Tässä hieman tarinaa reissu pelistä. Viikon päästä matka alkaa.
Ja jotta ei pääsisi tekeminen loppumaan kesken, niin tuli tossa syksyllä hommattua flat trakker projektiksi vuoden -72 Honda cb350.
Tällainen tuli haettua projektiksi 20.9.2012
Muutamaa viikkoa aikaisemmin tuli sellainen todella typerä ajatus, että voisi talvella puuhailla jonkun bobberin. Ei mitää havaintoa mistä sellainen ajatus edes tuli päähän, koska kustomit, bobberit ja hd.t ei ole koskaan kiinnostanut. Aina on ollut vain mielessä sporttipyörät, streetfighterit ja cafe racerit.
Noh. Onneksi kaveri laittoi linkin Wrenchmonkeessien sivuille ja siintä se ajatus sitten karkasi ihan lapasesta. Yhdessä tuumin alkoi aihioden kuuma metsästys. Kaverille löytyikin aihio ihan omalta kylältä, mutta oma cb350 jouduttiin hakemaan hieman kauempaa.
Siinnähän se torstai ilta meni mukavasti ajellessa ylöjärvelle ja takaisin. Noin 5 tunnin reissuhan siintä tuli.
Seuraavana iltana purettiin peli autosta ja siivottiin pikaisesti vähän tallia.
Jes. Tallissa sen verran tilaa, että saatiin molemmat aihiot sisälle.
Työkalut ja iso Jaska esille (rälläkkä).
Pelit purkuun
Pelien purun jälkeen pieni visiointi paperille siintä mitä mahtaa olla tulossa.
Ja runkoa pilkkeiksi.
Takarungon tekoa 30.9.2012
Kuumottava putken metsästys alkanut.
Mistä 25.4mm putkea 3mm seinämällä. No eihän sellaista ihan helposti mistään löydy. Kaiken maailman huonekaluputkia olisi löytynyt, mutta eihän sellaisesta uskalla ruonkoa tehdä.
Päivän etsinnän jälkeen löytyi kuitenkin 25mmx3mm putkea onnisen varastosta. Eipä tullut ihan heti mieleen etsiä tuota kokoa hydrauliikkaputkista :D
Putkia hakemaan.
Tottakai oli sitten varaston pojat hukannut tuollaisen pienen 12m tilauksen. Hetkellisesti meinasi päästä kerpeleitä, kun ei alkanut putkia löytymään. Onneksi ne kuitenkin löytyivät loppujenlopuksi.
Kohti tallia ja heti taivuttelemaan kaaria. Kyllähän tuollaista putkea saa jo ihan tosissaan vääntää jotta siihen mutkan saa. Sitten vaan sovittelemaan, että miltä näyttää. No hyvältähän tuo tuntui vaikuttavan.
Ei muuta kuin taivutettu ylärunko "sarana hepeillä" kiinni runkoon ja ylhääntä päin tuijotus että on suorassa vanhan rungon kanssa. Tämän jälkeen vanhasta rungosta yläosasta vähän pois jotta saa käännettyä uuden takarungon oikeaan asentoon tankkiin nähden.
Runko kohdallaan. Nyt hieman reippaamin kiinni, jotta ei muuta asentoaan jo pikkasen siihen nojaa.
Sivuputket poikki jalkatappirunkojen kohdalta ja taivuttamaan uusia putkia.
Olisihan tuohon voinut ihan suoratkin putket laittaa, mutta olisthan se ollut aivan liia helppoa :D
Nonni. Liian pitkähän siintä tuli. Entäs jos sitä vähän kääntäis ylöspäin. Tekis pienen loopin?
Ei Liian pitkä se vaan on. Noh palaa välistä pois vaan. Jos siintä ottais neljä senttiä. Ei. Kahdeksan kuullostaa paljon paremmalta. Yksipaikkainenhan tästä on tulossa. Pätkää välistä pois ja uudelleen hitsaus. Siihen vielä pieni taivutus ylöspäin. Noniin. Nyt se näyttää hyvältä.
Pitkästä aikaa on taas jaksanut vähän tehdä eteenpäin.
Rojut purettu muttereiksi ja runko hiekkapuhallettu ja peltirunko vahvike hitsattu.
Jotain pientä on tapahtunut.
Keskiöt väritetty ja vannekehätkin ovat saapuneet. Vielä odotetaan pinnojen saapumista, jotta pääsee kokoomaan vanteet ja saa pelin takaisin rullaavaksi.
Sillävälin leikelty hieman penkinpohjaa alumiinistä ja ihmetelty että mitenkäs me putket sijoitettaisiin. Rearsetti ruuvattu myös paikolleen jotta voi vähän hahmottaa istuma-asentoa. Korkeampi tanko pitäisi löytää jostain tai sitten korottaa nykyistä korkeammilla raisereilla.
Myös iskarin kiinnikkeet tuli tehtyä yläpäähän.
Vihdoin kaikki tarpeelliset osat vanteiden suhteen saatu kasaan.
Uudet alumiiniset vannekehät ja kromatut 4mm pinnat. Aluksi oli ajatuksena teettää tuo vanteiden koonti ja rihtaus ammattilaisella, mutta kun on niin pahasti pellepelottoman vikaa niin päätin kokeilla itse. Koskaan aikaisemmin ei ole tullut tätäkään hommaa tehtyä.
Nykyisin se on siinnä mielessä helppoa, että netistä löytyy todella paljon tietoa tämänkin asian suhteen. Parin illan opiskelun jälkeen rojut räpylään ja hommiin. Yksi ilta per vanne siinnä vierähti, mutta mielestäni aika nopeesti ensikertalaiselta ja vanteista tuli jopa suorat.
Ajovalo löytyi näppärästi IKH.n hyllystä ja löysi tiensä keulille.
Tuollainen pieni pyöreä pallovalo. Kuitenkin vielä H4 polttimolle.
Jalkatappien siirtosarjakin on jo ollut pidempään tuossa hollilla, mutta viimeinkin löytänyt oman paikkansa
Nythän kun näillä vahhoilla päkättimillä on kavereiden kanssa päätetty lähteä eurooppakierrokselle niin täytyyhän niitä matkatavaroitakin saada mukaan. Ajatuksenahan on että telttameiningillä lähetään ja mennään just sinne minne sattuu huvittamaan. Toden näköisesti pelejä joudutaa matkalla korjailemaan, mutta se onkin pelin henki.
Renkaat saapuivat ja sain pelin takaisin renkailleen. Nyt olisi vuorossa putkiston teko.
Tavarateline on löytänyt paikkansa keulalta. Hieman pitää taittaa alaspäin sitä ja tehdä parit vahvistukset niin ei sitten väpätä tien päällä. Samoin ajovalo nousi hieman ylöspäin ja meni syvemmälle keulaputkien väliin.
Eihän siinnä auta muu kuin mennä kauppaan hakemaan putkea alkaa vääntämään. Aika näyttää mitä siintä sitten loppujen lopuksi syntyy. Varmaan joutuu muutaman kehitysversion tekemään ennenkuin miellyttää.
Putkisto versio evo2. Tämä tuli hetken mielijohteesta. Alunperin kun menin putkea tekemään oli visio aivan toinen noiden alkukäyrien suhteen. Ei se mitään. Tämä on nyt hieman erilainen tulkinta.
Painoahan lähti taas poies, kun nuo hondan alkuperäiset käyräthän tunnetusti painaa paljon. Yhteen putkeen kun on laitettu kolme kerrosta putkea, ettei kromit pala.
Näistä se on lähdettävä liikkeelle.
Tällainen niistä ilmestyi.
Nyt on tuijoteltu laserin avulla pyörän suoruuttta ja näyttäis olevan takahaarukka aikalailla kiero.
Ei muuta kuin swingi pöydälle. No sehän keikkuu niin maan perkuleesti. Vasen puoli oli sellaiset 8mm ylempänä. Mielestäni aika paljon.
Swingi vikoilla kiinni pöytään ja putkentaivuttimen varrella vääntämään. Todella kevyt painallus ja swingi oikeni. Olipa pehmeä. Siis todella pehmeä. Taitaa olla tämän ajan pelit aika paperisia.
Samalla kun se putkentaivutin oli siinnä meilkein valmiina päätin kääntää 25x3mm hydrauliikka putkesta pienen jäykkärin tuohon swingiin.
Swingi takaisin paikoilleen ja ketjut myös. Sitten pieni mallailu, että mihin kohtaan tän käppyrän voi laittaa jotta mahtuu ketjutkin olemaan.
Tuki heppailtu hollille. Nyt vain tarvii tarkasti hitsailla tuki kunnolla kiinni ja varoa ettei se lähde vetämään sitä uudestaan kieroon.
Nyt kun kerran tuli haettua se risti laseri sieltä kaupasta, niin tarkastelin vähän rungonkin suoruutta. Takarunko oli himan kallellaan ja toisessa laidanssa, joten leikkelin sen kokonaan irti ja kasailin uudestaan oikeaan paikkaan.
Nyt on pyörä niin suora kuin se voi olla ilman kunnon penkkiä mihin runko laitettaisiin kiinni.
Aluksi oli ajatus etten laita mitään mittareita, mutta kai sitä yhden pienen nopeusmittarin voi laittaa jotta tietää vähän missä mennään. Tuli sitten hommattua ihan perus mittari halkaisijaltaan 48mm.
Tuon takavalon ja lokarin asettelu tuntuu jotenkin tökkivän. Ei meinaa istua silmään sitten millään. Melkein kaikkea on tullut jo kokeiltua.
Hieman hahmottelu kuvaa yhdestä versiosta.
Ei stressiä. Kyllä se kilpi vielä paikkansa löytää.
Tuli tilattua uudet takaiskarit. Saa nähä miten istuvat vai joutuuko niitä vähän lyhentämään. Ovat hieman pidemät kuin orkkikset.
Puuhastelu jatkunut hieman.
Tulevan penkin alle kääntelin rosterista pienen kaukalon, jonne voi laittaa akun ja ne muutamat hassut releet jota tämä päkätin tarvitsee.
Harmillisesti sillä täytyy olla syvyyttä sen verran, että se pilkottaa vähän rukoputken alapuolelta. Täytyy maalata se kadotusmaalilla (lue mattamusta) jotta säilyy tuo kolmio mahdollisimman avoimena.
Perus penkin tekoa. Pohja alumiinista ja pehmuste limilevystä. Penkki kiinni parilla pikalukolla.
Ja tuohon tuo kilpi ja valo nyt sitten päätyivät.
Seuraavaks varmaan penkin verhoilu ja jonkin moista tavaratelinettä tai jotain lenksuja mihin saa reissukamat kyytiin.
Tällähän on tarkoitus viettää maailmalla pariviikkoa aikaa. (puola, saksa, tanska ja ruotsi)
Mitkä ompelukone? Empä ole moiseen koskenut kuin joskus pikkuvoikana 10v.
Noh. Onneks on tolle vaimolle tullut ostettua kunnon voimavirtamasiina joskus. Nyt siintä on hyötyä kun ajaa monta keinonahkakerrosta kerralla.
Vaimolta ohjeet:
-Kaavota
-Jätä saumavaraa
-Ompele
Täh. No eikun kokeilemaan.
nahat leikattu
apuviivat piirretty
tikkaukset pöristelty
Kyllä se siintä vielä suruks muuttuu.
Ihan kivasti menny tähän asti ensikertalaiselta.
Vanua limilevyn päälle
Valmista
Takapamput saapuivat vihdoin.
Nyt pääsee hitsaamaan pakopilssit loppuun asti ja tekemään kannakkeet loppuun.
Vielä akku kotelonteko, sähköt ja niitä tavaratelineitä . Niitä sähköjä ei onneksi paljon tässä ole. Sitten purku ja
rungon maalaus ja kasaus siistimmillä pulteilla ja muttereilla.
Ja jotain pikku juttuja vielä lisäksi. Tankkiinhan ei sitten kosketa.
Tänään käyty tuijotttamassa pölyyntynyttä projektia.
To do lista tuli tehtyä.
-Akun hommaus
-Akkukotelon tekeminen
-Kaasarien purku ja pesu
-Kylkimen puolen kopan vaihto
-Pakoputkien roikottajien teko.
-Sähköjen teko
-Takarattaan mutterien hommaus
-Seisontajalan muokkaus
-Takalokarin kiinnitys
-Rungon maalaus
-Kasaus
ja kovaa ajoa. Reissu lähenee 4vko aikaa.
Kyllähän nyt alkaa harmittamaan ettei kerkeä harrastamaan omia vekottimia ollenkaan.
Tänään ehdin sentään hetken puuhastamaan. Rungon osat saatu väriin asti.
30min purkua hikihatussa.
Sitten pikainen tarkistelu että kaikki tarpeelliset hitsaukset on tehty. Osien pesu liuottimella. Vähän rasvanpoistolla pyyhintää ja eikun roikkumaan koukkuihin.
Pohjista pintaan märkää märälle. Ja viimeiseksi tietenkin matta lakka.
Väri on mitä sattui hyllyssä olemaan. Mustaa oli niin vähän ettei olisi riittänyt.
Jos se vaikka viikonloppuna kasaantuisi edes osittain.
Kasaantuu kasaantuu..
Honda kävi ekan kerran uusilla sähköillä. Huomenna testilenkkiä.
Kahvit käyty koeajon lomassa imasemassa Teboililla.
Pientä fiksaamista on ennenkuin reissuun uskaltaa lähteä. On kyllä hauska vastapaino tuolle toiselle pyörälle jossa on yli 300hv. :D
Todistetusti ulkona kellarista.
Tuli tilattua 30mm mikunin kaasuttimet noiden alipainehärveleiden tilalle. Ei tunnu säätöjä löytyvän hondan haasareista noilla töttöröillä. (ei yllättänyt mitenkään. Eihän ne koskaan ole toiminut muilla kuin orkkis sutareilla)
Jotain pientä lataus ongelmaa havaittu. Tutkinta jatkuu, että mistä moinen johtunee.
Kyllä se siintä. 2.8 vasta se lähtö reissuun :D
Sitä ennen pikku fiilistely foto
Tällainen siintä nyt tuli.
Markan takavalo ei kestänyt rupulikumien pientä tärinää. Se otti ja katkesi muovisesta jalasta.
Ei muuta kuin kauppaan hakemaan uusi valo metallisella jalalla ja kuorella. Samalla lähti jaska (rälläkkä) hieman kirjoittamaan ja lokasuoja päätti keventyä hieman. Noin 15cm lähti pituudesta pois ja etupuolelle tuli kevennykset.
Kytkintä odottaessa saapuivat mikunin 30mm suoravedot, uudet imukurkut, vaijeria, isommat putsarit ja isolla liikeradalla oleva kaasukahva.
Onneksi tuossa pikkukahvassa riitti liikerata niin ei tarvinnut tuota maapallon kokoista kaasukahvaa ottaa käyttöön.
Uudet osat on vaan niin ihania.