Polttispuolella asiaa on kanssa pohdittu ja asiassa on muustakin kyse kuin tehohäviöstä jos ajattelee kokonaisuutta. Pyörivä kardaani, joka siis pyörii poikittaissuuntaan auton menosuuntaan nähden, aiheuttaa auton "vääntämistä" esim. oikealle kun taas hihnassa ei tätä ongelmaa ole sillä hihna pyörii auton pituussuuntaan nähden.
Kokemukseni mukaan hihnavetoinen ei ole yhtään hitaampi keppivetoista, ja monet valmistajat ovatkin palaamassa hihnavalmisteisiin kahden viimevuoden jälkeen (keppi muodissa). Pidän itse asiassa hihnan tavasta kiihtyä vaikka monet ovatkin sitä mieltä että keppivetoisessa on parempi kiihtyvyys koska hihna antaa myöten.. voi olla mutta minusta se ei välttämättä ole ainakaan parempi.
Keppi on hyvä silloin kun kaikki on uutta.. kauden edetessä alkaa kuitenkin väljääntymään paikat ihan eri tavalla kuin hihnavetoisessa, jossa vetohihnoja voi helposti kiristää. Kardaanivetoisessa joutuu sitten laittelemaan kaikenmaailman o-renkaita ja shimmejä klapin estämiseksi eikä sekään aina auta.. ja viivettä syntyy ihan yhtä lailla kiihdytykseen. Ja sitten autot alkaa rämistä ja kolista.
Vaikka keppivetoinen "tuntuu" häviöttömältä ja auto rullaa yleensä hihnavetoista paremmin, niin eiköhän sen kardaanin liikemassa aiheuta myös tehohäviötä ja kardaanin voimansiirto diffeille. Hitaassa ajossahan (rullaus) tätä ei huomaa, mutta kun kierroksia lisätään satoihin jopa tuhansiin, niin alkaa tapahtua ..
Ainoa selkeä plussa on kardaanin ehdottoman hyvä kestävyys.