Kirjoittaja Aihe: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli  (Luettu 9537 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #30 : 01.04.09 - klo: 12.43 »
Näin se toimii sillon kun tuomaristo on hereillä.
Muita eriä en hirveästi katsonut miten siellä homma eteni, mutta omalla kohdallani artsi oli tuomaroimassa ja huuteli tilaa.
Homma toimi loistavasti ja vain kerran kaksi oli tilanne kun roikuin jonkun perässä saamatta tilaa.
Yhden tuomarin silmät eivät tietenkään joka paikkaan ehdi, mutta näistäkin perässä roikkumisista selvisin kohtuu tuskattomasti.
Lauteilla äänestys on aina vähäistä kun homma toimii tien antamisen suhteen.
Ja vielä kun tuomari on kokoajan silmä tarkkana ja hihkasee jopa nostajille mikäli eivät heti näe katolleen lentänyttä autoa selkänsä takana niin mitäs sitä korokkeelta äänestellä tarvitsee.
Tämän asian suhteen omalta osaltani koko päivä meni mahtavasti ja välillä tuntui että sekä järjestäjät ja kisaajat puhalsivat puhtaasti yhteen hiileen kaiken suhteen.
Loistavan rento meininki kaikinpuolin ja touhu meni eteenpäin niiiin hienosti rullaten.
Ainoa miinus mitä mieleen tuli koko kisapäivältä, oli 4 B finaalejen alku.
A finalistit jäivät radalle kokoontumaan ja B finalisteilla oli muutamaan otteeseen lähes mahdotonta ottaa lämmittelykierroksia.
Jos ei pidetty torikokousta keskellä rataa niin seistiin välialueella peittäen näkyvyys radalle.
Myös kanssakilpailijat meinasivat pari kertaa olla vähän omissa maailmoissaan kun käveltiin pääsuoralla vaikka puolet jo lämmittelivät.
Itse huitasin jotain nilkkaan lähes täydestä vauhdista kun rennosti käveli keskellä pääsuoraa vastakkaiseen suuntaan.
En ehtinyt kuin päätä kääntämään ja refleksit vetäs jarrulle jolloin samalla jo pamahti.
Ei näin poijjaat.
Radalla ei pidetä torikokouksia kun toiset lämmittelee, eikä missään nimessä kävellä keskellä pääsuoraa kun autoja kiertää rataa... Eikä myöskään parkkeerata autoja keskelle suoraa.
On mahdoton nähdä pari metriä itsestä oikealla olevaa estettä kun ajat suoralla... Pää kun käännetään tietenkin vasta kun oma auto menee nenän edestä niin silloin on monesti jo liian myöhäistä.

No... ei mikään hirveän suuri ongelma, mutta harmi se on jos joillain menee auto säpäleiksi jo lämmittelyissä kun kävellään keskellä rataa tai auto on parkkeerattu keskelle suoraa.

Muutoin tosiaan päivä meni niin sujuvasti etten muista missään näin helposti kaiken sujuneen.

Poissa Janne A

  • Veteraani
    • Profiili
    • finRC.com

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #32 : 02.04.09 - klo: 00.14 »
Kiitokset kaverille joka oli jaksannut kuvata minun autoa finaalissa. En ole nähnyt yhtään kuvaa minusta tuolta kisoista ja tämä hiukan lämmitti minun mieltä.
Isot kiitokset.
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #33 : 02.04.09 - klo: 00.47 »

Näemmä kun ei kaada kertaakaan, ei myöskääm saa "mainosaikaa" jolla voisi sponsoria ilhduttaa.... pitäisköhän alkaa kippaamaan, tulis näkyvyyttä.
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa Janne A

  • Veteraani
    • Profiili
    • finRC.com
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #34 : 02.04.09 - klo: 07.20 »

Näemmä kun ei kaada kertaakaan, ei myöskääm saa "mainosaikaa" jolla voisi sponsoria ilhduttaa.... pitäisköhän alkaa kippaamaan, tulis näkyvyyttä.
heh, koitan kuvata kärkeä. Keskimäärin jossain vaiheessa erää menee sekasin, että kuka se on. Vaikea seurata kisaa kapean linssin takaa. Toisaalta, jos joku johtaa koko erän, niin silloin tulee kuvailtua vähän muitakin. Siis fiiliksen mukaan mennään. ;D

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #35 : 02.04.09 - klo: 07.33 »
Näemmä kun ei kaada kertaakaan, ei myöskääm saa "mainosaikaa" jolla voisi sponsoria ilahduttaa.... pitäisköhän alkaa kippaamaan, tulis näkyvyyttä.
heh, koitan kuvata kärkeä. Keskimäärin jossain vaiheessa erää menee sekasin, että kuka se on. Vaikea seurata kisaa kapean linssin takaa. Toisaalta, jos joku johtaa koko erän, niin silloin tulee kuvailtua vähän muitakin. Siis fiiliksen mukaan mennään. ;D

 :grin: Siis kakkonen ei kuulu kärkeen.... vaikka ajaisi sarjavoittoon.... no näky kuskin hiha sentään aika usein  :mrgreen:   M18 A-Finaali 3/3

Ihan sattumoisin seurasin katselijoita, ja kenenkään katse ei ollut seuraamassa autoa joka ei kaatanut kertaakaan.
Kyllä nyt pitää saada näyttävyyttä että huomataan  :cool:

Itse videoita, ja niiden laatua en suinkaan arvostellut. Nehän olivat hyviä olosuhteet huomioiden.
Enemmän tässä oli leikin varjolla kyse psykologisesta näkökulmasta.... :wink:
« Viimeksi muokattu: 02.04.09 - klo: 07.49 kirjoittanut TTKoo »
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa Janne A

  • Veteraani
    • Profiili
    • finRC.com
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #36 : 02.04.09 - klo: 07.58 »
Itse videoita, ja niiden laatua en suinkaan arvostellut. Nehän olivat hyviä olosuhteet huomioiden.
Enemmän tässä oli leikin varjolla kyse psykologisesta näkökulmasta.... :wink:

Jeps, aina saa antaa palautetta. Tietysti haluaisi tarjota hyvää viihdettä, muutenkin kuin kuvaten vain ympyrää kiertäviä autoja. Pitäisi olla nappi korvassa ja siellä joku asiantuntija selittämässä tilannetta. :)

Niin ja mainosaikaa saa ostaa.

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #37 : 02.04.09 - klo: 08.04 »
  Tietysti haluaisi tarjota hyvää viihdettä, muutenkin kuin kuvaten vain ympyrää kiertäviä autoja. Pitäisi olla nappi korvassa ja siellä joku asiantuntija selittämässä tilannetta. :)

Niin ja mainosaikaa saa ostaa.

Ympyrää kiertävä auto on tylsää seurattavaa, ellei se kaada vähintään kerran kierroksella   :roll: (olettaisin)

Mainosaikatarjous tuli liian myöhään.... sponsori vetäytyi jo kun näkyvyyttä ei tullut  :cool:
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #38 : 02.04.09 - klo: 08.16 »
Ympyrää kiertävä auto on tylsää seurattavaa, ellei se kaada vähintään kerran kierroksella   rolleyes (olettaisin)


Olen huomannut kuin olen tullut vanhoille päiville että tulosta syntyy kuin pitää auton pystyssä eikä kaada tai jos yrittää liikaa voi pirssi menne pahimmassa tapauksessa rikki kuten esim Mikolla meni 3/3 finaalissa ekalla kierokselle.

Jerzi

SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa tomije

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #39 : 02.04.09 - klo: 08.40 »
Huomatkaa muuten kuinka hiljaista lauteilla on, ainoat jotka käyttivät ääntään olivat kunkin erän tuomarit. Näin sen kai pitäis toimiakin.

Tätä tuomari käytäntöä voisi käyttää myös tulevassa lippiksen kisassa.
Itselläni aloittelijana on ainakin hyvin hankala tajuta kuka tulee kierroksella ohi.
Ja kun yrität katsoa kuka tulee kierroksella ohi, niin menee oma ajo aivan sekaisin.
Eli tuomarit huutelemaan kierroksella ohitettaville. Tuntuisi toimivalta systeemiltä.
JQ products, Hobbyfactory, EA-import

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #40 : 02.04.09 - klo: 08.51 »
Huomatkaa muuten kuinka hiljaista lauteilla on, ainoat jotka käyttivät ääntään olivat kunkin erän tuomarit. Näin sen kai pitäis toimiakin.

Tätä tuomari käytäntöä voisi käyttää myös tulevassa lippiksen kisassa.
Itselläni aloittelijana on ainakin hyvin hankala tajuta kuka tulee kierroksella ohi.
Ja kun yrität katsoa kuka tulee kierroksella ohi, niin menee oma ajo aivan sekaisin.
Eli tuomarit huutelemaan kierroksella ohitettaville. Tuntuisi toimivalta systeemiltä.

No kyllä se ei voi olla vaikeata tajuta se että joku tulee hiukan nopeampaa takaa niin kiltisti vaan tietä antamaan. Mutta ei pääsuoralla anneta mitään tietä.
Jerzi
SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #41 : 02.04.09 - klo: 09.07 »

Olen huomannut kuin olen tullut vanhoille päiville että tulosta syntyy kuin pitää auton pystyssä eikä kaada tai jos yrittää liikaa voi pirssi menne pahimmassa tapauksessa rikki.... 


Niin totta kuin vain voi olla.

Vaikka sisäkisat eivät niin haudanvakavia olekaan luonteeltaan, niin liipasinsormi on hyvä totuttaa tottelemaan "järjen ääntä", mikäli aikoo ulkoradoille mennä kisaamaan....

Nyt kun kerrankin on ollut tilaisuus seurata katsojana touringkisoja, niin sama pätee sielläkin.
Lukuisia esimerkkejä näkyi siitä, kun joku ohitti kierroksella, lähdettiin epätoivoisesti seuraamaan perässä samaa vauhtia.... seuraukset arvannette.

Koskahan pikkuautoilijopille alkaa valmennusleirit esimerkkifilmeineen, niin hyvistä kuin huonoista esimerkeistä.

"Vapaaehtoiset" ovat löytäneet ne filmit netistä jo nytkin, ja ottaneet oppia.
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #42 : 02.04.09 - klo: 09.13 »
Tajuumisen kanssa ei ole mitään tekemistä sen kanssa että aloitteleva kisakuski keskittyy omaan ajoon eikä aina tule seuratuksi kuka on nopeampi ja kuka ei. Kaikki jotka takalistossa on kiinni, ei välttämättä ole nopeampia eikä kierroksella ohittavia vaan kyse voi olla puhtaasta kisatilanteesta, vaikka kaveri vieressä kuinka auliisti tilaa pyytäisikin :wink:

Nokian tuomarointi kuulostaa hyvältä ja varmaan on avuksi myös aloitteleville kisakuskeille, tilannetaju ei kokemattomalla ole välttämättä samalla tasolla kuin vuosia kisaneella konkarilla.

Kylätason RC-kuski.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #43 : 02.04.09 - klo: 09.15 »
Kyllähän sen näkee jos joku auto lähestyy hyvin nopealla tahdilla ja kun on saavuttanut, hakee ohituspaikkaa aivan joka puolelta.
Ja vaikka ei olisikaan kierroksella ohittava vaan esimerkiksi ekalla kierroksella ruuhkaan jumiin jäänyt kärki jätkä joka on samalla kierroksella niin miksi pidätellä.
Ohi se menee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Ei kannata peitellä koska oma ajo kärsii ja kohta on jono perässä.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi jotku pitävät linjansa tiukasti peitellen takana tulijaa.
Ymmärrän tämän vain silloin kun ajetaan kärki paikoista... ja ollaan esimerkiksi itse kärjessä.
Silloin pyritään pitämän kärkisija keinolla millä hyvänsä.
Kaikilla muilla sijoilla ajavien pitää keskittyä vain mahdollisimman nopeaan etenemiseen ja se tapahtuu vain silloin kun keskittyy omaan ajamiseen ja jos joku ilmestyy kovaa vauhtia taakse ja vieläpä tuuppaa jarrutuksessa tai suoralla rinnalle niin antaa mennä.
Se kun on jo muutenkin kiellettyä kiilata, oli tilanne mikä tahansa.

Itse olen niin monesti joutunut kierroksella ohitettavan kanssa tuskailemaan ja hämmästelemään että mikä on kun ei tajuta.
Monesti tilanne on ollut varsinkin 18 luokassa sellainen että olen ollut sekuntitolkulla nopeampi per kierros.
Suoralla ja jokaisessa mutkassa otan metrillä kiinni... Selvä nopeus ero.
Tässä vaiheessa pitäisi edessä olijan päässä raksuttaa että kun joku tulee niin selvästi kovempaa perässä niin ohi se kannattaa päästä.
Itsellä on käynyt jopa tilanteita kun olen ollut selvästi nopeampi että on ruvettu ihan tosissaan survomaan.
Eli menen nätisti rinnalle ja ohitan tyylipuhtaasti, mutta viimeistään seuraavassa mutkassa kolisee kun vasta kierroksella ohitettava tuuppaa kyljestä sisään... Tai jos ohitan mutkan puolivälissä niin suoralle kiihdyttäessä tulee monesti ruumiita... Ohitettava kun survasee kaasun pohjaan ja kolistelee kylkeen.
Vaikka olen kuinka huutanut tilaa niin välilä sitä vaan ei millään saa.
Muistanpa ompussa tapahtuneen tilanteen myös.
Alkuerissä olin ensin vähän sählännyt enkä saanut tulosta.
Vikassa hiitissä kaikki toimi loistavasti ja ajoin selvästi kovempaa kuin muut kyseisessä erässä.
Ohittelin autoja nätisti, kunnes saavutin yhden auton.
Tämä kaveri taisi sillä hetkellä olla listoilla ykkösenä muistaakseni.
No puskin rinnalle...Peittää linjaa ja vetää oven kiinni.
Menin suoralla rinnalle tietäen että teholla olen suoran päässä edellä... Sen verran edelle pääsin että taitoin ekana mutkaan... No ei... kylkeen tultiin.
En muista olinko tässä vaiheessa jo huudellut latua, mutta tässä vaiheessa se viimeistään alkoi.
Kun olin jo neljättä kertaa kolinan jälkeen ottanut kyseisen auton kiinni, huusin tilaa ja myös yritin ohitusta... Vaikka kuinka nätisti rinnalle yritin niin kaveri ei hellittänyt tippaakaan vaan erittäin rajulla riehumisella piti paikkansa...
Tässä vaiheessa jo alkoi keittämään ja aloin pitämään korokkeella kovempaa ääntä.
No kyseinen herra seisoi näköjään vieressä ja alkoi selittämään olevansa nopeampi... Mekastin takas että on se kumma kun otan 4 kertaa kiinni vaikka hän on minut radalta töninyt tai kaatanut...
Vastaukseksi kuului että "katso tuloslistaa... hän on minun edellä"
Erinäisten sanatteluiden jälkeen alkoi pinna tosissaan kiristymään kun ruvetaan vielä säännöistä tivaamaan ja aika tiukasti ilmoitin että nyt sitä tilaa tai vaadin diskausta ja säännöt on kerrottu ajaja kokouksessakin.
(eikä kyseessä ollut mikään uusi harrastaja)
No sillä kertaa pääsin ohi ja ajoin paalupaikalle vaikka vähintään 4 kertaa keräilin autoa radan ulkopuolelta tai odottelin nostajaa...
Niin selvä nopeus ero eikä meinannut tilaa tulla vaikka nimenomaan jopa alkuerästä oli kyse.

No hyvin vastaavasti on tapahtunut myös M8 kisoissa jossa alkuerässä eräs vanhempi aikanaan suomenmestaruuksia kyseisessä luokassa voittanut kuljettaja toimi samalla tavoin.
Lopulta minulla hajosi jopa auto ja alkuerät lopullisen pilalle.
Kyseinen kuljettaja jopa alkoi korokkeella väittelemään kanssani ja vaikka tuomaristo kertoi miten säännöt ovat niin ei...
Ei mennyt jakeluun, vaan alkoi jopa hieman solvaavasti töytäilemään "minä olen nopeampi... katso tuloslistaa...sen mukaan se katsotaan... joo joo... jos sä tuut mun taakse riehumaan sinnetänne roiskivalla ajotyylillä niin en oo ohi päästämässä..."  No kai minä roiskin sinne tänne kun herra hidastelee edessä niin paljon mun menoa että yritän mennä kummalta puolelta tahansa ohi.
Tosiaan tällaista vastaavaa tapahtuu perus kisoissa sellaisten kuskejen toimesta jotka eivät ole kovinkaan kokeneita... Sen myös silloin ymmärtää, mutta näissä esimerkeissäni kumpikaan ei ole vähän aikaa ajaneita vaan harrastus taustaa on pitkälti toistakymmentä vuotta.

Annetaan siis sitä latua jos joku tulee selvästi kovempaa perässä.
Muuten menee oma ajo myös pilalle peitellessä ja kolistellessa.
Homma on helppoa...
Jos joku yrittää ohitusta ja tulee siististi rinnalle niin älä aja päälle vaan vältä osumaa.
Se nopeampi menee siis itse ohi kunhan sinä et häntä tahallaan peitä tai törmäile.
Siitä tunnistaa nopeamman/kierroksella ohittavan.


Jahas... pitäskö lähtee töihin....
Johan sitä läks melkonen draivi päälle taas.

Poissa hmort

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #44 : 02.04.09 - klo: 09.37 »
Kyllä minä ainakin pidän tuomarointia pirun hyvänä asiana....Oli se todella helppoa ajaa Nokialla kun ei tarvinnut katella muuta kun omaa autoa....Kyllä Artsi huuteli heti jos oli jonkun tiellä...Ihmettelin vikassa erässä miks ei auto kulje kunnolla mutta ei se näköjään takavedolla kovaa menekään :grin: En edes muista kuinka montta kertaa HOKE meni musta ohi...Niitä oli aika monta :grin: Mutta hyvin näytti ohi pääsevän...
-Henry Mort

Poissa Mikko L

  • Fullspeed RC
    • Profiili
    • Full Speed RC
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #45 : 02.04.09 - klo: 09.58 »
Kyllähän sen näkee jos joku auto lähestyy hyvin nopealla tahdilla ja kun on saavuttanut, hakee ohituspaikkaa aivan joka puolelta.
Joo jos ajat yksin ja takaa tulee nopeampi auto niin jopa aloittelija saattaa jännitävässä kilpailutilanteessa tajuta antaa tilaa. Tilanneppa muuttuu heti kun autoja on useampi, siinä on kokeneemmallakin vaikea arvioda onko joukon lomasta tulossa joku nopeampi, siis koko ryhmästä ohi.

Kilpailutilanteet ovat, erityisesti tuoreemmille kuskeille, erikoisia tilanteita ja normaalien helppojen asioiden muistaminenja tajuaminen adrenaliinin sykkiessä suonissa on vaikeaa - on se kokeneimmillekin.

Ideaalitilannehan olisi ajantasalla oleva tuomari/ kuuluttaja joka osaisi ilmoittaa kierroksella ohitettaville nopeammista, sekä muista tilanteista (kaadoista) radalla.
Old fart

Mika R

  • Vieras
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #46 : 02.04.09 - klo: 09.59 »
Niinpä! Samaa mieltä Mikon kanssa!

Poissa TTKoo

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #47 : 02.04.09 - klo: 10.28 »
Kilpailutilanteet ovat, erityisesti tuoreemmille kuskeille, erikoisia tilanteita ja normaalien helppojen asioiden muistaminenja tajuaminen adrenaliinin sykkiessä suonissa on vaikeaa - on se kokeneimmillekin.

Olen pyrkinyt aloittelijoita neuvomaan siten, että ajaa omaa ajoaan, keskittyy vain siihen.
Lähipiirissä se on mielestäni onnistunut.
Tilan antamisen oppii parhaiten kerhojen harjoituksissa, ja sitä todellakin on syytä opetella.... se sujuu kun se on ikäänkuin selkäytimessä.... eikä oma ajokaan ajallisesti kärsi siitä.
Mutta jos kokematon alkaa kisassa yhtäkkiä antamaan tilaa, se saattaa olla epäloogista, varsinkin kokeneemmille kuskeille jotka ohittavat, ja silloin on mielestäni jo parempi että ohittaninen tapahtuu kokeneemman taidoilla.

Harjoitelkaa näissä kerhojen harjoituksissa sitä tilan antamista!!!!

Ideaalitilannehan olisi ajantasalla oleva tuomari/ kuuluttaja joka osaisi ilmoittaa kierroksella ohitettaville nopeammista, sekä muista tilanteista (kaadoista) radalla.

Nokian tuomaroinnista, Artsi on sikäli oiva tuomari, koska on kuskin pelisilmä, -tilannetaju ja luontaisesti "moottoriturpa" (anteeksi sanamuoto, mutta mielestäni kuvaa hyvässä mielessä persoonaa) joka ei epäröi sanomisiaan.
Sisäradalla tilanteet ja tapahtuvat nopeasti ja pienellä alueella, mutta on myös oiva paikka tuomaroinnin harjoitteluunkin.

Tokihan tuomarikin voi virheen tehdä, mutta silloin ainakin kun ei käytä valtuuksiaan.

Alue 8:ssa oli aikoinaan Koskivuon Vesa, joka ansiokkaasti koulutti ja tuomaroi kerhokisoissa.
Juniorin aloitellessa kerhosarjassa Hän antoi jopa samassa lähdössä neljä (4) stopparia juniorillemme. (ihan oikein)

Oli nimittäin jo meiltä unohtunut sellainen asia, että stopparipaikalta lähteä saa vasta kun tuomari antaa luvan:grin:

Lisäksi juniori oli joutunut vieläkin kokemattomampien alkuerään ilmoittautumismokan takia.
Siihen kun lisätään meidän korin värin vaihtuminen poikkeavaksi, niin luultiin aivan noviisiksi.

Kuitenkin junnu oli siihen erään vain ihan liian nopea, josta niitä rytinöitä tuli kierroksella ohitettavien poikittain ajon seurauksena.
Tiedän, ei silti saa ajaa päälle.... ja tuomari toimi  aivan oikein rangaistusta antaessaan.

On kuitenkin mielestäni oppinut aika tyydyttävästi antamaan tietä, ja on ollut isommissa kisoissa tyytyväinen, kun tuomari on poistanut epävarmuustekijän silloin, kun tilanne on ollut epäselvä....

Kyllä kerhosarjat kaipaavat lisää näitä VesaK:n kaltaisia opettavia tuomareita.... ne hedelmät kantavat sitten niihin isompiinkin kisoihin!!!!
Elä sie suotta huolehi, kyllä myö keksitään siihe hyvä syykii.

Poissa *HOKE*

  • The Doctor
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #48 : 02.04.09 - klo: 10.39 »
Kyllä minä ainakin pidän tuomarointia pirun hyvänä asiana....Oli se todella helppoa ajaa Nokialla kun ei tarvinnut katella muuta kun omaa autoa....Kyllä Artsi huuteli heti jos oli jonkun tiellä...Ihmettelin vikassa erässä miks ei auto kulje kunnolla mutta ei se näköjään takavedolla kovaa menekään :grin: En edes muista kuinka montta kertaa HOKE meni musta ohi...Niitä oli aika monta :grin: Mutta hyvin näytti ohi pääsevän...

Hyvin pääsin juu...
Tähän syynä on se että Artsi huuteli auton numerolla ketkä antavat tilaa...
Ja itseasiassa vaikka pari kertaa artsi seurasi tilanteita muualla kun sinusta tulin ohi niin tilanne meni siltikin tuskattomasti.
Tähänkin on yksi syy...
Kun sinua lähdin ohittamaan niin et puskenut kylkeen vaan asianmukaisesti totesit jonkun tulevan ohi... Eikö vain.

Ongelmia tulee lähinnä vain tilanteissa joissa ohitettava toimii kuten itse herra Schumacher aikoinaan.
Vaikka toinen kurvaa rinnalle ja on sisämutkan puolella jopa edellä niin rattia käännetään ohittavan kylkeen ettei missään nimessä pääsis ohi...
Näin tosiaan tapahtuu käsittämätömän usein.
Oli tilanne mikä tahansa niin tuo on kiellettyä vaikka ajettais kärki sijoista.
Ongelmat siis syntyy siitä kun alkaa kolina kun ei kirveelläkään päästetä ohi.
Normaali kisa tilanteessa tapahtuvat ohitukset ovat monesti huomattavasti siistimpiä kun taistellaan esim voitosta.
Voitosta taistelevat yleensä tajuavat että jos ykköspaikan menettää kun toinen tulee nätisti ohi niin kannattaa pitää pää kylmänä ja yrittää itse ohitusta kun sellainen paikka tulee, eikä rymistellä niin että toinen lentää radalta.
Adrenaliini sykkeessä virheitä tapahtuu tottakai... Ihmetyttää vaan että nämä ongelma tilanteet yleensä sattuu nimenomaan silloin kun nopeusero on selkeä ja tullaan kierroksella ohi.
Molempien ajo menee pieleen ja jopa ohitettava menettää survoessaan aikaa.
Ideahan on kisaa ajaessa pitää oma ajo ja pyrkiä itse etenemään mahdollisimman kovaa...
Se että peitellään ja kolistellaan, ei ole oman ajon pitämistä ja mahdollisimman nopeaa etenemistä.

Mutta kuten todettua...
Näissä kisoissa homma toimi aivan loistavasti.
Ongelmatilanteita oli varmaan kaikissa erissä yhteensä yhden käden sormilla laskettavissa.
Ja nämä ongelmatilanteetkin tosiaan ainakin omalta osalta menivät lähes kivuttomasti ohi.
Ei kylkikontaktia eikä tultu seuraavassa mutkassa konttiin... Ainoastaan jouduin kerran ajamaan hieman hitaammin kytätessä ohituspaikkaa kierroksella ohitettavasta.
Ainakin siis Artsi hoiti mun erissä homman paremmin kuin olen koskaan aikaisemmin missään nähnyt tapahtuvan.
Kaikille huudeltiin tasapuolisesti latua sen mitä yhdet silmät ehtivät huomaamaan.
Loistavaa.

Ja vielä painotan tilan antamista pienellä vinkillä.
Jokainen ajaa omaa ajoaan ja keskittyy ajamaan mahdollisimman kovaa...
Jos joku tulee takapuskuriin ja lähtee ohi... Keskity siinä vaiheessa omaan ajoon parhaalla mahdollisella tavalla, eli anna sen mennä ohi ja muista että tässä et menetä kuin korkeintaan sekunnin kymmenyksen tai kaksi.
Mikäli alat taistelemaan niin menetät sekunteja.
Ja varsinkin tilan antaminen...
Tilaa ei tarvitse mitenkään ihmeellisesti ruveta antamaan jarruttamalla tai pysähtymällä jne vaan kun mutka tulee, jätä sisäkaarre vapaaksi.
Osaava kuski ajaa kuitenkin linjaa ja pujahtaa tuskattomasti vapaasta sisäkaarteesta ohitse.
Ja keskity tämän ohituksen jälkeen jälleen kerran omaan ajoon... Varsinkin ajamaan se seuraava mutka kuten ennenkin niin et törmää edessä ajavan perään.
Mikäli yrität lähteä kovempaa ajavan imuun kovemman tuloksen toivossa niin törmäät häneen jarrutuksessa ja äänestys alkaa...
Eli ainut mitä tarvitsee tehdä, on herrasmiesmäinen käytös.
« Viimeksi muokattu: 02.04.09 - klo: 10.46 kirjoittanut *HOKE* »

Poissa jerzirccar1

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #49 : 02.04.09 - klo: 11.48 »
Lyhyesti voin sanoa että minun kirkkaan keltaisesta korista oli taas hyötyä. Sen varmasti huomas kaikki jotka siellä olivat.
Minulle kiltisti annettiin tietä koko kisapäivän aikana ja kiitokset siitä.
Jerzi

SUOMI ON KATEELLISTEN LUVATTU MAA😂😂

Poissa hmort

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Winter Jumps IV - Nokia 28.3.2009 - kuuluisa foorum jälkipeli
« Vastaus #50 : 06.04.09 - klo: 10.15 »
Vihdoin ja viimein sain kisasta pienen raportin ja muutamat kuvat nettisivuille+++ muutamia muita juttuja....   http://www.gambleratvracing.com/   Edelleen odotellaan lumien sulamista ....Koko viime viikko meni kasatessa uusia autoja...Niistäkin kuvia ja tarinaa varmaan tällä tai ens viikolla....
-Henry Mort