Jotkut ovat sitä mieltä että meidän pitäisi mennä MU-keskukseen. Tässä pieniä pointteja että pysyisimme Honkalassa. Olisimme itsenäisiä ja emme kenestäkään riippuvaisia. Saamme puuhastella mitä vaan Suomen lain nojalla. Jos emme saisi mitään aikaiseksi, silloin pitäisi liittyä jonkun isomman organisaation alaisuuteen, josta saisimme apua harrastukseen. Mutta meillä on ry, sponsorit, rata-alue/tarpeet, ajanottojärjestelmä ja aktiivisia jäseniä oli viimevuonna 9.
2008 Ajoimme kommunistien hautausmaan muistomerkillä kahden kuskin voimin (10mx10m alue), loppukesästä saimme neuvottelujen jälkeen ajaa jousiammuntaseuran mailla. Jos ei ollut inkkareita paikalla, ajoimme kolmen kuskin voimin.
2009 Kesäkuussa neuvottelimme Kymen Koskenpoikien kanssa maa-alueen käytöstä, jonka johdosta saimme 20x30m alueen. Kymen Koskenpojat järjestivät käyttöömme pyöräkuormaajan kuskeineen rata-alueen pohjan kunnostusta varten (veloituksetta). Radanteko/merkkaustarvikkeet saimme neuvoteltua paikallisilta yrityksiltä (veloituksetta).
Parissa viikossa rata oli valmis. Pitkin kesää saimme haalittua uusia innokaita harrastajia lajin pariin ja syksyyn mennessä oli 9 aktiivista kuskia.
2010 talvella perustimme Honkala GP ry:n, olemme markkinoineet rc-autoilua ja saaneet sponsorin ajanottojärjestelmän hankkimista varten.
Nyt on jo kaksi uutta kuskia saatu kesäksi ja viidelle uudelle markkinoidaan lajia.
Olemme karvanaaman kanssa tehneet pari vuotta kovasti töitä rc-harrastuksen eteen päässäksemme tähän pisteeseen.
Mitä lisäarvoa toiminnallemme MU-keskus pystyy antamaan?