Miksi pitäisi jo ennestään pitkiä päiviä alkaa viellä jatkamaan?
Uusia kilpailijoita on kumminkin tullut viime talvina melkoisesti.
Nyt jo kisapäivät venyvät ilta kasiin sunnuntaisin, ja porukan pitää viellä satojen kilometrien päähän kotiin ajaa, ja aamulla töihin.
Itse ainakin lopetan kisailemisen jos päivät pitenee viellä tästä.
Tätä oon ihmetelly aina kun on puhe kotiin pääsemisestä.
Kun menemme kisoihin niin miksi menemme? Haluammeko ajaa kilpaa, vai päästä kotiin ajoissa?
Toisaalla puhutaan että halutaan päästä kotiin ajoissa jne, ja toisaalla puhutaan aina kaksipäiväiseksi venyttämisestä.
Mun mielestä kakspäiväset kisat vievät varsinkin pitkänmatkalaisilta koko viikonlopun, alkaen perjantai iltapäivästä ja loppuen pahimmillaan sunnuntai aamuyöhön (riippuen tietysti kuinka pitkästä matkasta on kyse)
Jos taa kisat ovat yksipäiväiset, kuten nytkin... venykööt vaikka iltamyöhään.
Silti on edelleen se sunnuntai vaikka aikaa ajella rauhassa kotiin, tai jos on tullut kotiin sunnuntai aamuyöllä niin sunnuntai on vielä lepopäivä ennen maanantain työrupeamaa.
Mä kannatan aina henkilökohtasesti mielummin vaikka 8-20.00 kisoja kuin kaksipäiväisiä.
Tai että eriä vähennellään jne että päivä onkin lyhyempi.
En halua lyhyempiä päiviä, koska kun itse lähden ajamaan kilpaa, haluan ajaa kilpaa.
Ja lähes aina kisat ovat mielestäni loppu ennenkuin kunnolla alkoikaan.
Tämä johtuu vain siitä että tykkään ajaa kilpaa.
Haluan sitä lisää ja enemmän.
En halua lähteä kotiin kun vihdoinkin pääsen kisaamisen makuun.
Ajan vaikka silmät ristissä viimeisen finaalin mielummin kuin olisin samaan aikaan jo kotona lyhyemmän päivän takia.
Tässä asiassa käyttäydyn puhtaasti lapsellisesti.
Lapsethan haluavat olla esim linnanmäellä vaikka aamusta tappiin asti... siihen asti kun nukahdetaan jo vuoristorataan... Ja kun pitäis kotiin läheä niin ei... vielä...
Ikinä ei käy selitykseks että ollaan tänään pari tuntia niin päästään huomenna taas pariks tunniks.
Ei käy.