Ajatus on hieno, ja näitä kisoja/tapahtumia on ympäri maailmaa järjestettykin aika isoissa mittasuhteissa, mutta...
Uskallan ennustaa ettei mosntereille tulla järjestämään ainuttakaan tapahtumaa lähimmän 5 vuoden aikana, ellei sitten mukaan lasketa kahden tai kolmen kaverin yhteisajoja. Syynä tähän on se ettei mitään organisaatiota ole, joka olisi kiinnostunut toiminnasta, ja toisekseen tuntuu että jokaisella on eri näkemys siitä millä tavoin monstereilla voisi skabailla. Lisäksi, ehkä toiseksi merkittävin syy on ikäjakaumassa, jostain syystä monsterien harrastajakunta on Suomessa sangen nuorta keskimääräisesti. Merkittävin syy onkin sitten asukasmäärä, voitte varmastikin kuvitella minkä tähden Saksassa näitä tapahtumia aina silloin tällöin syntyy, asukasmäärä on pinta-alaan nähden moninkertainen jos verrataan Suomeen, samoin harrastajamäärät. Autot ovat halvempia ja harrastajien ostovoima suurempi. Mikäpä on puuhatessa.
Useimmiten järjestäjänä noissa jutuissa maailmalla on ollut joko autoja myyvät yritykset, tai sitten isommat kerhot. Hakematta mieleen muistuu keskustelut trial-kisoista, sekä vanha kunnon jokamiesluokka-rc, kumpikaan ei ottanut ilmaa siipiensä alle. Näiden heikkojen kokemusten pohjalta kovinkaan moni aiheesta innostunut ei varmastikaan jaksa enää yrittää uudelleen. Keskustelu jää väkisinkin tasolle, jossa keskustellaan olisiko jokin este parempi rakentaa vaneerista vai aaltopellistä, ja kahden viikon päästä kukaan ei edes muista koko aihetta.