Kiitos järjestäjille loistavista kisoista! Rata oli erittäin onnistunut. Helppo ajettava, mutta haastava jos halusi mennä lujaa (itsellä tuo lujaa jäi puuttumaan). Kannatti tulla täältä etelästä ajamaan molemmat M4-10 luokat ja todellakin tulen uudestaan kisaamaan. Rata oli lauantaina aamusta hieman turhan kostea, mutta ei se ainakaan omaa ajoa hirveästi häirinnyt ainoastaan ajon jälkeen häiritsi kun piti putsata. Lauantaina loppupäivästä ja varsinkin sunnuntaina rata oli erittäin hyvä ajaa ja kesti käsittämättömän hyvin kun katsoo monta autoa sitä kaksi päivää kulutti.
+Rata!
+Kahvila ja varsinkin ne munkit
+Aikataulu
+Meininki
+Kuulutukset kisoissa
+Infot ennen kisoja ja kisoissa
+Hyvä taso myös alemmissa finaaleissa (sai kisata sijoituksista)
+Omat sijoitukset kans. 16. ja SM 35. (suurin piirtein tavoitteissa)
-1200km yksin ja pääasiassa yöllä (kimppakyydit olisivat jees tällaisiin tapahtumiin)
-Illalla äkäisesti purevat pikkulinnut. (klo. 22 oli hauska mekata ulkona)
Ja vielä haluaisin erityisesti kiittää Jani Hovia joka pelasti ajoni kaksi kertaa varaosillaan ja Pauli Heliniä jolta vielä löytyi katoavaa luonnonvaraa oleva Nokian laturi.