RC10.FI

Yleiset => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: VesaK - 26.01.04 - klo: 22.06

Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: VesaK - 26.01.04 - klo: 22.06
Ennakkotietojen perusteella tänä vuonna järjestetään jälleen pienoismallimessut: http://www.model-expo.com/

Juuri nyt on oikea aika heittää haaste kehään: jos monopolijärjestömme AKK ihan oikeasti on meidän asiallamme, se on jo varannut messuilta standin, ja suunnittelee par'aikaa sillä esiteltäviä lajeja, kalustoa, henkilöitä ym.

Kuten viime messujen jälkimainingeissa ideoitiin (josta saattaa vieläkin löytyä juttuja jossakin päin Foorumia), messuilla pitäisi ehdottomasti olla pienoisautoilun oma esittelyosasto. Kuten on mm. lennokkiharrastajilla. Ja juuri tämä on AKK:n paikka pistää paukut peliin, vaikkapa yhdessä aktiivisten kerhojen kanssa.
Näyttävää esittelyä lajista, kisavideoita, MM-, EM- ja SM-kuljettajien esittelyä, ja niin poispäin.

Ja vihjeeksi sille porukalle, joka kerta toisensa jälkeen järjestätte "ajonäytöksiä" harjoitteluhallissa: älkää enää tehkö sitä, vaikka se miten pitkä perinne olisikin. Sen aneemisempaa kuvaa ei harrastuksestamme voi antaa, kuin muutaman kaverin vaivalloinen ajo liukkailla ja ryppyisillä vanhoilla matoilla. Uskokaa pois, että sillä annetaan täsmälleen väärä kuva lajistamme.

Kunnon RC-kilpailu sen sijaan olisi poikaa, ja sitä monet tulevat katsomaankin, koska sellaisia joskus oli. Sellaisen näkemisestä mekin aikanaan jäimme koukkuun, ja samoin on käynyt monelle muulle.
Otsikko: Joo
Kirjoitti: hellgren - 26.01.04 - klo: 22.14
Meillä täällä Lahdessa, hieman pienemmän luokan harrastemessuilla, oli tosiaan seuraavanlainen rata (täytyy nyt vielä mainostaa, vaikka varmasti kaikki ovat jo kuvan nähneet):

(http://rcnetti.wmhost.com/messut/rata.jpg)

Kooltaan rata oli tietty kohtalaisen pieni, mutta hyvin tehty. Radalle saatiin "täysiveriset" treenit pystyyn. Pientä kisaakin tietysti siinä samassa syntyi katsojia viihdyttämään. Ja katsojia tuo todella keräsikin sankoin joukoin, etenkin, kun autoja oli kunnon nippu radalla.
Otsikko: Re: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 26.01.04 - klo: 22.23
Lainaus käyttäjältä: "VesaK"


KLIPS...

Ja vihjeeksi sille porukalle, joka kerta toisensa jälkeen järjestätte "ajonäytöksiä" harjoitteluhallissa: älkää enää tehkö sitä, vaikka se miten pitkä perinne olisikin. Sen aneemisempaa kuvaa ei harrastuksestamme voi antaa, kuin muutaman kaverin vaivalloinen ajo liukkailla ja ryppyisillä vanhoilla matoilla. Uskokaa pois, että sillä annetaan täsmälleen väärä kuva lajistamme.

Kunnon RC-kilpailu sen sijaan olisi poikaa, ja sitä monet tulevat katsomaankin, koska sellaisia joskus oli. Sellaisen näkemisestä mekin aikanaan jäimme koukkuun, ja samoin on käynyt monelle muulle.



Otetaanko torpasta matot ja VAU pitäisi kertsit siellä?

Hyvä idea mutta hankala toteuttaa?

VesaK, voisi varmaan kysäistä Aakelta tai Napelta?

-M.V
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 27.01.04 - klo: 09.56
Ehdottomasti näyttelyosasto. Tiedustelin tätä jokin aika sitten forumilaisilta ja meitä halukkaita löytyi useita tuomaan kalustoaan näytteille. Ainakaan itse en tätä ilmaiseksi odota vaan olen valmis hoitamaan kustannukset omalta osaltani. Viime vuonna pääsi bonuksena messuille muistaakseni ilmaiseksi eikä näytteille asettaminen tainnut maksaa mitään. Näyttelypaikka oli tosin huono eikä itse voinut seistä standina takana kuten esim vene puolella; tämä olis sopinut mulle mainiosti.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: winqqu - 16.04.04 - klo: 10.39
Ohessa näyttelyn pohjakartta :

http://www.thr-team.com/pdf/modexkartta.PDF
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 16.04.04 - klo: 10.55
Tänks.

Onko niin että meillä (forumi / Rc Netti) on jokin osasto / standi käytettävissä?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 16.04.04 - klo: 15.59
Lainaus käyttäjältä: "Mika"
Tänks.

Onko niin että meillä (forumi / Rc Netti) on jokin osasto / standi käytettävissä?

Onko siellä sitten teidän autoja?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 16.04.04 - klo: 17.31
No ainakin mun on siellä jossain mutta en itse.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 16.04.04 - klo: 20.42
VAUlaiset on alakerrassa jäällä ajamassa kilpaa. Tule katsomaan. Myös minä olen siellä.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Stilo - 16.04.04 - klo: 23.34
Tarkennuksena, että löytyy sieltä muitakin kuin VAUlaisia ajamassa. Tai no ajamassa ja ajamassa, lähinnä antamassa tilaa kierroksella ohittaville. :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 17.04.04 - klo: 07.18
Millä te ajelette? sähkätouringiako? vai mitä se on :D
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mikko M - 17.04.04 - klo: 10.12
sähkötouringeilla ajetaan kisaa  :lol:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 17.04.04 - klo: 10.43
Komeeta vois tulla, jos ne antais teille ihan jää jään käyttöön.
Saattas hieman ihmisiä tulla katselemaan sladittelua?
Pitänee tänä vuonna suunnata tonne expoon.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 17.04.04 - klo: 12.34
Lainaus käyttäjältä: "mik90"
sähkötouringeilla ajetaan kisaa  :lol:

Joo.. luin väärin tuon vastauksen, :oops:  Mutta millä siellä siis te ajatte?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mikko M - 17.04.04 - klo: 15.22
Vakio ja syndicate luokkaa ajelemme siellä.  :mrgreen:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 17.04.04 - klo: 18.27
Jari, samanlaisilla autoilla mitä nähtiin Riihimäellä, muistatko? :)!
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 17.04.04 - klo: 18.42
Myös polttiksia olis mukava katsella, jos sais sinne pihalle jotain aluetta. Ne kiinnostaa yleensä kansaa enemmän, kuin sähköt. Itse muistan pienenä katsoneeni kuinka kauan, kun siellä oli
ulkona helikoptereita ja tais polttiksiakin olla.

Vieläkin mietin, kuinka mahtava juttu "Ice-Race" olis. Siinä olis vauhtia ja vaarallisia tilanteita koko rahan edestä. Stampedet ja muut vehkeet sinne jäälle sutimaan.  8)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 17.04.04 - klo: 20.19
Oishan se Drifting hauskaa. Ainakin tapahtumia todellakin olis. Ja antais haastetta kokeneemmallekin kuskille.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Cruisaaja - 17.04.04 - klo: 20.46
Juuh, lauantaina käydään katsomassa meininkiä ja sunnuntaina sitten ajetaan kissaa.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: aneboy - 18.04.04 - klo: 11.36
Niin siis, tietääkö kukaan paljonko maksaa liput sinne?

Onko siellä myynnissä arska-autoja?

Ja jos on, niin onko "halvepia" kuin kaupassa...

Kiitoksia jo valmiiksi.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Pekka V - 18.04.04 - klo: 11.54
Kyllä luulisin, että siellä on myynnissä RC-autoja, koska oli muistaakseni vuonna 2000 ainakin. Siellä on varmaankin myynnissä RC-lennokkeja, helikoptereita, veneitä ja voi olla myös kuulis kamaa.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mikko M - 18.04.04 - klo: 12.44
Pääsyliput EURO:
Aikuiset 10,-
Lapset 6,- (4-12v)

Perheet: 26,-
Ryhmät 6,-/hklö (ryhmä väh. 15 henkilöä)


on siellä myynnissä rc autoja
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 14.46
Tässä Model-Expon antia 2004 (hei, eiks nää ollutkaan mallimessut ;-)  )

(http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/modelexpo.jpg)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mr Cale - 24.04.04 - klo: 16.07
No onhan se malli tuokin.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jakke - 24.04.04 - klo: 16.18
Ai tässä on se pieni ero joka erottaa pienoismallimessut täysikokoisista.  :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Pekka V - 24.04.04 - klo: 18.48
Olin tänään messuilla ja rahaa meni 215€. oltiin aneboyn kanssa siellä ja oli hienoja pienoismalleja
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 24.04.04 - klo: 19.00
Aika hyvät messut ja ostoksia tuli, HS625MG, bensaletkua, ruuveja.
Mika sun autot oli kyllä erittän nättejä, eikä se pienoismallikaan hassumpi ollu.
Korit olis saanu olla sivussa, kun ei nähny autoa sisältä.
Cool Poweria tuntu moni sieltä pois kantavan.  :lol:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 19.02
Lainaus käyttäjältä: "HilariouS"
Aika hyvät messut ja ostoksia tuli, HS625MG, bensaletkua, ruuveja.
Mika sun autot oli kyllä erittän nättejä, eikä se pienoismallikaan hassumpi ollu.
Korit olis saanu olla sivussa, kun ei nähny autoa sisältä.
Cool Poweria tuntu moni sieltä pois kantavan.  :lol:


Kiitos! näitköhän mutkin kantavan.. ostin kaks tonkkaa..
Niinhän se on mutta suurelle yleisölle pitää näyttää korit päällä, eihän tekniikasta ymmärrä ;-)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 19.04
-- kämmi --
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Pekka V - 24.04.04 - klo: 19.07
Ostin hitec HS645MG servon wild dodge ramin ohjaukseen. Pitäs ainakin voiman riittää.
Minäkin kannoin yhden tönikän polttoainetta sieltä.
Ketä on tulossa myös huomenna?
minä ainakin tulen.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 19.11
Lainaus käyttäjältä: "HilariouS"
Mika sun autot oli kyllä erittän nättejä, eikä se pienoismallikaan hassumpi ollu.


Vielä, tais olla muuten ainoat onroad autot siellä eikä muutenkaan polttiksiakaan montaa ollu (yksi mun lisäksi?), mitä nyt kauppiailla yks Asso ja sata monsteria.. veneitä ja lentskareitahan oli pilvin pimein.. ja 1/5 autoja ihan mukava rivi.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: ylikar-h - 24.04.04 - klo: 19.58
Tarkoitus huomenna käydä, tietääkö kukaan jo siellä olleista, oliko siellä myynnissä Xray micro 1/18 autoja ? ( Dantom)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 24.04.04 - klo: 20.32
BACK to expo!

Tänään eli taas yksi kilpailu pienoisautoilla. Kävittekös kattomassa?

Itse ostin Yokomoon Drifting setin, eli drifting renkaat, jarrulevyt (FAKE) ja 200mm Subaru imbreza korin jossa alumiiniseksi maalattu takaspoikku...

TUUNINKIA!! 8)

Huomenna ajetaan Syndicate kilpailu. Radassa rupeaa olemaan pito lisää.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 20.39
Lainaus käyttäjältä: "ylikar-h"
Tarkoitus huomenna käydä, tietääkö kukaan jo siellä olleista, oliko siellä myynnissä Xray micro 1/18 autoja ? ( Dantom)


Mä en ainakaan nähnyt mutta saattoihan se olla. Aika Kyosho painoitteiset messut (jälleen). Kyoshon katalogeja ja mainoksia ym joka puolella, muut jää sivuun aika pahasti.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 20.41
Lainaus käyttäjältä: "Matias Vikstedt"
BACK to expo!
Itse ostin Yokomoon Drifting setin, eli drifting renkaat, jarrulevyt (FAKE) ja 200mm Subaru imbreza korin jossa alumiiniseksi maalattu takaspoikku...

TUUNINKIA!! 8)


Joo! Mä kattelin noita settejä ja Yokomon boxia, makee! Laitapas kuvia sitten tänne  :D
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 24.04.04 - klo: 20.54
Jeeps, kuvia laitan kunhan auton huomenna kotia tuon.

Kamat jätin expoon, lukittuun tilaan.  :)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Serpent - 24.04.04 - klo: 21.14
Voi jessusmaaria, eikö siellä ollut xrayn autoja ollenkaan?
Kävin ainakin tolla yokomon autoja kattomassa...
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 24.04.04 - klo: 22.42
Siinä jäähallin sivussa on aukea betoni, joka oli täysin tyhjä.
Siihen pitäis saada polttiksia esille ja liikkeelle. Niitä voisi tietysti ilman pääsymaksua ihailla, mutta saattas saada ihmiset "herätemessuille".
Ne 1/5 pelit oli kyllä erittäin tyylikkäitä ja komeita, eikä se lennokki-näytöskään huono ollut. Kaikkea siellä on aika vähän, mutta toivottavasti homma kasvaa. Mukavaa, kun löytyy monta liikettä saman katon alta. Ja mikä parasta, sieltä saa hyviä vinkkejä!

RC10.fi:lle olisi oma koju kyllä paikallaan!
Polttikset sinne pihalle ajelemaan!

Tässä näiden messujen anti.

(+JQ:lle mainiosta Crossi säätö-jutusta PM:ssa - Piti ostaa lehti, kun joku sitä kehui. )

Vielä lisäys: Ostitko Matias tuon drifti setin, joka näkyy Mikan laittamassa kuvassa hyllyn päällä?
Drifti videota sitten tulemaan. (Pakko!)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 24.04.04 - klo: 23.42
Joo, komeita ne 1/5 autot olivat kyllä! Ehdottomasti.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: arska82 - 24.04.04 - klo: 23.53
Joo. Plussia ja miinuksia exposta (omasta mielestäni)

+ 1/5-skaalan pirssit
+ lentonäytökset
+ näin TT uuden aseen polttiscrossiin
+ vinkkejä ja ylestietoutta
+ paljon väkeä

- liian pienet tilat
- MISSÄ oli Hobaon edustajat??
- liian vähän jälleenmyyjiä
- missään ei myyty 6V vastariakkuja
- liikaa Kyoshoa

Yleisesti ottaen tykkäsin messuista ja sain sentään ostettua jotain. 8)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 25.04.04 - klo: 00.06
Lainaus käyttäjältä: "Mika"

(http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/modelexpo.jpg)


Siis ostin sen drifting setin, joka sisälsi renkaat jotka tuolla ylhäällä on ja jaruulevyt sekä subarun 200mm korin. 8)  8)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 25.04.04 - klo: 00.17
on tässä parempiakin kuvia vaikka eihän tuossa likassa mitään vikaa ole :-)

(http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/drift1.jpg)
(http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/drift2.jpg)
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: rala.p - 25.04.04 - klo: 00.33
Hienot oli messut ja autoki tuli ostettua (kanai III). :mrgreen:
Tosiaan oli aika paljon kyshoja mutta ei se mua haitannu. :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 25.04.04 - klo: 08.39
Mika, laitappas noille kaikille kuville oma kansio nettiin, sinulla kun niitä tuntuu olevan.

Rupean tänään illalla expojen jälkeen tekemään pientä sivustoa, jonne laitan kaikki kuvat mitä mulla on. Yksi muistikortillinen on jo.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 25.04.04 - klo: 08.44
Jaksais vaan siirtää näillä yhteyksillä.. elisa panee FTP yhteyden poikki jos siirto kestää liian kauan enkä jaksa erissä siirrellä, kuvia on joku 50 kpl messuilta..
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Serpent - 25.04.04 - klo: 09.33
Mika, oliko ne hpi autot sinun ?
Tuli vaan mieleen kun kuvasin niitä  :o
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Toni N - 25.04.04 - klo: 10.42
Lainaus käyttäjältä: "Serpent"
Mika, oliko ne hpi autot sinun ?
Tuli vaan mieleen kun kuvasin niitä  :o

Jos näitä tarkoitat, niin taisivat olla ;)
http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/messut.html
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Serpent - 25.04.04 - klo: 11.16
ooh.. hienoja pelejä... Hienompia kuin kuvissa.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 25.04.04 - klo: 12.29
Toi turbolla ja intercoolerilla varustettu QRC monsteri oli aika pähee. Se mikä oli Mikan komeiden autojen vieressä.

Kaikkee pikkusälää tuli ostettua, mutta eipä sitä rahaakaan juuri ollut mukana. Haluttaa saada MiniZ Overland kun siellä sitäkin näyteltiin.

TT:n uusi krossipeli näytti kohtalaisen kovalta vastukselta muille autoille. Jäykempi alusta ja "hieman" järeämmät tukivarsikomponentit! Saas nähä kui Furulundissa sillä pärjätään.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 25.04.04 - klo: 12.30
Lainaus käyttäjältä: "Serpent"
ooh.. hienoja pelejä... Hienompia kuin kuvissa.


eiks, niin on live. kiva kun kävit katsomassa
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Joona H - 25.04.04 - klo: 12.34
Lainaus käyttäjältä: "blenheim"
TT:n uusi krossipeli näytti kohtalaisen kovalta vastukselta muille autoille. Jäykempi alusta ja "hieman" järeämmät tukivarsikomponentit! Saas nähä kui Furulundissa sillä pärjätään.

Olikos tämä se auto,jota esiteltiin siinä Carrocar AB:n osastolla?
Hieman sitä siinä katselin,enkä kyllä tunnistanut autoa.............siis se jossa oli keltainen takasiipi?

Jäi kyllä harmittamaan,kun en huomannut ostaa Kyoshon 2004-luetteloa enkä uutta Pienoismalli-lehteä.
Meikäläisen mukaan ei tarttunut muuta kuin TT:n uusi ilmaisesite :mrgreen:
Mikan Superit oli kivaa katseltavaa,mutta korin alle olisi ollut kiva nähdä :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 25.04.04 - klo: 12.40
Joo, tää:

(http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/intercooled.jpg)

TT mä en nähnyt kuin EB4 S2 krossarin ?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 25.04.04 - klo: 12.43
Carrocarin osastolla kyllä se keltasiipinen krossivekotin. Oli hieno.

Just toi monsteri. Mitenköhän tuommonen tehään ja onkohan edes hankala tehdä? Nyt kun jossain vaiheessa saa kunnon konehallin tehtyä. Siis lämpimän, nyt vaan kylmä.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 25.04.04 - klo: 12.56
Kiitokset tästä kuvasta kuuluvat Jartsalle:
(http://koti.mbnet.fi/jaries/Nokia7200/Kuva069.jpg)

Sexyy :)
Otsikko: Jee
Kirjoitti: hellgren - 25.04.04 - klo: 13.05
Messuraporttien perusteella täydet pisteet Kyosholle markkinoinnista. Kohta nähdään taas uusia ihmettelijöitä puretenien ja ultimoiden kanssa foorumeilla. Sääli, että muilla merkeillä ei tunnu olevan varaa (vai onko se vaan yrityksestä kiinni) vastaavaan markkinointiin (Aku Ankka mukaan lukien..:wink:).
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 25.04.04 - klo: 15.28
Hehee, blenheim kerkesi tuon kuvan jo esille pistään :D

http://koti.mbnet.fi/jaries/Nokia7200/
Tuolla on kuvia, kännykällä otettu joten laatu on mitä on, Videoita ei edes kannata alkaa katsomaan :D joissakin kuvissa käsi heilahtanut  :mrgreen:
Otsikko: Messut teeveessä
Kirjoitti: jval - 26.04.04 - klo: 08.30
Sunnuntaina telkkarissa näytettiin viittomakielen uutisissa pätkä messuilta ja kehuttiin kävijöiden määrää.
Otsikko: Re: Jee
Kirjoitti: Mika R - 26.04.04 - klo: 10.37
Lainaus käyttäjältä: "hellgren"
Messuraporttien perusteella täydet pisteet Kyosholle markkinoinnista. Kohta nähdään taas uusia ihmettelijöitä puretenien ja ultimoiden kanssa foorumeilla. Sääli, että muilla merkeillä ei tunnu olevan varaa (vai onko se vaan yrityksestä kiinni) vastaavaan markkinointiin (Aku Ankka mukaan lukien..:wink:).


Yrityksestä kiinni.. Kyoshon tunnettus on niin hyvä että aloittelija "sortuu" Kyöstiin heti kärkeen. Ja kun noita Kyösti kauppiaita on 10x suhteessa muihin. Hyvin ovat homman hoitaneet, vaikka laatu ei aina päätä huimaakaan (kiinni jälleenmyyjästä paljolti).

Olihan messuilla toki muitakin, mutta Kyosho vetää nuoria ja nuorten vanhempia ihan toisella tavalla kuin muut merkit.
(Ensi vuonna järkkäämme HPIn paikalle! nyt ei ehditty ajoissa liikeelle, pahus)

MUTTA hei, ei voi syyttää pelkästään kauppiaita, MISSÄ OLIVAT SUOMALAISTEN POLTTISKUSKIEN kisa-autot??

Jätkät ei viitti vaivautua paikalle ja sitten ihmetellään miksi ei ole kisaajia riittävästi... EI YHTÄÄN CROSSARIA, EI YHTÄÄN TOURERIA... vai eikö lisää kisaajia edes haluta sotkemaan hiekkalaatikkoa...jotta palkintosijat säilyy...!!

Pientä piikkiä, mutta mutta ...  AIKA SURKEETA MENOA jätkät! :mrgreen:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 26.04.04 - klo: 13.22
Lisäsin vähän kommenttia.. ettei tosiasiat unohtuisi..  :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Raiser - 26.04.04 - klo: 15.31
No tulihan eilen käytyä muuta messuista ei jäänyt mieleen, kuin 1/5 autot ja innostus pienoisrautateihin.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 26.04.04 - klo: 17.20
Pistetään uudestaan näkyville (kun miksutin postas ton kuvan uudelleen aika turhaa prkl) , haluaisin kuulla muidenkin kommentteja:

Lainaus käyttäjältä: "hellgren"
Messuraporttien perusteella täydet pisteet Kyosholle markkinoinnista. Kohta nähdään taas uusia ihmettelijöitä puretenien ja ultimoiden kanssa foorumeilla. Sääli, että muilla merkeillä ei tunnu olevan varaa (vai onko se vaan yrityksestä kiinni) vastaavaan markkinointiin (Aku Ankka mukaan lukien..:wink:).


Yrityksestä kiinni.. Kyoshon tunnettus on niin hyvä että aloittelija "sortuu" Kyöstiin heti kärkeen. Ja kun noita Kyösti kauppiaita on 10x suhteessa muihin. Hyvin ovat homman hoitaneet, vaikka laatu ei aina päätä huimaakaan (kiinni jälleenmyyjästä paljolti).

Olihan messuilla toki muitakin, mutta Kyosho vetää nuoria ja nuorten vanhempia ihan toisella tavalla kuin muut merkit.
(Ensi vuonna järkkäämme HPIn paikalle! nyt ei ehditty ajoissa liikeelle, pahus)

MUTTA hei, ei voi syyttää pelkästään kauppiaita, MISSÄ OLIVAT SUOMALAISTEN POLTTISKUSKIEN kisa-autot??

Jätkät ei viitti vaivautua paikalle ja sitten ihmetellään miksi ei ole kisaajia riittävästi... EI YHTÄÄN CROSSARIA, EI YHTÄÄN TOURERIA... vai eikö lisää kisaajia edes haluta sotkemaan hiekkalaatikkoa...jotta palkintosijat säilyy...!!

Pientä piikkiä, mutta mutta ...  AIKA SURKEETA MENOA jätkät! :mrgreen:
Otsikko: Niinno
Kirjoitti: hellgren - 26.04.04 - klo: 17.31
Aivan juu.. Voisihan asian kääntää niinkin, että jos jälleenmyyjät eivät paikalle saavu, nähtäisiin harrastajien autojen seassa muitakin kuin Kyoshoja. Se tietty vaatisi, että nimilapuilla tuotaisiin selvästi esille merkki, malli, voimanlähde ja omistaja.. Ehkä se herättäisi messuyleisön huomaamaan, että Kyosho ei olekaan ainoa valmistaja. Nojoo, eihän asiat nyt aivan tuolla mallilla ilmeisesti olleet, olihan muidenkin merkkien jälleenmyyjiä yhtälailla kuin harrastajien autoja. Mutta nähtävästi enempi ei olisi ollut pahitteeksi.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Heuli - 26.04.04 - klo: 17.48
Mää olin viimeksi Model Expossa joskus 90-luvun puolivälissä ja silloin oli kymmenisen eri myyjää/merkkiä paikalla, nyt taisi olla alle puolet tuosta? Paikalla oli vain Asso, Kyosho ja Yokomo?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Joona H - 26.04.04 - klo: 17.53
Lainaus käyttäjältä: "Heuli"
Mää olin viimeksi Model Expossa joskus 90-luvun puolivälissä ja silloin oli kymmenisen eri myyjää/merkkiä paikalla, nyt taisi olla alle puolet tuosta? Paikalla oli vain Asso, Kyosho ja Yokomo?

Thunder Tiger löytyi myös!
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Toke - 26.04.04 - klo: 18.00
Jos ensi kerralla olisi messuilla kansallinen TS ja TJ luokan kisa niin olisi kilpailijoillakin jokin syy tulla lajia ja kalustoa esittelemään. Kisat on kuitenkin lajin parasta mainosta.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 26.04.04 - klo: 18.07
Hobaosta ei näkynyt halaistua sanaa, mutta ihmisten vehkeitä lisää näkyville! ( Mikalle pisteet! )

RC10.fi standi olisi mielestäni erittäin tärkeä.
Monilla, kuten itselläni on takuulla ongelmia uusien harrasteiden kanssa, mutta olen saanut täältä todella paljon tietoa ja vinkkejä. Niin saisivat myös muut, mikäli tänne löytäisivät.
Standin alle saisimme käyttäjien autoja esille. (käyttäjille "meetinki")
"Käyntikortteja" ihmisille ja tarroja paikalle tottakai!

Lennokki.net mainittiin lennokki-näytöksessä, miksei myös rc10.fi:tä voisi mainita?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 26.04.04 - klo: 19.04
Maksaako se auton esille laitto jotain? :D jos vaikka toisi ensivuonna  :D
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: niko.lindvall - 26.04.04 - klo: 19.27
Lainaus käyttäjältä: "Jartsa"
Maksaako se auton esille laitto jotain? :D jos vaikka toisi ensivuonna  :D

Ei maksa. Ja pääsee ilmaseks sisään..
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 26.04.04 - klo: 19.36
Lainaus käyttäjältä: "HilariouS"
Hobaosta ei näkynyt halaistua sanaa, mutta  ihmisten vehkeitä lisää näkyville! ( Mikalle pisteet! )


Hyi hyi, ehkei nyt sentään VEHKEITÄ :)!

Itse vois tuoda krossarin ensi vuonna jos semmonen kesällä tulee hankittua, tietenkin ilman koria ja täydellisesti putsattuna. Ja Jari tietenkin siihen viereen Kana(i) III :D!
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 26.04.04 - klo: 19.39
Lainaus käyttäjältä: "blenheim"
Lainaus käyttäjältä: "HilariouS"
Hobaosta ei näkynyt halaistua sanaa, mutta  ihmisten vehkeitä lisää näkyville! ( Mikalle pisteet! )


Hyi hyi, ehkei nyt sentään VEHKEITÄ :)!

Itse vois tuoda krossarin ensi vuonna jos semmonen kesällä tulee hankittua, tietenkin ilman koria ja täydellisesti putsattuna. Ja Jari tietenkin siihen viereen Kana(i) III :D!

OT:ei mulla ole edes vielä kanaita.... Mutta pitänee harkita sitten
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 26.04.04 - klo: 19.41
Lainaus käyttäjältä: "Toke"
Jos ensi kerralla olisi messuilla kansallinen TS ja TJ luokan kisa niin olisi kilpailijoillakin jokin syy tulla lajia ja kalustoa esittelemään. Kisat on kuitenkin lajin parasta mainosta.


Polttiksilla ei sisällä ajella.. mutta pojat vois tuoda kaluston paikalle, ois siinäkin ihan tarpeeks.. ja kaikki forumin Savaget ja muut monsut.. pitkä rivi, hitto se olis koleeta.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 26.04.04 - klo: 19.52
Siinä jäähallin sivussa olevalla betonilla olis enemmän kuin täydellinen paikka suditella polttiksilla. Ja vehkeillä tarkoitin vehkeitä, en vehkeitä.
RC10.fi:n standille olis komeeta laittaa iso kasa polttiksia jonoon.
(pienimmästä isoimpaan - tottakai!)
Olen mahdollisesti visionääri, mutta jalat maassa kumminkin - ehkä.  8)
Otsikko: Jees
Kirjoitti: hellgren - 26.04.04 - klo: 20.00
Visionääri tai ei, mutta talouspuoli ja käytännöllisyys jäävätkin sitten villien visioiden varjoon! Nimittäin tollanen ständi ei ihan halpa ole.. :wink: Ehkä siinä syy, miksi jälleenmyyjiäkään ei tarpeeksi paikalla ollut.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Matias V - 26.04.04 - klo: 20.03
Itse ihmettelin eniten miksi ei ollut yhtään Hobaon edustajaa, Sanderssona? Iso-Hepa?
Otsikko: Re: Jees
Kirjoitti: Jartsa - 26.04.04 - klo: 20.06
Lainaus käyttäjältä: "hellgren"
Visionääri tai ei, mutta talouspuoli ja käytännöllisyys jäävätkin sitten villien visioiden varjoon! Nimittäin tollanen ständi ei ihan halpa ole.. :wink: Ehkä siinä syy, miksi jälleenmyyjiäkään ei tarpeeksi paikalla ollut.

No pistetään rahat kasaa  :wink:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Sami L - 26.04.04 - klo: 20.06
Niin no... se on järjestäjästä kiinni.
Ei ole nuo kustannukset oikein tiedossani, mutta jos saisi ilmaisen pöytäpaikan, niin eihän siitä kustannuksia pahemmin tulisi. Kyllä siellä tilaa olisi. Järjestäjälle olisi eduksi, jos messuille saisi lisää tavaraa esille? No eipä ole minun murheeni.
Otsikko: Jees
Kirjoitti: hellgren - 26.04.04 - klo: 20.11
Lennokkifoorumia kun lukee, niin saa sellaisen kuvan, että järjestäjää ei tunnu paljoa kiinnostavan, mikä olisi tapahtumalle oikeasti eduksi.. :wink: Taitaapa olla messut kohtalaisen laajalti jopa "boikotissa", myös autoharrastajien kesken. Selkeesti on havaittavissa, että  monet samat kamat pyörii siellä vuodesta toiseen. Vähän kuin Boldikset, pysyy kärryillä vaikka ei joka jaksoa seuraisikaan... :mrgreen:
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Mika R - 26.04.04 - klo: 20.49
Joo, just tota mä kritisioin eniten, samat kamat pyörii vuodesta toiseen ja palkinnot menee jopa samoille malleille, sillä linja-autolla on varmaan 10 vuoden pokaalit kaapissa, huh huh ..

No tässä on vuosi aikaa kehittää hommaa itse, niin että saadaan vietyä oikeaan suuntaan.. ei kaiken tarvitse tulla hopea vadilla aina.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Jartsa - 26.04.04 - klo: 21.04
Lainaus käyttäjältä: "Mika"
Joo, just tota mä kritisioin eniten, samat kamat pyörii vuodesta toiseen ja palkinnot menee jopa samoille malleille, sillä linja-autolla on varmaan 10 vuoden pokaalit kaapissa, huh huh ..

No tässä on vuosi aikaa kehittää hommaa itse, niin että saadaan vietyä oikeaan suuntaan.. ei kaiken tarvitse tulla hopea vadilla aina.

Joo. se frankenstain juttukin oli jo PM lehdessä, vuosimalli 90!

Minä haluan autoni expoon ensi vuonna!
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Blower IC - 27.04.04 - klo: 11.29
Lainaus käyttäjältä: "blenheim"
Carrocarin osastolla kyllä se keltasiipinen krossivekotin. Oli hieno.

Just toi monsteri. Mitenköhän tuommonen tehään ja onkohan edes hankala tehdä? Nyt kun jossain vaiheessa saa kunnon konehallin tehtyä. Siis lämpimän, nyt vaan kylmä.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Lusikka - 27.04.04 - klo: 11.32
Harmi ettei Losia näkynyt missään :cry:
Otsikko: Model Expo
Kirjoitti: Blower IC - 27.04.04 - klo: 14.19
Lainaus käyttäjältä: "blenheim"
Carrocarin osastolla kyllä se keltasiipinen krossivekotin. Oli hieno.

Just toi monsteri. Mitenköhän tuommonen tehään ja onkohan edes hankala tehdä? Nyt kun jossain vaiheessa saa kunnon konehallin tehtyä. Siis lämpimän, nyt vaan kylmä.


On se vaikeaa ja hankalaa, muutenhan olisi pilvin pimein jo tehty näitä maailmalla. Lienee ainoa lajissaan. Hankalinta on virtauslaskenta, tarvitsisi tehokkaan tietokoneen. Itsekin pitää hakea TKK:lta apua. Turbiinissa 10 siipeä ja kompressorissa 8, teoria ja tekeminen lasketun mukaan eivät ole helppoja + tiivisteistä ja laakereista ja itse moottorista puhumattakaan. Kaikki miniatyyri koossa. Kun turbiini on vielä saatava pyörimään 50 k - 100 k rpm, ei ole helppoa. Tämä on vielä protyyppi, mutta repii "kivetkin juurineen" maasta kun oikein käsketään... Mutta mitä iloa tästä on? Ei kelpaa mihinkään kilpailuun, ei edes rakennettuna hyväksyttyyn kilpa-auton moottoriin.
Ei voinut esitellä Model Expossa, koska turbosta meni menneellä viikolla yksi laakeri halki, ja uutta ei saatu ajoissa. Ei otettu riskiä ettei olisi ollut tehoa tarpeeksi.

Tekijä
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 27.04.04 - klo: 14.27
No perhana, kattelin vähän netistä oikeiden autojen turbojen toimintaperiaatteita ja päätin alkaa väsäämään jotain turbon tapaista.
Eihän tästä muuta iloa tule kuin itselleen, ja tietenkin kavereiden autot päihittää "takapihan roskapöntönkiertokisoissa"!!!

Toi sama moottori mikä mulla on niin on vähän laiskahko näin vakiona, ei jaksa edes kunnolla vetää. Tiedä missä vika, mutta ei vaan tunnu toimivan...

Jos vaan haluut auttaa niin apua saa antaa, varsinkin osien työstö- ja hankintahommissa.
Kuinka paljon tuli kokonaisuudessaan maksamaan?
Otsikko: Re: Model Expo
Kirjoitti: pOINTER - 27.04.04 - klo: 14.56
Lainaus käyttäjältä: "Blower IC"
Lainaus käyttäjältä: "blenheim"
Carrocarin osastolla kyllä se keltasiipinen krossivekotin. Oli hieno.

Just toi monsteri. Mitenköhän tuommonen tehään ja onkohan edes hankala tehdä? Nyt kun jossain vaiheessa saa kunnon konehallin tehtyä. Siis lämpimän, nyt vaan kylmä.


On se vaikeaa ja hankalaa, muutenhan olisi pilvin pimein jo tehty näitä maailmalla. Lienee ainoa lajissaan. Hankalinta on virtauslaskenta, tarvitsisi tehokkaan tietokoneen. Itsekin pitää hakea TKK:lta apua. Turbiinissa 10 siipeä ja kompressorissa 8, teoria ja tekeminen lasketun mukaan eivät ole helppoja + tiivisteistä ja laakereista ja itse moottorista puhumattakaan. Kaikki miniatyyri koossa. Kun turbiini on vielä saatava pyörimään 50 k - 100 k rpm, ei ole helppoa. Tämä on vielä protyyppi, mutta repii "kivetkin juurineen" maasta kun oikein käsketään... Mutta mitä iloa tästä on? Ei kelpaa mihinkään kilpailuun, ei edes rakennettuna hyväksyttyyn kilpa-auton moottoriin.
Ei voinut esitellä Model Expossa, koska turbosta meni menneellä viikolla yksi laakeri halki, ja uutta ei saatu ajoissa. Ei otettu riskiä ettei olisi ollut tehoa tarpeeksi.

Tekijä

Minkälaisesta värkistä te nyt oikeen juttelette... Tuosta Mikan laittamasta 2-sivun kuvasta, vai!? Löytyykö kuvaa koko autosta?
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: blenheim - 27.04.04 - klo: 15.22
http://www.kolumbus.fi/mika.rinne/intercooled.jpg
Tuo, en viitsi kuvaa laittaa tähän näkyviin, vie tilaa sen verran sivulta...
Otsikko: Jees
Kirjoitti: hellgren - 27.04.04 - klo: 15.40
Radiotaajuuksien kanssa oli kuitenkin ongelmia:

http://lennokit.net/viewtopic.php?t=5243&start=45 (lukekaa halutessanne koko topic alusta asti, jos kiinnostusta riittää)

Eikö noilla messuilla nyt voisi yrittää edes jonkinmoista interaktioo muidenkin harrastajien kanssa, vaikka tuon pinnataulun kautta.. En nyt sano, että autoharrastajat olivat ainoat, joilla kertoman mukaan taajuusilmoittelu kusi, mutta automiehillä on kuitenkin taajuuksia niin paljon, että varmasti vapaa taajuus olisi löytynyt kaikille.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Stilo - 27.04.04 - klo: 17.18
Olisin tuota pinnataulua mielelläni käyttänyt perjantaina ja lauantaina jos olisin siitä tiennyt!
Kuulin koko systeemistä kello 17 aikoihin lauantaina! Miksi siitä ei voinut olla mainintaa missään näkyvällä paikalla? :?
Otsikko: Jep
Kirjoitti: hellgren - 27.04.04 - klo: 17.37
Juu, oli siellä muillakin epäselvyyksiä, kuin pelkästään autoilijoilla. Siis edelleen kuulopuheita, itse en ollut paikalla.

Heitin kyllä Aake.K:lle viestiä pinnataulusta. Sen enempää en asian eteen vaivautunut tekemään.

Selkeesti siis tarvittaisiin joku organisoimaan nämä taajuuskikkailut, joku, joka keräisi kaikki harrastajat eri harrastajakunnista yhteen. Jos messujärjestäjiltä löytyy yhtään tietoa/ymmärrystä asiasta, olisi hyvinkin loogista mielestäni se, että joku siltä taholta hoitaisi asian ja tiedottamisen virallisella tasolla.
Otsikko: ModelExpo 2004
Kirjoitti: Vihrea - 12.05.04 - klo: 13.15
Lainaus käyttäjältä: "Matias Vikstedt"
Itse ihmettelin eniten miksi ei ollut yhtään Hobaon edustajaa, Sanderssona? Iso-Hepa?


Herra Andersson on armeijassa.