Korin leikkelemiseen voisi laittaa tarkennusta. Sivuikkunoiden osalta ei epäselvyyttä liene, jos ne saa poistaa kokonaankin, mutta vastaavasti muilta osin pitäisi mielestäni esimerkiksi määritellä maksimi pinta-ala noille rei'ille, ja sen osalta voisi vielä rajata reikien muotoja sellaisiksi, että pinta-alan pitää olla helposti laskettavissa (ympyrät tai neliskanttiset). Muutenhan tuosta helposti kannattaa leikata reilusti pois.
Tai vaihtoehtoisesti rajata leikkausrajat korien "turvakaarien" mukaan, eli niistä saisi poistaa vain sen väliosan. Ja vielä vaikkapa määritellä sen, että kuinka monta reikää tällöin saa tehdä (esimerkiksi että kaksi). Ja että tällöin leikkaus tulisi suorittaa nimenomaan noiden rajojen mukaisesti. Nyt kun tarkemmin katsoin tuota aiempaa kuvaa, niin jos tuo on Blitzin vakiokori, niin siinä joutuisi kyllä sitten ilmeisesti leikkaamaan väkisinkin melko suuren pinta-alan pois, jos haluaa ohjaamon taakse reiät tehdä. Eli sen suhteen tuo pinta-ala olisi parempi.
Vaikka en sitten kyllä tiedä, että kuinka tasapainoisesti auto edes hyppää, jos takaa on avattu reilusti, jos ei kuitenkaan muualle saa tehdä reikiä, joten voipi olla että rajoitus olisi turha...
Olisiko tuo aiemman kuvan SC-auto laiton, kun siinä on reikiä myös konepellissä?