Järjestäjille paljon kiitoksia hyvin järjestetyistä kisoista. Kuusaalle on aina ollut ilo mennä kisaamaan.
Itse ajoin molempia sunnuntain luokkia, plussana sai ajaa paljon, mutta miinuksena se, että vire pitää aina autoa vaihtaessa vähän hakea uusiksi. Niin erilaisia tuo nitroturisti on GT-autoon verrattuna. Kiirekkin oli myös ajoittain sitä luokkaa, ettei oikein autoja ehtinyt mekkailla kun piti ravata myös varikkoapinan tehtävissä.
GT8-autot mahtuivat ennakkospekuloinneista huolimatta mainiosti kuusaan radalle. "Katuratamaista ajoa", mitään huippunopeuksia ei siis otettu. Ajoittain ainakin minun vuoden vanhoilla renkailla ajo oli osittain melkoista luistelua, ainakin ensimmäiset 4-5 minuuttia, renkaat lämpenevät ajokelpoisiksi todella hitaasti. Kolmas eräkierros taisi olla GT-autoilla se nopein jolloin aurinko oli saanut asvalttiin lämpöä. Itselläni auton pito hävisi ehtoota kohden tyystin, eikä yksi todella outo moottorin sammuminenkaan auttanut asiaan finaalissa, tosin tuli sitä sitten muutenkin koomailtua pariin otteeseen.
TP-10:ssä alkuerien 10. sija oli yllätys joka vei b-semi:n vitos ruutuun. Neljä minuuttia letkan keskivaiheilla Kalveksen ahdisteltavana johti takahihnan katkeamiseen. Haapsaaren finaalipaikka ja lopullinen 7. sija oli mukava piristysruiske Raisiolaiseen nitroturismiin, eikä tuo Stanuluokkaa hallitseva Jaakkokaan kovinkaan huonosti toiskertalaisena nitrokuskina ajanut, tekniikka vain petti sielläkin...
Kiitokset Kuusaalle...