Olen tälläkin foorumilla neuvonut varmasti kymmeniä aloittelevia harrastajia, joiden kielitaito ei riitä alkuperäiskielisen ohjeen kanssa. Foorumin ulkopuolella vähintään saman verran. Ei siinä hankintatilanteessa ole mitenkään mahdollista kysellä kaikkea, kun kaikki on muutenkin uutta, uudelle harrastajalle. Uudenlaisen auton kohdalla monelle sellaisellekin, jolla jo jokin auto on ollut.
Toki tiedän, että kaikenlaista valittajaa riittää. Niitä riittää kaikessa muussakin kaupassa, niin miksi ei olisi myös rc-kaupassa. Osa ihan tietämättömyyttään, osa ihan vain kokeillakseen myyjää.
Tosiaan, en enää muistanut että K-autoissa on tullut suomenkieliset ohjeet mukana. Eihän ne toki pakolliset ole, mutta mikäli sitä ei tavalliselle kuluttajaostajalle tehdä selväksi kaupantekovaiheessa, on hänellä oikeus perua kauppa niin kauan kun tuotetta ei ole käytetty. Tavallisella kuluttajalla tarkoitan sitä pihasuttaajajuniorin isää tai äitiä joka ostaa jälkikasvulle auton, eikä ymmärrä niistä yhtään mitään ja sitä junioria, joka ehkä jotain ymmärtää, mutta siitäkin paljon on mutua ja vähän faktaa. Näitä on aina vaan enemmän ja enemmän ja merkit kuten Traxxas on oikein markkinoitu tavalliselle kuluttajalle.
Minulla on itselläni myös hyviä kokemuksia kotimaisista kauppiaista. Eräässä tapauksessa ihmettelin kun 1/8-auton ratasdiffissä ei rattaa kestä ehjänä ja ulostuloakselit vääntyvät mutkalle. En ollut mitään vailla, kunhan vaan kauppiaan kanssa aiheesta keskustelin, kun kiinnosti enemmän se miksi näin käy. Toki tiesin ja kauppias tiesi, että nitroauton diffi oli asennettuna ihan toisen merkkiseen autoon jota kuljetti tehokas sähkömoottori suoravedolla ilman mitään kytkintä eli kuormitus aivan toista piikkeinä kuin nitrossa. En tiedä, kauppias näin epäili. Lopulta selvisi, että olen shimmannut diffin valmistajan ohjeiden mukaan, mikä ei riitä. Sain myyjältä "takuuseen" uudet rattaat ja shimmiprikat ja laitoin ne myyjän ohjeiden mukaan, jonka jälkeen rattaat on kestäneet kaksi vuotta ajoa. Ei varmasti ollut mitään tuotevastuuta kauppiaalla tässä casessa, mutta oma ja edustetun tuotteen maine kuitenkin ja ennen kaikkea halu auttaa harrastajaa ongelman kanssa. Voin sanoa, että tuo myyjän itse ottama vastuu varmasti maksoi takaisin, kun olen sen jälkeen ostanut samalta myyjältä useamman uuden auton ja ohjannut aika monta muutakin harrastajaa samoille kaupoille.
Kokemusta on myös muutamista muista ennenaikaisesti hajonneista ns. kulutusosista ja kyllä oman merkkinsä tunteva ja asiakkaita arvostava kauppias on niissäkin tapauksissa hoitanut homman himaan. Ehkä ottanut vähän takkiin antamalla uudet osat takuuseen, mutta varmistanut hyvän maineen vastuullisena kauppiaana. Olen myös Traxxasin kanssa asioinut suoraan muutamien selkeästi valmistusviallisten osien osalta ja saanut heiltä uusia osia ilmaiseksi tilalle. Toki näissä tapauksissa on ollut kyse ihan materiaaliteknisistä neuvoista ja havainnoista osien suhteen ja ne muutamat osat sinänsä ovat olleet mitätön korvaus, mutta arvostan silti symbolisena eleenä. Toisaalta itse ei ole tarvinnut ostaa uusia osia rikki menneiden tilalle.
Mielestäni nämä virhevastuu / takuu säännöt EU:ssa ovat toisaalta ihan asiaa, verrattuna vaikka jenkkien perävalotakuu käytännöille, joista suhteellisesti vain muutama valmistaja/myyjä eroaa edukseen. Toisaalta näissä takuuasioissa on menty EU:ssa liian pitkälle, kun virkamiesten ja poliitikkojen toimesta on vastuuajat määritelty nykyisen mittaisiksi ja keskustelua niiden pidentämisestä käydään parhaillaan. Mitä yleisemmin jotain tuoteryhmää myydään ja mitä suurempia määriä, sen pidempiä takuuaikoja ollaan vailla. Jossain vaiheessa tämä sama iskee todella myös rc-kauppaan ja sitä pahemmin mitä vähättelevämmin kauppiaat asiaan suhtautuvat ja mitä enemmän yrittävät vastuutaan välttää.
Olen myös huomannut, että näihin asioihin suhtautuu kovin eri tavalla kun oppii rc-laitteista enemmän. Ensimmäisen auton kun pojalle ostin, niin en tiennyt mitään näistä laitteista. Silloin muutaman kympin hajonnut osa tuntui kalliilta, olihan se helposti 10-20 prosenttia hankitun pihasuttausauton hinnasta. Nyt kun näihin laitteisiin menee enemmän kuukaudessa, kuin tuo ensimmäinen auto maksoi, niin sitä ikäänkuin on tottunut siihen että osia hajoilee. Toisaalta niitä osia löytyy varastosta kotoa ja autoja on niin monta kuin on, niin varaosat kulut ovat vain osa harrastuksen kustannuksista. Silti pyrin itse ymmärtämään sitä uutta harrastajaa, joka vasta aloittelee ensimmäisen auton kanssa. Joka on kenties laittanut suuren osan säästöistään autoon ja jolla on 150 euron nopari hajalla viikon käytön jälkeen. Tiedän miltä se tuntuu ja sitä en välttämättä moni pitkään harrastanut enää muista. Jokainen tietää kuitenkin sen miltä se tuntuu kun ajamaan pitäisi päästä, osat on rikki ja juuri nyt ei ole rahaa ostaa uusia.