteen, työmäärä on kyllä ollut valtava.

Mun pytty tais jäädä koristamaan bussin keulaa mutta sinnehän se sopii hyvin muiden sekaan ... haetaan pojat Kouvolasta lisää  :grin:


15
Tulokset / Vs: TULOKSET LS-5 SM 2 ja 3 ja fiilistelyt
« : 05.07.11 - klo: 13.20 »
Kiitokset omasta puolestani kaikille mukavasta kisaviikonlopusta.

Erityiskiitokset järjestäjille lauantain pienestä odottelusta ennen A - finaalia, jotta saimme koneeni vaihdettua.

T: Juha / "rengas" / "männänrengas" / "Nalle" / yms. Jupen käyttämät nimikkeet  :wink:

16
Kiitokset Aakelle ja Napelle sekä muille kisailijoille, hauskaa oli.

Tulos ei niin häävi ollut mutta ajo sentään meni ihan säällisesti vaikka varovasti koitettiinkin mennä. Kone vaan oli säädetty niin rikkaalle että löpö loppui jo hyvissä ajoin ennen kisan loppua. Tuolla reilun 24 minuutin tuloksella ei pitkälle pötki  :embarrassed:

No hyvähän tämäkin oli tajuta ennen oikeita kisoja  :roll:

Kuten Juska jo tuossa edellä totesi, ovat nämä kyllä parasta mahdollista treeniä, näitä siis lisää.

Juize

17
RC-kerhot ja -radat / Vs: Tattarisuon rata Helsingissä
« : 29.04.11 - klo: 22.08 »
Jos en väärin muista niin Ylistaron kisassa ajettiin molempiin suuntiin.
Meneehän siinä hetki tottua mutta ihan sama kumpaan suuntaan tattista ajetaan, rata on kuitenkin hyvä molempiin suuntiin.

Ainakin viimevuonna ajettiin molempina päivinä samaan suuntaan eli vastapäivään.

Itse en tuosta myötäpäivään ajamisesta oikein perusta, se vaan tuntuu jotenkin oudolta eikä ajorytmistä meinaa saada millään kiinni.


18
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 07.03.11 - klo: 13.21 »
Kisat taas tämän viikon keskiviikkona 9.3, luokkina sekä Minit että RTR - Turistit

Entisten luokkien lisäksi ajetaan eräkierrosten välissä muutama kisaerä C-12 kiiloilla, katsotaan miten se tuolla menee.

Yrittäkää oikeasti saapua ajoissa paikalle, jotta saadaan kisat vietyä läpi kohtuullisessa aikataulussa. Mikäli tietää myöhästyvänsä, niin ilmoittakaa osallistumisestanne ajoissa, niin saadaan nimet listaan.

Juize

19
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 07.02.11 - klo: 22.21 »
Tämän viikon Keskiviikkona 9.2 taas kisat sekä Mineillä että RTR - turisteilla. Tulkaa ajoissa paikalle.

Juize

20
Bensa-autot / Vs: 1/5 rata-autot
« : 01.02.11 - klo: 21.40 »
Tänään kuultu huhua että yksi GT8 kuski olisi hankkinut HARM:in itselleen.

No kaipa tämänkin huhun voi jo vahvistaa ja todeksi tunnustaa  :grin:

21
RC-kerhot ja -radat / Vs: Raision VVV RC-rata
« : 31.01.11 - klo: 13.19 »
Nimenomaan nitrosarjasta on ollut puhetta....

Juize

22
RC-kerhot ja -radat / Vs: Raision VVV RC-rata
« : 31.01.11 - klo: 10.10 »
Eiköhän siellä taas Huhtikuusta alkaen ajeta, kunhan lumet on sulaneet.


23
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 25.01.11 - klo: 19.04 »
Muistutus kaikille, että huomenna ke 26.1 ajetaan taas kisaa sekä Mineillä että RTR turisteilla. Tulkaa paikalle ajoissa.

Juize

24
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 14.01.11 - klo: 00.38 »
Ei kai sitä enää ole järkeä ajaa 10:llä autolla yhdessä erässä, varmaan joku korkeintaan 8 olis hyvä.

Alkuunhan lähdettiin arvioidussa nopeusjärjestyksessä, ekalla kerralla käännetysti mutta silloin tuli kolinaa jo liikaa. Sitten ajettiin niin, että ekaan erään lähdettiin pistejärjestyksessä ja sitten seuraaviin edellisen erän tuloksen perusteella. Tämä koettiin ongelmalliseksi siksi, että mikäli keskeytät esim. tekniseen vikaan, niin kärsit kaksi kertaa, ensin keskeytys ja sitten seuraavaan erään häntäpään lähtöpaikka. Juuri tämän takia ajateltiin, että voisi olla järkevää lähteä pistejärjestyksessä. Tosin nyt on vielä se tilanne, että enemmän kisoja ajaneet on taulokossa edellä nopeampia, jotka ovat ajaneet vähemmän. Tämä tasoittuu vasta sitten, kun kisoja on ajettu niin paljon, että osalla huonoimmat tulokset alkaa tippumaan pois mutta tähän menee vielä aikaa.

Jos aletaan ajamaan aika-ajoja, niin ongelma poistuu. Eräryhmät on järkevintä tehdä nopeuden mukaan, niin kaikilla on mahdollisuus ajaa hyvä tulos. Jos ajetaan vielä kaikki samassa, niin onko 8 auton joukosta vielä mahdonta lähteä häntäpäästä, silloin on kuitenkin paremmin tilaa. Silloin kun ajetaan pelkät finaalit, niin määräytyi lähtöjärjestys miten tahansa, niin aina siitä joku kärsii ja joku hyötyy...siinähän se ongelma vaan on, että miten nuo haitat saataisiin mahdollisimman pieniksi.

Juize

25
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 13.01.11 - klo: 10.36 »
Tiivis tunnelma  :tongue:

Useamman erän sijaan on tietysti mahdollista pidentää lauteita...


26
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 13.01.11 - klo: 09.07 »
Tuota eriin jakoa pitää kyllä harkita vakavasti, jos ensikerrallakin on tuo 10 kuskia tai enemmän. Lauteilla tuli jo hiukan ahdasta ja kun ajetaan noinkin lyhyellä radalla, niin ei sielläkään liikaa tilaa ole. Tuo ahtaus tuntui kuitenkin aiheuttavan ongelmia melkein kaikille, kärkipää kärsii jatkuvista kierroksellaohituksista ja peräpäässä ei juurikaan saa ajaa rauhassa kun jatkuvasti pitäisi antaa tilaa nopeammille. Aikatauluun formaatti 2 alkuerää ja 2 finaalia kyllä mahtuu kunhan porukat vaan tulevat paikalle ajoissa.

27
Vapaa keskustelu / Vs: Motorhome projetki
« : 12.01.11 - klo: 11.02 »
Äijät kyllä jaksaa panostaa varikkopuitteisiin oikein huuolella....ASIAA  :grin:

28
RC-kerhot ja -radat / Vs: LRP Areena
« : 11.01.11 - klo: 10.03 »
Pistetään muistutus tännekin, että sekä Minien että RTR - turistien kisat jatkuvat tulevana keskiviikkona 12.1.2011 alkaen klo 18.00.

Juize

29
Myönnetään, että ilmoittautuminen meni hiukan myöhään mutta oma on nyt laitettu sisään ja kyllä Turun suunnalta toinenkin on vielä tulossa.


30
Vapaa keskustelu / Vs: Kilahtiko tänään kassaan vai?
« : 13.12.10 - klo: 23.48 »
Jotta tulojen kierrättämisestä Oy:n kautta osingoiksi on mitään hyötyä verrattuna palkkatuloon (siis joko suoraan saatuun tai tulon nostaminen palkkana Oy:n kautta) vaatii se pohjaksi pari seikkaa:

 - tuloja pitää oikeasti tulla hiukan reilummin...perus 30000 - 40000 €:n vuosituloilla ei vielä pahemmin hommasta hyödy mutta jos tienaa yli 100000 € vuodessa niin tilanne muuttuu.

 - Tuloja pitää olla sen verran paljon, ettei tarvitse kaikkea saatua tuloa nostaa heti omaan käyttöön. Tällöin Oy:tä voi käyttää ns. säästöpossuna, jonne "ylimääräiset" varat saa jätettyä verotuksellisesti kohtuu edullisesti. Samalla säästöpossuna käyttö kartuttaa tuota aiemmin mainittua nettovarallisuutta, joka mahdollistaa osingon nostamisen niin, ettei sitä rasita kuin 26 %:n yhteisövero.

Verosuunnittelu on yleensäkin aihe, joka vaatii suunnitelmallisuutta pidemmällä aikavälillä. Jos aletaan laskea, että mikä on kuinkakin edullista tässä ja nyt yhden vuoden kohdalla lähtötilanteessa nolla, niin päädytään usein täysin virheelliseen käsitykseen siitä, mikä on pidemmällä aikavälillä verotuksellisesti edullisinta.

Juristit ja lääkärit ovat päässeet esimerkeiksi lähinnä siksi, että heidän kohdallaan kyse ei ole ollut aidosta yrittäjänä toimimisesta vaan yrittäjästatusta on käytetty ainoastaan verosuunnittelun välineenä. Kummankin ammatttiryhmän kohdalla pätevät nuo alussa esitetyt vaatimukset tulojen määrästä.

Noista artikkeleista sen verran, että mikä sitten on laaja ongelma? Suomessa on kuitenkin kohtuullisen vähän sellaisia henkilöitä, joilla palkkatulojen muuttaminen pääomatuloiksi on mahdollista ja lisäksi kannattavaa. Ainakin jos näitä verrataan kaikkien suomalaisten saamiin tuloihin.

Jälkimmäisessä artikkelissa on käsitelty lääkäreiden verotusongelmaa. Tämähän on vastannut jo aikaisemmin käytettyä muotoa muuten, paitsi tässä on hyödynnetty uuden osakeyhtiölain mahdollisuuksia jakaa osinkoa omistussuhteesta poiketen ja osingot onkin jaettu työpanoksen perusteella. Aiemmin tämä sama lopputulos on saavutettu artikkelissakin esitetyn holding - yhtiörakenteen avulla. Kuten artikkelin lopussa on todettu, järjestelyn syynä ei ole pidetty osinko- tai yhteisöveron mataluutta vaan ansiotuloverotuksen korkeaa tasoa.

Verosuunnitteluun on yleensä hyvin vaikeaa ellei mahdotonta antaa mitään yleispätevää sabluunaa, jonka mukaan kannattaisi toimia vaan jokainen tapaus pitää miettiä ja laskea erikseen, jotta päästään optimitulokseen. Tietysti on aina olemassa siinä laillisuuden rajoilla olevia keinoja mutta niiden käytössä on aina riskinsä, joka realisoituessaa saattaa käydä kukkarolle hyvinkin pahasti, joten niistä ei sen enempää.

Juize



Sivuja: [1] 2 3