1. Jos haluu ajaa krossia kunnolla, tarttee uudet renkaat olla alla ae/semi/finaali
EI EI EI.
On jo muutamat kisat ajettu aivan samalla rengassarjalla alusta loppuun.
Riippuen radan kuluttavuudesta niin renkaita ei tarvitse vaihtaa muuten kuin radanpinnan muuttumisen takia.
Röykyissä ei toimi sama rengas kuin sileellä.
Salon ja Turun röykyissä jopa puolikulunut rengas toimii paremmin kuin uusi, koska uusi pitää liikaa jolloin kaatuu jo pelkästä pidosta.
Ainoastaan Lavangossa on tarvinnut vaihtaa renkaat kulumisen takia.
Siellä riitti 2 rengassarjaa oikein hyvin. Yksikin olisi riittänyt, mutta lopussa olis ruvennu renkaat olemaan jo aika lopussa joten tasotusta ois jo muille antanut hieman liikaa.
Salossa yksillä renkailla pärjäs oikein hyvin, vaikka päivän jälkeen renkaat olivatkin aika lopuillaan.
Imatralla ja Ulvilassa renkaat eivät kuluneet yhtään... Vain napuloiden kärjet hieman pyöristyivät, eli ajoin samoilla renkailla Imatran ja Ulvilan kisat läpi jonka jälkeen ajoin samoilla vielä Salon kisat.
Voisin sis sanoa että krossissa on rengaskustannukset hyvinkin kurissa. Treeneissä voi sitten ajaa erilaisella renkaalla joka ei kulu yhtäpaljon, tai tietysti kun haetaan radalle säätöjä niin puolikuluneet toimivat täydellisesti, koska kun kisaan sittenlaittaa sen uuden rengas satsin niin tietää että se uusi pitää hieman paremmin, mutta käytös ei ihmeemmin muutu.