Näinhän se homma etenee että näiden melualueiden lähistöltä myydään tontteja hieman edullisemmin uudisrakentajille. Kun tönökylä on saatu pystyyn niin melu alkaa häiritsemään eikä enään muisteta että mesta saatiin halvemmalla kuin 20 kilsan päästä, vastaavalta alueelta. Sitten alkaa itq/parq ja alueesta halutaan ulkoilualue, kaikki melua tutottavat harrastukset on paheellisia ja ympäristä tuhoavia/saastuttavia. Näihin saasteisiin ja pohjavesiin on aina hyvä vedota, samalla unohdetaan teollisuus sekä iäkkäämmät autot/raskas kalusto jotka aina valuttaa hieman öljyä maahan.
Heille riittää ärsykkeeksi pelkästään se että he eivät ole kiinnostuneet toisten harrastuksista, oli kyse ampuma tai moottoriurheilusta, tai vaikkapa skeittiparkista, pääasia on että kaikkia vastustetaan mikä ei omaa mieltä lämmitä. Sitten vedotaan saastuttamiseen ja samaan aikaan vaimo ajelee kakkosautona olevalla öljypolttimella ja tunkee kaikki palavat roskat uuniin/takkaan.
Näin se on aina mennyt ja näin se tulee jatkossakin menemään, dementtia on surullinen asia kun ei muisteta miksi joskus on jotain saatu hieman halvemmalla. Suomi on iso maa ja taatusti löytyy paikkoja missä ei meteliä löydy, luontokin kukoistaa ja voi kaikessa rauhassa mietiskellä mistä seuraavaksi valittaisi.