Onko muuten näin? Täytyy tutkia asia.
Joka tapauksessa osoittaa todellista velliterveilyä ensin vittuilla avoimesti ja sitten julkaista YV:t kun pyydän ensi kerralla kertomaan ihan kasvotusten jos naama ei miellytä.
Kiitos.
Se mitä minä YV:lleni teen, on täysin minun oma asia. Sen sijaan sinä voit vaikuttaa esim siihen, mitä viestejä sinne tulee, tai on tulematta. Mitkään säännöt, ei tällä foorumilla tai missään muuallakaan estä minua julkaisemasta, etenkin jos niiden sisältö on em. kaltaisesti loukkaavaa. Sen sijaan sinä voisit pohtia, mitä näillä säännöillä tarkoitetaan:
Foorumissa ei saa esittää toisen käyttäjän yksityiselämästä sellaista tietoa, vihjausta tai kuvaa, joka saattaisi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.
Foorumissa yllä mainittujen lisäksi kiellettyä on toisen tahallinen ärsyttäminen, riidan lietsominen, hyökkäävä ja solvaava keskustelutyyli, riidan tarkoituksellinen jatkaminen ja tarkoituksellinen väärän käsityksen antaminen tai korjaamatta jättäminen.
Se, mitä kirjoitan sun spämmäämisestäsi pitää täysin paikkansa. Jos se on mielestäsi v-lua, niin kannattaa mennä vähäks aikaa pohtimaan jotain muuta.
Ja sitten aiheen vierestä:
Olisi jotenkin suotavaa, että jonkinlaisten sääntökehittelyjen pohjalle saataisiin vaikka yhdet ihan oikeat kisat aikaiseksi, vaikkka 2wd, 4wd ja patterikasit sekaisin, kunhan nyt päästään alkuun. Näitä sääntöjä ja reunaehtoja on hyvä pohtia toki monelta kannalta, mutta loppupelissä se käytäntö kuitenkin osoittaa sen oikean tien.
Seuraava PKSRCA kotikisa on 13.12.2009, johon voitaisiin yrittää saada aikaiseksi ns. "vapaa luokka". Sittenhän voitaisiin kokemusten perusteella miettiä jatkoja, oliko järkevää vai ei. Minun mielestä tärkeintä olisi nyt saada jepet autoineen viivalle, hierotaan sääntöjä siinä ohessa.