Lukijoiden helpotukseksi tarinan kolmas ja viimeinen osa. Hajahuomioita ja kuvia voi vielä tippua.
Sunnuntaina oli pelkkien finaalien vuoro. Niistä oli odotettavissa tasaisia ja sellaisiksi ne sitten muodostuivat.
Alimpienkin finaalien ajo oli jonossa menoa, virheisiin ei ollut varaa. Tietysti niinhän se pitää ollakin isois kisois, mutta tällä kertaa isoimpana syynä oli radan helppous. Vaihtoehtoisia ajolinjoja ei oikein ollut, pinta tasainen - ei yllättäviä mokia helposti ja pito hyvä. Kaikille tietysti sama, ei siinä mitään.
Tuomaksen nousufinaali oli loppujen lopuksi yksi kovimmista eristä koko kilpailussa. Hän johti sitä tai oli nousijan paikalla kunnes ihan lopussa tuli yksi tai kaksi mokaa liikaa. Auto kippasi pidosta ja jäi aurinkoa ottamaan. Nostajat olivat yleisesti ottaen ripeitä, mutta usein oli pitkä matka auton luokse.
Nousu jäi haaveeksi ja lisäksi erän 4 sija taisi mennä Tuomaksen luultua olevansa jo maalissa. Hän ajoi varikolla vasta linjan ylitse. Ja se 4. oli se saksalainen Katja, jonka kanssa hän ajoi puolet finaalista peräkkäin. Pitää vissiin valistaa poikaa miten niiden tyttöjen kanssa kuuluu vehdata.
Kanssakilpailijoille annetaan tunnustusta, että ajo oli muuttunut herrasmiesmäiseksi näissä nousuissa. Hyvää mies miestä vastaan taistelua puhtain linjoin. Werksin kone lauloi nyt hyvin. Tankkivälikin saatiin seitsemään minuuttiin, kun pikku hiljaa kiristettiin ruuveja. Kurkun kuristin on jatkossa tarpeen, jos haluaa tankkiväliä kasvattaa. Nyt kaikki tehot oli tarpeen. Tässä kisassa tämä mylly oli yksi parhaimmista alumiinikytkimellä varustettuna. Samoin Werksin fuili muutti jopa koneen käyntiäänen sekä tyhjäkäynnin paremmaksi.
Siihen loppui kilvanajo. Tulos olisi voinut olla parempikin pienellä onnella ja jossittelulla, mutta niinhän se aina on. Itse olimme tyytyväisiä siihen, että kun vielä vuosi sitten jäätiin vauhdin osalta kärjelle, niin nyt ei ero ollut kuin markinaalinen ja sekin säädöistä johtuvaa. Vaikka erät eivät ole täysin vertailukelpoisia, niin kyllä se kertoo jotain, että tuolla ajalla olisi toisesta semistä menty finaaliin toisella sijalla.
Arto huomasi kisan jo meikäläisiltä loputtua, että ulosjoustoahan meidän olisi pitänyt rajoittaa, jotta auto ei kallistelisi ja kippaisi. Mutta kun ei tajua, niin ei tajua. Ei Suomessa juuri koskaan sitä tehdä krossissa. Olisi pitänyt kysellä ja höpötellä, ihmetellä ja niin edelleen. No ensi kerralla tiedetään sekin...
Lopputulos siis 36. ja junnuissa 4., se pytty jäi pienestä kiinni.
Me ajettiin vihdoinkin nousua ilman teknisiä murheita, luultiin jo, että se on meidän yksinoikeus, mutta onnetar oli nyt muille suomalaisille julmempi.
Semien loputtua antoi paikallinen Esteri tulla reilun tunnin oikein kunnolla. Finaali lyhennettiinkin 30 minuuttiin, mutta sitä ajettiin kuitenkin perinteiset 45 minuuttia, kun ajanlaskenta petti 10 minuutin jälkeen. Se pisti ajot uusiksi. Finaalin autot menivät oikeaan järjestykseen paitsi yksi Thunder Tigeri kuski, jolla tuli konemurheita. Hän oli ainakin toiseksi nopein ellei peräti nopein. Nimeä en nyt muista.
Isot kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat tämän kisan sekä tekivät siitä mukavan. Suomalaisilla on aina hauskaa yhdessä verrattuna muiden kansakuntien jäykistelyyn.
RC-Garagen väki ja JQ on syytä erikseen mainita, KIITOS!
"Life is like a box of chocolade, you never know what you are goint to get" sanoi Forrestinkin äippä. Tälläkin kertaa ihan hyvin meni. Sen tajusi viimestään illalla hotellin ravintolassa, jossa vaihdoimme yhden saksalaisen perheen kanssa kuulumisia. He olivat pyöräretkellä. Heidän kehitysvammainen poikansa ymmärsi heti digikameramme kuvista ja videoklipistä, että hauskaa se rc-autoilu on! Olennaisen tajuaminen on usein hyvin yksinkertaista.
