Tämän olen kertonut ennenkin, mutta siinä toivossa, että edes yksi sielu pelastuisi pilipaliautojen surkealta kohtalolta, raapustan sen jälleen:
Elettiin kesää 2000. Juniori oli pitkään säästänyt rahaa, joilla ostettiin himoittu readyset-ratapolttis. (Se muuten makaa tälläkin hetkellä varastossa - käyttämättömänä.) Sillä käytiin monta kertaa radalla pöristelemässä, mutta varsin nopeasti turhauduttiin: mitä mieltä on kiertää rataa yksinään tai satunnaisten muiden ajajien kanssa, varsinkin jos niillä muilla on oikeat rc-autot. Vähän aikaa se on hienoa, mutta ihan varmasti ei kauaa.
Tähän olisi rc-uramme, joka ei ollut vielä edes alkanut, päättynyt, ellei juniorilla olisi ollut ilmeisesti ModelExpo-messuilla nähdyn rc-autokilpailun jättämä visio. Hänellä oli muutama ropo jäljellä, johon hän säästi raivoisasti lisää, ja sai meikäläisen lupaamaan pientä tukea vielä toiseenkin autokauppaan, tällä kertaa sähkösellaiseen.
Se oli tipalla: jokainen isäpappa jyrisee jo tuossa vaiheessa, että eikös sulla jo ole auto?
Sähköauto piti siis vielä saada, myöhemmin saman vuoden syksyllä. Ja tässä on se vaaran paikka! Vastuuttomat kauppiaat myyvät mieluusti tietämättömille isä+poika-asiakkaille kaiken maailman pilipalileluja, vaikka hyvin tietävät, että niillä leikitään muutama kuukausi, ja siihen tyrehtyy koko orastava harrastus.
Me olimme yhteydessä moneen kauppaan, ja tunnustan itse suositelleeni juniorille pilipali-readysettiä eräässä liikkeessä, koska se isäpapan vinkkelistä vaikutti edulliselta ja näyttävältä.
Onneksi juniorilla oli järkeä enemmän, ja ajauduimme lopulta erään oikean rc-kauppiaan tiskin taakse. Hän selvitti, mistä koko hommassa on kysymys, ja sai meidät ymmärtämään ostamaan hyvä käytetty oikea rc-autopaketti. Maksoi suunnilleen uuden readysetin verran!
Auton kori oli todella hieno, ja sillä kun mentiin ekaa kertaa Hiekkaharjun aloittelijoiden iltaan readysettien sekaan, niin johan päät kääntyivät! Huokauksia kuului ympäriltä, että "toihan on oikea kilpa-auto!"
Monta kertaa sitten käytiinkin Hiekkiksessä kahden vanhan 1700mAh-akun kanssa, ja aina tultiin kotiin rikkinäinen auto kainalossa. Mutta sinnikkäästi jatkettiin, juniorin ajotaito alkoi pikku hiljaa kehittyä, ja pianpa ei enää tarvinnutkaan aina lähteä kotiin rikkinäisen auton kanssa.
Erään kerran sitten kysyin VAU:n Napelta, jolta olimme jo monesti saaneet arvokasta opastusta ja laina-varaosiakin, että voisiko juniorin ajotaidolla osallistua VAU:n kerhokisaan? Hän katsoi hetken ajoa ja sanoi, että kiireesti mukaan! Ja sydän kurkussa mentiin.
Siitä se lähti, nyt on kisoja kierretty 2½ vuotta, ja ihan yhtä kivaa on kuin aloitettaessa. TJ-luokka on juuri vaihtunut TS:iin. Auto on vaihtunut kerran.
Olemme ostaneet paljon tarvikkeita käytettyinä: moottoreita, akkuja, latureita, nopareita, vastareita, servoja, ja rahaa on säästynyt huimasti, uusien hintoihin verrattuna.
Tarinan opetus on siis se, että älä missään tapauksessa erehdy readysetteihin, vaikka ne vaikuttaisivat miten houkuttelevilta! Oikea rc-auto on ehdottomasti ainoa valinta, muuten harrastus kuolee nopeasti pois.
Jos olet jo ostanut readysetin, ala heti säästämään käytettyä oikeaa rc-autoa varten, ja selitä asia isällesi. Jos hän ei usko tai ymmärrä, pyydä ottamaan yhteyttä minuun, niin selitän hänelle, mistä on kysymys:
vtk@avenet.fi
--------
Jaa että miten oma ajamiseni alkoi? No, jaksoin puolisen vuotta katsella juniorin ja muiden ajamista radan reunalla, ja sitten en enää kestänyt...
Halusin myös irrottautua juniorin mekaanikon virasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että hän oppisi itse hoitamaan ja säätämään autonsa.
Suosittelen rc-autoharrastusta kaikille junioreille, nuorille, nuorille aikuisille ja isäpapoille! Harvassa harrastuksessa on niin monta osa-aluetta kuin tässä. Niitä osa-alueita on muuten paljon enemmän kuin uskottekaan!
