Eli milloin tämä rata on auki, siis kellonajat, ja milloin se suljetaan talveksi? Ja ajattelin myös että milloin ihmiset siellä ajavat, sillä haluaisin itse kokeilla leikkimielistä kisailua, ihan vain huvin vuoksi, sillä en ole paljoa kisaillut kun kukaan kavereista ei harrasta radio-ohjattavia. Olen myös ymärtänyt että on jotain vuoroja milloin saa ajella polttiksella siellä radalla, eli voisiko joku kertoa minulle vähän tarkemmin tästä. Olen aikeissa ensi lauantaina mennä radalle ajamaan, mutta en tiedä jos saan edes (radan puolesta) mennä sinne silloin.