RC10.FI
Kilpailut => Tulokset => Aiheen aloitti: Heuli - 26.07.05 - klo: 12.30
-
Orionin sivuilta löytyy jälleen liveraportointia: http://www.teamorion.com/live/results-cars.asp?id=161
Suomesta kisoihin lähtee Sakke Ahoniemi, Simo Ahoniemi, Teemu Leino, Vesa Yli, Tommi Torikka, Juho Levänen, Christer Andersson, Pauli Helin, Joni Mielonen, Ari Salminen, Sebastian Trzaska ja Tatu Rintamäki.
Torstaina ajetaan harjoitukset, perjantaina 2 eräharjoittelua ja 2 alkuerää, lauantaina 4 alkuerää ja sunnuntaina finaalit.
-
EM-kisojen loputon sade ei ole viilentänyt tiimien välisiä tunteita. Värikkäänä persoonana tunnettu Pappa Myrberg on saanut porttikiellon kisoihin eilisen välikohtauksen jälkeen:
Sadekelinrenkaissakin käytetään pitoainetta, ja Pappa Myrberg oli käynyt hipelöimässä lähtöpaikalla seisonutta Steen Graverseenin autoa, tutkiakseen, minkälaista mömmöä renkaissa on koska autossa oli tolkuttoman hyvä pito. Steenin mekatsu syöksyi paikalle salaisuuksia puolustamaan, ja tarina kertoo molempien kaatuneen tai tallanneen lähtöviivalla olleiden autojen päälle. Seurauksella, että sekä Steenin että Andrew Mooren autot vaurioituivat.
Erän lähtöä siirrettiin autojen korjauksen vuoksi.
Eilisen kahden alkuerän jälkeen paras suomalainen oli Krisu sijalla 13. Teemu oli ollut ensimmäisen kierroksen ylivoimainen ykkönen, mutta joutui keskeyttämään toisessa erässä johtopaikalta.
(Edit: Krisu oli kahden ae:n jälkeen toiseksi paras Suomi-pojista. Paras oli Juho sijalla 4.)
Tämän päivän 3. eräkierroksella Ari Salminen ajoi parhaiten, kierroksen 7. parhaan tuloksen.
Juuri päättyneen 4. kierroksen tulokset:
1 Marc Rheinard 155
2 Teemu Leino 153
3 Andreas Myrberg 152
4 Jonas Kærup 151
5 Steen Graversen 150
6 Viktor Wilck 149
7 Juho Levänen 148
8 Andrew Moore 147
9 Dirk Wischnewski 146
10 Ronald Völker 145
11 Thomas Pumpler 144
12 Joel Myrberg 143
13 Pelle Martin 142
14 Christer Andersson 141
15 Chris Grainger 140
16 Ben Cosgrove 139
17 Olly Jefferies 138
18 Johnni Nielsen 137
19 Alexander Hagberg 136
20 Kevin Brunsden 135
21 Andy Krämer 134
22 Tommi Torikka 133
23 Martin Hudy 132
24 Koen Joosens 131
25 Rene Kölbl 130
26 Markus Fost 129
27 Loic Jasmin 128
28 Johan Eskildsen 127
29 Patrick Jespers 126
30 Soeren Boy Holst 125
31 Markus Eder 124
32 Pauli Helin 123
33 Andy Childs 122
34 Tony Vredenberg 121
35 Ken Flydal 120
36 Bart Wubben 119
37 Ari Salminen 118
38 Patrick Gassauer 117
39 Philipp Huber 116
40 Philippe Vialla 115
41 Sacha Lnenicka 114
42 Adam Rogers 113
43 Sebastian Witt 112
44 Glenn Doman 111
45 Martin Ring 110
46 Ronny Lnenicka 109
47 Jeremy Delalondre 108
48 Søren Lorentzen 107
49 Sakke Ahoniemi 106
50 Frederic Van Eylen 105
51 David Spashett 104
52 Sebastian Trzaska 103
53 Vesa Yli 102
54 Christophe Jadot 101
55 Manuel Henriet 100
56 Gunther Van Staey 99
57 Francesco Martini 98
58 Mario Eder 97
59 Mischa Kroos 96
60 Søren Eskildsen 95
61 Joni Mielonen 94
62 Michal Bok 93
63 Tatu Rintamäki 92
64 Rob Hughes 91
65 Helge Johannessen 90
66 Drazen Merkas 89
67 Andrea Nerone 88
68 Nick Nikolakopoulos 87
69 Joe Streff 86
70 Juraj Hudy 85
71 Martin Sørensen 84
72 Chris Ashton 83
73 Jim Johansen 82
74 Alexander Andersson 81
75 Bastien De Marco 80
76 Jonas Andersson 79
77 Nick Joosens 78
78 Michael Ravn 77
79 Gilles Choque 76
80 Silvester Dam 75
81 Lopukhin Artem 74
82 Christopher Delves 73
83 Cyril N'Diaye 72
84 Leopold Höfling 71
85 Zrinoi Dodig 70
86 Damir Kolarevic 69
87 Aurelien Trehout 68
88 Václav Strupek 67
89 Ivan Laptev 66
90 Sebastian Lein 65
91 Malin Hanisch 64
92 Alfred Widmark 63
93 Michal Nemecek 62
94 Jadran Dimic 61
95 Marc Fischer 60
96 Jilles Groskamp 59
97 Mathias Larsson 58
98 Jerõme Carpentier 57
99 Mateo Antonio 56
100 Konstantinos Zacharopoulos 55
101 Caspar Morgen 54
102 Eder Erwin 53
103 Stig-Ove Alstad 52
104 Federico Sala 51
105 Simo Ahoniemi 50
106 Robin S Nordlie 49
107 Mateo Juansi 48
108 Vegard Fjell 47
-
Teemu hävisi täpärästi paalun. Jos Spashett ei olisi onnistunut viimeisellään, Teemu ja Rheinard olisivat olleet tasapisteissä, Teemun eduksi.
Krisu teki uskomattoman suorituksen: B-finaalin kolmas lähtöruutu! Hänen tuloksensa viimeisessä alkuerässä oli kierroksen viidenneksi paras.
Toivottavasti oman FT-sarjamme konkarit ja lajin silmäätekevät pikkuhiljaa alkaisivat oppia antamaan tilaa tälle "Big Christerille", kuten häntä Keski-Euroopassa kutsutaan. Säännöissäkin muuten sanotaan, että nopeammalle annetaan alkuerissä tilaa ;-)
Myös Arin suoritus oli mahtava - onnea!
Tilanne kaikkien alkuerien jälkeen, 3/6-laskennalla:
1 Marc Rheinard 462 [(0) (57) (151) 155 155 152]
2 Teemu Leino 461 [155 (68) (0) 153 153 (153)]
3 Andrew Moore 458 [151 155 (0) (146) 152 (141)]
4 David Spashett 458 [152 151 (0) (147) (139) 155]
5 Jonas Kærup 454 [150 153 (0) 151 (147) (144)]
6 Juho Levänen 452 [149 152 (0) (148) 151 (145)]
7 Andreas Myrberg 448 [(142) 149 147 152 (142) (147)]
8 Chris Grainger 446 [(144) 148 (0) (139) 150 148]
9 Viktor Wilck 446 [(0) (146) 149 149 148 (146)]
10 Thomas Pumpler 445 [(139) 145 (120) (143) 149 151]
11 Steen Graversen 444 [153 (0) (134) 150 141 (135)]
12 Ben Cosgrove 438 [146 150 (60) (138) (140) 142]
13 Christer Andersson 434 [(137) 144 (94) 140 (132) 150]
14 Hubert Hönigl 430 [(138) 147 (135) (0) 143 140]
15 Pelle Martin 430 [(140) 143 (0) 141 146 (138)]
16 Joel Myrberg 429 [145 142 (132) 142 (138) (47)]
17 Dirk Wischnewski 428 [143 140 (66) 145 (126) (122)]
18 Jonas Andersson 425 [(74) (52) 142 (79) 144 139]
19 Alexander Hagberg 422 [(73) 136 (98) (135) 137 149]
20 Andy Krämer 416 [(117) 139 (81) (133) 134 143]
21 Loic Jasmin 414 [(50) (90) 155 127 (125) 132]
22 Ronald Völker 414 [(64) (0) 125 144 145 (74)]
23 Sakke Ahoniemi 412 [148 (56) (126) (105) 128 136]
24 Kevin Brunsden 408 [141 (67) (72) 134 133 (127)]
25 Olly Jefferies 408 [135 (128) (0) 137 136 (129)]
26 Simo Ahoniemi 405 [(0) 137 141 (50) 127 (114)]
27 Adam Rogers 403 [(130) 138 (115) (112) 131 134]
28 Johnni Nielsen 403 [132 (50) (106) 136 135 (130)]
29 Ari Salminen 402 [(69) (109) 148 (117) 129 125]
30 Cyril N'Diaye 395 [121 122 152 (72) (120) (67)]
31 Koen Joosens 393 [(67) (121) (122) 130 130 133]
32 Johan Eskildsen 391 [136 129 (96) 126 (108) (109)]
33 Tommi Torikka 388 [125 131 (0) 132 (0) (72)]
34 Aurelien Trehout 384 [(98) 111 153 (68) (0) 120]
35 Rene Kölbl 384 [124 (112) (82) 129 (116) 131]
36 Michal Nemecek 382 [(92) 116 140 (62) (85) 126]
37 Andy Childs 379 [128 130 (0) 121 (117) (45)]
38 Patrick Jespers 377 [(63) 134 (58) 125 118 (112)]
39 Jeremy Delalondre 375 [112 (110) 150 (107) (0) 113]
40 Sebastian Witt 372 [(86) (78) 146 111 115 (110)]
41 Martin Ring 371 [127 135 (0) 109 (92) (107)]
42 Alexandre Laurent 370 [132 (101) (79) (0) 110 128]
43 Glenn Doman 366 [129 126 (62) (110) 111 (101)]
44 Michal Bok 365 [134 (95) 112 (93) 119 (98)]
45 Patrick Gassauer 364 [(42) 120 121 (116) (105) 123]
46 Gunther Van Staey 359 [(57) 119 (103) (99) 124 116]
47 Tony Vredenberg 359 [122 (105) (108) 120 (112) 117]
48 Frederic Van Eylen 358 [(70) (0) 131 (104) 122 105]
49 Matthias Meier 357 [108 (96) 143 (0) (100) 106]
50 Soeren Boy Holst 357 [118 (115) (111) 124 (109) 115]
51 Joe Streff 354 [116 (102) 124 (86) 114 (108)]
52 Manuel Henriet 353 [101 107 145 (100) (70) (60)]
53 Rob Hughes 353 [109 (104) 123 (91) 121 (99)]
54 Markus Eder 347 [107 117 (0) 123 (55) (0)]
55 Mischa Kroos 347 [(71) (0) 105 (96) 123 119]
56 Pauli Helin 347 [(99) (106) (67) 122 107 118]
57 Thomas Plank 345 [(93) (79) 137 (0) 97 111]
58 Sebastian Trzaska 342 [115 124 (75) 103 (0) (103)]
59 Bart Wubben 341 [(78) (94) (69) 118 99 124]
60 Philipp Huber 338 [(0) 132 91 115 (53) (91)]
61 Frode Skauen 337 [110 (86) 138 (0) (0) 89]
62 Sebastian Lein 337 [119 114 104 (65) (101) (97)]
63 Martin Hudy 336 [(0) 125 80 131 (79) (48)]
64 Helge Johannessen 335 [(56) 127 118 90 (64) (0)]
65 Vesa Yli 331 [111 118 (101) 102 (65) (44)]
66 Václav Strupek 329 [100 (97) 127 (67) (0) 102]
67 Søren Lorentzen 327 [113 108 (85) 106 (59) (70)]
68 Sacha Lnenicka 324 [(66) (80) 113 113 98 (95)]
69 Chris Ashton 322 [133 (48) (77) (83) 104 85]
70 Ken Flydal 322 [(53) (59) 107 119 (94) 96]
71 Joni Mielonen 321 [102 (42) 116 (94) 103 (53)]
72 Jilles Groskamp 320 [147 (45) 114 59 (57) (0)]
73 Ronny Lnenicka 319 [(81) (43) 90 108 (75) 121]
74 Mario Eder 317 [(52) (41) 130 97 90 (49)]
75 Philippe Vialla 316 [103 99 (0) 114 (0) (77)]
76 Zrinoi Dodig 314 [(82) (89) 133 (70) 89 92]
77 Mateo Antonio 312 [97 76 139 (56) (68) (41)]
78 Markus Fost 311 [(55) (40) 117 128 66 (0)]
79 Nick Joosens 310 [104 (65) 110 (78) 96 (94)]
80 Tatu Rintamäki 309 [(54) (60) 144 92 73 (0)]
81 Malin Hanisch 303 [88 (77) 129 (64) (77) 86]
82 Jerõme Carpentier 302 [114 84 (73) (57) (0) 104]
83 Harris Katikas 301 [85 (82) 128 (0) 88 (43)]
84 Juraj Hudy 300 [123 (47) 92 85 (0) (61)]
85 Søren Eskildsen 295 [(94) 98 97 (95) (82) 100]
86 Jim Johansen 293 [(51) 75 136 82 (63) (0)]
87 Christophe Jadot 293 [(83) (81) 99 101 93 (71)]
88 Mathias Larsson 290 [126 (61) (63) (58) 84 80]
89 Michael Praest 287 [(48) 113 (76) (0) 86 88]
90 Leopold Höfling 284 [80 85 119 (71) (80) (76)]
91 Bastien De Marco 280 [96 (0) (83) (80) 91 93]
92 Andrea Nerone 278 [(0) 88 (0) 88 102 (57)]
93 Caspar Morgen 274 [60 133 (0) (54) 81 (46)]
94 Eder Erwin 274 [95 92 (57) (53) (83) 87]
95 Ivan Laptev 273 [(45) (54) 87 (66) 113 73]
96 Alfred Widmark 273 [(79) 103 86 (63) (60) 84]
97 Francesco Martini 273 [84 91 (59) 98 (54) (66)]
98 Federico Sala 269 [120 87 (0) (51) 62 (56)]
99 Endre Stensen 265 [106 (51) (68) (0) 69 90]
100 Martin Sørensen 262 [(59) (44) 109 84 (0) 69]
101 Michael Ravn 262 [90 (63) (71) 77 95 (52)]
102 Steffen Leinburger 260 [(0) 123 0 (0) (0) 137]
103 Christopher Delves 257 [105 (66) (65) 73 (0) 79]
104 Nick Nikolakopoulos 256 [87 (72) (0) 87 (78) 82]
105 Walter Pollet Villard 255 [91 100 64 (0) (0) (0)]
106 Drazen Merkas 255 [77 (69) 89 89 (0) (62)]
107 Gilles Choque 253 [75 (73) 102 76 (0) (68)]
108 Toni Rheinard 247 [(0) 141 0 (0) 106 (0)]
109 Konstantinos Zacharopoulos 243 [76 74 93 (55) (0) (63)]
110 Delibie Pascal 243 [89 71 (56) (0) (0) 83]
111 Alexander Andersson 243 [(58) (39) 88 81 74 (64)]
112 Silvester Dam 243 [(43) (53) (0) 75 87 81]
113 Robin S Nordlie 238 [(46) 62 100 (49) 76 (59)]
114 Antonis Antoniou 233 [(68) 84 (0) (0) 71 78]
115 Lopukhin Artem 230 [61 (46) 95 74 (56) (51)]
116 Damir Kolarevic 215 [(49) (49) 74 69 72 (58)]
117 Jadran Dimic 207 [62 (0) 78 (61) 67 (54)]
118 Vegard Fjell 200 [(0) 58 84 (47) 58 (55)]
119 Stig-Ove Alstad 186 [(47) 64 70 52 (0) (0)]
120 Marc Fischer 176 [(44) 55 61 60 (0) (50)]
121 Mateo Juansi 174 [65 (0) (0) 48 61 (42)]
122 Troels Troelsen 165 [72 93 0 (0) (0) (0)]
123 Braga Miguel 135 [(0) 70 0 (0) (0) 65]
124 Daniel Ferreira 75 [(0) 0 0 (0) (0) 75]
Edit: Ylimääräiset, kirjasinyhdistelmistä johtuvat hymiöt poistettu hyvän vihjeen avulla - kiitos.
-
Joo hyvin on muutamilla suomalaisilla mennyt Juho, Krisu ja Ari...mutta siellä on ollut koko ajan sadetta.. eikä kaikilla ole mennyt näköjään oman tasonsa mukaisesti. Esim Ahoniemillä... Ehkä Jilles saattaisi olla myös 70 parhaan joukossa jos olisi kuivaa:)
-
Sade sotkenu kisoja aika lailla, monia tuttuja nimimiehia kaukana karjesta.
Omat hiitit menivat aivan kateen sateella. Ois nyt vaan ollu kuivaa....
-
Ensimmäinen finali ajettu, Rheinhard putos alussa viimeseksi, mut nousi sieltä... Toivottavasti Teemu voittaa toisenkin finalin....
Leino
Moore
Rheinhard
Myrberg
Spashett
Wilck
Pumpler
Kaerup
Grainger
Levänen
-
Teemu Leino on Euroopanmestari 2005! Paljon onnea!
-
Lopputulokset:
A-finaali
1 Teemu Leino 20 ( 10 10 0 - 21/ 310.76 ) EUROOPANMESTARI 2005
2 Marc Rheinard 18 ( 8 1 10 - 21/ 311.44 )
3 Andrew Moore 18 ( 9 9 9 - 21/ 310.07 )
4 Chris Grainger 15 ( 2 7 8 - 21/ 313.25 )
5 David Spashett 14 ( 6 8 6 - 21/ 313.71 )
6 Viktor Wilck 12 ( 5 2 7 - 20/ 301.53 )
7 Andreas Myrberg 12 ( 7 5 3 - 20/ 302.18 )
8 Jonas Kærup 10 ( 3 6 4 - 20/ 301.88 )
9 Thomas Pumpler 9 ( 4 4 5 - 20/ 302.19 )
10 Juho Levänen 5 ( 1 3 2 - 18/ 302.70 )
B-finaali
1 Steen Graversen 20 ( 10 10 10 - 21/ 312.06 )
2 Dirk Wischnewski 16 ( 9 7 6 - 20/ 302.84 )
3 Christer Andersson 15 ( 6 3 9 - 20/ 308.80 )
4 Hubert Hönigl 15 ( 7 8 7 - 20/ 302.20 )
5 Jonas Andersson 13 ( 8 0 5 - 20/ 303.76 )
6 Ben Cosgrove 12 ( 3 9 1 - 19/ 301.59 )
7 Pelle Martin 10 ( 1 2 8 - 20/ 305.68 )
8 Alexander Hagberg 10 ( 4 6 3 - 20/ 322.70 )
9 Andy Krämer 10 ( 5 5 2 - 20/ 310.74 )
10 Joel Myrberg 8 ( 2 4 4 - 20/ 304.76 )
C-finaali
1 Ronald Völker 20 ( 10 10 10 - 21/ 313.42 )
2 Sakke Ahoniemi 18 ( 9 5 9 - 20/ 300.17 )
3 Olly Jefferies 16 ( 4 8 8 - 20/ 305.19 )
4 Loic Jasmin 14 ( 8 6 6 - 20/ 303.60 )
5 Kevin Brunsden 14 ( 7 4 7 - 20/ 309.54 )
6 Simo Ahoniemi 12 ( 3 9 2 - 20/ 318.17 )
7 Cyril N'Diaye 12 ( 5 7 1 - 20/ 309.71 )
8 Adam Rogers 11 ( 6 2 5 - 20/ 306.51 )
9 Johnni Nielsen 7 ( 1 3 4 - 20/ 309.69 )
10 Ari Salminen 5 ( 2 1 3 - 19/ 303.18 )
D-finaali
2 Tommi Torikka 19 ( 7 9 10 - 20/ 307.16 )
E-finaali
Ei suomalaisia
F-finaali
1 Pauli Helin 19 ( 7 10 9 - 20/ 311.70 )
4 Sebastian Trzaska 14 ( 9 5 5 - 19/ 303.82 )
G-finaali
5 Vesa Yli 15 ( 6 5 9 - 20/ 311.06 )
H-finaali
6 Tatu Rintamäki 13 ( 6 7 6 - 19/ 300.73 )
10 Joni Mielonen 2 ( 1 1 1 - 11/ 174.57 )
I-M-finaalit
Ei suomalaisia
-
Owned! :D
Onneksi olkoon Teemu!
-
Paljon onnea Teemu!
Onnittelut tietysti myöskin kaikille muille osallistujille! Hienoa nähdä näin iso määrä kuskeja kotimaastamme.
-
Paljon onnea Teemu!
Onnittelut tietysti myöskin kaikille muille osallistujille! Hienoa nähdä näin iso määrä kuskeja kotimaastamme.
Ja vielä hyvillä sijoituksilla :wink:
-
Onneksi olkoon Teemu Leino!
Harva pystyy noin loistavaan suoritukseen tuollaisella kelillä!
-
Finalit ajettiin kuivalla:) Juuri silloin Teemu oli selvästi nopein...Mutta näyttihän tuo satellakin kulkevan :wink:
-
Onneksi olkoon Teemu Leino!
Harva pystyy noin loistavaan suoritukseen tuollaisella kelillä!
Aivan !
Vain yksi voi voittaa. Tosin sama juttu myös kuivalla :mrgreen:
-
Onnittelut TEEMUlle meiltäkin!`
Jälleen yksi upea saavutus Teemulta!
Christerkin lähestyy kärkeä kertakerralta.........!
-
Onnittelut Teemulle loistavasta suorituksesta! Huippusuoritukset myös Christeriltä ja Arilta!
Hyvät kissat oli vaikka vettä tulikin. Viikonlopun aikana pääsi ajamaan parisenkymmentä akkua joista puolet veneiltiin, mm. kaikki alkuerät. Epätasainen sade takasi viime vuoden tapaan välillä kunnon lottoarvonnat. Omassa autossa oli häiriöitä ensimmäisissä erissä jolloin olisi saanut ajettua "ilmaisia pisteitä". Kisa alkoi näyttää pahasti viime vuoden toisinnolta omalta osalta eli häiriöitä ja auton hyytymisiä veden takia kun lauantaiaamun ensimmäisessä alkuerässä auto pysähtyi kuolleena parin minsan jälkeen - kiitos rankkasateen joka alkoi juuri oman erän kohdalla :wink:
Kolme viimeistä alkuerää sitten meni sähköjen puolelta ongelmitta ja ajokin sujui ihan hyvin, sijat jossain 30-50 tietämillä ja näillä pääsin F-finaalin 6. ruutuun. 6 sadealkuerän jälkeen olikin sitten taas kuivankelin linjat vähän hukassa kun ei kuivalla ollut kovinkaan montaa akkua päässyt ajamaan. Ensimmäisessä finaalissa mm. yksi auto torppasi mut kaksi kertaa tullessaan ulosajojen jälkeen mun kylkeen. Takaa kuitenkin pääsin nousemaan uudelleen ja lopulta olin neljäs.
Toisessa finaalissa pystyi alussa väistämään kolarit ja pikkuhiljaa pääsi nousemaan kohti kärkeä. Jossain puolivälissä pääsin ykkösen ohi shikaanissa ja ajoin minuutin sisään muutaman sekunnin kaulan takana tulleeseen. Viimeinen minuutti meni sitten cruissallessa ja varmistin toisen finaalin voiton. Viimeiseen finaaliin ei ollut enää uusia renkaita (osalla oli), joten 0,2 sekuntia hitaammat renkaat teki kisan aika tiukaksi. Johdin 3 minuutin kohdalla mutta jouduin luovuttamaan kärkipaikan ennen pääsuoraa edeltänyttä mutkaa kun osuin hieman edellisen shikaanin ulostulossa kanttariin ja linja meni aavistuksen pitkäksi. Lopussa pääsin vielä edellä ajaneen kantaan ja viimeisessä mutkassa yritin hakea eri linjalla ohitusta mutta maalissa oli ero muutaman kympin luokkaa. Kakkossija riitti kuitenkin varmistamaan finaalivoiton ja oli mukava käydä pokkaamassa palkinto Jillesin (H-fin voittaja) ja Hudyn (G-fin voittaja) jälkeen... :mrgreen:
-
Heuli, oliko sinulla käytössä sitä sadekelin hiusgeeliä jolla ISOT pojat ajoi ja pito oli kuulemma huippuluokkaa :mrgreen:
-
Jaahas, kisat ajettu ja kotiuduttu.
Mun kisat meni tähän malliin alkaen torstaista..
Torstaina pääsi ajamaan muutaman akullisen, joista 2 kerkes ajaa kuivalla. Auto toimi ihan mukavasti ja eikun hotellille miettimään uusia jekkuja.
Perjantaina ajettiin 2 kellotettua treeniä joiden mukaan porukkaa vielä mahdollisesti siirrettiin muihin eriin jos vauhtia oli enempi tai vähempi. Itse ajoin ennakkoon kolmanneksi parhaassa erässä ja odotukset olivatkin aika korkealla treenien suhteen. Treenit menivät kuitnekin erittäib hyvin, ja olin selkeästi 20 joukossa kuivalla kelillä tulosten (20k 14s) ja läppiaikojen (15,3s) suhteen. Huomasin olevani treenien jälkeen 15. sijalla!!:) Tässä vaiheessa homma näytti hyvältä koska auto oli nopea ja ajo sujui tosi hyvin. Normaalisuorituksella olisi vauhtia ollut kuivalla be tai c finaaliin. Ja ottaen huomioon että tuossa vaiheessa oli päässyt ajamaan vasta 4-5 akkua kuivalla useiden muiden treenatessa baanalla muutamia päiviä, jopa viikkoja.
Mutta sittten alkoi sade ja alkuerät, märällä en vain saanut autoa toimimaan tarpeeksi hyvin, kahdessa ekassa sijoitukset kuitenki noin 30 paikkeilla. Lauantain alkuerissä homma ja pakka meni viimeistään sekaisin, kun alkupään erät pääsivät ajamaan nopealla radalla, ja noin erästä 6 eteenpäin radalla oli mahdotonta tehdä parempi tuloksia. Muutamilla alkueräkierroksilla olikin aika yllättäviä nimiä top20 kun kaverit joiden vauhti oli kuivalla noin luokkaa 80-120 olivat top 10:D
Alkuerät siis ajetttiin, ja luisteltiin, viidennellä rundilla mulla paloi nopari hyvän erän lopussa, ja kutosessa meni takahihna poikki. 4 ajettua tulosta joista ei yhtään lähellekkään sillä tasolla kuin kuivalla, joten finaalina oli heikko G. terveestä. :(
Finaalissa vauhtia oli taas tosi hyvin, nopein läppi oli 15.1s joka oli kova vertailussa vaikkapa a tai b finaalia vastaan. Kisan nopein oli muistaakseni sunnuntaina noin 14,9s. Finaaleissa huomasi pistelaskun huonon puolen, oman finaalin paalumies ajoi kuivalla parhaansa noin sekuntia hitaammin kuin mä, joten ohitustilanteessa kaveri vaihtoi sujuvasti linjaa ja mulle irtos kahdessa ekassa 10s stoppari ja heti rundi kärjen takana.
Märistä alkueristä jäi todella huono maku, kuivalla olis menny sellasta vauhtia että ois voinu olla tyytyväinen kisoihin. Pääasia että näki että vauhtia on kuivalla mutta tällä kertaa se jäi näyttämättä.
Semmoset kisat ne, innolla seuraaviin kisoihin, toivottavasti on kuivaa!
-
Cruisaaja: Ei sitä ollut kuin harvoilla ja valituilla ja niilläkin vain parin erän ajan ennenkuin se kiellettiin. Itseltä meinasi jäädä viimeinen alkuerä ajamatta kun olin puhdistanut saderenkaat moottoricleanerilla ja katsastaja väitti sen olevan kiellettyä. Parin minuutin neuvottelun (mukana mm. Olli Suomen teamimanagerina ja kilpailunjohtaja) jälkeen pääsin radalle juuri ja juuri ajoissa lähtöruudukkoon.
Marc Rheinard taas myöhästyi ensimmäisestä finaalistartista kun renkaat olivat katsastajan mukaan liian märät (piti kuivata kunnolla ennen radalle menoa). Japanista asti tilattu mekaanikko ei ehtinyt sitten viemään autoa ruutuun 30 sek ennen lähtöä, joten Marc joutui lähtemään varikolta muiden perään.
Täältä (http://copter.threewee.com/heuli/em2005/index.html) löytyy kisakuvia!