Kirjoittaja Aihe: laakereista ja perän/diffien voitelusta  (Luettu 7429 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« : 01.09.04 - klo: 13.30 »
Tervehdys, olen uudehko harrastelija, ja muutama kysymys olisi liittyen lähinnä tasauspyörästöihin ja liuku/kuulalaakereihin.

Auto on "sisäänajettu", ja tällä hetkellä huollon alla. Samassa yhteydessä tuli hieman laakeroitua autoa, eli pyörän liukulaakerit vaihtuivat kuulamallisiin. Pyörissä on kuitenkin edelleen hieman klappia, ja kysyisinkin mikä lasketaan normaali klapiksi harrastelijakäytössä ja onko tätä klappia mahdollista edelleen pienentää jollain konstilla?

Lisäksi etu/takatasauspyörästöjen ns. poskilaakereissa (liukulaakerit) esiintyy myös jonnin verran välystä. Veikkauksena on että kuulalaakerointi ei poista klappia kokonaan, ja mikäli näin on, niin onko mahdollista hienosäätää tämäkin pois jollain konstilla?

Ja koska tasauspyörästöt ovat tuossa työn alla, niin poistin tehdasrasvat, ja kyselisinkin onko valkoinen vaseliini (tamiyan keraamista ohutta vaseliinia) sopivaa etu/takaperän ja diffien voiteluun? Satuin tuota rasvaa kylläkin jo ostamaan.

Aiheita on varmasti sivuttu siellä täällä, mutta tuntuu toivottamalta lähteä selaamaan useamman sivun mittaisia topicceja missä aiheesta on mainittu yhdessä viestissä, sorry. Iskareihin sainkin jo vaihdettua öljyt, vinkit sain täältä selaamalla, kiitos niistä. Tarkoitus olisi siis saada alusta, ajo-ominaisuudet ja ennenkaikkea kuskin ajotaito kuntoon ennenkuin lähdetään hakemaan sitä huippunopeutta/kiihtyvyyttä.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #1 : 01.09.04 - klo: 13.35 »
Mikä auto?
Onks noi kuula diffit?
Jos ne on kuula diffit niin niihin tarvitaan diffirasvaa.

Kun liuku laakerit vaihdetaan kuulalaakereihin niin usein jää klappia koska akseli on yleensä myös kulunut.
Klapin saat pois/ vähenemään kun vaihdat kuluneet osat uusiin.

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #2 : 01.09.04 - klo: 13.55 »
Ei valitettavasti ole kuuladiffejä, eli tuo ohuen ohut valkoinen vaseliini lienee ok.

Osissa silmämääräisesti havannoituna ollut vielä merkittävästi kulumia. Pyörien klappi tulee mielestäni siitä, että pyörän akseli liikkuu pituussuunnassa laakereihin nähden, ei niinkään poikittain.

En tiedä kannattaako pahemmin huudella mikä tekniikka löytyy kopan alta, kun ei tunnu olevan kovin kovassa huudossa kyseinen valmistaja täällä... no, jos nyt on apua niin, kardaanivetoinen pure alpha.

Poissa kukkalapio

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #3 : 01.09.04 - klo: 16.03 »
Aina öljy olisi parempi diffiin, mutta silloin se on tiivistettävä jollain silikonitiivistemassalla.
Ja se on kyllä totta, että ne liukulaakerit syö yllättävän nopeasti sekä akselin, että laakeripesän, jolloin edes kuulalaakerointi ei poista kokonaan klappia. Mutta jos akseli liikkuu edes takaisin, ni olet joko unohtanut kokonaan liimata tai liimannut huonosti laakerit kiinni akseliin ja laakeripesään.
Mutta tämä kyseinen auto ei kumminkaan ole mikään kisavehje, ni sillä ei periaatteessa oo niin kauheesti väliä onko sielä diffissä rasvat vai öljyt, kunhan on, tai että onko renkaissa nyt klappia milli vai kaks. :wink:

On muuten aika hävettävää, että uuden jäsenen tullessä hän ei meinaa kehdata tai viittiä sanoa auton mallia/merkkiä, kun ei huvittaisi saada sellaista negatiivistä viestiryöppyä niskaan auton ja merkin arvostelemisesta. :o

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #4 : 01.09.04 - klo: 16.19 »
Lainaus käyttäjältä: "kukkalapio"
Mutta jos akseli liikkuu edes takaisin, ni olet joko unohtanut kokonaan liimata tai liimannut huonosti laakerit kiinni akseliin ja laakeripesään.


Laakeripesässä laakerit istuvat kyllä tiukasti, mutta pitääkö laakerit vielä liimata kiinni akseliin? Millä liimalla tuo sitten kannattaisi tehdä jos haluaa/tulee tarvetta vielä joskus aukaista napa? Onko ylipäätään mahdollista saada välyksiä pois jonkinsortin shimmiprikoilla tms.?

Lainaus käyttäjältä: "kukkalapio"
On muuten aika hävettävää, että uuden jäsenen tullessä hän ei meinaa kehdata tai viittiä sanoa auton mallia/merkkiä, kun ei huvittaisi saada sellaista negatiivistä viestiryöppyä niskaan auton ja merkin arvostelemisesta. :o


Niin, jollain se on aloitettava, ja uskon että osaamattoman käsissä kunnon kisapelistäkin saa onnettoman ajettavan. Opetellaan nyt tällä kalustolla vähän säätämään/huoltamaan autoa ja kuten jo mainitsin, ennenkaikkea ajamaan. Katsotaan sitten tulevaisuudessa vähän vaativampia autoja.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #5 : 01.09.04 - klo: 16.29 »
Nimen omaan jos on paljon klappia niin shimmeillä se pois.

Älä mee ainakaan liimaamaan niitä.

Poissa kukkalapio

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #6 : 01.09.04 - klo: 17.02 »
Lainaus käyttäjältä: "*HOKE*"
Nimen omaan jos on paljon klappia niin shimmeillä se pois.

Älä mee ainakaan liimaamaan niitä.

Neuvotaa hoken kaa just erilailla. :mrgreen:
Mä oon ainaki aina pistäny tipan ruuvilukitetta sekä pesään, että laakeriin, eikä oo ikinä ollu niin tiukassa, että ei olisi saanut irti. Kyoshon sinistä lukitetta käytän. Muutenhan laakeri rupeaa pian pyörimään pesässä tai akselissa, ni sit se syö pesän tai akselin, jolloin remontti saattaa olla KALLIS.

En yhtään tiedä mitä kokeneimmat foorumin jäsenet sanovat, mutta itse edelleenkin sanoisin, että kyllä ne voi varovasti liimata kiinni, kunhan ei laita liikaa eikä päästä lukitetta laakerin sisälle.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #7 : 01.09.04 - klo: 18.56 »
No joh.
Lukitetta voi toki käyttää löysissä kohteissa.
Mutta yleensä noita väljiä kohteita ei ihmeemmin löydy.

Poissa Reijo

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #8 : 01.09.04 - klo: 19.40 »
-
« Viimeksi muokattu: 22.04.15 - klo: 12.31 kirjoittanut Reijo »

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #9 : 01.09.04 - klo: 19.47 »
Lainaus käyttäjältä: "Reijo"
hui kauhistus... että liimaailla pitäs??? etkai pelleile?
en oo superammattilainen, mut en kyllä liimaa tunkis paljoo muualle kuin renkaan kumien liimauksiin, jne...

toivottavasti joku vähän viisaampi kommentoi asiaa ja kertoo ammattimaisemman mielipiteen...


No kelle tää nyt oli suunnattu?
Kuten sanoin ei liimata.
Korkeintaan jo on vähän väljää niin voi todella pienen tipan medium ruuvilukitetta laittaa tiivistämään.
Muuten ei.

Mika R

  • Vieras
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #10 : 01.09.04 - klo: 19.56 »
lukitetta ei muoviin; se muuttuu kuivuessaan ja muoviksi ja voi vahingoittaa muoviosia. CA pikaliimaa muoviosiin jos jotain pitää laittaa. en mä ole koskaan kokenut laakeripesiä ongelmaksi, mut voihan ne sulaa jos laakeri ei toimi kuten pitää

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #11 : 01.09.04 - klo: 20.14 »
"Ongelma" on siis akselin ja laakerin välinen pituussuuntainen klappi, eli lukitetta voisi kokeilla koska tässä tapauksessa on metalli-metallia vasten. Mites muuten ne shimmilevyt käytännössä toimii, eli mihin väliin siinä navassa niitä pitäisi laittaa?

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #12 : 01.09.04 - klo: 20.47 »
Lainaus käyttäjältä: "Mika"
lukitetta ei muoviin; se muuttuu kuivuessaan ja muoviksi ja voi vahingoittaa muoviosia. CA pikaliimaa muoviosiin jos jotain pitää laittaa. en mä ole koskaan kokenut laakeripesiä ongelmaksi, mut voihan ne sulaa jos laakeri ei toimi kuten pitää


Tarkotinkin siihen akselin ja laakerin väliin.
Vaikka en kyllä laittais jos ei oo tosissaan väljä.

Laita niitä shimmejä vaikka siihen laakerin ja hexin väliin.
Muista vaan sit että on aina hyvä jäädä hiuksenhieno välys ettei laakeri turhaan kanita.

Mika R

  • Vieras
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #13 : 01.09.04 - klo: 21.15 »
niin just

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #14 : 01.09.04 - klo: 22.16 »
Lainaus käyttäjältä: "*HOKE*"

Laita niitä shimmejä vaikka siihen laakerin ja hexin väliin.
Muista vaan sit että on aina hyvä jäädä hiuksenhieno välys ettei laakeri turhaan kanita.


Tuota noin, mikäs tuo hexi tarkalleen ottaen on, kun en löytänyt sitä sanastosta -> http://kotisivu.mtv3.fi/liljeroos/faq/abc.html   :?

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #15 : 01.09.04 - klo: 22.24 »
Lainaus käyttäjältä: "Hehkulamppu"
Lainaus käyttäjältä: "*HOKE*"

Laita niitä shimmejä vaikka siihen laakerin ja hexin väliin.
Muista vaan sit että on aina hyvä jäädä hiuksenhieno välys ettei laakeri turhaan kanita.


Tuota noin, mikäs tuo hexi tarkalleen ottaen on, kun en löytänyt sitä sanastosta -> http://kotisivu.mtv3.fi/liljeroos/faq/abc.html   :?


Se on se mutterin näköne osa joka menee sitä vannetta vasten.
Siis on siinä akselissa kiinni ja menee vanteen sisä puolelle.
En nyt taas keksi mikä se vois Suomex oikein olla, mut oisko vaikka vanneadapteri.
Tai jotain.

Poissa blenheim

  • Veteraani
    • Profiili
    • http://koti.mbnet.fi/blenheim
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #16 : 02.09.04 - klo: 07.21 »
Vanneadapteria olen kuullut siitä myös käytettävän. Kuvaa mielestäni oikein hyvin sitä.
E-tmkua | Hyvöö jouluva ja onnellista uutta vuotta!

Poissa Hehkulamppu

  • Tulokas
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #17 : 02.09.04 - klo: 09.06 »
On tuo hexikin ihan looginen nimi sille kappaleelle kun alkaa niitä kulmia laskemaan (=hexagon).  :D Aloittelijalle tuo vanneadapteri olisi kyllä kertonut enemmän. Kiitoksia vinkeistä, täytyy hankkia vähän tarvikkeita, ja aloittaa välysten poisto kampanja. Ilmeisesti on jokatapauksessa aivan tervettä, että pyöristä ja poskilaakereista löytyy hieman välyksiä?

Poissa Reijo

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #18 : 02.09.04 - klo: 12.48 »
-
« Viimeksi muokattu: 22.04.15 - klo: 12.32 kirjoittanut Reijo »

Poissa Scrap

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #19 : 20.12.04 - klo: 19.16 »
Tuli tässä hankittua omaan kikottimeen laakerit (ja oikein kuula sellaiset). Nyt vaivaa semmoinen päätä, että millä TE noita voitelette? Itse olen käyttänyt ns. "ompelukoneöljyä" ja hyvin tuntuu toimivan. Ajattelin vain onko jotain ainetta mikä on erityisen hyvää tähän hommaan tai varsinaisesti tähän tarkoitettu?

Et semmottii.

Edit. Pakolliset hymiöt: :mrgreen: :roll:

Poissa Sami L

  • Fullspeed RC
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #20 : 20.12.04 - klo: 20.21 »
Itse ainakin sattumalta bongasin faijan pyörätarvikkeista kuulalaakereihin suunniteltua rasvaa. Melko paksua töhnää, joten ei ainakaan pitäisi valua pois helposti. Enpä sitten tiedä onko sen parempaa tai huonompaa kuin mikään muukaan. Hieman kummalta se kyllä haisee.  :?
Tiedätkö miksi olet mekaanikko?
Sinulla on kädet mutta ei aivoja. -AbuD.

Poissa JuhaH

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #21 : 20.12.04 - klo: 22.27 »
Minä huollan kuulalaakerit näin: Ensin laitan laakerit kylpyyn liuottimeen (lakkabensiini) muutamaksi tunniksi tai yön yli. Välillä pyöritän laakeria hiljalleen, jotta liuotinta menee varmasti joka koloon. Tämän jälkeen kuivaan laakerit ja laitan ne öljykylpyyn tavalliseen moottoriöljyyn muutamaksi tunniksi taas välillä hiljalleen laakeria pyörittäen. Tämä on tietääkseni ainoa konsti jolla öljy menee sinne missä sitä tarvitaan eli laakerin sisään. Öljykylvyn jälkeen puhdistan laakerin ulkopuolen mahdollisimman hyvin öljystä, jottei se keräisi turhaan likaa laakerin pinnalle, josta se sitten aikanaan etsiytyy laakerin sisään.

Poissa l150040

  • Veteraani
    • Profiili
    • Ari-Pekan RC-sivut
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #22 : 21.12.04 - klo: 08.00 »
Internet sivuillani http://kotisivu.mtv3.fi/liljeroos/ osiossa "Muuta" on kuulalaakereita käsittelevä juttu. Kannattaa katsoa.

Poissa Scrap

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #23 : 21.12.04 - klo: 11.30 »
Puhdistukseen minä käytän dieseliä (isältä opittu keino). Täytyy käydä kyselemässä pyöräliikkeistä tota rasvaa.

Kiitti nifosta.

I150040, informatiiviset ja ulkoasultaan hyvät sivut.

Poissa l150040

  • Veteraani
    • Profiili
    • Ari-Pekan RC-sivut
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #24 : 21.12.04 - klo: 13.51 »
Nuo jäykemmät öljyt ovat laakerin kannalta hyviä. Eli ne voitelee taatusti ja pysyykin siellä laakerissa. Näillä on kuitenkin se haittapuoli, että tällöin auton herkkyys kärsii. Tämän takia varsinkin tosissaan ajavat käyttävät mielummin hyvinkin ohuita öljyjä, joilla saadaan laakerista erittäin "liukas". Haittapuolena tässä on se, että laakereita pitäisi huoltaa usein.

Poissa J-P

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #25 : 12.07.05 - klo: 21.10 »
Millä olette muuten voidelleet nuo pinioni-lautaspyörä välit? Oman värkin ko. paikkoihin sudin jotain Mobil 222-vaseliinia(väriltään metallinhohtosininen) joka haisee kuolemalle(kiinnileikkaantumisen estoaine, tuttu löyhkä hypoid-laatikkoöljyistä). Pinnoissa tuo on kiinni kuin tauti.
Xray XB8-TQ|TT EB-4 S2 "Pro" goes rallygame|Team Infinity Samurai 521|Graupner/JR XS-6 Race syntikka|JR SB6  40S syntikka

Poissa Juuzmo

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #26 : 15.09.05 - klo: 16.17 »
Sanokaas että mihin asti pistän sitä diffi öljyä tonne?
RB,the power of champions.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #27 : 15.09.05 - klo: 16.55 »
Yli ristitappien... lähes täyteen siis.

Eli Kun pistät diffin kasaan niin pikkusen tulee ruuvien rei'istä öljyä pihalle.

Poissa Juuzmo

  • Veteraani
    • Profiili
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #28 : 15.09.05 - klo: 19.51 »
Juu öljytty ja kasattu ;) Kuuluuko sen olla vakiona noin öljytön?meinaan kun ekaa kertaa avasin niin oli tossa kunnossa  :shock:
RB,the power of champions.

Poissa ossi v

  • Veteraani
    • Profiili
    • http://kotisivu.dnainternet.fi/marvirt/index.html
laakereista ja perän/diffien voitelusta
« Vastaus #29 : 15.09.05 - klo: 20.16 »
Ei Savagessa vakiona ainakaan  oo mitään liikaa öljyy...
Kai ne niilläkin kestää :?