DPD! Ja palvelun parantaminen.
Tiistaina oli Vantaalla varastossa seurannan mukaan paketti ja soitin kysyäkseni matkahuollon koodia. Ei kuulemma mene matkahuollolle, vaan jakavat itse tänne syrjäseudullekin, koeluontoisesti. Otti tietoja ja sanoi että minulle soitellaan.
No parin tunnin päästä kuljetusliikkeestä? soitettiin ja sovittiin tuonti torstai-illalle, jonka sitten päivystin kotona, eikä ketään ilmestynyt.
Tänään soitti samainen kuljetushenkilö, että eilen piti tuoda paketti, mutta kuski ei ollut ottanut sitä kyytiin (ei vissiin kiinnostanut tehdä lenkkiä) ja seuraava olisi maanantaina. PRKL!!
Matkahuolto olisi vanhojen merkkien perusteella saanut paketin lähi-Siwaan jo seuraavaksi päiväksi, mutta onhan tämä kivaa kun ainoastaan viikossa tuodaan Vantaalta kotiin.
"DPD CLASSIC -paketti saapuu määränpäähänsä Euroopassa 1-6 päivässä" Hyvä jos 11 riittää.