RC10.FI
Kilpailut => Kilpailijoiden kanava => Aiheen aloitti: copter - 01.11.08 - klo: 19.51
-
Ajetaan Mäntsälässä!
-
Aivan mahtavaa!!!
-jarkko
-
Tähän asiaan liittyen myös hieman taustoja.
2007 vuoden AGM kokouksessa tehtiin päätös, että vuonna 2009 ja siitä eteenpäin ajetaan kaksi EM kilpailua sähkötouringissa. Näistä toinen pidetään ulkona ja toinen sisällä. Eli käytännössä jatkossa on erikseen indoor ja outdoor EM kisat.
n. 2 viikkoa sitten saimme viestin EFRA:lta, että vuodelle 2009 ei yhtään hakijaa indoor EM kisoihin ole saatu, jonka seurauksena heti todella hienojen Mäntsälän Kapinoiden 2008 jälkeen alettiin miettimään, että tästä kisasta saataisiin kehitettyä jatkossa korkeamman profiilin kisa. Lajiryhmä oli yhteydessä Olliin, jonka kanssa asiaa hieman jalostettiin ja tultiin siihen tulokseen, että haetaan indoor 2009 EM kisaa Kapinoihin 2009 (syksyllä). Hakemus laitettiin menemään.
EFRA oli kuitenkin mieltänyt, että indoor EM pitäisi ajaa alkuvuodesta (sisäkaudella) eikä syksyllä, joten hakemus vuodelle 2009 tuli bumerangina takaisin. Hakemukseen muutettiin vaihtoehtoinen päivämäärä helmikuulle 2010, mutta pidettiin myös syksy 2009 hakemuksessa. Tämä sen takia, että jos 2009 indoor EM kisaan ei olisi ollut yhtään hakijaa, niin EFRA varmasti olisi ollut OK syksyn päivämäärän kanssa myös.
Myös tätä kisaa promottiin perjantaina ja lauantaina muiden maiden keskuudessa, jonka seurauksena hankkeelle saatiin kannatusta. Paperimateriaalia ei ollut, mutta 16 sivuinen presentaatio oli valmisteltu esittelyä varten.
Itse kokouksessa jossa kisoja sitten alettiin katsomaan, että mitä pidetään missäkin, niin selvisi että myös Italia on hakemassa 2009 indoor EM kisaa ja heillä on myös mahdollisuus järjestää se sinä ajankohtana kun EFRA haluaa. Tämän seurauksena todettiin että vuoden 2009 EM kisat ovat jo menetetty ja lähdettiin tavoittelemaan 2010 kisoja. Presentaatiota hieman muokattiin ja 2010 oli siis tähtäimessä. 2010 vuodelle vastassa oli Tsekit, jotka myös hakivat näitä kisoja. Heillä oli edustaja kokouksessa, mutta suoraan sanottuna tuntui että kaveri oli melko pihalla koko asiasta. Hänellä ei ollut paperimateriaalia taikka presentaatioa, eikä oikeastaan mitään muutakaan infoa koko asiasta. Ilmoitin EFRA:lle, että Suomella on presentaatio valmiina jonka voimme esittää välittömästi. Koska kisan promoottori (Olli) ei ollut paikalla, niin minä itse hoidin projektin esittelyn.
Presentaation pitämisen jälkeen myös tästä kisasta pidettiin äänestys, koska hakijoita oli kaksi. Äänet jakautuivat muistaakseni 11-6 taikka 11-5 Suomen hyväksi, jonka seurauksena kisat saatiin Suomeen. Tästä on hyvä todeta, että vaikka Tsekeillä ei ollut mitään materiaalia / presentaatiota tms mitään, niin silti he saivat yllättävän monta ääntä maantieteellisen sijainnin takia. Hieman kuin euroviisuissa. Eli hyvä on pitää mielessä, että arvokisat Suomeen eivät todellakaan ole mikään helppo asia saavuttaa ja nyt tuotiin kyllä mielestäni melko mukava saalis tästä kokouksesta mukana.
-
Tässä vielä linkki presentaatioon: http://korvenmaa.net/EFRA/FINLAND.ppt
Tätä jouduttiin kokouksen aikana hieman viilaamaan / parantelemaan / täydentämään, joten sen seurauksena jouduin hieman lainaamaan kuvia Kapinoista 2008. Pahoittelen etten kerennyt soittelemaan lupia kuvien käyttöön. Kiitokset kuvaajille sekä kuvissa oleville!
-
Ehkä väärä paikka tai ehkä ei... Here it goes.
Paljon oli jo Laukaan ulkokisoissa puhetta siitä ajetaanko ensi vuoden touring sisä EM Suomen maaperällä lipoilla vai 5 perinteisellä kennolla.
Mielenkiinto Suomen kuskeilla Ni-MH kisaamiseen on aika nolla hyvien kokemuksien jälkeen lipoista.
Tästä oli montaa mielipidettä koska mahdollinen liposääntö touring luokkiin tulee voimaan (jos ne siis otetaan käyttöön vuonna 2010). Oletuksia oli että akut olisivat käytössä aikaisintaan huhtikuun alussa (perinteinen ajankohta uusille akkulistoille ja muille listoille), tai jopa vasta 2011.
Tosin, kun EFRAlla on olemassa jo Lipo listat, niin mikseipä Lipot voisi tulla 1.1.2010 käyttöön tämän 2009 listan mukaan, ja uudet Lipot 1.4.2010?
Olisi muuten mukava saada kuulla että ajetaanko Mäntsälän Kapinat 2009 Warm-UP kisana EM:iä ajatellen, ja millä säännöillä?
EFRA GP:ssä ainakin ilmeisesti pitää mennä EFRAn teknisten sääntöjen mukaan, tosin koko GP:ssä on muitakin huonoja puolia. Kenties epävirallinen Warm-UP? :azn:
(ps. perustetaan uusi topikki tätä sääntöjuttua varten jos sille on tarvetta)
-
Yleensäkki ois varmaa ihan hyvä tietää millon ko. kisat edes ajetaan. Mitään päivämääriä en ainakaan ole mistään saanut.
-
Terveeks,
Warm Up on 23-25.10.2009
Em kisa on 25-28.2.2010
Näillä näkymin molemmat on LiPo kisoja.
-Olli-
-
Olen kuullut huhuja, että kisat pidettäisiin n 2 kk:n kuluttua. Ollaankohan muualla Euroopassa tietoisia kisasta ...
Netistä ei löytynyt mitään infoo.
Ennakkotiedotus ko kisasta on ollut ala-arvoista. Ennenkuin jatketaan arvostelua, niin annetaan puheenvuoro järjestäjille.
-
Euroopassa on asiasta tietoa. Onhan kisat käsitelty EFRA AGM:ssä.
Euroopan paikat on jaettu maittain ja eri osallistujamaat ovat päättäneet osallistujansa samalla tavoin, kuin se tehdään Suomessa http://rc10.fi/index.php?topic=40448.0
Nettisivut päivitetään lähiaikoina, kun ensimmäinen kisakokous on pidetty.
-
Heti Mäntsälän jälkeen ajetaan 1/12 mattoautojen EM-kisat Englannissa.
Kisojen sivuille linkki
http://www.ec2010.org/index.html
Ovatko TSM EM:ien sivut päivittymässä/aukeamassa piankin?
-
Eiköhän sinne jotain updatea laiteta Loppiaisen jälkeen. Tosin vielä ei mitään varsinaista lisäkerrottavaa ole. Hotellit ym. on samat.
Aikataulu on tiedossa eli 25-28.2.2010. Sen voin päivittää jo vaikka tänään, jos osaan. Tämä tieto on tosin kaikilla kisoihin hyväksytyillä ympäri Euroopan.
Erälistoja en ole nähnyt enkä osanottajalistaa. Ne molemmat tulee EFRA:sta.
-
...
-
Lopulliset ilmot 81 kpl.
Václav Strupek
Michal Bok
Petr Grof
Zdenko Kunak
Olev Pihl
Priit Luman
Loïc JASMIN
Jérôme CARPENTIER
Michaël JASMIN
Christopher Krapp
Ronald Völker
Steven Weiß
Freddy Südhoff
Daniel Sieber
Steffen Leinburger
Yannick Prümper
Christian Schamp
Rene Klöckner
Marc Fischer
David Ehrbar
Kevin Sparbier
Raphael Schwendtner
Marc Rheinard
Elliott Harper
Olly Jefferies
John Pape
Nick Nikolakopoulos
George Amaxas
JOHN ELEFTHERIOU
Federico Sala
Vladimir Golikov
Ivan Laptev
Vitaliy Karpov
Alexey Egorov
Alexander Naumov
Martin Hudy
Juraj Hudy
Lukas Bürgin
Sacha Lnenicka
Steen Graversen
Danni Eyde-Nielsen
Hagberg Alexander
Carlsson Daniel
Vässmar Magnus
Wilck Viktor
Jilles Groskamp
Sakke Ahoniemi
Simo Ahoniemi
Christer Andersson
Ari Heinonen
Arto Heinonen
Pauli Helin
Joni Hiltunen
Lasse Ilvessalo
Samuli Kesseli
Viljami Kutvonen
Maitas Kuusinen
Ari-Pekka Kyykkä
Otto Laurila
Kalle Lehto
Teemu Leino
Juho Levänen
Niko Lindvall
Harri Lukkari
Tomi Mairue
Joni Minkkinen
Tomi Myöhänen
Toni Niinivirta
August Poutiainen
Miika Rinne
Teemu Rytsy
Karri Salmela
Sami Salmela
Henry Salmén
Ari Salminen
Marko Salminen
Lassi Salo
Miko Teponoja
Sebastian Trzaska
Panu Vehniäinen
Vesa Yli
-
http://rc10.fi/indooreuros2010/
-
Yksi kappale paikkoja kisaan ois tarjolla, koska en itse ole kisoihin menossa. C-12 EM painaa päälle pari päivää Mäntsälän kisasta ja olen menossa sinne aiemmin.
Jos kiinnostaa, laita meiliä vesa_yli@hotmail.com tai YV. Kisapaikastahan maksetaan se 75e AKK:lle ja EFRA-lisenssi luonnollisesti täytyy olla.
-
Lisenssit.
1 AKK FIN FIN-023 Ahoniemi Sakke
2 AKK FIN FIN-058 Heinonen Arto
3 AKK FIN FIN-059 Heinonen Ari
4 AKK FIN FIN-061 Ahoniemi Simo
5 AKK FIN FIN-075 Leino Teemu
6 AKK FIN FIN-119 Yli Vesa
7 AKK FIN FIN-120 Myöhänen Tomi
8 AKK FIN FIN-125 Levanen Juho
9 AKK FIN FIN-137 Helin Pauli
10 AKK FIN FIN-139 Andersson Christer
11 AKK FIN FIN-140 Lehto Kalle
12 AKK FIN FIN-149 Salminen Ari
13 AKK FIN FIN-150 Trzaska Sebastian
14 AKK FIN FIN-152 Rytsy Teemu
15 AKK FIN FIN-164 Kutvonen Viljami
16 AKK FIN FIN-165 Minkkinen Joni
17 AKK FIN FIN-166 Kuusinen Matias
18 AKK FIN FIN-167 Salmela Sami
19 AKK FIN FIN-167 Salmen Henry
20 AKK FIN FIN-182 Kesseli Samuli
21 AKK FIN FIN-184 Salmela Karri
22 AKK FIN FIN-186 Mairue Tomi
23 AKK FIN FIN-190 Teponoja Miko
24 AKK FIN FIN-201 Hiltunen Joni
25 AKK FIN FIN-202 Salo Lassi
26 AKK FIN FIN-203 Ilvessalo Lasse
27 AKK FIN FIN-204 Kyykkä Ari-Pekka
28 AKK FIN FIN-205 Laurila Otto
29 AKK FIN FIN-206 Lindvall Niko
30 AKK FIN FIN-207 Lukkari Harri
31 AKK FIN FIN-208 Niinivirta Toni
32 AKK FIN FIN-209 Poutiainen August
33 AKK FIN FIN-210 Rinne Miika
34 AKK FIN FIN-211 Salminen Marko
35 AKK FIN FIN-212 Vehniäinen Panu
36 AKK FIN FIN-213 Laurila Miika
-
Yksi kappale paikkoja kisaan ois tarjolla, koska en itse ole kisoihin menossa. C-12 EM painaa päälle pari päivää Mäntsälän kisasta ja olen menossa sinne aiemmin.
Jos kiinnostaa, laita meiliä vesa_yli@hotmail.com tai YV. Kisapaikastahan maksetaan se 75e AKK:lle ja EFRA-lisenssi luonnollisesti täytyy olla.
Vielä on paikka auki, hop hop! Nyt ois mahdollisuus osallistua sisätouring EM:iin Mäntsälässä. Kiinnostuneet ottakoon yhteyttä!
-
EFRA lisenssinumero Henkalla lienee toi 167, mun lompakossa majaileva oli 175.
Terveisin Sami
-
Suomalaisten EFRA-lisenssit on tänä vuonna sähköisiä, joten mitään kortteja ei ole tulossa. Voimassa olevat lisenssit näkee EFRAn sivuilta.
-
Milloin mahtaa tulla erälistat ?
Efran sivuita en ainakaan niitä löytänyt...
Efralta ne taitaa tulla ?
-
Kisajärjestäjä tekee erälistat.
ostakaapa joku tuo mun kisapaikka, vielä ehtis mukaan kotimaisiin EM-karkeloihin!!!!!! Pikkuhe on kallista tää Suomen edustaminen maailmalla, vaan 275e lasku tipahti AKK:lta. Tai se vaan köyhästä tuntuu. :afro:
-
Milloin mahtaa tulla erälistat ?
Efran sivuita en ainakaan niitä löytänyt...
Efralta ne taitaa tulla ?
Kisäjärjestäjä tekee ja Efra hyväksyy.
Yritän saada harjoituserät huomiseksi näkyville
-
Erälistat
http://rc10.fi/indooreuros2010/index.php?option=com_content&view=article&id=17:practice-heats&catid=1:rebellion-race-2009&Itemid=8